Peikko: En usko että voidaan yleispätevästi sanoa paljon muuta kuin että yleensä ihmisellä on isä- ja äitisuhteen tarve, joka täyttyy tai jää puutteelliseksi. Luulen että mittaukset, sikäli kun niitä ryhdytään tekemään, tehdään yksittäisten tapausten mukaan.
Summittaisesti mittaamalla, terapeuttien kirjoja luettuani, voisin väittää että isyydessä jäädään usein kaipaamaan läsnäoloa. Monet isät ovat olleet poissa, fyysisesti ja/tai henkisesti.
mä teen terapiassa sellaista kuin sukupuu, jonka tarkoitus on auttaa setvimään vanhemmilta ja isovanhemmilta sanoissa ja teoissa perittyjä hyviä ja huonoja juttuja, käsittelemään sellaista minkä vanhempani ovat siirtäneet minulle taakaksi ja jota eivät ole itse hoitaneet pois päiväjärjestyksestä.
alussa en tajunnut jutun ideaa mutta nyt on selkiytynyt ja pystyn työstämään ongelmia itsekin aina silloin kun niitä ilmaantuu (aina jouluisin esim.). tämä joulu sujui yllättävän rauhallisesti vaikka sainkin keskipahan flunssan kaiken stressin ja liian vähän unen vuoksi. nyt parantelen ja pääkin selviää kun antaa sille lepoa.
isäsuhteeni taitaa silti olla pilalla lopullisesti ellen saa kurottua sitä vielä kokoon yhden perintökalun periytymistä selvittäessä. sillä perinnönjako, se on koko suvun hermojen lopullinen koetus. :P
Sain juuri tämän aamun hiljaisuudessa luetuksi Isä ja minä - teoksen loppuun. Se vain parani loppua kohti. Hämäläinen "ratkaisi" isäsuhteensa arvoitukset. Oikein vaistosin sen mielenrauhan jonka hän saavutti :)
Samaan tapaan itselleni on käynyt joissakin vaikeilta tuntuneissa ihmissuhteissa. Eivät ne ole mahdottomia selvittää vaikka siltä usein tuntuvatkin. Siihen ei välttämättä edes tarvita sen toisen osallistumista.
"Yhta hyvin isa voi kuitenkin suorastaan pilata lapsensa elaman siirtamalla lapsen kannettavaksi omia kasittelematta jaaneita ahdistuksiaan ja traumojaan." Minun aitini yrittaa tuota edelleen. Nykyaan en suostu mutta nuorempana oli pakko kun asui kotona. Aitini haluaisi selittaa sita sun tata, miksi han kasvattajana toimi miten toimi, omien lapsuuskokemustensa tai avioliittonsa kautta. Han ei kerta kaikkiaan voi kasittaa etten mina halua kuulla. Minulle han voisi olla vain aiti.
Eikös kaikilla suhteilla ole yhtälailla merkitystä? Onko isyys merkittävämpi tekijä kuin vaikka läsnäolo?
ReplyDeletePeikko: En usko että voidaan yleispätevästi sanoa paljon muuta kuin että yleensä ihmisellä on isä- ja äitisuhteen tarve, joka täyttyy tai jää puutteelliseksi. Luulen että mittaukset, sikäli kun niitä ryhdytään tekemään, tehdään yksittäisten tapausten mukaan.
ReplyDeleteSummittaisesti mittaamalla, terapeuttien kirjoja luettuani, voisin väittää että isyydessä jäädään usein kaipaamaan läsnäoloa. Monet isät ovat olleet poissa, fyysisesti ja/tai henkisesti.
mä teen terapiassa sellaista kuin sukupuu, jonka tarkoitus on auttaa setvimään vanhemmilta ja isovanhemmilta sanoissa ja teoissa perittyjä hyviä ja huonoja juttuja, käsittelemään sellaista minkä vanhempani ovat siirtäneet minulle taakaksi ja jota eivät ole itse hoitaneet pois päiväjärjestyksestä.
ReplyDeletealussa en tajunnut jutun ideaa mutta nyt on selkiytynyt ja pystyn työstämään ongelmia itsekin aina silloin kun niitä ilmaantuu (aina jouluisin esim.). tämä joulu sujui yllättävän rauhallisesti vaikka sainkin keskipahan flunssan kaiken stressin ja liian vähän unen vuoksi. nyt parantelen ja pääkin selviää kun antaa sille lepoa.
isäsuhteeni taitaa silti olla pilalla lopullisesti ellen saa kurottua sitä vielä kokoon yhden perintökalun periytymistä selvittäessä. sillä perinnönjako, se on koko suvun hermojen lopullinen koetus. :P
ill: Tuossa sukupuu-jutussa on ideaa!
ReplyDeleteSain juuri tämän aamun hiljaisuudessa luetuksi Isä ja minä - teoksen loppuun. Se vain parani loppua kohti. Hämäläinen "ratkaisi" isäsuhteensa arvoitukset. Oikein vaistosin sen mielenrauhan jonka hän saavutti :)
Samaan tapaan itselleni on käynyt joissakin vaikeilta tuntuneissa ihmissuhteissa. Eivät ne ole mahdottomia selvittää vaikka siltä usein tuntuvatkin. Siihen ei välttämättä edes tarvita sen toisen osallistumista.
Tuon kirja-aukeaman sanat sopii myos aiteihin.
ReplyDelete"Yhta hyvin isa voi kuitenkin suorastaan pilata lapsensa elaman siirtamalla lapsen kannettavaksi omia kasittelematta jaaneita ahdistuksiaan ja traumojaan."
Minun aitini yrittaa tuota edelleen. Nykyaan en suostu mutta nuorempana oli pakko kun asui kotona.
Aitini haluaisi selittaa sita sun tata, miksi han kasvattajana toimi miten toimi, omien lapsuuskokemustensa tai avioliittonsa kautta. Han ei kerta kaikkiaan voi kasittaa etten mina halua kuulla. Minulle han voisi olla vain aiti.
BLOGitse: Amen!
ReplyDeleteUseat psykologit väittävät että isoin vaikuttaja lapsen elämässä on samaa sukupuolta oleva vanhempi.
Ylipäätään harmittaa että ihmiset niin huonosti kuuntelevat toista ihmistä. Järkyttävintä on kun ei kuuntele omaa lastaan.