Aihe johon aina palailen: Mitä on hyvä keskustelu? Otin kirjahyllystä käteen Theodore Zeldinin oppaan. Otsikko on suomennettu Kuuntelemisen ja keskustelun tärkeys. (How Talk Can Change Your Life). Alaotsikoksi Suomessa valittu Mielenrauhaa keskustelemalla.
On ilo päästä lukemaan sellaisen henkilön ajattelun tuloksia joka on pohtinut ja tarkastellut aihetta pitkin ja poikin. Viestintä on mittaamattoman laaja alue. Hienoa nähdä siitä osasia rajattuina ja verrata omaan ajatteluun. Nyt tilaisuus mittailla omia keskustelutaitoja.
Ohops, (freudilainen) lipsahdus, hah. Kirjan nimi onkin Keskustelemisen ja kuuntelemisen tärkeys, eikä noin miten sen tulin kirjanneeksi. Epäilemättä nostin kuuntelemisen etualalle siitä syystä että olen juuri mietiskellyt sitä miten tärkeää olisi omata kuuntelutaitoa ja halua toisen kuuntelemiseen ennen kuin alkaa syntyä hyvää keskustelua.
Nettikeskusteluissa kuunteleminen merkitsee sisälukutaitoa. Sitä ei näytä meistä kaikilla olevan. Voi olla kiinni halustakin, tai ajanpuutteesta. Jos käy "lukemassa" ja kommentoimassa 50 blogia päivässä, miten syvällisesti jokaisen tekstin voi lukea?
Onko tärkeämpää suorittaa "kohteliaisuuskäyntejä" vai kunnioittaa jokaista kommentoimaansa blogia sillä että syventyy lukemaansa ja kommentoi harkiten ja huolellisesti. Ei siihen kovin paljon enempää aikaa mene kuin puolihuolimattoman töksäytyksen kirjaamiseen.
Joillakuilla (esim. Aasiakas-blogissa) tyylinä heittää nimettömänä joku alentuva tai loukkaava herja. Toiset taas eivät näytä ajattelevan että voisivat sanottavansa paremmin ja ystävällisemmin esittää. Tavoittelevatko sitten tuttavallista tai rentoa asennetta, tiedä häntä. Lukijasta tietenkin riippuu miten kommentit kokee. Minusta on käsittämätöntä että siellä silloin tällöin esiintyy kommenttityyppi: "No olipa tämä turha tarina." Jokaisen niistä tarinoista on joku ihminen kirjoittanut ja hän lukee tarinansa saamat kommentit. Siis kommentti on aina ihmiseltä ihmiselle. Lähimmäiseltä toiselle.
Netin ulkopuolella live-keskusteluissa - työpaikoilla, sukulaisten kesken, ystäväpiirissä, antoisa, hedelmällinen keskustelu on enemmän poikkeus kuin sääntö. Tarkoitan keskustelua josta nousee jotakin uutta ajateltavaa. Sellaista mitä ei ollut ennen kuin avattiin suut ja korvat.
Siis suut JA korvat.
Oletteko koskaan panneet merkille kun ihmisen päältä jo näkyy että hän valmistautuu puhumaan omia repliikkejään vaikka toisella on vielä puheenvuoro? Sitten kun hän avaa sanaisen arkkunsa, mikään ulos tulevasta puheesta ei osoita että hän olisi kuunnellut mitä juuri sanottiin.
Tosi masentavia ja hyödyttömiä ovat väittelyt joissa osapuolien päätarkoitus on todistaa toinen vääräksi, lyödä lyttyyn hänen sanomansa ja VOITTAA väittely.
Sen voi pyrkiä tekemään myös tekemällä toisen puheet naurettaviksi, väheksymällä niitä, kuittaamalla olankohautuksella.
Elämäni parhaisiin hetkiin kuuluu hyvä keskustelu. Siinä molemmat (kaikki) osapuolet antavat panoksensa, syntyy oivalluksia, vuorovaikutusta, hyvää mieltä. Ehkä ratkeaa muutama ongelma. Ehkä järki kirkastuu. Ehkä mieli puhdistuu. Sellaisesta keskustelusta poistun uudistuneena. Voipa olla että seuraavana päivänä saan meilin tai tekstarin: "Olipa meillä fantastiset keskustelut! Otetaan pian uusiksi."
Onpa ilo aloittaa tuon Zeldinin oppaan lukeminen. Jee!
(Blogissani moderointi päällä. Julkaisen kaikki kommentit paitsi epäkunnioittavat ja väheksyvät, esimerkiksi mallia "Olipa turha postaus" tai "Etkö siis hyväksy omastasi poikkeavia mielipiteitä?")
Tuossa olet kyllä oikeassa, että kuunteleminen on tärkeä taito. Joskus huomaan itsessänikin, että tarve puhua nousee suuremmaksi kuin tarve kuunnella, vaikka miten voi vastata toisen sanoihin, jos ei keskity kuuntelemaan. Joten en osaa aina hyvin kuunnella.
ReplyDeleteItse olen ottanut tavaksi, että kommentoin vain positiivista tai neutraalia. Jos olisi jotakin arvosteltavaa, siis jos, niin en laita sellaista kommenttia. Miksi pahoittaa turhaa toisen mieltä. Näitä arvostelijoita kyllä riittää. Ja eipä tule 50 blogiin kommenttia laittaneeksi. Muutaman voin laittaa silloin tällöin. Vaatii tämä pienikin kirjoittaminen keskittymistä.
Ehkä en ryhmädynamiikasta paljon tajua, mutta kahdenkesken keskustelusta sitten jotakin. Joskus oikein kaipaan sellaista mielipiteiden vaihtoa. Ja kun en seurustele, niin myös miehen näkökulmaa asioihin.
Keskustelutaito ja kuuntelu on kyllä sellaista, mitä kaikki luonnostaan eivät osaa.Mutta sitähän voi oppia,jos haluaa ja yrittää.Mielenkiintoiselta kuulostava kirja! Mä yritän ainakin lukea kunnolla jutut ennenkuin kommentoin...
ReplyDelete(Sainpa kommentit kunnialla tänne. Huh kun eilen vahingossa hävitin yhden. Alan oppia tämän moderointitaidon.)
ReplyDeleteYVIOON: Luin hyvän kommenttisi kaksi kertaa ennen kuin vastaan :)
En minäkään osaa aina kuunnella. Joskus innostuu omasta jutustaan niin perinpohjin. Toisaalta minun on pakotettava itseni kuuntelemaan. Muuten en saa selville oppilaitteni aivoituksia.
Minulla sama kommentointiperiaate kuin sinulla: Miksi suotta pahoittaisin jonkun mielen kritiikillä? Yksi toinen periaatteeni on että en mene minnekään itseäni tehostamaan tai besserwisseröimään. Sille ei tietenkään voi mitään jos joku lukee kommentin semmoisena.
Kahdenkeskinen mielipiteen vaihto meille naisihmisille elinehto, väittävät useat terapiakirjat!
YEALIAN: Kaikkea voi oppia. Voi myös olla aktiivisesti oppimatta jos niin päättää. Jotkut jyräkeskustelijat ovat varmaankin niin päättäneet :(
Sinun kommenttisi aina toista kunnioittavia ja ystävällisiä. Jos on kunnioituksen ja luottamuksen saavuttanut, mikä ettei voi jotain "painavampaakin" asiaa puida. Ei sitä silloin ota loukkauksena kun tietää toisen reiluksi ihmiseksi.
Sinä ainakin kommentoit ajatuksella. Luet selvästi kaikkien tarinat ja arvostat niitä.
ReplyDeleteMinä toisinaan vastakommentoin pirullisesti niille, jotka tekevät blogiini hyökkäyksen. Joskus jotkut seuraavat hyökkääjää, koska pitävät tätä voimakkaana. Sitä tapahtuu monissa blogeissa. Jotkut naiskommentoijat esimerkiksi kommentoivat miesten blogeissa aina kunnioittavasti tai humoristisesti mutta ovat naisille julmia. Olen huomannut tällaistakin säännönmukaisuutta.
Minä joskus jyrään huomaamattani. Saatamme siis olla toistemme kanssa toisinaan aivan eri aaltopituuksilla.
Meillä kaikilla on parantamisen varaa keskustelutaidoissamme.
Kiitos hienosta ja arkaluontoisesta aiheesta, josta moni ei uskalla keskustella eikä kirjoittaa!
Minun mielestäni toisen henkilön ja hänen mielipiteensä kunnioittaminen on tärkeää vaikka ei oli edes samaa mieltä asiasta. Se tarkoittaa, että kuuntelee ja yrittää ymmärtää oikein mitä toinen sanoo.
ReplyDeleteAina ymmärrys ei osu kohdalleen, mutta yleensä siitäkin selvitään pienellä lisäyksellä.
Itse käyn monissa blogeissa ja harrastan myös jonkin moista small talkia - aina postattu asia ei välttämättä kiinnosta tai kosketa minua syvälliseen pohdintaan. Silloinkin kuitenkin saatan huikata jotain pientä merkiksi, että käyty on, on myös aikoja ettei irtoa edes sitä pientä.
JOissakin kiinnostavissa ja runsaissa mielipidekeskusteluissa käyn montakin kertaa.
Tuollaiset esimerkit mitä sanoit, ovat kyllä todella ikäviä ja masentavia sekä blogissa että oikeassa keskustelussa, jossa sellaisia myös kuulee. Asiaahan ne eivät vie eteenpäin ja jos jotakuta ei kiinnosta, voisi antaa kiinnostuneiden keskustella ihan rauhassa ja olla itse mieluummin hiljaa. Jotkut mielipidepostauksethan ovat sellaisia, että ei edes halua alkaa keskustelemaan kun on niin eri mieltä eikä silloin halua sanoa mitään kannustavaakaan sellaiseen postaukseen (esim. jotkut rasistiset viestit, joihin olen jossain ei-asiablogissa törmännyt).
Valitettavan monet ihmiset taitavat netissä käyttäytyä niin kuin eivät, ainakaan toivottavasti!, koskaan oikeassa elämässä.
Haluan miettiä erikseen sekä KATJAN että INKIVÄÄRIN viisaita sanoja joten teen heille molemmille oman erillisen vastauksen.
ReplyDelete****************************************************
KATJA: Kiitos arvostavista sanoistasi! Sanot että arvostan kommentoimiani tarinoita. - Osuit asennoitumiseni ytimeen.
Tietenkin toisinaan käyn vain kohteliaisuuskäynneillä enkä syvenny postauksiin, mutta siitä huolimatta menen toisten blogeihin kunnioituksella, en väheksyen.
Harmittaa sivusta seurata - tai tuntea omissa nahoissa - letkauttavat tai ojentavat kommentit. Niitähän blogimaailmassa riittää. Enimmäkseen nimimerkkien takaa mutta myös on omalla nimellä kommentoivia jotka ylpeinä käyvät "puhumassa suoraan" ja "sanovat asian kuten se on".
Pirullisesti vastakommentointi voikin olla tepsiva lääke hyökkääjiin. Minä en sitä hallitse mutta voin hurrata sellaiselle jonka näen pistävän häiriköt kuriin :) Se on totta että yhtä epäkunnioittavaa hyökkääjää usein aktivoituu seuraamaan toinen samanmoinen, tai luoja paratkoon, kokonainen liuta!
Olet tarkka havainnoitsija! Naiset naisille, ja naiset miehille - heh, noinhan se toisinaan menee. Heillä itsellään ei ole aavistusta miten läpinäkyvästä ilmiöstä on kyse. Eivät näe sitä varmaan itse lainkaan.
Kyllä - meillä kaikilla on varaa keskustelutaidoissa! En suiinkaan tarkoita nostaa itseäni muita ylemmäs kun postauksissani paasaan maailmanparannusta.
Blogistaniassa ei ole kuin pieni prosentti kirjoittajia joiden kanssa koen ajatustenvaihdon antoisaksi, voimauttavaksi, opettavaiseksi. Sinä kuulut siihen prosenttiin. Hallelujaa :D
INKIVÄÄRI: Kylläpä osasit muotoilla hyvin monta ajatusta joita minullakin oli, mutta vasta hakemassa muotoaan :)
ReplyDelete"kuuntelee ja yrittää ymmärtää oikein"... JUST NOIN! Tuohon pitäisi pyrkiä, sen pitäisi olla itsestään selvyys KESKUSTELUSSA eikä pelkän oman minän esille tuonti. Minä, minä, minä ei ole mitään keskustelua.
Nuo toisen ihmisen ymmärtämisyritykset eivät aina onnistu ekalla yrittämällä mutta kun vaan edelleen yrittää, alkavat omat taidot kasvaa. Opettajilla ja kasvattajilla yleensäkin pitäisi noita taitoja olla, sekä halua ymmärtää toista.
Small talk on bloggareiden kesken semmoinen kiva ilmiö joka on rinnastettavissa tervehtimiseen IRL. Joskus ei ole muuhun aikaa, tai kuten toteat, käsitelty aihe ei satu sillä kertaa kiinnostamaan.
Yhdyn tuohon huomioosi että ikävät kommentit eivät vie asiaa eteenpäin. Päinvastoin lannistavat ja sammuttavat innon keskustella enempää. Olen sellaisien vuoksi joskus pitänyt taukoa blogin kirjoittamisesta kun ei ole huvittanut enää tulla niiden kohteeksi.
Toivottavaa olisi että jotkut hyökkäävimmät kommentaattorit (kuten ällöt anonyymit) eivät oikeassa elämässä käyttäytyisi samoin, mutta harmi kyllä niitä tapaa maisemassa toisinaan. Käyvät haukkumassa asiakaspalvelijoita, nämä kun ovat sopivaa riistaa koska eivät voi sanoa vastaan :(
Sellaiset kommentoijat kuin sinä pelastavat paljon!
Minulla on jotenkin hassu tilanne elämässäni.
ReplyDeleteRakastan keskustella erilaisten ihmisten kanssa, ja nykyisessä työssäni olen lähinnä kuuntelevana osapuolena tukihenkilön roolissa.
Kuitenkin kävi niin, että ihmisillä meni puurot ja vellit sekaisin, ja huomasin kuuntelevani heitä myös vapaa-aikanani. Mieli ja kroppa teki tenän ja uuvuin täysin.
Löysin itseni tilanteesta, jossa en yksinkertaisesti jaksanut keskustella edes lähimpieni kanssa. Erakoiduin lähes tyystin, deletoin tekstiviestit, en vastannut puhelimeen, en lukenut sähköpostiani....Kamalaa ihmiselle, joka on ikänsä ollut sosiaalinen.
Nyt onneksi olen palaamassa ihmisten pariin, osittain myös tämän bloggaamisen ansiosta.
Tuosta ihmisten halusta kommentoida kuuntelematta toisen puhetta loppuun:
Olen törmännyt muutamiin ihmisiin, joilla on tapana sanoa:
- No juu, MUTTA MINULLE kävi sentään näin.
- No ei tuo vielä mitään, mutta MINULLA on tälläinen kokemus...
Jokseenkin raivostuttavaa. Tulee tunne, että mitäs mä nyt oikeestaan meninkään kertomaan omaa kokemustani, koska se on kuitenkin niin paljon vähäpätöisempi kuin tuon toisen ihmisen.
Minulla on uusi ystävä, jonka veroista keskustelijaa en ole ennen tavannut. Olen äärettömän onnellinen siitä, että olen saanut tutustua kaltaiseensa ihmiseen.
Tunnen itseni aina jotenkin viisaammaksi tapaamisemme jälkeen :)
ARJAANNELI: Tiedän mistä puhut, olen kokenut samankaltaisen burn-outin ihmisiä terapoidessani. Minut pelasti se että tiesin mitä minulle tapahtui, joten lopetin moisen enkä uponnut siihen kulmakarvoja myöten.
ReplyDeleteAi miten kuulostaa ihanalta ja tavoittelemisen arvoiselta tuo loppuhuipentumasi, kun sanot että tunnet itsesi viisaammaksi tapaamisen jälkeen! Olen varma että hänellä on sama tunne, koska minulle alkaa tulla se tunne jo tässä keskustelussamme :)
Mikä sattuma että mainitset tuon MINULLE SENTÄÄN kävi näin - ilmiön, nimittäin juuri eilen mietin yhtä kauan sitten elämästäni poistamaani naikkosta joka tuon teki tempun ihan kaikelle mitä sanoin. Päätin jossain vaiheessa että en kaipaa hänen kaltaisiaan "ystäviä".