Valmistauduin kerran opettamaan small talk - taitoja englannin ryhmälleni eräässä yrityksessä. En ehtinyt avaussanoja pidemmälle kun yksi ryhmäläisistä pamautti: "Suomalaiset eivät harrasta small talkkia." Tämä julistus esitettiin "asia on loppuunkäsitelty" - äänensävyllä jota vierustoverikin säesti.
Tyrmistyin kertakaikkiaan. Koko viikonlopun olin valmistanut materiaalia oppituntia varten ja moinen töräytys viikon alkajaisiksi sai jäseneni raskaiksi. Oli pakko istua alas. Näitä kurssilaisiani olin opettanut jo vuosia joten saatoin tuttuuden ilmapiirissä suoraan sanoa että järkytyin moisesta negatiivisuudesta.
Ryhmäläiset alkoivat tyynnytellä että eihän tuosta nyt kannata ongelmia ottaa. Selittelivät että negatiivisuus on vain kätevä elämäntapa. Heillä oli kuulemma tapana aloittaa päivä sosiaalitilassa siinä opintosalimme viereisessä ravintolassa ja kertoa mitä kurjaa ja pahaa oli tapahtunut ja mikä kaikki pännii ja sitten mennä tyytyväisinä töihinsä.
Okei. Mikäpä siinä jos se toimii.
Mutta toimiiko se? Edistääkö se luovuutta? Keksitäänkö sen avulla uusia ideoita? Parannetaanko maailmaa? Käytetäänkö oma aivokapasitetti hyvään?
Eikö siinä paremminkin käy niin että pidetään yllä samaa olotilaa, jähmeää puurtamista päivästä toiseen? Aivoihin ei saada työtovereilta uutta ajateltavaa, ei tarjota muille uusia virikkeitä? Töissä ei virkistytä. Odotetaan vain viikonloppua ja lomaa.
Käväisin yhdessä blogissa johon oli kertynyt rimssu kommentteja. Kaikki, ihan kaikki kommentoijat yhtyivät kirjoittajan päivittelyyn eräästä aiheesta. Yksikään ei nostanut aiheesta mitään rakentavaa, käyttökelpoista ideaa jota olisi voitu työstää. Enpä sitten viitsinyt mennä sinne kertomaan omia virinneitä ideoitani. Miksi yrittää innostaa porukkaa joka ei halua innostua?
Palatakseni englannin opetukseen: Miksi edes alkaa opettaa small talkia kun lähtöasenne on jyrkkä ei kiitos? Minulla olisi ollut valtavasti asiaa aiheesta, sellaista mitä yleisöni ei olisi itse ikinä tullut ajatelleeksi.
Negatiivisuudella pidetään yllä laiskoja aivoja. Tuottavuus minimissä.
Sääli, koska kokemukseni mukaan jokaisella on innostumiseen tarvittavat aivot. Itsehän viritämme aivomme sameiksi tai kirkkaiksi.
Peräti raskas olo tulee kommenteista jotka latistavat, tyrmäävät, kieltävät, torjuvat. Oppitunneilla tai blogeissa.
Heeeeiii, onks toi sun uudenvuoden tina? Muistuttaa hämmästyttävästi kilpikonnaa!!:)
ReplyDeleteAivoista puheenollen, eräs ystäväni mainitsi tutkimuksesta, jossa aivokapasiteetti nousi (älä kysy mikä fysiologia siihen liitty..)kun ikäihmisryhmä opetteli heille aivan uuden asian, tässä tutkimuksessa taisi olla pianonsoitto. Kunhan kyselen tarkemmin, kerron ilouutisen äidilleni, joka hankki läppärin. Ikää hänellä hikiset 84 vee :)
Hmm, minusta sellainen "päivittäiskulttuurin" (jollaista smalla talk myös on) oppiminen kuuluu kielen opiskeluun. Jos opiskeltavaa kieltä käytetään ulkomailla, on hyvä osata myös vähän sitä käytäntöä, miten siellä puhutaan.
ReplyDeleteSuomessakin on kyllä small talk -kulttuuri, mutta se on vain kovin erilainen kuin monissa muissa maissa.
Olisi mielenkiintoista tietää, mihin blogiin viittaat tuolla mainitsemallasi.
IRMELIN: Kilpikonnahan se, taisin Tiiimarista joskus ostaa :) Kuvasta tuli hiukan samea.
ReplyDeleteOnnittelut äidillesi. Joskus oikein harmittaa ihmisten puolesta jotka selittelevät että ei tässä iässä enää... ja eihän nyt meikäläisestä semmoiseen jne.
Aivotutkimukset paljastavat toinen toistaan hyödyllisempiä asioita nykyään. Luen juuri yhtä kirjaa aiheesta. Ehkä raportoin tännekin jossain vaiheessa.
ELEGIA: Small talkin kulttuurisidonnaisuus kannattaa ottaa huomioon. Joitakin juttuja pitää suorastaan varoa tietyissä kulttuureissa.
Small talk - kulttuuriin voi jokainen ihan hyvin itse vaikuttaa jos on asiasta tietoinen. Niin, ja tokihan vaikutamme tahattomastikin siihen millaista small talk on meidän kanssamme. Jos avaan ryppyotsaisen kommunikaation naapurin kanssa ehkä se sitten sellaiseksi vakiintuukin aina kun kohdataan :( Ihan samalla vaivalla voi luoda positiivisen jutustelun tyylin.
Jätän tarkoituksella mainitsematta mihin blogiin viittaan, muutamastakin syystä:
a) Opettaja minussa arvelee että kaikkien olisi hyvä punnita omaa blogiaan tai kommentoimiaan blogeja sillä silmällä että onko tullut käytetyksi aivoja hyvään vai onko jätetty kapasiteetti pieneksi. Jos mainitsen blogin nimeltä, asia supistuu.
b) Jos kerron mikä blogi ja mikä aihe, ehkä minut haastetaan kertomaan mihin suuntaan olisin itse aihetta lähtenyt viemään. (Oman ammattini aihe joten kirjoituksesta tulisi äärettömän pitkä tai äärettömän puutteellinen. Sellaiseen ei aikaa.)
c) Joku voi erehtyä luulemaan että tarkoitukseni on moittia tai väheksyä kyseistä blogia. Ei ole. Ihailen sen kirjoituksia ja kommenteista löytyy useinkin monipuolisuuden kirjo. Käytin sitä nyt vain juuri tänä aamuna omiin tarkoituksiini koska mielessäni oli juuri lukemani kirja hyvästä ja huonosta keskustelusta.
Kysyn sinulta suoraan, koska olen suora ihminen: Tarkoitatko kenties minun blogiani?
ReplyDeleteEn haasta sinua vastaamaan mihinkään, kukin saa kommentoida tai olla kommentoimatta.
Olisiko niin, että meillä suomalaisilla on hieman rajoittunut käsitys small talkista? Useat pitävät sitä lähinnä "Hyvää päivää kirvesvartta"- tyylisenä höpötyksenä, joka on ollut meidän kulttuurissamme paheksuttavaa joskus muinoin. Puheen sijasta oli suotavampaa tehdä lujasti töitä, eikä haaskata aikaa moiseen lörpöttelyyn.
ReplyDeleteMutta jos miettii miten me olemme tuota rupattelun jaloa taitoa harrastaneet, niin ei tarvitse kuin mennä Esson baariin pienehköön pitäjään, niin mitäpä muuta siellä harrastetaan kuin small talkia? Puhutaan niitä näitä säästä, emännän kampaajareissusta, lasten koiruuksista, traktorin vaihdelaatikosta, politiikan kiemuroista yms, eikä sitä puhetta kukaan pidä turhanpäiväisenä ajanhaaskuuna. Sehän on tärkeä osa ihmisen halussa kuulua tällätavoin omaan yhteisöönsä.
Small talk voitaisiinkin oikeastaan suomentaa rupatteluksi.
Aina on niitä jotka sanovat kättelyssä EI, ennenkuin edes tietävät mistä on kyse, joten älä ota siitä murhetta. Todennäköisesti loput 99% kuulijoista oli kuitenkin toista mieltä. Tuo 1% vaan on usein niin äänekäs, että saa sillä pakan sekaisin hetkeksi.
Turhautuneisuuden tunteelle ei tosin voi mitään, mutta eipä kaikkien toisaalta tarvitse ollakkaan samaa mieltä. Sehän tuo vain raikasta tunnetta, kuten sitruuna rikkinäisiin ikeniin :)
Minusta nämä kommenttiloorat tuovat näihin juttuihin juuri sen sitruunan ja hunajan kaltaista vastapainoa, jolloin jutut pysyvät mielenkiintoisena.
Ihanaa kun voidaan olla eri mieltä käymättä pillistä kiinni. Tai samaa mieltä, jolloin löytyy jopa sielujen sympatioita!
Ilkeys on eri asia. Siitä ei hyödy kukaan.
Ugh! Olen puhunut... lääh!
Miten tyrmäävästi sanottu, ei ihmekkään että järkytyit.Tuohon lauseeseen sisältyi tosiaankin haluttomuus edes oppia tarjoamaasi aihetta,ja mun henkilökohtaisesti on itse vaikea ymmärtää miksi. Sääli, sillä englanninkieleenhän kuuluu small talk ja on mielestäni tärkeä osa kielen opettelussa. Suomalaisille tosiaankin small talk on vaikeampaa kuin muille.Olin kerran projektiryhmässä, jossa oli puolet suomalaisia ja puolet ruotsalaisia; voi sitä eroa.......
ReplyDeleteHieno kilpikonna!
ELEGIA: Arvostan suoruuttasi, mutta viittaan aikaisempaa kommenttiini. En aio kertoa mikä blogi se oli.
ReplyDelete(Sain samanlaisen kysymyksen myös meiliini.)
Sinun viimeisintä postaustasi en ole vielä ehtinyt tulla lukemaan sen ansaitsemalla hartaudella ja huolellisuudella.
ARJAANNELI: Minäkin olen miettinyt eri syitä suomalaisten haluttomuuteen oppia small talkkia. Vastahakoisuudessa on se piirre että small talkkia luullaan joksikin mitä se ei ole. Ne jotka sitä vastustavat, harrastavat sitä ihan luontevasti mutta eivät tiedä smoo tookkaavansa :D
Luen muuten juuri yhtä kirjaa jossa kerrotaan tuosta suomalaisen kulttuuriperinteen "työtä pitää tehdä eikä turhia höpöttää" mentaliteetista. Se istuu edelleenkin sitkeässä.
Ne jotka sanovat kättelyssä ei - voi mikä mieliharmi ne ovat oppitunnilla! Johonkin ryhmääni niitä on eksynyt kaksin kappalein, ja tunnista menee aikaa maanitteluun, perustelemiseen tai kinaamiseen - puuh! (En tiedä jaksaisinko enää opettaa ryhmiä, nykyään minulla on vain yksityisoppilaita.) Silti lisään että pääsääntöisesti pidin kaikista oppilaistani ja kaikista ryhmistäni.
Hah hah: "voidaan olla eri mieltä käymättä pillistä kiinni" - hihii, tuolle aion hihittää seuraavat 5 minuuttia :D
YAELIAN: Olen paljon tekemisissä erimaalaisten kanssa, mutta eniten suomenkielisten kanssa. En tiedä lieneekö tosi vai epätosi luuloni että suomalaiset small talkiin tottumattomapia ja siinä taitamattomampia kuin muunmaalaiset mutta sellainen käsitys minulla on. Mielelläni muutan uskomuksiani jos tulee tilaisuus.
ReplyDeleteSuomen rajojen sisäpuolella, olen yhteen maailmanaikaan tehnyt havainnon että suomenruotsalaiset jutustelivat luontevammin ja kohteliaammin kuin suomenkieliset. (Havaintoni pohjautuivat 8 vuoteen jotka opetin ruotsinkielisessä ammattikoulussa, lasken arviooni mukaan oppilaat ja opettajatoverit.)
Jotkut ulkomaalaiset ystäväni sanovat että suomalaisten kanssa on vaikea jutella koska nämä "häpeilevät". Jotkut sanovat että suomalaiset töksäyttelevät eivätkä käytä excuse me ja please tarpeeksi.
Tunnen kyllä monia taitavia suomalaisia small talkkaajia ja keskustelijoita. Opettajat aika usein hyviä, vaikkakaan eivät välttämättä.
Small talk ja keskustelutaitoja kannattaisi miettiä ja kehittää. Minulla on mainio tilaisuus antaa niihin mallia puhelinoppilaitteni kanssa. Huomaan että ovat oppineet tervehtimään, kysymään vointia ja hyvästelemään sujuvasti.
I like your turtle sculpture. I have three pet turtles :)
ReplyDeleteBrad
BRAD: Real live ones? I used to have a tortoise when I was a child. I just love those reptiles :)
ReplyDeleteHmm, sitä voisi miettiä kannattaako eri kulttuurien kohteliaisuustapoja vertailla keskenään siinä mielessä, missä on kohteliainta. Kohteliaisuuden osoittaminen, kun on pitkälti kulttuurisidonnainen juttu.
ReplyDeleteJos ulkomaalainen kokee suomalaisen epäkohteliaana (tai päinvastoin), niin ensisijaisesti usein on kyse kulttuurierosta.
Jokin aika sitten luin eräästä tutkimuksesta, jossa tutkittiin viestintätilannetta kioskilla, kun asiakas ostaa tai lunastaa lottokupongin. Suomessa osoitetaan kohteliaisuutta hyvin paljon sanattomasti.
Se, että suomessa ei viljellä ns. kohteliaisuussanoja samalla tavalla kuin esim. monissa englanninkielisissä kulttuureissa, ei tarkoita että olisimme jotenkin huonotapaisempia – me olemme vain erilaisia keskenämme.
Tästä voisi kirjoittaa romaanin, mutten jaksa, koska sinähän, Rita, tiedät sen ennestäänkin.
Ja vielä selvennykseksi: Itse kannatan kieltenopiskelussa ehdottomasti myös arkikulttuuriin (johon se small talk myös kuuluu) perehtymistä. Tällöin välttää ne pahimmat sudenkuopat ja osaa itse toimia siten, ettei käytöksellään turhaan loukkaa muita.
This comment has been removed by a blog administrator.
ReplyDeleteELEGIA: Tokihan tuo kirjoituksesi käy pienestä romaanista. Pistetään kansiin :D
ReplyDeleteMikä on kohteliasta ja epäkohteliasta ei ole pelkästään kulttuuriin sidottu, se voi olla yhteiskuntaluokastakin kiinni. Ajattelen tuntemiani brittejä. Niissä on äärettömän kohteliaita ja pirunmoisia moukkia, ja kaikkea siltä väliltä. NIin myös tuntemissani suomalaisissa.
Joissakin ihmisissä on sydämen sivistystä joka näkyy käytöksessä. Toisissa ei pisaraakaan.
Hyvän asian toit mukaan keskusteluun, kun mainitsit ei-sanallisen viestinnän!
Se mitä tuossa edellä kirjoittelin on hajanaista mielipidettä ja tuntumaa, kavereitten lausuntoja, ei oikeisiin tutkimuksiin perustuvaa. Minusta tätä kohteliaisuus- ja ystävällisyysaihetta ei oikein saa tieteellisiin raameihin. Ehkä jos tehtäisiin viestintä- JA psykologinen testaus. Kuka tulkitsee mitäkin kohteliaaksi, oliko oletus väärä vai oikea...? Niin tai mistä tiedän joko sellaisia on tehty.
Tällä hetkellä en luota tutkimukseen sitäkään vähää mitä normaalisti, koska olen juuri lukenut raporttia siitä miten paljon keskuudessamme käppäilee ailahtelevaisia persoonallisuushäiriöisiä.Ensin käytökseltään kohteliaita, sitten yhtäkkiä ruokakaupassa räjähtäviä vihanhallintakurssia kaipaavia törppöjä. Niillähän on eri kohteliaisuussäännöt pitkin päivää. Niiden kanssa sudenkuoppia ei voi välttää. Ne kaivavat ne itse.
Tottakai olet tuossa asiassa normaalien ihmisten kyseessä ollessa oikeassa ja hyvällä asialla. Meikämantalla vaan sattuu olemaan tämä "narsistit vaanivat kaikkialla" - kausi päällä :D
Yrittäkää kestää! Hyv'yötä. Palaan huomenissa...
Kiitos tosi hyvästä keskustelusta :)
Peikko tykkää Elegian ajatuksista ja kertoo pahastuneensa joskus ulkomailla käydessään hyvää tarkoittavista väärintulkituista small talk jutuista. Ja suututtaneensa monta ulkomaalaista. Helpottaisi kovasti, jos ne opettelisivat suomea.
ReplyDeleteISOPEIKKO: Se juuri on niin kiusallista kun eivät ole opetelleet suomea :D
ReplyDeleteErästä suomalaista pappaa haastateltiin kun hän oli ummiikkona lähtenyt Kanadaan nuorena ja siellä 50 vuotta asunut. "Miten pärjäsitte kielitaidottomana?" Vastaus: "Ensimmäiset 49 vuotta hiukan vaikeita mutta sitten tuo ympäristö oppi suomen kielen."
JOskus on tosi mukava että saa purkaa ikäviä tuntojaan, mutta että aloittaisi moisella päivänsä, hmpf!
ReplyDeleteMe aloitimme töissä ehkä täysin päinvastaisen kampanjan - tervehdi jokainen työtoverisi hymyillen mieluummin monta kertaa päivässä kuin ei ollenkaan. Kehu työkaverisi vähintään kerran päivässä, mieluummin monta kertaa ja kaikesta.
Se oli silloin, kun olin töissä osastolla, jossa osastonhoitaja harjoitti selvää työpaikkakiusaamista - hyvä puoli siinäkin että ilta- ja yövuoroissa oli jotain hyvää:ei tarvinnut olla osastonhoitajan kanssa töissä8)
INKIVÄÄRI: Ikävät tunnot on hyvä purkaa tarpeen vaatiessa, sitä mieltä minäkin olen. Huono juttu jos ottaa tavaksi joka päivä aloittaa sillä aamun. Siirtävätkö sen tavan koteihinsakin ja opettavat lapsilleen?
ReplyDeleteTuommoiset tietoiset kampanjat pitäisikin ottaa käyttöön. Jotkut väittävät että negatiivisuus on ihmisille yleensä helpompaa kuin positiivisuus. Siinäpä syy aktiivisesti harjoittaa positiivisuutta ja muistuttaa itseään ja toisiaan siitä että negatiivisuus saattaa olle hyvinkin haitallista, sekä itselle että ympäristölle.
Tuommoiset osastonhoitajat pitäisi lailla kieltää! Blääh
Olen käynyt lukemassa tätä juttua jo ainakin kolme kertaa ja lukenut kaikki kommentitkin.
ReplyDeleteOlen kanssasi pitkälti samaa mieltä.
Tämä tekstisi inspiroi niin, että kirjoitin oikein omaan blogiinikin sinun innoittamana. Ajatukset eivät nimittäin mahtuneet tähän kommenttilaatikkoon.