Tuesday, March 31, 2009

Kaikki narsismi ei ole tuhoisaa



Jos olette seuranneet narsismikirjoitteluani, olette ehkä käsittäneet että narsistiset piirteet meissä kaikissa, ja narsistinen luonne ei ole sama kuin täysverinen narsisti, ja luonnehäiriöiseksi psykopaatiksi kehittynyt persoonallisuushäiriöinen hirviö. 

Lapsen maailma pyörii kokonaan hänen oman itsensä ympärillä. Muut ihmiset ovat häntä varten, häntä ruokkimassa, palvelemassa, hänen oikkujaan toteuttamassa. Mitä huonommin lapsi kasvaa ulos tuosta itsekeskeisyydestä, sitä nartsumpi hän on myöhemmässä elämässään. Jos toiseen ihmiseen eläytymiskyky ja myötätunto eivät kehity, sellaisen ihmisen seurassa ei ole hyvä olla.

Sain edelliseen postaukseen kommentin: 

"Nykyään muuten psykopaatit luokitellaan narsistisen luonnehäiriön omaaviksi, jos tunnistetaan. Huh huh, 2 ollut kohdalla ja todella vaarallista. Hyviä myös filmaamaan. Kiva että saavat empatiaa täällä."  

Tuossa on nyt sellainen ajatusvirhe että kaikki narsistit olisivat vaarallisia psykopaatteja. Meillä kaikilla voi olla tuttavapiirissä ja suvussa harmittavan itsekeskeisiä hankalia tyyppejä, joista emme onnistu aina tykkäämään. Ei se sitä tarkoita että olemme tyhmiä jos ajattelemme heitä myötätunnolla tai koemme sääliä, tai jopa rakastamme heitä, jos sattuvat sukua olemaan. 

Tuollainen ivallinen kommentti ei innosta keskusteluun.  Siinä turhennetaan kaikki tähänastinen kirjoitteluni, vaikka kirjoituksieni tukena on useita asiantuntijoita, ja itselläni pitkä kokemus useista narsisteista. 

Pyysin kommenttiin perusteluja. En saanut. Olisin toivonut eriävää mielipidettä reilusti, en vinoiluna. Jos viimeinen lause olisi esitetty yleisemmässä muodossa, vaikkapa näin "narsisteihin ei kannata tuhlata empatiaa", se olisi ollut asiallinen mielipide, ja erittäin varteenotettava näkökohta punnittavaksi. Hyvä näkökohta se on edelleenkin mutta ei aikaisemmin huvittanut sitä ryhtyä pohtimaan. En ole koskaan sietänyt sarkasmia. Ehkä puuttuu huumorintajua. Tiedä häntä.

Kommenttilaatikossa oli edelläni opettajakolleegani. Meillä opettajilla on vaikka minkälaista oppilasainesta. Joukkoon mahtuu narsistejakin. Emmekö muka saisi toivoa hyvää omille oppilaillemme? Eikö meillä saa olla empatiaa? Eikö meillä suorastaan kuulu olla empatiaa? Mehän olemme opettajia.

Kaikki narsismi ei ole tuhoisaa. Itsekeskeisellä ja itseään ihailevalla ihmisellä saattaa olla terve itsetunto ja hyvät ihmissuhteet. Esiintymisenhalun ja huomionhakuisuuden ei tarvitse olla merkki persoonallisuushäiriöstä. Se voi olla tervettä, se voi olla huonoa käytöstä, se voi liittyä henkilön ammattiin esiintyvänä viihdetaiteilija. Se voi auttaa häntä elämässä, tai haitata. Riippuu siitä missä ja kenen kanssa on tekemisissä. Ankara uskonnollinen piiri ei liene sopiva ympäristö, hauskanpito Ruotsinlaivalla on.

Aste-erot siis ovat huimat. On pahaa narsismia, keskivahvaa, lievää. 

Mikä on terveen narsismin vastakohta? Ja onko se parempi vai huonompi vaihtoehto?


Friday, March 27, 2009

Eroon itsekeskeisistä ihmisistä


Aloin lukea Simon Cromptonin teosta Rakastuin narsistiin

Tätä ennen luin Raimo Mäkelän klassikon Naamiona terve mieli, Kuinka kohtaan luonnehäiriöisen.

Sen jälkeen luin narsismin uhreista kirjasta Sata tapaa tappaa sielu, jonka tekijät ovat Tuija Välipakka ja Arja Lehtosaari.

Kirjojen riveiltä aukeaa tieto ja taito käsittää narsistisia piirteitä meissä kaikissa ja narsistisia piirteitä yksilöissä joissa niitä on häiriöksi asti. Tieto auttaa punnitsemaan olemmeko narsistien uhreja, ja jos olemme, mitä pitäisi tehdä ja mihin virheisiin ei kannata haksahtaa, millä päästä irti kierteestä.

Onko tämä ihmistyyppi tuttu: Lumoava, itsekeskeinen, vaikea ja erittäin herkästi pahastuva ja loukkaantuva?

Entä oletko katsellut hämmentyneenä aikuista joka käyttäytyy itsekeskeisesti kuin leikki-ikäinen lapsi? "Haluan kaiken mitä haluan ja haluan sen heti." Muiden tarpeilla ei ole mitään väliä. "Minä minä minä."

Näitä itsekeskeisiä omanapaisia yksilöitä on julkkiksissa, koulukiusaajissa, työpaikkakiusaajissa, perhehirmuissa, diktaattoreissa.

Henkilössä voi olla narsistisia luonteenpiirteitä jonkin verran, ehkä peitellysti, tai niin paljon että hyppää silmille. Saattaapa olla niinkin että joku kerskailee ja pöyhkeilee itseihailullaan ja itsekkyydellään. Mainostaa sitä kuin tavaramerkkiä. 

Haluanko elää narsistin vaikutuspiirissä? Alkaako olla huono olo...?

Miksi kukaan suostuisi elämään ihmisen kanssa joka välittää vain itsestään, ja jopa alistaa, vähättelee ja kiusaa meitä? 

Itsekeskeisten manipuloivien ihmisten läheisien kannattaa lukea ja hankkia tietoa. Ei huonoon elämään kannata totutella. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kärsimiseen ja kitkutukseen. Ihminen on luotu vapaaksi.

Thursday, March 26, 2009

Selviytymistaitoja koululaisille


Skidikantti-ohjelman tavoitteena on elämänhallinta ja jämäkkyys. Koulutuksissa harjoitellaan selviytymistä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa (kaveruus, ryhmässä olo, sosiaalinen viitseliäisyys) ja riskitilanteissa (eksyminen, tulipalo, kiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö). Ammattilaisille keskeisiä teemoja ovat vuorovaikutussuhteet, aggression kohtaaminen, ryhmäyttäminen, laumanjohtajuus ja kuinka opetan skidikantti-taitoja lapsille.

Siis myös koulukiusaaminen. Huom!

Linkki ohjelman kehittäjän blogiin.


Miten päästä eroon koulukiusaamisesta?


Positiivarit tekivät kyselyn.  Miten päästä eroon koulukiusaamisesta? Vastauksia tuli 190. 

Yhden ala-asteikäisen pojan opettaja pisti kiusaajan soittamaan kiusatun äidille. Kiusaaminen loppui siihen. 

Lue  ne muut 189 kirjoitusta Perjantaiutelusta.


Wednesday, March 25, 2009

Älä alistu kiusaamiseen



Sain työpaikkakiusaamisesta kertovan kirjan luetuksi loppuun. Lukulamppua en tarvinnut, oli se sen verran valaiseva kokemus. 

Työpaikkakiusatuille on olemassa tutustumisen arvoinen sivusto jossa voi lukea tapauskertomuksia ja osallistua keskusteluun.  Moderaattorit vastaavat kysymyksiin. Tässä linkki.

Tässä vielä pätkä Korhosen kirjasta (s.131):

"Kiusaamiseen alistuminen on varsinkin psykopaatille oikea kutsuhuuto. Hän käy päälle sitä voimakkaammin mitä enemmän alistut ja epäröit. Muistathan, että jokainen alistamisen kokemus - miten tahansa arkipäiväinen ja vähäpätöinen - tuottaa hänelle sitä mielihyvää ja voimantunnetta josta hän saa energiansa ja motivaationsa. Hän kokee olevansa sitä paremmassa turvassa, mitä enemmän hän onnistuu pelottamaan muita. Älä siis ruoki hänen voimantunnettaan yhtään enempää kuin on pakko. Omalla esimerkilläsi voit sitävastoin voimaannuttaa myös muita kiusaajaan vastustamiseen." 

Psykopaatti on ääritapaus, mutta eiköhän tuo päde lievempiinkin tapauksiin. Ei kannata alistua minkäänlaiseen temppuiluun kenenkään taholta, valtapeleihin, vähättelyyn, simputukseen, epäasialliseen käytökseen. 

Kun joku on käynyt kerran sohaisemassa kepillä, ei kannata asettua sohittavaksi. Muuten on kohta psykologinen iho mustelmilla ja vastustus alkaa ennen pitkää murtua. Pidetään kiinni ihmisoikeuksistamme. Sanotaan heti "en hyväksy tuollaista". Sillä se nahka paksunee, ei sillä että yritetään vaan kestää. Ei meidän tarvitse asiattomuuksia kestää. Ei semmoisesta ole kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin. Se vähentää tuottavuutta työssä ja elämässä yleensäkin.

Ai että elämä helpottuu ja työteho nousee kun kiusaajat on pistetty kuriin!


Tuesday, March 24, 2009

Mitä kiusaaminen on?


Pahojen työpaikkakiusaajien kohdalla pätee yksi nyrkkisääntö. He eivät muutu.  Jos heillä on tällainen toimintamalli ja moraali, he eivät lopeta edes jäätyään kiinni. Irtisanominen on yleensä erittäin varteenotettava vaihtoehto. Kiusaaminen on siihen täysin pätevä ja riittävä peruste. (s. 160) 

"Kiusaaminen" ei sanana ole kovin onnistunut työpaikoilla. Siitä tulee vääriä ja naiiveja mielikuvia. Ilmiötä voisi vaikkapa nimittää henkiseksi väkivallaksi, epäsosiaalisuudeksi, epäasialliseksi kohteluksi, häirinnäksi. 

Tässä muutamia kuvaavia termejä: "Simputus, savustaminen, eristäminen, sorto tai sortaminen, mitätöiminen, painostaminen, ahdistaminen, työpaikkaterrori, mobbaus, henkinen julmuus tai pelottelu, syrjintä ja nöyryyttäminen". (sivu 13)

Saturday, March 21, 2009

Kuka kiusaa, kuka ei?



"Sosiaalipsykologisen tutkimuksen klassikot osoittavat että 10 - 30 prosenttia ihmisistä muuttuu kiusaajaksi sopivissa olosuhteissa ja kehittelee kiusaamistekniikoita varsin luovasti.

50 - 80 prosenttia menee lauman mukana - siis osalliseksi vaikka kiusaamisrinkiin

vain 10 - 20 prosenttia kieltäytyy tällaisesta toiminnasta aktiivisesti."  (s.17)

(Klikkaa allaolevaan otsikkoon niin pääset lukemaan kirjan esittelyn.)

Kaarina Korhonen: Kiusaajat kuriin

Friday, March 20, 2009

Suomi johtaa kiusaamisessa


"Euroopan Unionissa työpaikkakiusaaminen maksaa vuosittain noin 20 miljardia euroa ja Suomi on tilastoissa Euroopan johtava kiusausmaa."

Eikö olisi aika että me suomalaiset otamme härkää sarvista, poraudumme tähän ongelmaan ja kitkemme sen kertakaikkiaan kuin rikkaruohon!

Heti kun joku yrittää hallinnoida sinua ja kohdella epäasiallisesti, estä se. Pysäytä moiset toimet. Sano ei. Päättäväisesti ja lujasti. Lujasti ja rauhallisesti. Tutkimukset osoittavat että parhaiten tehoaa luja kielto heti. Myöhemmin se on vaikeampaa.

"Minuun ei kosketa." 

"Tämä on työpaikka. Käyttäytykäämme asiallisesti."

"Ei, se on minun tuolini. Hae itsellesi oma."

"Minulle ei puhuta tuossa äänensävyssä."

"Näpit irti."

"Haluan työrauhan."

Kiusaajiin ei kohteliaisuus ja hienotunteisuus tepsi, ei liioin se että odottelee tilanteen paranevan.


Thursday, March 19, 2009

Kiusaajahan ei ole väärässä



Kaarina Korhonen: Kiusaajat kuriin (s. 52)

"Työpaikkakiusaajalla on yleensä paljon kokemusta manipuloinnista, koska hän on erittäin harvoin ensikertalainen."

"Kiusaamistutkimukset kertovat että kiusaajat toistavat käyttäytymistään, joka monesti on alkanut jo lapsuudessa - eivätkä näe siinä mitään väärää."

"Kiusaajalla on siis työyhteisön manipuloinnissa pitkä kokemus ja etumatka kiusattuun verrattuna."

Kiusaaja ei näe toiminnassaan mitään väärää. 

On aivan turhaa odottaa että hän pyytäisi anteeksi, huomaisi häirinneensä, tunkeutuneeksi toisen intiimitilaan, käyttäytyneensä epäasiallisesti.

Jos hänestä tehdään valitus, hän leimaa valituksen tekijän herkkänahkaiseksi, huumorintajuttomaksi, asiattomaksi. Hän kieltää että mitään kiusaamista tai häiritsemistä on tapahtunut. Vähättelee ja mitätöi koko jutun. Päättäväisesti hän mustamaalaa kiusatun. Hyökkäys on paras puolustus. 

Harmillista kylläkin tuossa vaiheessa muut joko menevät hänen puolelleen kiusattua vastaan tai sanoutuvat irti koko asiasta, heittäytyvät neutraaleiksi.

Työterveys- ja työnsuojeluasiantuntijoiden mukaan kiusaamisen estämisen avaimet ovat esimiestyössä, mutta toisaalta myös suurimmat puutteet (s.48)  

Valistusta ja koulutusta tarvitaan. Paljon ja äkkiä. Ongelma on VALTAVA.

Wednesday, March 18, 2009

Kiltit ja sivistyneet uhattuina


Iloinen yllätys:  Heidi johon tutustuin bloggaamiseni alkuaikoina, on palannut kirjoittelemaan. Tervetuloa!

Hänen ensimmäinen bloginsa oli nimeltään Kiltin tytön blogi. Kirjoituksissa saimme seurata hänen kasvuaan ja pyrkimyksiään ulos vääränlaisesta kiltteydestä. Antoisaa aikaa lukijoillekin.

Oikean ja väärän kiltteyden eroista olen usein täällä kirjoitellut, blogikeskustelujen ja lukemieni teosten innoittamana. 

Aihe niveltyy mainiosti kiusaamisteemaankin. Lainaan Korhosen kirjasta. Sivu 16. (Katso edellinen postaus.)

"Eräissä tutkimuksissa on löydetty yhtäläisyyksiä työpaikkakiusaamisen tapauksissa. Kiusatut ovat uskomusten vastaisesti yleensä  hyviä työntekijöitä. He myös useammin kuin muut välttelevät yhteenottoja. Toisin sanoen kiltit ja hyvät, sivistyneesti käyttäytyvät työntekijät, jotka välttävät rähinöintiä, saattavat joutua muita helpommin kiusaamisen uhreiksi."

"Tästä huolimatta kiusaajan ei tarvitse olla tuhma, paha ja sivistymätön. Kiusaamisen voi toteuttaa niin monella tavalla, ja mikä pahinta, jopa huomaamatta sitä itse. Näin on erityisesti silloin kun kiusaajan maailmankuva on pahasti vääristynyt - kuten narsistisesti häiriintyneillä."

Teoksen kirjoittajan kiusaaja oli nimenomaan sitä pahinta laatua. Korhonen käyttää hänestä psykopaatti-nimitystä. 

Esipuheessa kirjoittaja kiittää kokonaista liutaa auttajiaan. 

Lainaan: "Olen kiitollisuudenvelassa työterveyden asiantuntijoille, psykiatrilleni, asianajajalleni, terapeutilleni ja kaikille muille jotka ovat jakaneet kokemuksiaan, tietojaan, kirjallisuusvihjeitään ja neuvojaan uteliaalle kiusatulle."

Mikä onni että kiusattumme jäi henkiin ja kirjoitti niin monien kaipaaman teoksen. Kiusaamisaihe koskettaa kaikenikäisiä kaikenlaisia ihmisiä. Kirja tuo ymmärrystä ja apua.

Tuesday, March 17, 2009

KIUSAAJAT KURIIN



Kiusaaminen on aihe joka koskettaa jokaista. Kouluissa, työpaikoilla, yhteisöissä, jopa kodeissa. Yvonne pohtii tätä hänelle ajankohtaista aihetta blogissaan johon pääsee blogirullastani. Siellä käytyäni jäi halu hankkia tuo hänen suosittelemansa kirja

Monessa monituisessa työpaikassa olen nähnyt ja kuullut kiusaamista, kuullut kiusaamistapauksista, ollut häirinnän kohteenakin. Olen auttanut kiusattuja, ollut mukana selvittämisissä, taistellut itse omat valitukseni läpi. Se vie tavattomasti energiaa ellei sitä saa katkaistuksi heti. Vääränlaiset ratkaisut voivat kostautua.

Poikkean tämänpäiväisellä kävelylenkilläni kirjakauppaan ja katson saanko tuon teoksen hankituksi. Jos saan, ehkäpä kiusaan lukijoita tällä aiheella seuraavaksi. Ja vaikka en saisikaan...


Monday, March 16, 2009

Muistojen ikkunoita



Meillä on omakotitalomme ikkunoista nyt näkymät kaikkiin ilmansuuntiin, mutta silloin kun parikymppisenä muutin vanhempien kotoa yksiöön, avautui näköala ainoastaan yhteen suuntaan. Viehättävä näkymä sinänsä. Ei ollut muita rakennuksia tukkeena. Puutarhamaista maastoa syreeneineen. Parvekkeeni ja ikkuna pihaan päin. Se Tampereella.

Seuraavana vuonna muutin mieheni kanssa Helsinkiin. Yksiömme ainoasta ikkunasta näki taivasta  jos oikein kurotti kaulaansa. Vastapäinen kerrostalo oli häiritsevän lähellä. Eläkeläisnainen pyyhki usein pölyjä asunnossaan jonka ikkuna näkyi meille.

Seuraavina vuosina katseltiin laajempia näkymiä opiskelijatalon isoista ikkunoista, asfaltteja ja isoja parkkipaikkoja.

Ensimmäisen omistusasunnon ikkunat antoivat kaikki itään. Näkökentän tielle kadun toiselle puolelle rakennettiin kerrostalo. Talon valmistuttua siihen muutti ihmisiä. 

Muistamme niistä ajoista erään rouvan parvekkeellaan. Rouvalla oli tapa heitellä sitä sun tätä parvekkeelta. Jos hän kävi röökillä, tumppi lensi nurtsille. Kesällä hän perkaili kukkalaatikoitaan. Kuivat lehdet saivat ilmalennon pihanurmikolle. Yhtenä päivänä alas sinkoutui joulukuusi. 

On ikkunoita ja on näyteikkunoita. Ihmisiä tulee tahtomattaan tarkkailleeksi heidän kodeissaan, lasitetuilla parvekkeillaan, heidän autoissaan. Ovat kuin akvaarioissa.

Ihminen voi katsoa ikkunaan, tai ikkunasta ulos. Vankilassa ikkuna edustaa vapautta. Korkeasaaren apinatalon ikkunaan kiinnitetyssä tarrassa luki: "Älkää naputelko ikkunalasiin". Inhottavaa jos asukit eivät saa olla rauhassa kotonaan. 

Postauksen tai kommentin aihe: 

Mitä ikkunamuistoja tai kokemuksia teillä on? 


Sunday, March 15, 2009

Edistääkö bloggaaminen terveyttä?



Harvardin yliopiston neurotutkija Alice Flaherty arvelee tiedelehti Scientific Americanin artikkelissa, että bloggaaminen on hyväksi terveydelle.

Samasta asiasta suomeksi täällä

Ja minä löysin linkit Yvioonin mainiosta blogista.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että ilmaiseva kirjoittaminen lisää koehenkilöiden stressinsietokykyä, parantaa nukkumista ja muistamista sekä lisää kehon vastustuskykyä.

Syöpäpotilaissa ja muissa pitkäaikaissairaissa ilmaisuvoimaisen kirjoittamisen teho voi selittyä placebo-efektillä. Valittaminen saa vaivoissa olevassa ihmisessä aikaan tyydytyksen tunteen.

Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä varmuudella, miksi terapeuttinen kirjoittaminen tuntuu kohentavan ihmisten vointia. Epäselvyyttä on myös siitä, miten kirjoittaminen vaikuttaa aivoihin.

Arkikokemus on ihmiselle osoittanut kautta aikojen että helpottaa kun saa pahan olon itsestään ulos, puhuttuina tai kirjotettuina sanoina. 

Kuinka ollakaan, on tapauksia jolloin tämä menetelmä ei onnistu vaan tuloksena on kahta kauheampi olo. Tarkoitan niitä kertoja kun olemme tulleet avautuneeksi nurjamieliselle tai vailla myötätuntoa olevalle lähimmäiselle. 

Blogimaailmassa tästä on karmeita esimerkkejä. Joku on perustanut blogin jotta saa ahdistuksensa ja pahat tuntonsa ulos, vain huomatakseen että kivet alkavat sinkoilla ja solvaukset lennellä. Minun aikanani on jo usea blogi joutunut lopettamaan tuon raukkamaisen inhottavan ilmiön vuoksi. Voi kun olisin älynnyt aikanaan neuvoa paria blogikaveria pistämään moderoinnin päälle ja kylmästi heittämään epäasialliset kommentit roskiin! Itsekään en älynnyt ennen kuin minua neuvottiin. Ongelmiin on usein arvaamattoman helpot ratkaisut.

Väite: Bloggaaminen on hyväksi terveydelle. 

Kyllä! Kunhan pääsee eroon epätoivotuista halventavista kommenteista. Siihen asti bloggaaminen on epäterveellistä ja saa aikaan huonoa oloa.

Valitan mahdollista epämukavuutta kommentoijille. Minulla on moderointi päällä terveydellisistä syistä.  Kommenttinne tulevat näkyviin kun olen ehtinyt lukea ja julkaista ne. Ei tarvitse pelästyä että ovat haihtuneet taivaan tuuliin.

Saturday, March 14, 2009

Hyvän elämän salaisuudet


Välillä on hyvää onnea. Joskus epäonnea.

Mikä on minun oma osuuteni niissä?

Jos tuon tajuaa ja osaa sitä soveltaa...

Friday, March 13, 2009

Jo vauvana kaikkivoipainen



Lukuinnostus ja aikaa lukea. Kunpa tämä tilanne kestäisi kauan. 

Kirjahyllyn lukemattomien teosten joukosta poimin käteen yhden suosikkikirjoittajani, Liisa Keltikangas-Järvisen esityksen elämänhallinnasta. Mikä loistava kuvaus vauvavuosistamme (sivu 32):

"Ihmisen varhaisin elämänhallinta tapahtuu omnipotenssin eli kaikkivoipaisuuden tunteen avulla. Tämä tunne on ihmisen psyykkisen varhaiskehityksen kulmakiviä. Se on vauvan ensimmäinen suojamekanismi todellisuutta vastaan, joka on hänelle suhteessa ylivoimainen ja hallitsematon. Yksin hän ei selviäisi edes hengissä.

Aluksi ympäristö on vauvalle kaaos. Hän tekee havaintoja mutta ei pysty ymmärtämään tapahtumien syy- ja seuraussuhteita. Kun hänellä on nälkä tai paha olo hän itkee. Jotain tapahtuu, ja nälkä häviää. Hän ei tajua mitä tapahtui mutta hän tajuaa että huudollaan hän poisti nälkänsä. Hän kurkottaa syliin ja huomaa pian "nousevansa" sinne. Hän tavoittelee lelua, ja jostain ilmestyy käsi ja antaa sen hänelle. Näistä varhaisista havainnoista ilman kykyä ymmärtää oikeita tapahtumaketjuja. on seurauksena omnipotenssin eli kaikkivoipaisuuden tunne. "Käskyillään" lapsi tuntee hallitsevansa maailmaa, ainakin kaikkea sitä mitä hänelle tapahtuu. Se on seurausta hänen omasta toiminnastaan.

Psyykkisen kehityksen kuluessa lapselle karttuvat kokemukset hävittävät tämän omnipotenssin, ja se muuttuu vähitellen - ainakin sen pitäisi muuttua - realistiseksi eli tosiasioihin pohjautuvaksi hallinnantunteeksi. Varhaislapsuuden tarve hallita kaikkivoipaisesti elämää kytee kuitenkin jossain sielun sopukoissa, ja se on helppo herättää eloon."

Erittäin huono juttu jos tuo luontainen taipumus pääsee kehittymään muitten käskyttämiseksi, simputtamiseksi, määräilyksi, tyrannisoimiseksi. 

Siitä on hienovaraisia muotoja, ja räikeää selvästi näkyvää käyttäytymistä. Noita hallitsijaehdokkaita ja itsensä ylentäjiä on joka puolella.  

Taktiikat vaihtelevat taivuttelusta pelotteluun ja paheksunnasta hyväksyntään eli suosikkisysteemiin. Hienovaraisia konsteja erittäin vaikea havaita. Tyrannien jyrän alta nouseminen ei sekään yksinkertaista.


Thursday, March 12, 2009

Laiskat aivot vai vireät aivot



Valmistauduin kerran opettamaan small talk - taitoja englannin ryhmälleni eräässä yrityksessä. En ehtinyt avaussanoja pidemmälle kun yksi ryhmäläisistä pamautti: "Suomalaiset eivät harrasta small talkkia." Tämä julistus esitettiin "asia on loppuunkäsitelty" - äänensävyllä jota vierustoverikin säesti. 

Tyrmistyin kertakaikkiaan. Koko viikonlopun olin valmistanut materiaalia oppituntia varten ja moinen töräytys viikon alkajaisiksi sai jäseneni raskaiksi. Oli pakko istua alas. Näitä kurssilaisiani olin opettanut jo vuosia joten saatoin tuttuuden ilmapiirissä suoraan sanoa että järkytyin moisesta negatiivisuudesta. 

Ryhmäläiset alkoivat tyynnytellä että eihän tuosta nyt kannata ongelmia ottaa. Selittelivät että negatiivisuus on vain kätevä elämäntapa. Heillä oli kuulemma tapana aloittaa päivä sosiaalitilassa siinä opintosalimme viereisessä ravintolassa ja kertoa mitä kurjaa ja pahaa oli tapahtunut ja mikä kaikki pännii ja sitten mennä tyytyväisinä töihinsä.

Okei. Mikäpä siinä jos se toimii.

Mutta toimiiko se? Edistääkö se luovuutta? Keksitäänkö sen avulla uusia ideoita? Parannetaanko maailmaa? Käytetäänkö oma aivokapasitetti hyvään?

Eikö siinä paremminkin käy niin että pidetään yllä samaa olotilaa, jähmeää puurtamista päivästä toiseen? Aivoihin ei saada työtovereilta uutta ajateltavaa, ei tarjota muille uusia virikkeitä? Töissä ei virkistytä. Odotetaan vain viikonloppua ja lomaa.

Käväisin yhdessä blogissa johon oli kertynyt rimssu kommentteja. Kaikki, ihan kaikki kommentoijat yhtyivät kirjoittajan päivittelyyn eräästä aiheesta. Yksikään ei nostanut aiheesta mitään rakentavaa, käyttökelpoista ideaa jota olisi voitu työstää. Enpä sitten viitsinyt mennä sinne kertomaan omia virinneitä ideoitani. Miksi yrittää innostaa porukkaa joka ei halua innostua? 

Palatakseni englannin opetukseen: Miksi edes alkaa opettaa small talkia kun lähtöasenne on jyrkkä ei kiitos? Minulla olisi ollut valtavasti asiaa aiheesta, sellaista mitä yleisöni ei olisi itse ikinä tullut ajatelleeksi. 

Negatiivisuudella pidetään yllä laiskoja aivoja. Tuottavuus minimissä.

Sääli, koska kokemukseni mukaan jokaisella on innostumiseen tarvittavat aivot. Itsehän viritämme aivomme sameiksi tai kirkkaiksi.

Peräti raskas olo tulee kommenteista jotka latistavat, tyrmäävät, kieltävät, torjuvat. Oppitunneilla tai blogeissa.

Wednesday, March 11, 2009

Sanomalehdet(kö) eivät innosta?


Jane Austen sanoi:

"Pelkkiä sanomalehtiä lukemalla ei saa aikaan hyvää keskustelua."

("Vain kirjoista löytyy innostavaa ajattelua.") 


Monday, March 09, 2009

Taas keskustelutaidoista



Aihe johon aina palailen: Mitä on hyvä keskustelu? Otin kirjahyllystä käteen Theodore Zeldinin oppaan. Otsikko on suomennettu Kuuntelemisen ja keskustelun tärkeys. (How Talk Can Change Your Life). Alaotsikoksi Suomessa valittu Mielenrauhaa keskustelemalla

On ilo päästä lukemaan sellaisen henkilön ajattelun tuloksia joka on pohtinut ja tarkastellut aihetta pitkin ja poikin. Viestintä on mittaamattoman laaja alue. Hienoa nähdä siitä osasia rajattuina ja verrata omaan ajatteluun. Nyt tilaisuus mittailla omia keskustelutaitoja.

Ohops, (freudilainen) lipsahdus, hah. Kirjan nimi onkin Keskustelemisen ja kuuntelemisen tärkeys, eikä noin miten sen tulin kirjanneeksi. Epäilemättä nostin kuuntelemisen etualalle siitä syystä että olen juuri mietiskellyt sitä miten tärkeää olisi omata kuuntelutaitoa ja halua toisen kuuntelemiseen ennen kuin alkaa syntyä hyvää keskustelua. 

Nettikeskusteluissa kuunteleminen merkitsee sisälukutaitoa. Sitä ei näytä meistä kaikilla olevan. Voi olla kiinni halustakin, tai ajanpuutteesta. Jos käy "lukemassa" ja kommentoimassa 50 blogia päivässä, miten syvällisesti jokaisen tekstin voi lukea? 

Onko tärkeämpää suorittaa "kohteliaisuuskäyntejä" vai kunnioittaa jokaista kommentoimaansa blogia sillä että syventyy lukemaansa ja kommentoi harkiten ja huolellisesti. Ei siihen kovin paljon enempää aikaa mene kuin puolihuolimattoman töksäytyksen kirjaamiseen. 

Joillakuilla (esim. Aasiakas-blogissa) tyylinä heittää nimettömänä joku alentuva tai loukkaava herja. Toiset taas eivät näytä ajattelevan että voisivat sanottavansa paremmin ja ystävällisemmin esittää. Tavoittelevatko sitten tuttavallista tai rentoa asennetta, tiedä häntä. Lukijasta tietenkin riippuu miten kommentit kokee. Minusta on käsittämätöntä että siellä silloin tällöin esiintyy kommenttityyppi: "No olipa tämä turha tarina." Jokaisen niistä tarinoista on joku ihminen kirjoittanut ja hän lukee tarinansa saamat kommentit. Siis kommentti on aina ihmiseltä ihmiselle. Lähimmäiseltä toiselle.

Netin ulkopuolella live-keskusteluissa - työpaikoilla, sukulaisten kesken, ystäväpiirissä, antoisa, hedelmällinen keskustelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Tarkoitan keskustelua josta nousee jotakin uutta ajateltavaa. Sellaista mitä ei ollut ennen kuin avattiin suut ja korvat.

Siis suut JA korvat.

Oletteko koskaan panneet merkille kun ihmisen päältä jo näkyy että hän valmistautuu puhumaan omia repliikkejään vaikka toisella on vielä puheenvuoro? Sitten kun hän avaa sanaisen arkkunsa, mikään ulos tulevasta puheesta ei osoita että hän olisi kuunnellut mitä juuri sanottiin.  

Tosi masentavia ja hyödyttömiä ovat väittelyt joissa osapuolien päätarkoitus on todistaa toinen vääräksi, lyödä lyttyyn hänen sanomansa ja VOITTAA väittely.

Sen voi pyrkiä tekemään myös tekemällä toisen puheet naurettaviksi, väheksymällä niitä, kuittaamalla olankohautuksella.

Elämäni parhaisiin hetkiin kuuluu hyvä keskustelu. Siinä molemmat (kaikki) osapuolet antavat panoksensa, syntyy oivalluksia, vuorovaikutusta, hyvää mieltä. Ehkä ratkeaa muutama ongelma. Ehkä järki kirkastuu. Ehkä mieli puhdistuu. Sellaisesta keskustelusta poistun uudistuneena. Voipa olla että seuraavana päivänä saan meilin tai tekstarin: "Olipa meillä fantastiset keskustelut! Otetaan pian uusiksi." 

Onpa ilo aloittaa tuon Zeldinin oppaan lukeminen. Jee!

(Blogissani moderointi päällä. Julkaisen kaikki kommentit paitsi epäkunnioittavat ja väheksyvät, esimerkiksi mallia "Olipa turha postaus" tai "Etkö siis hyväksy omastasi poikkeavia mielipiteitä?")