Tuesday, March 02, 2010

Poikkeusoloissa selviytyminen



Bussilakko alkaa tänään kello 18.00. Hesari julkaisi listan niistä busseista jotka kulkevat. Kuulun onnekkaisiin. Tarvitsen kahta bussia perjantaisin, kun palaan kotiin Konalasta ja ne molemmat kulkevat. Kolmas bussi ei kulje, mutta sitä en usein muutenkaan viitsi jäädä odottelemaan vaan kävelen matkan loppupäässä noin 40 minuuttia. Sitä silmällä pitäen käytän selkäreppua.

Perjantaiaamuna pääsen kätevästi puolison kanssa kimppakyydissä Konalaan. Matka ei kestä kuin 20 minuuttia, mutta takaisintulo julkisilla on pitkähkö kiemurteleva juttu.

Lakko vaikuttaa myös jätteiden kuljetukseen. Siinäkin taisi onni potkaista, sillä meidän jätteet haetaan joka toinen viikko torstaisin eikä tämä ole se viikko. Ensi viikon torstaihin mennessä lakko saattaa jo olla ohi. Ellei, meillä on tässä vaiheessa mahdollisuus tehdä varasuunnitelmia. Ne kuivat roskat joita ei voi polttaa, voi viedä kellariin. Poltettavat pistämme takkaan kuten tavallista. Keitetyt kahvit suodatinpusseineen ja muuta "siistiä" kompostia olen alkanut koota kannelliseen pikkukompostoriimme jota kesällä pidämme keittiössä ja nyt talvella kellarikerroksessa.

Elintarvikkeiden kuljetukset... Harmi jos tuoreet hedelmät loppuvat. Maitojauhetta meillä on ja ihan sattumalta tulin sen toissapäivänä testanneeksi teessä. Hyväksi havaitsin. Maitojauhe tuli puheeksi lauantaina kun olin eräissä juhlissa joihin kukaan ei ollut huomannut tuoda kahvi- ja teemaitoa.

Terveellistä aina välillä punnita sitä miten hyvin asiat ovat, ja toisaalta sitä miten selviytyisi poikkeusoloissa.

4 comments:

  1. Tama uutinen on jaanyt vain otsikon tasolle: miksi menevat lakkoon? Palkkaa lisaa vai jokin muu syy?

    Lakko on hyva ase ja varsinkin kun talous on muutenkin kuralla...

    BLOGitse

    ReplyDelete
  2. onks sen pakko nyt tulla kun mä tarvin niitä yhteyksiä ens viikolla.. murmurmur ..no ehkä se on maanantaihin mennessä ohi. muuten olen liemessä.

    ReplyDelete
  3. BLOGitse: Höh - en tullut edes katsoneeksi MIKSi lakkoilevat :)))

    ILL: Pidetään peukkuja että menee pian ohi!

    ReplyDelete
  4. En nyt ihan poikkeusoloiksi näitä lakkoja vielä kutsuisi. Minusta esim. joku luonnonmullistus olisi poikkeusolo, tai sitten jos lakko jatkuisi vaikka 2 viikkoa. Ehkä tämä lakkoilu opettaa ihmisille kiireettömyyttä ja sitä ettei kaikkea voi hallita? Joskus täytyy vaan sopeutua olosuhteisiin.

    ReplyDelete