Ihminen joutuu monesti tekemään päätöksen sanoako jotain vai olla hiljaa. Varoittaako ystäviä vai ollako lojaalinen toiseen suuntaan? Tulkitaanko puheeni pahanpuhumiseksi jos sanon jotain? Ainakaan kukaan ei perinteisesti tykkää kantelupukeista... Mitä jos olisin vaan sanomatta mitään? Vanha ohjehan on että ellet voi sanoa henkilöstä mitään hyvää ole mieluummin hiljaa.
Tapahtui viime vuonna. Ystäväperhe kutsui minut ja erään toisen ystävän perheineen kyläilemään. Minä en päässyt menemään silloin ja omasta esteestä ilmoittaessani punnitsin mielessäni sanonko vai enkö sano että tuolla ystävällä oli ilmennyt taipumusta peruuttaa tulonsa samana päivänä. Päätin että en ryhdy selän takana puhumaan pahaa.
Ja niinhän siinä kävi että vierailu peruutettiin samana päivänä. Ruuat oli ostettu, koti siivottu, lapset odottivat... kaikinpuolin oli valmistauduttu ottamaan ystävät vastaan.
Jos olisin vaan asiallisesti kertonut tietoni, he olisivat voineet varautua ikävään yllätykseen, ehkäpä olisivat kutsuneet pari muuta ihmistä, tai kokanneet vähemmän, tehneet jonkin varasuunnitelman.
Olen kaksinverroin viisaampi kuin ennen: Ensinnäkin kutsun kyseisen henkilön kylään ainoastaan joukon jatkoksi, en pelkästään, ja toiseksi, en arastele kertoa tietojani eteenpäin jos minulla niitä on jostakusta epäluotettavasta. Asiathan voi esittää faktoina. Ei tarvitse pahaa puhua eikä ketään mustamaalata.
Paras argumenttini tässä keskustelussa itseni kanssa: Kyllä minä tahtoisin tietää jos olisin siinä tilanteessa että ryhdyn tekemisiin henkilön kanssa jonka yhteinen tuttu tietää epäluotettavaksi. Osaisin varautua.
Todella keljua, surullista tuollainen käyttäytyminen.
ReplyDeleteNykyään ihmiset ovat kait aika kuormitettuja. Eivät jaksakkaan lähteä, kun aika tulee..
Mutta tuollaisia viime hetkessä perumisia ei saisi kenelläkään olla.
Heille minusta kannattaisi mainita tästä epämiellyttävästä tavastaan.
Tuttuja tuumauksia ja johtopäätöskin - ei ole väärässä se vanha viisaus, että kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan:) On eri asia varoittaa jostain koetusta tuollaisessa tilanteessa kuin supsutella pahansuovasti, että se on sitten semmoinen...
ReplyDeleteMä yritän olla puhumatta pahaa (vaikka olisi aihettakin), koska inhoan selän takana puhujia. Itsestäni on puhuttu niin paljon paskaa eli valhetta sukulaisten toimesta. Se on tietysti eri asia, mutta olen tullut siihen tulokseen, että muiden asioihin ei kannata sekaantua, kun omissakin on tarpeeksi setvimistä. Ellei kyseessä ole joku todella apua tarvitseva tai vakava asia. Esim. pettämisestä en kertoisi, koska siinä joutuu itse helposti syytetyn penkille, kun meni pilaamaan toisen parisuhteen. Mieheni kanssa puhun kyllä kaikesta, mutta joskus tuntuu, että liikaakin. Yritän opetella pitämään suuni kiinni ja toisaalta puhumaan mukavia. :-)
ReplyDeleteTerve järki on mielestäni tälläsissä tilanteissa paikallaan, ihmiset juttelee ihmisistä, se on luonnollista, jos se ei ole pahansuopaa mustamaalaamista, niin tuskin siitä on vahinkoa kenellekkään.
ReplyDeleteEri juttuhan olis se, että alkais yleisesti levittelemään asiaa asiaan kuulumattomillekin. Sellainen on ikävää ja voi aiheuttaa paljon murhetta.
Hanne: Minulla on parikin ystävää joille olen sanonut että en tee enää treffejä koska he peruuttavat usein viime hetkillä. Sanomisessa on se riski että henkilö suuttuu. Jotkut eivät ota vastuuta mistään vaan kääntävät asian toisen syyksi. Eli parasta punnita mielessään hyöty ja haitta ennen kuin puhuu.
ReplyDeleteKrooniset myöhästyjät ovat toinen harmillinen ihmislaji. Joskus kauan sitten saatoin uskoa että noita tapahtui jostain oikeasta syystä, mutta tilanteen toistuttua tyhmempikin lopulta älyää että se on sääntö eikä poikkeus.
Inkivääri: Yleensä ottaen se on juuri noin, ja tuo on hyvä mittapuu. Sitä vaan ei voi varmaksi ennustaa mitä tapahtuu kun on asian ottanut puheeksi. Toinen osapuoli ei välttämättä näe sitä samalla tavalla. Puhumisessa on riskinsä. Luulen että monet valitsevat vaikenemisen siitä pelosta että mitä tapahtuu. Sitten on niitä jotka ylpeilevät sillä että "aina puhuvat suoraan".
ReplyDeleteHelena: Tuosta kommentistasi voi nähdä nimenomaan miten monisäikeinen pulma on käsissämme. Meillä kaikilla on omat taustamme ja arvomme, samaten niillä joiden kanssa olemme tekemisissä. Jotkut asiat ovat toisille arkoja ja voimme vahingossa sohaista muurahaispesään. Pettämisjuttuun sekaantuminen voi kostautua itselle ikävästi.
ReplyDeleteJa oma lukunsa ovat ne ihmiset joille ei voi sanoa mistään mitään...
Itkupilli: Mustamaalaajia ja pahanpuhujia on olemassa ja he saavat paljon pahaa aikaan. Myös se toinen ääripää eli ihmiset jotka eivät puhu vaikka pitäisi saa myös vahinkoa aiheutetuksi, joskus eniten itselleen. Ne jotka ovat kasvaneet vaikenemaan vaikeuksista, ne jotka on lapsina vaiennettu eivät opi aikuisinakaan ongelmista puhumaan.
ReplyDelete"...Ne, jotka ovat kasvaneet vaikenemaan vaikeuksista, ne jotka on lapsina vaiennettu eivät opi aikuisinakaan ongelmista puhumaan."
ReplyDeleteTämä on niin totta. Vaikka itseänikin on moitittu siitä, etten juuri paljoa itsestäni joillekin anna, tiedän kuitenkin myös muita, jotka eivät osaa avautua sellaisillekaan, jotka ovat luotettavia ja lojaaleja, eikä tarvitsi pelätä esim. nolaamista, ivaa tai sitä, että sanottuja asioita käytetään sanojaa vastaan. Sellainen mykkyyteen kasvaminen on kamalaa, lopulta varmaan sellainen elämä lienee traagisinta puhumattomalle itselleen, mutta kyllä se on myös raskas pala esim. tämän puolisolle.
Supisuomalaiset mykkäkoulut: yaiks! :(
Ja sitten on tosiaan myös näitä, jotka "avautuvat" jatkuvalla syötöllä vaikka mistä jonninjoutavista asioista(an), vaikka muita ei nyt niin kiinnostaisikaan kuulla... ;)
Kvi: Jeps, mykkyys voi olla synkkä asia. Olen kuullut että joissakin tapauksissa "puhetaidottomat" saavat kovasti hyötyä ja helpotusta jos pääsevät kuulemaan kohtalotovereiden tarinoita. Vertaistukea ilman että itse puhuvat.
ReplyDeleteJoo, eipä ole toisen äärimmäisyyden lähimmäisenä hauska olla... :( Ne ovat pahimpia jotka paljastavat tosi kiusallisia juttuja :D