Jos yhteisöni on televisio

"Mitä tulee ihmisistä joiden yhteisö on televisio?"

Siinäpä pohtimisen arvoinen kysymys eilisen Hesarissa.

Mitenkäs hoituu talkoot, se kun tarvitsen lapsenvahtia, haluan kutsua ihmisiä juhliin... ? 

Eivät ne tule sieltä kaksiulotteisesta maailmastaan, peilin takaa josta ei näy tänne.

Ei olla vihreitä narsuntunnistuksessa

Edelleenkin pyöritän päässäni luonnehäiriöisten moninaista kirjoa. Luen teosta Sata tapaa tappaa sielu. Seuraavaksi tulossa luku Narsisti ja työ. Tänään olen lukenut Narsisteista ja uhreista parisuhteessa. Sitä ennen oli Lapsuus narsistin uhrina. Jälkimmäinen kaikista kurjinta, uskon.

Lista omaan elämään tuntuvasti vaikuttaneista narsisteista kasvanut. Aluksi tajusin että heitä on ollut neljä... Nyt on muististani selvinnyt kaksi lisää, luultavasti yksi muukin. Hänen vaikutuksensa ei merkittävä, mutta täyttää tuntomerkit. Joka tapauksessa kuusi sellaista jotka ovat minua piinanneet tavoilla jotka ovat erittäin selkeästi tunnistettavia kirjoista. Yksikään ei enää herätä tuskan tuntemuksia, pelon väristyksiä tai muuta sellaista. Päin vastoin, olen haltioissani näistä uusista tiedoistani ja kiitollinen koekaniinina olosta, koska se on tuonut tietoa jota sivustakatsojana ei voi saada.

Yksi käsite minulle ei ole vielä auennut lukemalla. Se on "tunnekoukku". Ehkä se liittyy vain parisuhteeseen narsistin kanssa. Sellaista suhdetta minulla ei ole ollut.

Omien kokemuksien lisäksi on läheisten kokemuksia minähäiriöisistä. Yhdellä heistä kiduttava avioliitto, kahdella narsisti esimies. Yhdellä omista riivaajistani oman kertomansa mukaan toinen vanhemmista luonnehäiriöinen (Itse hän ei tiedosta olevansa narsisti). Kirjastani käy ilmi että narsistin lapsesta tulee helposti narsisti. Sitä en todellakaan tiennyt aikaisemmin. Pitää ajatella erittäin monta entistä ajatelmaa uusiksi! Taidanpa taas palata lukukammiooni. 

Meikä ei ole enää vihreä näissä hommissa. Kavahtakaa tekin narsuja. Lukekaa. Oppikaa.

Parhaat eväät elämään

Parhaat eväät elämään - pakissa kannattaa pitää ainakin 

- hyvä itsetuntemus 

- terve itsetunto

- terve sielu terveessä ruumiissa

- oikeanlainen kiltteys

- myötäelämisen kyky

- taito sanoa tarvittaessa ei.

Oma valintani

Tähtäimessäni on aina ajatus ja aikomus oppimisesta ja siitä että ongelmat ratkaistaan ja pyritään haluttuun suuntaan. Tuo näkökulma minulle on opetustyössä, yksityiselämässä ja tässä arkiterapian osastossakin, vaikka tätä vain huvikseni kirjoittelen. 

Sama käytännöllisyyden katsantokanta kuin minulla on opettajan ammatissa minulla olisi psykologina tai terapeuttina, jos olisin ammatinvalinnassani jatkanut sillä polulla. 

En ole kiinnostunut juoruista, kohujutuista, skandaalinkäryisistä blogeista, lehtijutuista tai tunkioilla rypemisestä. Ei ole kyse minkäänlaisesta pelkuruudesta kun kieltäydyn menemästä lukemaan minulle suositeltua kohublogia, vaan yksinkertaisesti siitä että en siellä viihdy enkä katso että kenellekään siellä käymisestäni olisi mitään hyötyä. Hullulta tuntuu suosittelija lisäperustelu kieltäytymiseni jälkeen "sinähän olet kiinnostunut tällaisista asioista". En todellakaan ole, ellei minua kutsuta sinne rakentavana vaikuttajana, neuvonantajana tai käytännöllisen hyödyn vuoksi. Olen lukenut tarpeeksi tietääkseni että siellä ei ole mitään minulle. 

Tiedän minkälaisesta taiteesta pidän ja en pidä, keiden seurassa viihdyn keiden en, mitä ruokaa haluan syödä, mitä en, millaisia menetelmiä valitsen opetukseen, millaisia en, miten käyttäydyn ihmisten seurassa, millaista käytöstä en itselleni salli. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lyhyesti sanottuna teen itse omat valintani. Jos olen kerran sanonut ei kiitos sen pitäisi riittää. Inttäminen väsyttää, ainakin minua. Tiedän että jotkut tykkäävät inttää ja kiistellä. Minä en. Olen oman tieni kulkija asioissa jotka ovat itselleni tärkeitä. 

Aikaisempaan narsistilukemistoon viitaten, juuri tästä syystä narsistin olisi mahdoton saada minua verkkoonsa: En lähde tanssimaan kenenkään pillin mukaan.

(Ei pahalla sitä kohtaan joka suositteli minulle kohublogia. Nämä pohdinnat ja itsetutkistelu vain nousivat asian tiimoilta. Ei mikään hyökkäys sen paremmin kuin puolustuskaan arvostettua blogitoveria kohtaan.)

Narsistien uhrit kertovat

Olen lukenut sata sivua "Sata tapaa tappaa sielu" teoksesta. (Käväise linkissä lukemassa näyte.) 

Kirja kertoo narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Se sisältää runsaasti narsistien uhrien kertomuksia ja tekee siten asian hyvin havainnolliseksi. 

He voivat vaikuttaa terveiltä, elinvoimaisilta, ihanilta ihmisiltä. Tulee shokkina ja yllätyksenä kun ristiriitaisuudet alkavat. Outo logiikka, ailahtelevaisuus, syyttely, henkinen tai ruumiillinen väkivalta, riidan rakastaminen. 

Jotkut uhreista ovat havahtuneet vasta kun ovat lehdestä lukeneet jonkun toisen uhrin tarinan joka on ollut kuin heidän oma tarinansa. Siksi tarpeen kirjoittaa tästä ihmistyypistä jota esiintyy kaikkina aikoina kaikkialla, ja jonka määrä ennusteiden mukaan on kasvussa. Olkaamme uhkasta tietoisia. Ei tieto lisää tuskaa vaan tiedon puute.

We, the Jury

Edelliseen postaukseeni viitaten, kuusi valamiehistä kirjoitti raskaista kokemuksistaan kirjan, We, the Jury, jonka kävin googeloimassa.

Valamiehistön karmeat koettelemukset

Kuka tahansa voidaan kutsua valamiehistöön, se on USA:ssa systeemi. Mitä se käytännössä merkitsee inhimillisellä tasolla? - Sitä en ollut koskaan tullut ajatelleeksi ennen kuin näin TV-ohjelman aiheesta. Miehiä ja naisia osallistui kuuden kuukauden ajan mitä raaimman murhan oikeudenkäyntiin. He joutuivat uhraamaan puoli vuotta elämästään tuolle prosessille oman mielenterveytensä uhalla. 

Viattoman, kunnollisen näköinen mies oli syytettynä vaimonsa ja syntymättömän lapsensa murhasta. Oikeudenkäyntiin osallistuneet joutuivat näkemään kammottavia patologisia kuvia, ja kantamaan päällään hirvittävää vastuuta siitä että oltiin harkitsemassa kuolemantuomiota. Ilmeettömänä syytetty katseli ja kuunteli todisteita, todistajia, kaikkia asianosaisia. Heitteli silloin tällöin flirttailevia katseita naispuolisille valamiehille.

Suuri yleisö seurasi murhaoikeudenkäyntiä herkeämättömällä mielenkiinnolla. Osa valamiehistä sai tapppouhkauksia, kärsi painajaisunista, koki traumoja. Yksi luhistui ja joutui sairaslomalle työstään pari vuotta oikeudenkäynnin jälkeen. 

Yksi hyvä mitä tuosta seurasi oli valamiesten kirjoittama kirja suurelle yleisölle. Mutta millä kustannuksella?

Toinen hyvä oli se että uhrin perhe sai mielenrauhaa ja hyvitystä kun murhaaja tuomittiin. Häntä ei kuitenkaan ilmeisesti tuomittu kuolemaan, vaan elinkautiseen.  

Hirveä ajatus joutua kutsutuksi valamiehistöön, joutua näkemään kuvia joihin ei ole valmistautunut, läpikäymään päässään raakaa murhaa. Eikö tuollaiseen tarvittaisi joku ammattilainen?

Narsistien uhrien tuki

Narsistien uhrien tukilinkistä voi lukea pähkinänkuoressa selostuksen narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. 

Sain tänä aamuna luetuksi loppuun Raimo Mäkelän Naamiona terve mieli; Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen. Sen lukeminen oli silmiä avaava, loistava kokemus. Tajusin sen avulla toisaalta miksi minä en ole koskaan joutunut luonnehäiriöisen alistamaksi ja toisaalta sen miksi olen joissakin elämänvaiheissa kuitenkin luonnehäiriöistä kestänyt ja pyrkinyt tilannetta korjaamaan. 

Selitys löytyy omasta hyvänahkaisuudestani, optimismistani, tunneälystäni, ystävällisistä käytöstavoistani, sosiaalisuudestani. Vaikka en ole uhrityyppiä enkä alistujatyyppiä, minussa elää toisen posken kääntämisen mentaliteetti kohtalaisen pitkälle. Kostaminen on vieras ajatus, sovittelu ja anteeksianto luonteva elementti. 

Kaikkein pahimmat rehentelijät ja häiriköt olen aina väistänyt. Itsesuojeluvaisto pelaa kyllä selkeän vaaran edessä, ja räikeän narsistisen itseihailun näkeminen herättää halun poistua takavasemmalle. Ja sitten taas toisaalta opettaja minussa lähtee vaistomaisesti tukemaan ja kohentamaan toisen heikkoa itsetuntoa. Narsistille se on väärää tukea.

Mäkelän kirjassa minua askarrutti kovasti se väite että luonnehäiriöinen ei masennu. Kaksi niistä minähäiriöisistä jotka ovat minun elämääni sivunneet kärsii masennuskausista. Nyt luin tuosta antamastani linkistä että narsistit kärsivät masennuksesta. Erittäin järkeenkäypää! Konfliktit ihmisien kanssa ja pettymykset siitä että eivät saa toisia tanssimaan pillinsä mukaan johtavat ahdistukseen ja masennukseen. Luulisin että tässä on ero narsistin ja pahasti luonnehäiriöisen välillä. Ehkä. 

On ollut vapauttavaa ja voimauttavaa päästä kuin kulissien taakse katsomaan mistä tämä narsistinen teatteriesitys on lähtöisin. Sitten vielä väitetään että kirjoista ei opi elämää! Kyllä oppii, ja hyvin oppiikin. Ymmärtäminen vapauttaa.

Blogikaveri Jamido kävi suosittelemassa lisälukemistoa. Aion ehdottomasti hankkia!

Narsistipossu

Meissä kaikissa elää pieni possu - tai iso sika. (Klikkaa kuva isommaksi.)

Kaikissa ihmisissä on jonkin verran niitä piirteitä jotka narsisteissa ja luonnehäiriöisissä esiintyvät tuhoisina määrinä ja myrkyllisinä pitoisuuksina.

Narsismin voi vaikka ottaa tavaramerkikseen tai uskonnokseen.

Luonnehäiriöisen puolustuskeinot

"Luonnehäiriöisellä perustava minän puolustuskeino on projektio: hän siirtää toisiin omat pelkonsa, joita hän ei tunnista itsessään.  

Hän heijastaa muihin myös ihanteensa: autoritaarisuuden, vallantavoittelun ja kovuuden. Hän tulkitsee toiset omien kielteisten tunteidensa mukaisiksi, jollaisia he eivät yleensä ole. "

"Hän kokee että tietyt toiset vihaavat häntä, vakkeivat he todellisuudessa vihaa häntä, vaan hän vihaa heitä. Hänen heihin kuvittelemansa viha on hänen omaa vihaansa, jota hän ei tiedosta."

"Hänen mielestään ja väitteidensä mukaan tietyt toiset ajattelevat hänestä pahaa ja ovat tehneet hänelle pahaa, kun todellisuudessa hän itse ajattelee pahaa heistä ja on tehnyt heille pahaa. Tässä luonnehäiriöön yhdistyy siis paranoidinen eli vainoharhainen juonne.

Hänen uhrinsa ovat sen sijaan niin kilttejä ihmisiä, ehkä jopa neuroottisesti, ettei heidän mieleensäkään tulisi sellaisen pahan aikominen tai tekeminen, mistä luonnehäiriöinen heistä syyttää. Siksi tällainen syytös saattaa  heidät lähes epätoivoon."

Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli

Jumapama että tuo viimeinen kappale kolahti! Kaksi elämäni narsistia loukkasi minua aikanaan pöyristyttävillä syytöksillä. Mielessäni pyöri että miten kukaan minulle niinkin läheinen ihminen voi luulla tarkoitusperiäni miksikään muuksi kuin reiluiksi ja jaloiksi. Kanssakäymiseemme tuli tuon tuostakin ryppy kun sain väärät epäilyt ja syytökset päälleni. 

Hirveä paha olo lieveni kun selvitimme asiat (tai luulin että selvitimme) ja taas jatkettiin. Sama toistui, paha olo paheni, aloin saada terveydellisiä oireita, kunnes päätin katkaista koko jutun toisen narsistin kanssa. (Sen toisen kanssa en ollut tuolloin tekemisissä.) Eipä ollut ihan yksinkertaista. Nyt olen kirjoista lukenut että "narsistia ei jätetä - hän jättää itse". 

Sen sijaan se toisen kanssa kävi niin hyvin että hän itse katkaisi meidän välit kun suuttui perusteellisesti kirjeestäni jossa tein asiallisesti selväksi että en ota enää huonoa negatiivista kohtelua. Sain olla pari vuotta ihan rauhassa. Kun hän otti sen jälkeen yhteyttä kirjeitse, tulin kirjaimellisesti sairaaksi. Näin yöllä painajaista ja aamulla heräsin selkä- ja niskakipuisena.

Voitteko kuvitella millä riemulla luen tänä päivänä tuota Mäkelän kirjaa joka selittää kaikki läpikäymäni selittämättömyydet? Olen jopa iloinen kokemuksista. Muuten en TIETÄISI mikä on luonnehäiriö. Tieto on valtaa. 

Luonnehäiriöiset ovat tutkimusten mukaan enimmäkseen miehiä. Kaikki minun  piinaajani (4 kpl) ovat olleet naisia. Ne narsistit joita olen sivusta seurannut, ovat olleet sekä miehiä että naisia. Joistakin ei voisi päältä päin kuvitellakaan että ovat ongelmaihmisiä.

Luonnehäiriöinen ei ole sairas

Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli

Muun muassa näin kirjassa kuvataan luonnehäiriöistä ihmistä (sivu 58):

"Hän ei etsi eikä hyväksy psykiatrista apua. Hän ei tunne itseään sairaaksi eikä varsinkaan luonnehäiriöiseksi. Kukaan ei pyydä lääkäriltä todistusta luonnehäiriöisyydestä päästäkseen sen perusteella sairaslomalle tai työkyvyttömyys- eläkkeelle. Hänessä ei mielestään ole mitään vialla, vaan vika on muissa, varsinkin niissä jotka ovat puuttuneet hänen käyttäytymiseensä ja vaatineet tai asettaneet hänelle rajoja. He tarvitsevat hänen mielestään moraalista ojentamista, hengellistä rangaistusta, psykiatrista hoitoa, oikeusistuimen tuomiota tai kaikkia näitä - ehkä erityisesti siksi, että he ovat "luonnehäiriöisiä"! Jos hän puolisonsa vaatimuksesta suostuu lähtemään pariterapiaan, hänen lähtökohtansa on se ettei hän tarvitse sitä vaan hänen kumppaninsa, ja hän pyrkii säännöllisesti saamaan terapeutin puolelleen kumppaniaan vastaan ja toisinaan onnistuukin siinä. Pariterapiasta ei ole yleensä hyötyä, jos toinen osapuoli on luonnehäiriöinen."

Tunnista luonnehäiriöinen

Uusimmassa Käsi kädessä - lehden numerossa on hätkähdyttävän valaiseva artikkeli luonnehäiriöisistä työpaikoilla. Asiantuntija Raimo Mäkelän mukaan näiden ihmisten määrä kasvaa koko ajan. Karkean arvion mukaan heitä on tällä hetkellä noin 10 prosenttia väestöstä. 

Asia on minulle ajankohtainen koska puhuin hiljattain puhelimessa erään tuttavan kanssa joka on ollut kanssakärsijäni yhden luonnehäiriöisen uhreiksi jouduttuamme. Onneksi ei ajankohtainen siksi että joutuisin nykyisssä elämässäni narsistista kärsimään. Vertailimme kokemuksia kuin sotaveteraanit. Kuten Raimo Mäkelä toteaa, asian ymmärtäminen, ja sen tajuaminen että ongelma ei todellakaan johdu meistä, vapauttaa voimia. Ihana helpotus kun voi kääntää selkänsä moiselle temppuilulle.

Saatoin antaa tuolle tuttavalleni tietoja joita olen aiheesta lukenut, mitä nyt satuin muistamaan siihen hätään. Juttelumme jäi pyörimään mieleeni ja seuraavana päivänä innostuin hakemaan kirjahyllystäni Mäkelän suositun teoksen Naamiona terve mieli. Ryhdyin sitä tutkimaan erittäin kiinnostuneena, koska tähän mennessä minulle on ehtinyt selvitä että olen joutunut kohtaamaan useita luonnehäiriöisiä sekä työssä että työn ulkopuolella. En tietenkään aikanaan tiennyt mikä jutun juju oli, missä piili ilmiöiden syy tarkkaan ottaen. Monien muiden tapaan etsin syitä itsestäni ja yritin parhaani mukaan luovia ja keksiä sopivia ratkaisuja ongelmiin. 

Niistä tapauksista voin rajata ainakin neljä sellaista joissa jouduin kärsimään ja kokemaan niin pahaa oloa että alkoi ilmetä terveydellisiä vaivoja. Kahdessa tapauksessa jätin työpaikan jossa narsisti päsmäröitsi ja piti hoviaan. 

Kumpikin klassinen tapaus: Narsisti osoittaa suosiotaan hoviinsa keräämilleen yksilöille, minäkin niiden joukossa, kunnes yhtenä päivänä suosikki joutuu epäsuosioon, ja siitä alkaa kasaantua hyvin epämiellyttävien asioiden vyyhti. Selän takana juonittelua, syyttelyä, kiukuttelua.

Ah miten vapaa olo kun pääsee siitä vyyhdistä irti! Kuin kivi vierähtäisi hartioilta. Sen jälkeen voi taas hengittää, ja melkein riemulla käydä läpi ajatuksissaan aikaisemmin käsittämättömät, nyt nimen ja selityksen saaneet ilmiöt.

Loistavaa että aiheesta kirjoitetaan nykyään niin runsaasti ja niin selkokielisesti. Tieto on kaikkien ulottuvilla. Huomattakoon että se johtaa myös vääriin diagnooseihin, varsinkin sellaisten tekeminä jotka eivät ole joutuneet narsistin vaikutuspiiriin. 

Jos  epäilee tuntevansa narsistin, kannattaa lukea Mäkelän teos. Se on todella pitkälle mietitty ja kattava kuvaus erilaisista tapauksista ja siitä mikä luonnehäiriöisille on yhteistä. Jokaisessa narsistissa ei ole kaikkia piirteitä mitä luokituksissa luetellaan, mutta kyllä sieltä "omansa" tunnistaa jos on saanut kyseenalaisen kunnian semmoisen kanssa joutua tekemisiin. 

Sitten kun asian tiedostat ja tyypin tunnistat, tässä Raimo Mäkelän huoneentaulu luonnehäiriöisen kanssa työskenteleville:

Taistele jos voit.

Ellet voi taistella, pakene jos mahdollista.

Ellet voi paeta, pyri tekemään tilanteesta itsellesi siedettävä.

Vahingosta ei aina viisastu

Ups - piti poistaa yksi blogi rullasta. Poistin vahingossa koko rullan. Äh! Ruma sana!

Ei muuten mitään mutta ei ollut eka kerta... Luulisi vanhan koiran oppivan temppuja ja luulisi että vahingosta viisastuisi.

Vanha koirako ei muka opi uusia temppuja?

Vanhoissa sanonnoissa on usein perää ja niistä löytyy ajatonta yleispätevyyttä.

Haluaisin silti kasata todisteita tämän kumoamiseksi:

"Vanha koira ei opi uusia temppuja."

Haluni johtuu siitä että olen opettaja, kasvatus- ja opetusalan ammattilainen, aikuiskouluttaja.  Sen ohella olen intohimoinen oppija. 

Täydessä aikuisiän kukoistuksessa, vuonna 2001 opettelin rumpujensoittoa ja vuonna 2002 salsatanssia. 2005 aloin opiskella persiaa. Tänä vuonna aerobiccaan television jumpparyhmän mukana. 

(Innoitus tähän postaukseen tuli Helenalta. Hän kertoi toisen blogini kommenteissa miehensä oppineen uutta.)

Aion oppia uusia temppuja vastaisuudessakin. Entäs te?

Ystävyyden resepti

Jos haluat hyvän ystävän, ole hyvä ystävä.

Kalliit blogiystäväni

Rakkaat kanssabloggarit

Seuraa tuumailua aiheesta ystävyys nyt vasta dagen efter Ystävänpäivä koska en aikaisemmin ehtinyt. Kiitos ystävällisistä kommenteista, joista kaikkiin en ole saanut vastatuksi. 

Muutama vuosi on tullut blogattua. On kokemuksia, tuntemuksia, havaintoja blogilaisten ystävyydestä, kaveruudesta bloggareiden välillä, avunannosta ja ystävällisyydestä silloin kun se on ollut tarpeen. 

Olen joskus itse ollut ystävä hädässä, ja olen saanut tukea oman heikkouden aikana.

Se on kamala paikka kun kommenttilaatikkoon ilmestyy anonyymi solvaaja. Sitä ei voi tajuta muu kuin se jolle se on tapahtunut. Blogiystävät ovat kultaa kalliimpia sellaisella hetkellä. 

Ystävänpäivän jälkihehkussa muistan niitä jotka tulivat avukseni pari vuotta sitten toisessa blogissani. Olen poistanut sieltä miehen nimellä esiintyneen tyypin  kommentit, joissa jopa uhkausta esiintyi. Useampikin blogitoveri astui noihin aikoihin avukseni ja otti kommenttilaatikossa kantaa.  Pikkujuttu heille, minulle tuolloin iso.

Itse olin yhteen aikaan tukemassa espanjalaista Mariaa jonka blogi lopulta kivitettiin kuoliaaksi. Kukapa viitsii blogia pitää jos anonyymit ottavat sen silmätikukseen.

Omat blogit edelleen elinvoimaisia. 

Sydämellinen kiitos BLOGIYSTÄVILLE. 

Putosi kaivoon, humps ja kops!

Kävelin joen vartta pitkin. Jää joen pinnassa sai minut ajattelemaan jäihin putoamista. 

Kylmä kangistaa nopeasti. Ihmisestä tulee jähmeäliikkeinen ja kovasti on hankala pelastautua kuivalle maalle.

Entäs jos on pudonnut kaivoon josta ei pääse ylös omin avuin? Isotkaan voimat eivät riitä, ei liioin kekseliäisyys, viisaus tai äly. Fysiikan lait kumoavat pyrkimyksemme. Ainoa ratkaisu on ulkopuolinen apu, mutta siinäkin se juju että sitä on oltava saatavilla. Mieluiten heti, tai ainakin lähiaikoina. 

Olemme viisaita jos keskitymme ennakoimaan vaarat. Jos opettelemme luovimaan elämän karikoissa. Kävelemään metsässä niin että emme putoa sudenkuoppiin. 

Viisas ei alunperinkään putoa kaivoon. Jos sinne on kuitenkin pudonnut, pyrittäköön vahingosta viisastumiseen. Istuttakoon kaivon pohjalla laatimassa virheanalyysi ja uusi suunnitelma vastaisen varalle. Teroitettakoon mieleen: Älä enää ikinä putoa kaivoon.

Yhden kerran voi pudota vaikka olisi miten viisas ja varovainen. Putoaminen ei aina ole omassa päätäntävallassa. Vaan se on kummaa miten jotkut putoilevat pää edellä kaivoon kerta toisensa jälkeen ja sitten väittävät kivenkovaan että heidät heitettiin. 

Humps, ja kops! Mieluummin herätyskopaus kuin kallon halkaiseva kops.

Rakkauden teot

Edellisessä tekstissäni mainitsin että tupakointi aloitetaan yleensä nuoruudessa. Urogallus antoi kommentissaan tämän esimerkin poikkeuksesta:

"Itselläni oli kerran työkaveri joka aloitti kessuttelun nelikymppisenä mentyään naimisiin tupakoitsijan kanssa." 

Muutama asia nousee arkiterapeutin ajatuskuplaan.

Koskettavaa miten ihastuessaan ja rakastuessaan ihminen haluaa liittyä ja sulautua rakkautensa kohteeseen, mutta...

Tosi rakkaus on sellaista että haluaa toisen onnea, turvallisuutta ja hyvinvointia yhtä paljon tai vielä enemmän kuin omaansa.

Jos tupakoitsija olisi lopettanut tupakanpolton se olisi ollut rakkauden teko toista kohtaan. Tuntuu hullulta jos rohkaisee rakastettuaan omaksumaan epäterveen tavan. Ellei itse halua lopettaa tai ei pysty, eikö olisi yritettävä parhaansa mukaan rakkaansa suojata savulta?

Lasten ja nuorten tupakointi

En usko että päättäjissä on ketään joka toivoo tupakoinnin lisääntyvän ja lasten ja nuorten polttavan tupakkaa. En tiedä. Vaikea kuvitella että olisi.

En usko että on olemassa vanhempia jotka toivovat lastensa aloittavan tupakoinnin. Välinpitämättömiä vanhempia on. Se on selvä.

Olenko naiivi kun arvelen että suurin osa ihmisiä kannattaa lasten suojelemista? Kun luulen että enemmistö ihmisiä toivoo että nuoret eivät ala tärvellä terveyttään. Kun uskon että lähes kaikki meistä tahtovat innokkaasti tukea kaikkia pyrkimyksiä joilla estettäisiin mahdollisimman monia keskenkasvuisia lähtemästä epäterveelliselle tielle?

Siltä ei vaikuta kun seuraa tämänhetkistä tupakkakeskustelua mediassa. 

On fakta että tupakointi aloitetaan lähes aina nuoruudessa. 

Eikö kannattaisi kaikin voimin keskittyä sen estämiseen ja hiukan tinkiä jostain muusta?

Köysi hirtetyn talossa

On niitä jotka eivät karta mainitsemasta köyttä hirtetyn talossa. Omien sanojensa mukaan puhuvat suoraan, sanovat totuuden, eivät kiertele. Ovat tästä piirteestä ylpeitä eivätkä peräänny senttiäkään. Eivät ota kuuleviin korviin mitään aneluja.

Niitäkin kauhistelen jotka vaikenevat silloin kuin pitäisi rohjeta puhua suu puhtaaksi.

Kotiäiti vai vääpeli?

Nina Mikkonen "keskustelee"

Käväisin viimein katsomassa Nina Mikkosen kohua herättäneen väittelyn TV:N Tyynysota-ohjelmassa - niin, emmm hömmm mikäs sen keskustelukumppanin nimi taas olikaan?  Arvon kotirouva jyräsi tämän littuun, statistiksi ja sohvatyynyksi. Ai anteeksi piti olla kotiÄITI eikä kotiROUVA. Tuolla termin korjauksella hän heti kättelyssä keskeytti haastattelijan. Sen jälkeen hän vyörytti omat mielipiteensä kuuluville unohtaen kaikki käytöstavat mitä mahdollisesti oli jossain vaiheessa oppinut. Kun toinen yritti rauhallisesti ja kohteliaasti esittää omia tietojaan ja käsityksiään, nainen esti joka yrityksen raivoisalla määrätietoisella torpedoinnilla. Kuin tykin suusta lensi: "Sinä olet ehkä älykäs, mutta et viisas" "Kuuntelen sinua sitten kun puhut sydämellä."

Kaikinpuolin on kuulemma kotihoito lapselle parempaa kuin päivähoito. Mikkosen kodissa ilmeisesti opitaan elämässä tarvittavat sosiaaliset taidot, esimerkiksi se millä puhekumppani vaiennetaan. Lapset oppinevat äitinsä tapaan halventamaan Ruotsin maan, maahanmuuttajat, päiväkodit, työssä käyvät äidit ja isät. Mieltä ei muuteta eikä anteeksi pyydellä vaikka ollaan suututettu ja loukattu monia.  

Lapsi oppii mitä elää, yleensä ottaa mallia vanhemmistaan.

Minkähän ikäisiä lapsia tällä rouvalla-anteeksi-äidillä on? Joutuvatkohan kovastikin häpeämään? Vai onko siinä perheessä tyylinä että me teemme mitä tahdomme ja muut eivät ole mitään? 

Saksasta ja Hitleristä kovin tuomitsevin sanoin paasasi mutta ettei vaan olisi omassa kodissaan diktatuuri kukassaan?

(Kirjailija Jarkko Tontti oli keskustelukumppanin nimi. Piti käydä erikseen katsomassa. Häntä olisin kovin mielelläni kuullut lisää.)