Saturday, September 11, 2010

Positiivinen järkytys kampaajalla



Tänä aamuna kokeilin uutukaista uutta. Tukkaani laitettiin tehohoitoaine ja käsittelyyn kuului päähieronta ja luonnollisestikin pesu. Tukan kuivatuksen kanssa aikaa meni reippaasti yli tunti, josta päänhieronnan osuus oli noin 15 minuuttia. Rentouttava, ja kuitenkin virkistävä kokemus.

Työn suoritti kampaajaharjoittelija, mielestäni erinomaisesti. Olin positiivisesti järkyttynyt 20 euron hinnasta ja annoin pari euroa tippiä. Eleeni palkittiin ilahtuneella hymyllä.

Kupillinen kahvia ja lehtipino. Oi että tuntui autuaallisen ylelliseltä muutaman työpäivän päälle.

Tukka sai mahtavan kiillon. Aikaisempi kuiva risukasa näyttää tuoreelta ja terveeltä. Hah hah, tilasin saman tien seuraavan ajan. Se on kolmen viikon kuluttua.

Ja ajatelkaatten että pään sisäpuolikin kohentui. Luin pari ajatuksia herättävää lehtiartikkelia, joiden antia puin mielessäni kävelymatkalla kotiin...

Yhdessä artikkelissa todettiin että henkisen hyvinvoinnin ainekset voivat olla niinkin yksinkertaiset että osaa luontevasti sanoa ei. Tuon jo tiesinkin, ja sovellan sitä omassa elämässä, mutta artikkeliin oli lainattu (joltain asiantuntijalta) minulle uusi ajatus, sellainen että ein sanominen toimii ihmisen suojakilpenä.

Edelleen:

"Liian kiltit, jotka suostuvat kaikkiin pyyntöihin, tekevät sen usein siitä syystä että heillä on heikko itsetunto ja he hakevat jatkuvasti hyväksyntää muilta. Tosiasiassa nämä liian kiltit henkilöt ovatkin itsekkäitä ja itsekeskeisiä. Noin toimimisesta seuraa esimerkiksi raivokohtauksia."

Toinen minua kiinnostava juttu jonkin naistenlehden sivulla - eiköhän se ollut Kauneus ja Terveys - oli pieni raportti 10 luotettavasta tuotteesta joita aina vaan on kempparin hyllyillä. Niihin kuului muun muassa Nivea tutussa litteässä purkissaan, 4711 eau de toilette, Elnette hiuslakka, Elisabeth Ardenin 8 tunnin voide. Itse en käytä koskaan hiuslakkaa, mutta kiinnostavaa tietää että tuo merkki on ollut kampaajien ja asiakkaiden suosiossa 60-luvulta asti.

Pistin ostoslistalle Nivean :)

(Tervetuloa lukijaksi Lily Luna! Tiedoista ei näy onko sinulla blogi.)

4 comments:

  1. Oijoi varmasti ihana kampaajakäynti!! Päähieronta tekisi poikaa. Poistaa stressiä ja kaikkea.

    Olen täysin samaa mieltä tuosta mitä on sanottu kilteistä ihmisistä. Joskus itsekin olin sellainen etten osannut sanoa ei, ja lopulta olin vain kamalan katkera kaikille. Nykyään on tapahtunut erittäin positiivinen muutos siinä asiassa. Kaikkien olo tuntuu jotenkin jännästi paranevan, kun ei vain loputtomasti yritä miellyttää muita.

    Ihana postaus, täytyy myöntää. On tosi kiva lueskella aina kun kirjoitat.

    ReplyDelete
  2. Kaunis kiitos kommentistasi, Susi :)

    ReplyDelete
  3. Peikkojen ei tarvitse koskaan kammata tukkaansa :)

    ReplyDelete
  4. Mielenkiintoinen kirjoitus!

    Minä olen vasta äskettäin oppinut sanomaan ei, ja toisinaan unohdan, että olen jo oppinut.

    Niin... Hyväksynnän hakeminen tosiaankin on itsekkyyttä... Siitä siis varsinkin pitäisi minunkin päästä kokonaan eroon:)

    ReplyDelete