Monday, November 04, 2013

Minulla on Asperger



Olin kuullut sanan Asperger mutta se heräsi tajunnassani eloon vasta kun lähisukulainen sai diagnoosin. Aloin lukea aiheesta ja ihmeekseni lukemassani kirjassa kuvailtiin minua. Ymmärsin olevani Aspergerhenkilö. Tuossa vaiheessa olin jo päässyt keski-ikään, oppinut tuntemaan omat vahvuuteni ja heikkouteni ja kaikin tavoin saanut elämäni kuntoon. En siis varsinaisesti tarvinnut apua tai tukea, mutta halusin tietää lisää ja tutustua muihin kaltaisiini. Oliko todellakin niin että oli muitakin tämmöisiä samalla tavalla erikoisia yksilöitä kuin minä?

Aspergertuntemus on kaikessa laajuudessaan niin valtava alue että tunnen edelleenkin olevani noviisi, siitäkin huolimatta että olen innostuneena lukenut kirjoja ja artikkeleita, osallistunut netin keskusteluryhmiin ja käynyt Suomen Asperger-yhdistyksen vertaistukiryhmissä (keväästä 2012). 

Tänä syksynä (2013) vedin Autismi- ja Aspergerliiton kustantaman kurssin jonka aiheena oli Aspergerihmisten viestintä. Meitä oli 10 Assin ryhmä keskustelemassa ja kirjoittamassa siitä mitä aspergerius meistä kullekin merkitsee ja miten selitämme sen muille. Aiomme jatkaa keväällä ja selvitellä Aspergerihmisten kömmähdyksiä kanssakäymisessä muiden kanssa. Juttujamme julkaistaan nettilehti Puoltajassa ja paperisena ilmestyvässä Autismi-lehdessä. 

Suurella yleisöllä on hassuja käsityksiä siitä mikä Asperger-henkilö on ja myönnettävä on, meistä jotkut saattavat vastata niitä hassuja käsityksiä: "Tietokonenörtti joka osaa ulkoa juna-aikatauluja", "matematiikkanero joka laskee päässään yhtä nopeasti kuin laskukone", "erakkomainen puhumaton tyyppi", "hajamielinen professori, joka uppoutuu työhönsä niin että unohtaa syödä", "se poika tai tyttö joka kotikutsuilla hakeutuu tyhjään huoneeseen lukemaan mukana tuomaansa kirjaa"... 

Kuvassa (ylhäällä) pinssejäni, joiden teksti kertoo että olen ulospäin suuntautunut introvertti. Osa-aikaisesti äärettömän seurallinen. Vastapainoksi tarvitsen runsaasti yksinoloa ja rauhaa.

Asseille on luonteenomaista epätasainen kykyprofiili. Erittäin lahjakas joissakin kouluaineissa, hämmästyttävän heikko joissakin muissa. Itse en käsittänyt matematiikkaa millään mutta olin lapsesta asti varsinainen kielipää. En pelkästään hyvä kielissä, vaan hämmästyttävän nopea opppimaan uusia sanoja ja tajuamaan yhteyden äänteiden ja kirjoituksen välillä ja erottamaan äänteitä toisistaan. Rakastin kielitunteja. Sen sijaan matematiikan tunnit olivat kärsimystä. Mistä ihmeestä voi lähteä hakemaan ratkaisua niihin "juna lähtee Bostonista ja toinen New Yorkista" - mallisiin laskutehtäviin? 

Aspergerin oireyhtymä kuulostaa nimenä lääketieteelliseltä, biologiselta, fysiologiselta. Sen sanotaan olevan neurobiologinen kehityshäiriö. "Häiriö" tai "poikkeavuus" on meistä joillakuilla yli- tai alikehittynyt tuntoaisti. Jälkimmäisestä esimerkkinä henkilö joka ei tarvitse puudutusta hammaslääkärissä. Kätevää. Toisaalta jollakulla voi t-paidan niskalappu tuntua niin hiertävältä että kiemurtelee tuskasta ennen kuin saa paidan pois. Joillakuilla on superkuulo eivätkä he kestä kovia äkillisiä ääniä. Minun on vaikea kestää eri suunnista yhtä aikaa tulevia ääniä. Väsyin kirjamessuilla nopeasti hälyn ja kakofonian vuoksi, mutta en toisaalta olisi välittänytkään viettää siellä kokonaista päivää. 

Aistijutusta on sekä iloa että rasitusta. Usein asenne ratkaisee. Lasken positiiviseksi sen että saan kiksejä ja elämyksiä vähästä. Ei tarvitse hakeutua extremelajien pariin. Jos oppii itse säätelemään noita ominaisuuksia elämä on laadukasta. Omalta kohdaltani pidän Aspergeriutta lahjana. Jollekin toiselle se voi olla raskas taakka ja lannistava vamma. 

Huomattavaa: Aika monilla Aspergerhenkilöillä on lisäksi joku muu diagnoosi, kuten ADD tai ADHD tai persoonallisuushäiriö. Siitä syystä ulkopuoliset saattavat saada väärän kuvan Aspergerista. Minulla on pelkästään Asperger, ei muuta. 

Asperger on monimuotoinen piirteistö, jokaisella Assilla henkilökohtainen kokoonpano ja henkilökohtainen asennoituminen syndroomaan. Omaani en vaihtaisi mihinkään. Olen enemmän kuin tyytyväinen. 

18 comments:

  1. Lukutikku6:29 am

    Ole onnelinen, että sinulla on vain asperger. Meitä oli neljä sisarusta, joista yhdellä, näin jälkeenpäin ymmärtäen, As. Serkuksia syntyi yhteensä 10. Heistä neljällä As. Omalla "kuuden ällän" pojallani on lisäksi vaikka mitä muuta. Kuin ihmeeksi hän on vielä hengissä lukuisista itsemurhayrityksistään huolimatta. On 35-vuotiaana sairaseläkkeellä. Serkkunsa, huippulahjakas tietokonenörtti käveli kaksi vuotta sitten junan alle. Kaksi muuta ovat myöskin erityislahjakkaita ja selvinneet elämässään jo nelikymppisiksi. Samoin oma veljeni on kummasti pärjäillyt omituisuudestaan huolimatta. Lahjakkuus ja hyvä koulutus sekä sopiva vaimo ovat kantaneet elämässä.
    Kolmanessa polvessa on uusia As-diagnooseja. Ahdistaa ja pelottaakin.

    ReplyDelete
  2. Lukutikku: Sympaattinen nimimerkki sinulla.

    Asperger on vielä aika uusi diagnoosi mutta tietämys lisääntyy koko ajan. Meitä on kasvava joukko vertaistukitoiminnassa ja kouluttajina viemässä asiaamme eteenpäin.

    Aika on nyt mitä otollisin, koska olemme päässeet julkisuuteen. Lehtiartikkeleita, kirjoja, elokuvia, kuuluisia asseja jne.

    Facebookissa on lukuisia Asperger-ryhmiä, joista saa lukea kanssa-assien ja heidän läheistensä kommenttikirjoituksia.

    Aspergerihmiset ovat hyvin usein koulukiusattuja. Minulla on Facebookissa ryhmä nimeltä Vapaaksi kiusaamisesta. Tervetuloa jos olet Facessa.

    Kiitos että kävit kommentoimassa. Voimia sinulle!

    Terveisin
    Rita Ahonen

    ReplyDelete
  3. Introvertti ja ulospäinsuuntautunut? Sille on sitten oikein diagnoosikin?

    Minkäs tuloksen Kops saisi tästä:

    http://www.theotaku.com/quizzes/view/2957/my_little_pony_personality_test!

    Tai entä sitten tästä:

    http://www.bronyland.com/pony-personality-test/

    Entä onkos Kops lukenut tätä:

    http://ossiojutkangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127356-olisit-normaali-vaikka-laakkeilla

    Tai tätä:

    http://ossiojutkangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132409-normaalit-kiusaavat-ja-vammaiset-murhaavat

    O.O. taitaa ilmeisesti olla AS tai sellaisen läheinen?

    ReplyDelete
  4. "Introvertti ja seurallinen" on kuvaus joka sopii minuun, ei niin pitkälle menevä asia että olisi lääketieteellinen tila ja lääkäriltä pitäisi saada diagnoosi :D

    Kiitti linkeistä. katson kun ehdin !

    ReplyDelete
  5. Kiitos Asperger-linkeistä, Ötöpesä !!! Tänään vasta ehdin niitä lukea. Vien Facebookin Assi-keskustelupalstoille niin AS-kaverit pääsevät kommentoimaan. Meitä on alati kasvava yhdyskunta netissä :)

    ReplyDelete
  6. Hei Rita! En tiedä, muistatko minua sahramia enää kun en ole vuosiin blogannut. Mutta taas minulle käy näin, että kun sattumalta katson tätä blogia, kirjoitat aspergereista juuri kun se on ollut minulla eräästä syystä tämän viikon pinnalla ja olen hakenut tietoa. Onko meillä bloggaajilla, tai entisillä sellaisilla, joku yhteinen piilotajunta?

    Kävin muidenkin vanhojen tuttujen blogeissa ja kotoisaa huomata, että sinäkin olet edelleen sama Rita. Kuvatkin näyttivät niin tutuilta, nätit esineet ja kengät.

    Muistan sinusta, ettet tykännyt matkustelusta. Tämän bloggauksen jälkeen ymmärrän sen paremmin.

    Aurinkoista syksyä!

    ReplyDelete
  7. Ihanaa nähdä sinut Sahrami... Kirjoitin tähän äsken pitkän kommentin joka HÄVISI - blääh. Onneksi sentään olin sitä ennen kirjoittanut sinun blogisi kommentteihin tervehdyksen.

    Kivaa viikonloppua!

    ReplyDelete
  8. ÖP on hyvillään siitä, että homma toimii!

    Onkos Kops tehnyt ponitestit? Ötölän populaa kiinnostaisi, että mikä MLP-hahmo on Kopsia lähinnä? Entäs as-ystävät? Siis kuka noista kuudesta poneista muistuttaa läheisisimmin as-persoonallisuuttaa?

    ReplyDelete
  9. Tein tämän http://www.theotaku.com/quizzes/view/2957/my_little_pony_personality_test!

    ja sain tulokseksi Twilight Sparkle :)

    "Loneliness doesn't scare you... Knowledge is your best weapon. Science and rationality are your best guides and with them you are not afraid of anything."

    Millaisia tuloksia itse sait, Ötöpesä?

    ReplyDelete
  10. Hmm... miälenkiintoista. Peikko luulee, ettei se luule tarpeeksi aspergerin syndroomasta, ainakin tässäkin tarinassa oli paljon uutta luultavaa. Vai väheniköhän peikon luuleminen, nyt se ei taas enää oikein tiedä :)

    ReplyDelete
  11. Riippuu tietenkin, että kenestä ötöstä on puhe. Ötöpesän keskiarvo on Twilight Sparkle. ;)

    Toinen testi on tarkempi, siitä saa oikein graafisen luonnekartan. Ötöpesässä tulokseksi tuli Twaikku vahvalla Fluttershy-painotuksella, Raritya keskimääräistä enemmän, Applejackia keskimääräisesti ja Pinkie Pieta & Rainbow Dashia keskiamääräistä vähemmän.

    Sininen Niili ihailee erityisesti Prinsessa Lunaa siksi, että tämä on niin majesteettinen ja ennen kaikkea sininen..

    ReplyDelete
  12. My Little Pony -Friendship is Magicin neljäs tuotantokausi muuten alkaa lauantaina 23.11. ;)

    Tähän mennessä ilmestyneet jaksot pystyy katsomaan esim. täältä:

    http://mlp-fim.com/1

    ReplyDelete
  13. Kappas vain, mainittu linkki ei toimi.

    Mutta tätä kannattaa kokeilla:

    http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_My_Little_Pony:_Friendship_Is_Magic_episodes

    Siis etsiä Youtubesta aina mainitun jakson nimellä. Näin pääsee katsomaan Twilight Sparklen & kumppanien seikkailuja..

    ReplyDelete
  14. OK :) Kiitos Ötöpesä.

    ReplyDelete
  15. Hanna6:36 am

    Hei,
    kiitos kirjoituksestasi. Törmäsin Asperger-aiheeseen noin vuosi sitten - keskustelupalstalta kokemusten lukemisen jälkeen yllättävän moni asia kolahti: muillakin on samanlaisia tilanteita, tapoja ja tuntemuksia. Tämän jälkeen olen muusta syystä käynyt psykologin juttusilla ja hän yhdessä vaiheessa nosti esille aspergerin ja kysyi onko se minulle tuttu, mutta minua ei ole varsinaisesti diagnosoitu. Tähän liittyen kysyisin, kun vaikutat olevan As-toiminnassa mukana, ovatko mukana olevat siis aina virallisesti diagnosoituja?

    ReplyDelete
  16. Hanna: Ei tarvita diagnooseja AS-toiminnassa. Mukana on esimerkiksi Asperger-nuorten vanhempia jotka eivät itse ole Asseja. Paljon on joukossa meitä joilla ei ole virallista diagnoosia, on vain epäily tai varmuus että olemme Aspergerihmisiä.

    Kuulun Facebookissa moneen Asperger-ryhmään. Niitä voi etsiä hakusanoilla Asperger(in syndrooma).

    https://www.facebook.com/groups/559169560786523/





    ReplyDelete
  17. Anonymous6:24 pm

    Autismin piirteitä on meillä kaikilla. Joillakin enemmän toisilla vähemmän. Silloin kun piirteet haittaavat normaalia elämää voi joutua hakemaan selitystä ja diagnoosia.

    http://www.vauva.fi/keskustelu/1426380/ketju/onko_taalla_ketaan_aikuisena__aspergerdiagnoosin_s/sivu/2

    ReplyDelete
  18. Anonymous: Kiitos linkistä keskusteluun.

    Olen pari vuotta osallistunut autismi- ja aspergerkeskusteluihin Facebookin suomenkielisillä ja muunkielisillä foorumeilla. Samantapaisia ketjuja sielläkin kuin Vauva-palstalla.

    Osa kommentoijista tietää vähän jotain, osa esittää aivan kaistapäisiä väitteitä ja diagnosoi kaikkitietävästi muut keskustelijat. Jotkut kertovat mitä kaikkea idioottimaista lääkärit ovat sanoneet (esim. ovat luulleet että asperger on sairaus) jne.

    Yritä siinä sitten selvittää mikä on luuloa ja mikä tietoa. Harmittaa niiden äitien ja isien puolesta jotka oikeasti tahtoisivat tietää miten helpottaa lastensa elämää kun nämä ovat saaneet diagnoosin tai kun vanhemmilla on epäily että kyseessä voisi olla autismi.

    ReplyDelete