
Aihe johon aina palailen: Mitä on hyvä keskustelu? Otin kirjahyllystä käteen Theodore Zeldinin oppaan. Otsikko on suomennettu Kuuntelemisen ja keskustelun tärkeys. (How Talk Can Change Your Life). Alaotsikoksi Suomessa valittu Mielenrauhaa keskustelemalla.
On ilo päästä lukemaan sellaisen henkilön ajattelun tuloksia joka on pohtinut ja tarkastellut aihetta pitkin ja poikin. Viestintä on mittaamattoman laaja alue. Hienoa nähdä siitä osasia rajattuina ja verrata omaan ajatteluun. Nyt tilaisuus mittailla omia keskustelutaitoja.
Ohops, (freudilainen) lipsahdus, hah. Kirjan nimi onkin Keskustelemisen ja kuuntelemisen tärkeys, eikä noin miten sen tulin kirjanneeksi. Epäilemättä nostin kuuntelemisen etualalle siitä syystä että olen juuri mietiskellyt sitä miten tärkeää olisi omata kuuntelutaitoa ja halua toisen kuuntelemiseen ennen kuin alkaa syntyä hyvää keskustelua.
Nettikeskusteluissa kuunteleminen merkitsee sisälukutaitoa. Sitä ei näytä meistä kaikilla olevan. Voi olla kiinni halustakin, tai ajanpuutteesta. Jos käy "lukemassa" ja kommentoimassa 50 blogia päivässä, miten syvällisesti jokaisen tekstin voi lukea?
Onko tärkeämpää suorittaa "kohteliaisuuskäyntejä" vai kunnioittaa jokaista kommentoimaansa blogia sillä että syventyy lukemaansa ja kommentoi harkiten ja huolellisesti. Ei siihen kovin paljon enempää aikaa mene kuin puolihuolimattoman töksäytyksen kirjaamiseen.
Joillakuilla (esim. Aasiakas-blogissa) tyylinä heittää nimettömänä joku alentuva tai loukkaava herja. Toiset taas eivät näytä ajattelevan että voisivat sanottavansa paremmin ja ystävällisemmin esittää. Tavoittelevatko sitten tuttavallista tai rentoa asennetta, tiedä häntä. Lukijasta tietenkin riippuu miten kommentit kokee. Minusta on käsittämätöntä että siellä silloin tällöin esiintyy kommenttityyppi: "No olipa tämä turha tarina." Jokaisen niistä tarinoista on joku ihminen kirjoittanut ja hän lukee tarinansa saamat kommentit. Siis kommentti on aina ihmiseltä ihmiselle. Lähimmäiseltä toiselle.
Netin ulkopuolella live-keskusteluissa - työpaikoilla, sukulaisten kesken, ystäväpiirissä, antoisa, hedelmällinen keskustelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Tarkoitan keskustelua josta nousee jotakin uutta ajateltavaa. Sellaista mitä ei ollut ennen kuin avattiin suut ja korvat.
Siis suut JA korvat.
Oletteko koskaan panneet merkille kun ihmisen päältä jo näkyy että hän valmistautuu puhumaan omia repliikkejään vaikka toisella on vielä puheenvuoro? Sitten kun hän avaa sanaisen arkkunsa, mikään ulos tulevasta puheesta ei osoita että hän olisi kuunnellut mitä juuri sanottiin.
Tosi masentavia ja hyödyttömiä ovat väittelyt joissa osapuolien päätarkoitus on todistaa toinen vääräksi, lyödä lyttyyn hänen sanomansa ja VOITTAA väittely.
Sen voi pyrkiä tekemään myös tekemällä toisen puheet naurettaviksi, väheksymällä niitä, kuittaamalla olankohautuksella.
Elämäni parhaisiin hetkiin kuuluu hyvä keskustelu. Siinä molemmat (kaikki) osapuolet antavat panoksensa, syntyy oivalluksia, vuorovaikutusta, hyvää mieltä. Ehkä ratkeaa muutama ongelma. Ehkä järki kirkastuu. Ehkä mieli puhdistuu. Sellaisesta keskustelusta poistun uudistuneena. Voipa olla että seuraavana päivänä saan meilin tai tekstarin: "Olipa meillä fantastiset keskustelut! Otetaan pian uusiksi."
Onpa ilo aloittaa tuon Zeldinin oppaan lukeminen. Jee!
(Blogissani moderointi päällä. Julkaisen kaikki kommentit paitsi epäkunnioittavat ja väheksyvät, esimerkiksi mallia "Olipa turha postaus" tai "Etkö siis hyväksy omastasi poikkeavia mielipiteitä?")