Saturday, February 28, 2009

Narsistien uhrien tuki


Narsistien uhrien tukilinkistä voi lukea pähkinänkuoressa selostuksen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä

Sain tänä aamuna luetuksi loppuun Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli; Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen. Sen lukeminen oli silmiä avaava, loistava kokemus. Tajusin sen avulla toisaalta miksi minä en ole koskaan joutunut luonnehäiriöisen alistamaksi ja toisaalta sen miksi olen joissakin elämänvaiheissa kuitenkin luonnehäiriöistä kestänyt ja pyrkinyt tilannetta korjaamaan. 

Selitys löytyy omasta hyvänahkaisuudestani, optimismistani, tunneälystäni, ystävällisistä käytöstavoistani, sosiaalisuudestani. Vaikka en ole uhrityyppiä enkä alistujatyyppiä, minussa elää toisen posken kääntämisen mentaliteetti kohtalaisen pitkälle. Kostaminen on vieras ajatus, sovittelu ja anteeksianto luonteva elementti. 

Kaikkein pahimmat rehentelijät ja häiriköt olen aina väistänyt. Itsesuojeluvaisto pelaa kyllä selkeän vaaran edessä, ja räikeän narsistisen itseihailun näkeminen herättää halun poistua takavasemmalle. Ja sitten taas toisaalta opettaja minussa lähtee vaistomaisesti tukemaan ja kohentamaan toisen heikkoa itsetuntoa. Narsistille se on väärää tukea.

Mäkelän kirjassa minua askarrutti kovasti se väite että luonnehäiriöinen ei masennu. Kaksi niistä minähäiriöisistä jotka ovat minun elämääni sivunneet kärsii masennuskausista. Nyt luin tuosta antamastani linkistä että narsistit kärsivät masennuksesta. Erittäin järkeenkäypää! Konfliktit ihmisien kanssa ja pettymykset siitä että eivät saa toisia tanssimaan pillinsä mukaan johtavat ahdistukseen ja masennukseen. Luulisin että tässä on ero narsistin ja pahasti luonnehäiriöisen välillä. Ehkä. 

On ollut vapauttavaa ja voimauttavaa päästä kuin kulissien taakse katsomaan mistä tämä narsistinen teatteriesitys on lähtöisin. Sitten vielä väitetään että kirjoista ei opi elämää! Kyllä oppii, ja hyvin oppiikin. Ymmärtäminen vapauttaa.

Blogikaveri Jamido kävi suosittelemassa lisälukemistoa. Aion ehdottomasti hankkia!

Friday, February 27, 2009

Narsistipossu



Meissä kaikissa elää pieni possu - tai iso sika. (Klikkaa kuva isommaksi.)

Kaikissa ihmisissä on jonkin verran niitä piirteitä jotka narsisteissa ja luonnehäiriöisissä esiintyvät tuhoisina määrinä ja myrkyllisinä pitoisuuksina.

Narsismin voi vaikka ottaa tavaramerkikseen tai uskonnokseen.


Thursday, February 26, 2009

Luonnehäiriöisen puolustuskeinot



"Luonnehäiriöisellä perustava minän puolustuskeino on projektio: hän siirtää toisiin omat pelkonsa, joita hän ei tunnista itsessään.  

Hän heijastaa muihin myös ihanteensa: autoritaarisuuden, vallantavoittelun ja kovuuden. Hän tulkitsee toiset omien kielteisten tunteidensa mukaisiksi, jollaisia he eivät yleensä ole. "

"Hän kokee että tietyt toiset vihaavat häntä, vakkeivat he todellisuudessa vihaa häntä, vaan hän vihaa heitä. Hänen heihin kuvittelemansa viha on hänen omaa vihaansa, jota hän ei tiedosta."

"Hänen mielestään ja väitteidensä mukaan tietyt toiset ajattelevat hänestä pahaa ja ovat tehneet hänelle pahaa, kun todellisuudessa hän itse ajattelee pahaa heistä ja on tehnyt heille pahaa. Tässä luonnehäiriöön yhdistyy siis paranoidinen eli vainoharhainen juonne.

Hänen uhrinsa ovat sen sijaan niin kilttejä ihmisiä, ehkä jopa neuroottisesti, ettei heidän mieleensäkään tulisi sellaisen pahan aikominen tai tekeminen, mistä luonnehäiriöinen heistä syyttää. Siksi tällainen syytös saattaa  heidät lähes epätoivoon."

Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli

Jumapama että tuo viimeinen kappale kolahti! Kaksi elämäni narsistia loukkasi minua aikanaan pöyristyttävillä syytöksillä. Mielessäni pyöri että miten kukaan minulle niinkin läheinen ihminen voi luulla tarkoitusperiäni miksikään muuksi kuin reiluiksi ja jaloiksi. Kanssakäymiseemme tuli tuon tuostakin ryppy kun sain väärät epäilyt ja syytökset päälleni. 

Hirveä paha olo lieveni kun selvitimme asiat (tai luulin että selvitimme) ja taas jatkettiin. Sama toistui, paha olo paheni, aloin saada terveydellisiä oireita, kunnes päätin katkaista koko jutun toisen narsistin kanssa. (Sen toisen kanssa en ollut tuolloin tekemisissä.) Eipä ollut ihan yksinkertaista. Nyt olen kirjoista lukenut että "narsistia ei jätetä - hän jättää itse". 

Sen sijaan se toisen kanssa kävi niin hyvin että hän itse katkaisi meidän välit kun suuttui perusteellisesti kirjeestäni jossa tein asiallisesti selväksi että en ota enää huonoa negatiivista kohtelua. Sain olla pari vuotta ihan rauhassa. Kun hän otti sen jälkeen yhteyttä kirjeitse, tulin kirjaimellisesti sairaaksi. Näin yöllä painajaista ja aamulla heräsin selkä- ja niskakipuisena.

Voitteko kuvitella millä riemulla luen tänä päivänä tuota Mäkelän kirjaa joka selittää kaikki läpikäymäni selittämättömyydet? Olen jopa iloinen kokemuksista. Muuten en TIETÄISI mikä on luonnehäiriö. Tieto on valtaa. 

Luonnehäiriöiset ovat tutkimusten mukaan enimmäkseen miehiä. Kaikki minun  piinaajani (4 kpl) ovat olleet naisia. Ne narsistit joita olen sivusta seurannut, ovat olleet sekä miehiä että naisia. Joistakin ei voisi päältä päin kuvitellakaan että ovat ongelmaihmisiä.


Wednesday, February 25, 2009

Luonnehäiriöinen ei ole sairas


Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli

Muun muassa näin kirjassa kuvataan luonnehäiriöistä ihmistä (sivu 58):

"Hän ei etsi eikä hyväksy psykiatrista apua. Hän ei tunne itseään sairaaksi eikä varsinkaan luonnehäiriöiseksi. Kukaan ei pyydä lääkäriltä todistusta luonnehäiriöisyydestä päästäkseen sen perusteella sairaslomalle tai työkyvyttömyys- eläkkeelle. Hänessä ei mielestään ole mitään vialla, vaan vika on muissa, varsinkin niissä jotka ovat puuttuneet hänen käyttäytymiseensä ja vaatineet tai asettaneet hänelle rajoja. He tarvitsevat hänen mielestään moraalista ojentamista, hengellistä rangaistusta, psykiatrista hoitoa, oikeusistuimen tuomiota tai kaikkia näitä - ehkä erityisesti siksi, että he ovat "luonnehäiriöisiä"! Jos hän puolisonsa vaatimuksesta suostuu lähtemään pariterapiaan, hänen lähtökohtansa on se ettei hän tarvitse sitä vaan hänen kumppaninsa, ja hän pyrkii säännöllisesti saamaan terapeutin puolelleen kumppaniaan vastaan ja toisinaan onnistuukin siinä. Pariterapiasta ei ole yleensä hyötyä, jos toinen osapuoli on luonnehäiriöinen."

Tuesday, February 24, 2009

Tunnista luonnehäiriöinen



Uusimmassa Käsi kädessä - lehden numerossa on hätkähdyttävän valaiseva artikkeli luonnehäiriöisistä työpaikoilla. Asiantuntija Raimo Mäkelän mukaan näiden ihmisten määrä kasvaa koko ajan. Karkean arvion mukaan heitä on tällä hetkellä noin 10 prosenttia väestöstä. 

Asia on minulle ajankohtainen koska puhuin hiljattain puhelimessa erään tuttavan kanssa joka on ollut kanssakärsijäni yhden luonnehäiriöisen uhreiksi jouduttuamme. Onneksi ei ajankohtainen siksi että joutuisin nykyisssä elämässäni narsistista kärsimään. Vertailimme kokemuksia kuin sotaveteraanit. Kuten Raimo Mäkelä toteaa, asian ymmärtäminen, ja sen tajuaminen että ongelma ei todellakaan johdu meistä, vapauttaa voimia. Ihana helpotus kun voi kääntää selkänsä moiselle temppuilulle.

Saatoin antaa tuolle tuttavalleni tietoja joita olen aiheesta lukenut, mitä nyt satuin muistamaan siihen hätään. Juttelumme jäi pyörimään mieleeni ja seuraavana päivänä innostuin hakemaan kirjahyllystäni Mäkelän suositun teoksen Naamiona terve mieli. Ryhdyin sitä tutkimaan erittäin kiinnostuneena, koska tähän mennessä minulle on ehtinyt selvitä että olen joutunut kohtaamaan useita luonnehäiriöisiä sekä työssä että työn ulkopuolella. En tietenkään aikanaan tiennyt mikä jutun juju oli, missä piili ilmiöiden syy tarkkaan ottaen. Monien muiden tapaan etsin syitä itsestäni ja yritin parhaani mukaan luovia ja keksiä sopivia ratkaisuja ongelmiin. 

Niistä tapauksista voin rajata ainakin neljä sellaista joissa jouduin kärsimään ja kokemaan niin pahaa oloa että alkoi ilmetä terveydellisiä vaivoja. Kahdessa tapauksessa jätin työpaikan jossa narsisti päsmäröitsi ja piti hoviaan. 

Kumpikin klassinen tapaus: Narsisti osoittaa suosiotaan hoviinsa keräämilleen yksilöille, minäkin niiden joukossa, kunnes yhtenä päivänä suosikki joutuu epäsuosioon, ja siitä alkaa kasaantua hyvin epämiellyttävien asioiden vyyhti. Selän takana juonittelua, syyttelyä, kiukuttelua.

Ah miten vapaa olo kun pääsee siitä vyyhdistä irti! Kuin kivi vierähtäisi hartioilta. Sen jälkeen voi taas hengittää, ja melkein riemulla käydä läpi ajatuksissaan aikaisemmin käsittämättömät, nyt nimen ja selityksen saaneet ilmiöt.

Loistavaa että aiheesta kirjoitetaan nykyään niin runsaasti ja niin selkokielisesti. Tieto on kaikkien ulottuvilla. Huomattakoon että se johtaa myös vääriin diagnooseihin, varsinkin sellaisten tekeminä jotka eivät ole joutuneet narsistin vaikutuspiiriin. 

Jos  epäilee tuntevansa narsistin, kannattaa lukea Mäkelän teos. Se on todella pitkälle mietitty ja kattava kuvaus erilaisista tapauksista ja siitä mikä luonnehäiriöisille on yhteistä. Jokaisessa narsistissa ei ole kaikkia piirteitä mitä luokituksissa luetellaan, mutta kyllä sieltä "omansa" tunnistaa jos on saanut kyseenalaisen kunnian semmoisen kanssa joutua tekemisiin. 

Sitten kun asian tiedostat ja tyypin tunnistat, tässä Raimo Mäkelän huoneentaulu luonnehäiriöisen kanssa työskenteleville:

Taistele jos voit.

Ellet voi taistella, pakene jos mahdollista.

Ellet voi paeta, pyri tekemään tilanteesta itsellesi siedettävä.





Thursday, February 19, 2009

Vahingosta ei aina viisastu



Ups - piti poistaa yksi blogi rullasta. Poistin vahingossa koko rullan. Äh! Ruma sana!

Ei muuten mitään mutta ei ollut eka kerta... Luulisi vanhan koiran oppivan temppuja ja luulisi että vahingosta viisastuisi.

Wednesday, February 18, 2009

Vanha koirako ei muka opi uusia temppuja?



Vanhoissa sanonnoissa on usein perää ja niistä löytyy ajatonta yleispätevyyttä.

Haluaisin silti kasata todisteita tämän kumoamiseksi:

"Vanha koira ei opi uusia temppuja."

Haluni johtuu siitä että olen opettaja, kasvatus- ja opetusalan ammattilainen, aikuiskouluttaja.  Sen ohella olen intohimoinen oppija. 

Täydessä aikuisiän kukoistuksessa, vuonna 2001 opettelin rumpujensoittoa ja vuonna 2002 salsatanssia. 2005 aloin opiskella persiaa. Tänä vuonna aerobiccaan television jumpparyhmän mukana. 

(Innoitus tähän postaukseen tuli Helenalta. Hän kertoi toisen blogini kommenteissa miehensä oppineen uutta.)

Aion oppia uusia temppuja vastaisuudessakin. Entäs te?


Tuesday, February 17, 2009

Sunday, February 15, 2009

Kalliit blogiystäväni



Rakkaat kanssabloggarit

Seuraa tuumailua aiheesta ystävyys nyt vasta dagen efter Ystävänpäivä koska en aikaisemmin ehtinyt. Kiitos ystävällisistä kommenteista, joista kaikkiin en ole saanut vastatuksi. 

Muutama vuosi on tullut blogattua. On kokemuksia, tuntemuksia, havaintoja blogilaisten ystävyydestä, kaveruudesta bloggareiden välillä, avunannosta ja ystävällisyydestä silloin kun se on ollut tarpeen. 

Olen joskus itse ollut ystävä hädässä, ja olen saanut tukea oman heikkouden aikana.

Se on kamala paikka kun kommenttilaatikkoon ilmestyy anonyymi solvaaja. Sitä ei voi tajuta muu kuin se jolle se on tapahtunut. Blogiystävät ovat kultaa kalliimpia sellaisella hetkellä. 

Ystävänpäivän jälkihehkussa muistan niitä jotka tulivat avukseni pari vuotta sitten toisessa blogissani. Olen poistanut sieltä miehen nimellä esiintyneen tyypin  kommentit, joissa jopa uhkausta esiintyi. Useampikin blogitoveri astui noihin aikoihin avukseni ja otti kommenttilaatikossa kantaa.  Pikkujuttu heille, minulle tuolloin iso.

Itse olin yhteen aikaan tukemassa espanjalaista Mariaa jonka blogi lopulta kivitettiin kuoliaaksi. Kukapa viitsii blogia pitää jos anonyymit ottavat sen silmätikukseen.

Omat blogit edelleen elinvoimaisia. 

Sydämellinen kiitos BLOGIYSTÄVILLE. 



Thursday, February 12, 2009

Putosi kaivoon, humps ja kops!



Kävelin joen vartta pitkin. Jää joen pinnassa sai minut ajattelemaan jäihin putoamista. 

Kylmä kangistaa nopeasti. Ihmisestä tulee jähmeäliikkeinen ja kovasti on hankala pelastautua kuivalle maalle.

Entäs jos on pudonnut kaivoon josta ei pääse ylös omin avuin? Isotkaan voimat eivät riitä, ei liioin kekseliäisyys, viisaus tai äly. Fysiikan lait kumoavat pyrkimyksemme. Ainoa ratkaisu on ulkopuolinen apu, mutta siinäkin se juju että sitä on oltava saatavilla. Mieluiten heti, tai ainakin lähiaikoina. 

Olemme viisaita jos keskitymme ennakoimaan vaarat. Jos opettelemme luovimaan elämän karikoissa. Kävelemään metsässä niin että emme putoa sudenkuoppiin. 

Viisas ei alunperinkään putoa kaivoon. Jos sinne on kuitenkin pudonnut, pyrittäköön vahingosta viisastumiseen. Istuttakoon kaivon pohjalla laatimassa virheanalyysi ja uusi suunnitelma vastaisen varalle. Teroitettakoon mieleen: Älä enää ikinä putoa kaivoon.

Yhden kerran voi pudota vaikka olisi miten viisas ja varovainen. Putoaminen ei aina ole omassa päätäntävallassa. Vaan se on kummaa miten jotkut putoilevat pää edellä kaivoon kerta toisensa jälkeen ja sitten väittävät kivenkovaan että heidät heitettiin. 

Humps, ja kops! Mieluummin herätyskopaus kuin kallon halkaiseva kops.

Tuesday, February 10, 2009

Rakkauden teot



Edellisessä tekstissäni mainitsin että tupakointi aloitetaan yleensä nuoruudessa. Urogallus antoi kommentissaan tämän esimerkin poikkeuksesta:

"Itselläni oli kerran työkaveri joka aloitti kessuttelun nelikymppisenä mentyään naimisiin tupakoitsijan kanssa." 

Muutama asia nousee arkiterapeutin ajatuskuplaan.

Koskettavaa miten ihastuessaan ja rakastuessaan ihminen haluaa liittyä ja sulautua rakkautensa kohteeseen, mutta...

Tosi rakkaus on sellaista että haluaa toisen onnea, turvallisuutta ja hyvinvointia yhtä paljon tai vielä enemmän kuin omaansa.

Jos tupakoitsija olisi lopettanut tupakanpolton se olisi ollut rakkauden teko toista kohtaan. Tuntuu hullulta jos rohkaisee rakastettuaan omaksumaan epäterveen tavan. Ellei itse halua lopettaa tai ei pysty, eikö olisi yritettävä parhaansa mukaan rakkaansa suojata savulta?


Monday, February 09, 2009

Lasten ja nuorten tupakointi


En usko että päättäjissä on ketään joka toivoo tupakoinnin lisääntyvän ja lasten ja nuorten polttavan tupakkaa. En tiedä. Vaikea kuvitella että olisi.

En usko että on olemassa vanhempia jotka toivovat lastensa aloittavan tupakoinnin. Välinpitämättömiä vanhempia on. Se on selvä.

Olenko naiivi kun arvelen että suurin osa ihmisiä kannattaa lasten suojelemista? Kun luulen että enemmistö ihmisiä toivoo että nuoret eivät ala tärvellä terveyttään. Kun uskon että lähes kaikki meistä tahtovat innokkaasti tukea kaikkia pyrkimyksiä joilla estettäisiin mahdollisimman monia keskenkasvuisia lähtemästä epäterveelliselle tielle?

Siltä ei vaikuta kun seuraa tämänhetkistä tupakkakeskustelua mediassa. 

On fakta että tupakointi aloitetaan lähes aina nuoruudessa

Eikö kannattaisi kaikin voimin keskittyä sen estämiseen ja hiukan tinkiä jostain muusta?

Saturday, February 07, 2009

Köysi hirtetyn talossa



On niitä jotka eivät karta mainitsemasta köyttä hirtetyn talossa. Omien sanojensa mukaan puhuvat suoraan, sanovat totuuden, eivät kiertele. Ovat tästä piirteestä ylpeitä eivätkä peräänny senttiäkään. Eivät ota kuuleviin korviin mitään aneluja.

Niitäkin kauhistelen jotka vaikenevat silloin kuin pitäisi rohjeta puhua suu puhtaaksi.

Tuesday, February 03, 2009

Nina Mikkonen "keskustelee"



Käväisin viimein katsomassa Nina Mikkosen kohua herättäneen väittelyn TV:N Tyynysota-ohjelmassa - niin, emmm hömmm mikäs sen keskustelukumppanin nimi taas olikaan?  Arvon kotirouva jyräsi tämän littuun, statistiksi ja sohvatyynyksi. Ai anteeksi piti olla kotiÄITI eikä kotiROUVA. Tuolla termin korjauksella hän heti kättelyssä keskeytti haastattelijan. Sen jälkeen hän vyörytti omat mielipiteensä kuuluville unohtaen kaikki käytöstavat mitä mahdollisesti oli jossain vaiheessa oppinut. Kun toinen yritti rauhallisesti ja kohteliaasti esittää omia tietojaan ja käsityksiään, nainen esti joka yrityksen raivoisalla määrätietoisella torpedoinnilla. Kuin tykin suusta lensi: "Sinä olet ehkä älykäs, mutta et viisas" "Kuuntelen sinua sitten kun puhut sydämellä."

Kaikinpuolin on kuulemma kotihoito lapselle parempaa kuin päivähoito. Mikkosen kodissa ilmeisesti opitaan elämässä tarvittavat sosiaaliset taidot, esimerkiksi se millä puhekumppani vaiennetaan. Lapset oppinevat äitinsä tapaan halventamaan Ruotsin maan, maahanmuuttajat, päiväkodit, työssä käyvät äidit ja isät. Mieltä ei muuteta eikä anteeksi pyydellä vaikka ollaan suututettu ja loukattu monia.  

Lapsi oppii mitä elää, yleensä ottaa mallia vanhemmistaan.

Minkähän ikäisiä lapsia tällä rouvalla-anteeksi-äidillä on? Joutuvatkohan kovastikin häpeämään? Vai onko siinä perheessä tyylinä että me teemme mitä tahdomme ja muut eivät ole mitään? 

Saksasta ja Hitleristä kovin tuomitsevin sanoin paasasi mutta ettei vaan olisi omassa kodissaan diktatuuri kukassaan?

(Kirjailija Jarkko Tontti oli keskustelukumppanin nimi. Piti käydä erikseen katsomassa. Häntä olisin kovin mielelläni kuullut lisää.)

Kiitos kommenteista


Minua kohtasi aivan harvinaislaatuinen onni. Kirjoitin aiheesta joka on itselleni tärkeä ja läheinen; palautteen antaminen ja saaminen, ja kommenttilaatikkoon toi kirjoituksia (myös aikaisempaan muutama päivä sitten) tukku ihmisiä joilla oli sanottavaa. Ihmisiä jotka tietävät kasvattamisesta, kirjoittamisesta, kritiikistä, ihmisiä jotka osasivat viitata omiin kokemuksiinsa. Sanat eivät riitä kertomaan miten kiinnostuneena tutkin kaikki kirjoitukset. 

Mukana blogimaailman parhaat kommentoijat, minun mielestäni parhaat:


Taitavia, tietäviä, inhimillisiä, elämää eläneitä. He kommentoivat asiallisesti, kaunopuheisesti, ottaen huomioon sen ihmisen tunteet jolle kommenttia kirjoittavat, eivät räväytä rääväsuisesti eivätkä töräytä töksäyttäen. (Sekin tyyli paikallaan jossain ympäristössä, joidenkin ihmisten kesken jos siitä ei kukaan loukkaannu.)

Ansiokkaita ovat muutkin kommentoijat. Olette kaikki tähtiä blogimaailman taivaalla. 

Sunday, February 01, 2009

Palaute, arviointi, kritiikki



Saamme ja annamme elämässä monenlaista arviointia, palautetta, kritiikkiä. Arkisesta viralliseen. Suullisesta kirjalliseen. Todistuksia, kirja-arvosteluja lehdissä, naapurien arvostelua selän takana, kanssa-autoilijoiden manaamista. Onko muuten kukaan ihmiskunnan historiassa lausunut auton ratissa kehuja muiden ajotaidoista? "Katsokaapa miten taidokkaan sulavasti ja tasaisesti tuo vihreän Peugeotin kuski osaa ajopeliään kuljettaa:"

Valituksiakin silloin tällöin laadimme. Ehkäpä meistä on tehty valitus. Meitä on saatettu jopa mustamaalata, mainettamme yritetty tahrata, sanojamme vääristellä. Jotkut töksäyttävät arvionsa kaunistelematta, toiset kiertäen ja kaartaen, kovasti kaunistellen. On niitä jotka osaavat antaa ainoastaan negatiivisia lausuntoja, ja niitä jotka eivät uskaltaudu muihin kuin ympäripyöreisiin mielipiteisiin.

Opiskellessa arviointi tärkeää. Opettajan ammattitaidosta riippuen arviointi motivoi, opettaa ja antaa suuntaa, mutta pahimmillaan se tappaa opiskelumotiivin. Jos arviointiraportti luetaan ääneen muiden läsnäollessa, se voi kolahtaa ja kovaa. 

Koska olen opettaja, tiedän miten tosissaan jokainen ottaa omiin suorituksiinsa kohdistuvan arvioinnin. Mietin näitä asioita usein. Haluan että antamastani palautteesta on hyötyä, että se on rakentava, opettava, kannustava. Jos on syntynyt hyvä opettaja - oppilassuhde, olen huomannut että oppilas kaipaa ihan suoraa rehellistä, kaunistelematonta palautetta heikkouksistaan ja vahvuuksistaan. 

Kun on muutama vuosi yhteistuumin, yhteisymmärryksessä ja yhteisin ponnistuksin hankittu, kartutettu ja vahvistettu oppilaksen kielitaitoa, panen tyytyväisenä merkille miten innostuneesti hän on minun avullani oppinut itsekin arvioimaan itseään. Jopa riemastumaan omista virheistään kun niitä itse havaitsee ja osaa korjata.

Kaikkein kurjinta arvostelua ihmisten välillä ovat epäluottamuslauseet (et varmaan osaa tätä), virheiden etsiminen ja niihin keskittyminen (tuossakin taas teit saman kömmähdyksen), vähättely, tuomitsevuus, kaikenkarvainen kielteisyys ja ilottomuus, se että ei koskaan vahingossakaan kehuta, pilkallisuus, ilkeily.

Parasta arviointia on kiinnostunut, toiveikas, luottamusta herättävä ja luottamusta toiseen valava rakentava palaute, johon arvioitava itsekin saa osallistua. 

Huono, repivä, epäkunnioittava kritiikki ei innosta jatkamaan. Ihmisten tunteista piittaamattomasta palautteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyvästä rakentavasta, reilusta, ihmistä kunnioittavasta arvioinnista on iloa ja hyötyä. 

Arviointikeskustelu johon molemmat osapuolet pääsevät mukaan on onnistuessaan ihan loistavaa. Molemmilla osapuolilla tarkoitan nyt opettajaa ja opiskelijaa.

Olen aina kammoksunut teatterikriitikkoja, jotka pyöräyttävät kynästään murskaavan arvion ensi-illasta. Ihmiset ovat pistäneet itseään käsikirjoitukseen, ohjaamiseen, puvustamiseen, eri rooleihin, harjoitelleet, työstäneet näytelmää, ja joutuvat sitten lukemaan tekstin joka lyö säälittä koko komeuden maahan. Ivallisuuskaan ei ole vierasta armottomille kriitikoille.

Seisoin näyttämöllä omassa blogissani. Ilahduin kun niin monet kommentoijat heittivät minulle kukkasia, ja minimaalisesti rukkasia. Olisin vaan toivonut että yhdestä näyttämölle lentävästä kukkasesta olisi jätetty ruukku pois. Se osui kolahtaen päähäni. Kops. 

Pahemminkin olisi voinut käydä. Koko porukka kivet kädessä. Vaikka vain virtuaalikivet.