Saamme ja annamme elämässä monenlaista arviointia, palautetta, kritiikkiä. Arkisesta viralliseen. Suullisesta kirjalliseen. Todistuksia, kirja-arvosteluja lehdissä, naapurien arvostelua selän takana, kanssa-autoilijoiden manaamista. Onko muuten kukaan ihmiskunnan historiassa lausunut auton ratissa kehuja muiden ajotaidoista? "Katsokaapa miten taidokkaan sulavasti ja tasaisesti tuo vihreän Peugeotin kuski osaa ajopeliään kuljettaa:"
Valituksiakin silloin tällöin laadimme. Ehkäpä meistä on tehty valitus. Meitä on saatettu jopa mustamaalata, mainettamme yritetty tahrata, sanojamme vääristellä. Jotkut töksäyttävät arvionsa kaunistelematta, toiset kiertäen ja kaartaen, kovasti kaunistellen. On niitä jotka osaavat antaa ainoastaan negatiivisia lausuntoja, ja niitä jotka eivät uskaltaudu muihin kuin ympäripyöreisiin mielipiteisiin.
Opiskellessa arviointi tärkeää. Opettajan ammattitaidosta riippuen arviointi motivoi, opettaa ja antaa suuntaa, mutta pahimmillaan se tappaa opiskelumotiivin. Jos arviointiraportti luetaan ääneen muiden läsnäollessa, se voi kolahtaa ja kovaa.
Koska olen opettaja, tiedän miten tosissaan jokainen ottaa omiin suorituksiinsa kohdistuvan arvioinnin. Mietin näitä asioita usein. Haluan että antamastani palautteesta on hyötyä, että se on rakentava, opettava, kannustava. Jos on syntynyt hyvä opettaja - oppilassuhde, olen huomannut että oppilas kaipaa ihan suoraa rehellistä, kaunistelematonta palautetta heikkouksistaan ja vahvuuksistaan.
Kun on muutama vuosi yhteistuumin, yhteisymmärryksessä ja yhteisin ponnistuksin hankittu, kartutettu ja vahvistettu oppilaksen kielitaitoa, panen tyytyväisenä merkille miten innostuneesti hän on minun avullani oppinut itsekin arvioimaan itseään. Jopa riemastumaan omista virheistään kun niitä itse havaitsee ja osaa korjata.
Kaikkein kurjinta arvostelua ihmisten välillä ovat epäluottamuslauseet (et varmaan osaa tätä), virheiden etsiminen ja niihin keskittyminen (tuossakin taas teit saman kömmähdyksen), vähättely, tuomitsevuus, kaikenkarvainen kielteisyys ja ilottomuus, se että ei koskaan vahingossakaan kehuta, pilkallisuus, ilkeily.
Parasta arviointia on kiinnostunut, toiveikas, luottamusta herättävä ja luottamusta toiseen valava rakentava palaute, johon arvioitava itsekin saa osallistua.
Huono, repivä, epäkunnioittava kritiikki ei innosta jatkamaan. Ihmisten tunteista piittaamattomasta palautteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyvästä rakentavasta, reilusta, ihmistä kunnioittavasta arvioinnista on iloa ja hyötyä.
Arviointikeskustelu johon molemmat osapuolet pääsevät mukaan on onnistuessaan ihan loistavaa. Molemmilla osapuolilla tarkoitan nyt opettajaa ja opiskelijaa.
Olen aina kammoksunut teatterikriitikkoja, jotka pyöräyttävät kynästään murskaavan arvion ensi-illasta. Ihmiset ovat pistäneet itseään käsikirjoitukseen, ohjaamiseen, puvustamiseen, eri rooleihin, harjoitelleet, työstäneet näytelmää, ja joutuvat sitten lukemaan tekstin joka lyö säälittä koko komeuden maahan. Ivallisuuskaan ei ole vierasta armottomille kriitikoille.
Seisoin näyttämöllä omassa blogissani. Ilahduin kun niin monet kommentoijat heittivät minulle kukkasia, ja minimaalisesti rukkasia. Olisin vaan toivonut että yhdestä näyttämölle lentävästä kukkasesta olisi jätetty ruukku pois. Se osui kolahtaen päähäni. Kops.
Pahemminkin olisi voinut käydä. Koko porukka kivet kädessä. Vaikka vain virtuaalikivet.
