Wednesday, February 22, 2012

Onnistu yhdessä / Työyhteisön kehittäminen



Mitä yhteisöllisyys on? Kaikki siitä puhuvat, mutta kuka tietää? Olemme varmoja että sitä tarvitaan työyhteisöissä ja yhteiskunnassa ja ihmisten kesken yleensäkin.

Aini-Kristiina Jäppinen ei ainoastaan tiedä vaan hän osaa myös meille kertoa miten yhteisöllisyyttä hyödynnetään työpaikoilla. On suuri ilo lukea selkiytettyä tietoa, joka laajuudestaan huolimatta on onnistuttu jaottelemaan ja tarjoilemaan lukijalle helposti pureskeltavassa muodossa. Lukeminen vaatii teoreettista ajattelua mutta ajatteluamme autetaan kirjassa milloin milläkin tavalla.

Yhteisöllisyys = "moninaisuuden harmonia".

Yhteisön moniäänisyyttä verrataan kirjassa osuvasti ja hauskasti kuorolauluun.

Teos pyrkii selvittämään millä tavoilla päästään sellaiseen yhteisöllisyyteen joka on kantava voimavara minkä tahansa työpaikan arjen pyörittämisessä. Mielessäni risteilee lukiessa useita työpaikkoja menneisyydestäni, kouluja ja firmoja joissa olen opettanut kieliä.

Yhteisöllisyyden avaimet: Moniäänisyys, vuorovaikutus, asiantuntijuus, joustavuus, sitoutuminen, vastuunotto, päätöksenteko, neuvottelu, luottamukselle rakentuva kontrolli ja oman toiminnan arviointi.

Kaikki 10 avainta käsitellään erikseen ja perinpohjin.

Lue lisää kustantajan linkistä, täältä.

Lainaus kirjasta: "Määrittelen vision niin, että se on laaja yhteinen näkemys siitä, mihin suuntaan halutaan olla menossa, mitä siellä jossain määränpäässä tai pikemminkin matkan varrella halutaan omistaa tai hankkia ja mitä halutaan saavuttaa. Visiota voisi verrata kuvasarjaan, elokuvan traileriin tai muuhun kuvankaltaiseen puhuttelevaan näkyyn, josta puuttuvat vielä yksityiskohdat mutta joka on parhaimmillaan houkutteleva ja luokseen kutsuva. Visio voi aivan mainiosti olla sanallinen, mutta kuvallisuus, kuvitteellisuus ja kerronnallisuus ovat silti sen luontaisimpia ominaisuuksia."

(Sivu 89)

Hieno jalostava lukukokemus. Asiallista asiaa asiallisesti, ja kuitenkin melkein kuin runollisesti esitettynä.


Sunday, February 19, 2012

Tykkää tästä!



Perjantaina aloin lukea ja tänään sunnuntaina saatan päästä kirjan loppuun. Eihän tätä malta laskea käsistään. Tykkää tästä! on varsin ajankohtaista tietoa tarjoava teos, joka puntaroi sosiaalisen median vaikutusta lapsiin ja nuoriin ja sitä mikä opettajan roolin pitäisi siinä yhteydessä olla jos mikään. Opettajia haastateltaessa on kuultu älähdyksiä: "Ei kai meidän tule tuhansien päivittäisten tehtäviemme ja velvollisuuksiemme lisäksi nyt vielä Facebookiinkin siirtyä?"

Minä tulin blogeihin syksyllä 2005, mistä alkoivat kokemukseni sosiaalisesta elämästä verkossa. Facebookiin tutustuin vasta vajaa kaksi vuotta sitten ja siellä olen nykyään melko aktiivinen. Opusta lukiessa tiedän mistä siinä puhutaan. Sekä bloggaamisessa että naamakirjailussa on etunsa ja vaaransa, ja nettiä pystyy muutenkin käyttämään oppimiseen ja tiedonsaantiin, niin sanoakseni hyvään tai huonoon sellaiseen. Ilmiöllä on monta eri puolta.

Ehdottomasti olen sitä mieltä että opettajien ja vanhempien pitäisi tuntea verkkoa muiltakin osin kuin nettisanomalehti, Wilma ja oma verkkopankki. Nuoriso käyttää sosiaalista mediaa, se on tosiasia, ja nuoret tarvitsevat monenlaista ohjeistusta ja apua ja nettitaitoja ongelmatilanteisiin. Mitä tehdä kun joutuu kiusatuksi tai törmää laittomaan toimintaan? Mitkä ovat yksityisyyden rajat? Lapsille kannattaa opettaa turvataitoja... mutta tietenkin aikuisen on ensin itse perehdyttävä aiheeseen. Moni nuori ei tule sitäkään ajatelleeksi että se mitä on someen kirjoittanut pysyy siellä eikä sitä saa poistettua.

Kirjasta saa mielestäni hyvinkin kattavan käsityksen tämänhetkisestä tilanteesta ja tietynlaisesta pulmallisuudesta ja siihen liittyvästä keskustelun tarpeesta. Mikä osa netin tiedontulvasta on luotettavaa? Mihin osaan on parasta suhtautua kriittisesti?

Miten opettaja tasapainottelee kasvatustehtävävässään kaiken tämän keskellä? Opettajalla on etiikkansa ja vastuullisuutensa aikuisena oppilaidensa elämässä sen lisäksi että hän opettaa kouluaineita. Mahdollisesti koululaiset hallitsevat teknisiä laitteita paljon paremmin kuin opettaja, mutta heillä ei vielä ole elämänkokemusta eikä edellytyksiä vastuulliseen toimintaan sosiaalisen median kentässä.

Kirjasta opettajat ja lasten vanhemmat saavat ajateltavaa ja käytännön vinkkejä vaikka eivät itse sosiaalista mediaa harrastaisikaan. Eri asiantuntijat ovat niitä meille sinne keränneet, ja todettakoon myös että grafiikka hivelee silmää ja sormenpäitä. Ihan nautinto käännellä sivuja. Tykkää tästä! kehottaa otsikko, ja niin minä tykkäänkin.

Palaan lukemaan... alkamassa on luku nimeltä Muuttaako sosiaalinen media lapsen todellisuudentajua ja moraalikehitystä?

(Some = sosiaalinen media)

Monday, February 13, 2012

Mieli maasta



Tuoretta asiantuntijatietoa saatavilla nuoruusiän masennuksesta. Mieli maasta - teoksen kansien väliin on koottu kirjoituksia, joissa mielenterveystyön ja erityisopetuksen ammattilaiset antavat näkökulmia, ja paikoin melkeinpä reseptejä masennuksen tunnistamiseen ja kertovat mistä ja miten apua voi hakea.

Mistä masennuksen tunnistaa? Siinäpä vaikeus. Yllätyin lukiessani että se ei suinkaan aina vastaa maallikon odotuksia oireissaan. Ne saattavat olla fyysisiä tuntemuksia kuten vatsakipua tai muita kiputiloja ja unettomuutta. Oireet voivat tulla esiin häiriköintinä koulussa, tai kiinnostumattomuutena ja välinpitämättömyytenä. Opettaja erehtyy pitämään masentunutta oppilasta laiskana. Voi hurja että tulee ajattelemistä minulle joka olen opettaja! Ennen aikaan kun lukihäiriöistä ei tiedetty luultiin oppilaita huolimattomiksi ja laiskoiksi. Sitten tajuttiin että kyseessä oli neurologis-biologinen juttu. Ollaanko nyt vaarassa leimata yksi mielialahäiriöistä kärsivä nuorten joukko kelvottomiksi kun ei tiedosteta että kyseessä onkin depressio?

Tätä pitää tutkia. Nyt jo sanotaan että masennus on kansantauti. Asialle on tehtävä jotain! Suosittelen kirjaa mitä lämpimimmin kaikille joilla on lapsia elämässään, omia lapsia, sukulaisten ja ystävien lapsia, opppilaita. Katsokaamme vetämättömiä ja keskittymiskyvyttömiä ja häiriköiviä nuoriamme ja miettikäämme voimmeko auttaa heitä jotenkin.

Kirjasta ilmenee että nuori itse saattaa juuttua johonkin kehitysvaiheeseen ja jäädä ajattelussaan junnaamaan samaa kehää. Jopa puolet masentuneista nuorista kieltää masennuksen tunteensa, joten ulkopuolisen auttajan on edettävä sen mukaan. Keskustelu nuoren kanssa voi tuottaa tuloksia jos sillä onnistuu käynnistämään nuoressa itsessään erilaista ajattelua. Ratkaisun pitäisi viime kädessä syntyä oman itsen sisällä eikä tulla ulkopuolelta, mutta esimerkiksi ammattiauttaja osaa ottaa puheeksi aiheita jotka päästävät nuoren tarkastelemaan itseään ja tilannettaan uusista näkökulmista.

Ratkaiseva käänne: Kun nuori käsittää että keskustelukumppani kuuntelee häntä oikeasti ja on oikeasti kiinnostunut hänestä ja siitä mitä hänelle kuuluu.

Minusta tuntui hyvältä lukea nykyajan pyrkimyksistä tuoda apu ja hoito nuorten luonnolliseen elinympäristöön, kouluun ja kotiin, sen sijaan että hänet sijoitettaisiin sänkyyn hoitolaitokseen.

Tässä muutamia otsikoita sisällysluettelosta:

Miten kohtaan masentuneen opiskelijan?

Ratkaisukeskeinen terapia nuorten masennuksen hoidossa

Voimaantumista ei voi opettaa, mutta sen voi mahdollistaa


Friday, February 03, 2012

Lapsen vahvistava kohtaaminen



"Kunnioita isääsi ja äitiäsi".

Hyvä neuvo, jota minullekin lapsuudenkodissa kyllästymiseen asti tähdennettiin, mutta entä lapsen kunnioittaminen?

Lääketieteen lisensiaatti Kati-Pupita Mattilalta, teologian tohtorilta, on ilmestynyt viisas, kaunis, ikiaikaista totuutta kaikessa arkisuudessaan sisältävä teos Lapsen vahvistava kohtaaminen. Esipuhe lukijalle alkaa näin: "Kaikessa hoito- ja kasvatustyössä tärkeintä on kohtaaminen." Ensimmäisen luvun otsikko: Lähtökohtana kaunis katse ja arvostava asenne.

Kirjoittajan tuo yksinkertaisin lausein selkokielisesti ulottuvillemme viestin siitä miten yksinkertaista on luoda lapselle turvallinen ja hyväksytty olo seurassamme. Luottamuksen ilmapiirissä lapsen on helppoa kasvaa omana itsenään.

Huomionarvoista on sekin että teot ja esimerkki ratkaisevat, eivät tyhjät lupaukset ja juhlapuheet. Tämä kirja puhuttelee minua aivan erityisesti presidenttivaalien aikaan kun niin paljon keskustellaan arvojohtamisesta ja esikuvista. Kasvattajat, kouluttajat, äidit, isät, arvojohtajat. Kohtaaminen ansaitsee pohdiskelua.