No nyt ei voi inistä että ei olisi sinistä...
Tänä aamuna luin loppuun Timpan teoksen Kirjoittajan kirja. Aloittaessani hän oli Timo, nyt kuvittelen tuntevani hänet niin hyvin että voin puhua tuttavallisesti lempinimellä.
Harvoin luen kirjan näin nopeasti loppuun, mutta tämä vetäisi imuunsa niin että hölmistyin takakanteen tömähdettyäni. Pekka Hämäläisen Isä ja minä - opuksella oli myös aivan kauhea imu, mutta vasta jälkipuoliskolla. Alkua tutkailin vähitellen ja mietiskellen. Se on tavallinen lukutapani. Tuota Asperger-opusta maistelin ja tavailin pari kuukautta muiden lukujen ohessa.
Naureskelin itsekseni että Timon teksti kirjaimellisesti liikutti minua - lähdin nimittäin luvun lomasta liikkeelle, kirjahyllystä etsimään Luovan hierteen ja Infoähkyn jotka kirja mainitsi.
Hihitellen ihmettelin kun jonkin ajan kuluttua pääsin lukuun nimeltä Liikkuva liikkuja, missä kirjailija itse veisteli sanallisia leikkejä ja ajatuskuvioita liikuttamisesta ja liikkumisesta.
Joo. On se Timppa eikä pelkkä Timo. Tai Timi tai Timotei. Me ollaan selvästi kavereita.
Mikä kauhea ajatus: Ihminen laatii kirjoituksia kirjoittamisesta ja elämästään vuosia. Sitten tulen minä joka hotkaisen kaiken muutamassa päivässä.
