Tuesday, December 23, 2008

Joulutunnelma ei maksa mitään



Jatkaakseni aiheesta "joulun ei tarvitse maksaa juuri mitään":

Olemme ostaneet aika hiljattain noita punaisia pikareita, mutta esimerkiksi nuo kahvikupit olemme hankkineet jo ensimmäisenä yhdessäolovuotenamme kauan sitten. Ne otetaan aina jouluisin esiin jos siltä tuntuu. 

Joulutunnelmaan pääsemiseksi ei tarvita rahaa. Jo hankitut koristeet, astiat, tekstiilit takaavat sen että koti näyttää jouluiselta ilman lisäinvestointia. 

Joulumusiikkiin pätee sama periaate. Kuuntelen aikaisemmin hankkimiani ja lahjaksi saamiani seedeitä. Jo ajat sitten olen tallentanut videolle television joulukonsertteja, kuorolaulua, Andrea Bocellia, Julie Andrewsin jouluohjelman. Niitä on useita, joten joka vuosi tulen katsoneeksi ja kuunnelleeksi vain osan, jos sitäkään. Radiosta tulee joululauluja. Niitä voi laulaa itsekin, täysin ilmaiseksi, ei edes sähkökuluja. 

Joulutunnelma on ilmainen. Jokainen valitsee tekeekö siitä ihanan vai keskittyykö huonoihin asioihin, luettelee huonoja joulunviettotapoja ja siten tappaa oman joulunsa ja syyllistää ja hapantaa muita. Vaan minuapa ei sellaiseen vedetä mukaan. Aion nauttia taas tästäkin joulusta. Lähden kulkemaan kohti Pelastusarmeijan joulupataa samalla kun lähden ruokaostoksille. Sinne pistän mielelläni rahaa vaikka joulu muuten olisi ilmainen.

8 comments:

  1. Niinpä, minä olen niin hemmoteltu, että olen tilannut oman joulukonsertin aatoksi, lapsiltani ja mieheltäni. Luultavasti laulan tyttäreni kanssa, kerran vuodessa, vaikka en osaakaan.

    ReplyDelete
  2. Minullekaan joulu ei maksa juuri mitään. Ruokaan kuluu rahaa suurin piirtein saman verran kuin arkenakin.

    Tunnelmaa luon hyödyntämällä vanhaa ja hyvää sinun tapaasi. Meillä on paljon yhteistä.

    Onpa teillä kauniit punaiset astiastot, joita voisi hyvin pitää esillä muulloinkin kuin jouluna.

    Tunnelmallista ja Iloista Joulua sinulle!

    ReplyDelete
  3. Hannele: Tavallaan olen sitä mieltä että kaikki osaavat laulaa, ja kaikki ovat musikaalisia :)

    Katja: Suorastaan nautin tunnelman luomisesta ja uusien halpojen tai ilmaisten kikkojen keksimisestä.

    Punaisella voi piristää kattausta muulloinkin kuin jouluna, olet oikeassa.

    Ihanaa joulua sinullekin!

    ReplyDelete
  4. Ihanat noi punaiset lasit ja pirtsakat kupit, noi jo yksin riittää tuomaan joulutunnelmaa.

    Meillä ei myöskään joulu maksa yhtään sen enenpää kuin arki. Kyllä se tunnelma tulee ihan muusta. Tosin olen sitä mieltä, että arki voisi olla aina tunnelmaltaa kuin joulu. Jospa jokaisen päivän osaisi viettää samanlaisella ilolla ja kunnioituksella.

    Joulurauhaa ja rakkautta sinulle!

    ReplyDelete
  5. ITKUPILLI: Kiva että tykkäät laseistamme ja kupeista, ainakin minä saan niistä joulutunnelmaa. Osa ihanasta tunnelmasta ihmisten välillä tulee sanotuista sanoista. Osasit valita sanasi niin että minulle tuli lämmin ja mukava olo :) Ihanaa joulua sinne Losiin!

    ReplyDelete
  6. Anonymous1:26 am

    (hihi, et ole kuullut minua :)

    ReplyDelete
  7. Jokos se joulu on kohta?

    ReplyDelete
  8. On, on, Peikkokulta. Vajaan 12 kuukauden kuluttua on taas joulu :)

    ReplyDelete