Sunday, February 19, 2012

Tykkää tästä!



Perjantaina aloin lukea ja tänään sunnuntaina saatan päästä kirjan loppuun. Eihän tätä malta laskea käsistään. Tykkää tästä! on varsin ajankohtaista tietoa tarjoava teos, joka puntaroi sosiaalisen median vaikutusta lapsiin ja nuoriin ja sitä mikä opettajan roolin pitäisi siinä yhteydessä olla jos mikään. Opettajia haastateltaessa on kuultu älähdyksiä: "Ei kai meidän tule tuhansien päivittäisten tehtäviemme ja velvollisuuksiemme lisäksi nyt vielä Facebookiinkin siirtyä?"

Minä tulin blogeihin syksyllä 2005, mistä alkoivat kokemukseni sosiaalisesta elämästä verkossa. Facebookiin tutustuin vasta vajaa kaksi vuotta sitten ja siellä olen nykyään melko aktiivinen. Opusta lukiessa tiedän mistä siinä puhutaan. Sekä bloggaamisessa että naamakirjailussa on etunsa ja vaaransa, ja nettiä pystyy muutenkin käyttämään oppimiseen ja tiedonsaantiin, niin sanoakseni hyvään tai huonoon sellaiseen. Ilmiöllä on monta eri puolta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että opettajien ja vanhempien pitäisi tuntea verkkoa muiltakin osin kuin nettisanomalehti, Wilma ja oma verkkopankki. Nuoriso käyttää sosiaalista mediaa, se on tosiasia, ja nuoret tarvitsevat monenlaista ohjeistusta ja apua ja nettitaitoja ongelmatilanteisiin. Mitä tehdä kun joutuu kiusatuksi tai törmää laittomaan toimintaan? Mitkä ovat yksityisyyden rajat? Lapsille kannattaa opettaa turvataitoja... mutta tietenkin aikuisen on ensin itse perehdyttävä aiheeseen. Moni nuori ei tule sitäkään ajatelleeksi että se mitä on someen kirjoittanut pysyy siellä eikä sitä saa poistettua.

Kirjasta saa mielestäni hyvinkin kattavan käsityksen tämänhetkisestä tilanteesta ja tietynlaisesta pulmallisuudesta ja siihen liittyvästä keskustelun tarpeesta. Mikä osa netin tiedontulvasta on luotettavaa? Mihin osaan on parasta suhtautua kriittisesti?

Miten opettaja tasapainottelee kasvatustehtävävässään kaiken tämän keskellä? Opettajalla on etiikkansa ja vastuullisuutensa aikuisena oppilaidensa elämässä sen lisäksi että hän opettaa kouluaineita. Mahdollisesti koululaiset hallitsevat teknisiä laitteita paljon paremmin kuin opettaja, mutta heillä ei vielä ole elämänkokemusta eikä edellytyksiä vastuulliseen toimintaan sosiaalisen median kentässä.

Kirjasta opettajat ja lasten vanhemmat saavat ajateltavaa ja käytännön vinkkejä vaikka eivät itse sosiaalista mediaa harrastaisikaan. Eri asiantuntijat ovat niitä meille sinne keränneet, ja todettakoon myös että grafiikka hivelee silmää ja sormenpäitä. Ihan nautinto käännellä sivuja. Tykkää tästä! kehottaa otsikko, ja niin minä tykkäänkin.

Palaan lukemaan... alkamassa on luku nimeltä Muuttaako sosiaalinen media lapsen todellisuudentajua ja moraalikehitystä?

(Some = sosiaalinen media)

No comments:

Post a Comment