Saturday, February 16, 2008

RUTINOIDUT RUTIINIT



Päivärutiinit, viikkorutiinit, aamukahvi, iltatee, kampaa tukka, pese, huuhdo, kuivaa. Ihminen on tapojensa orja. Homma luistaa kun sen on saanut automaattiseksi. Kävele pysäkille, nouse bussiin, kulje keskustassa transsissa ipod korvissa tai kännykkä korvalla. 

Mekaaninen toiminta ei vaadi ylimääräistä ponnistelua. Siihen ei tarvitse uhrata ajatuksiaan. Aivot voivat työstää jotain tärkeämpää. Ellei turtumus ole levinnyt olemukseen.

Mitä jos jonain päivänä pysähdymme tarkemmin katsomaan rutiinejamme ja huomaamme että osa niistä on tarpeetonta, tyhjää tai väärää käyttäytymistä? Mitä jos yksi joka päivä suorittamastamme toiminnasta onkin samaa luokkaa kuin että meillä olisi tapana aina herättyämme siirtää kaikki kellot 12 tuntia taaksepäin? Luonnollisesti jostain alunperin hyvästä syystä. (Mikähän ihme se voisi olla? Australian serkku tulee käymään, ja luulemme että kellolla on jotain vaikutusta asiaan?) Emme tule katsoneeksi tarkemmin mitä teemme, mutta teemme vaan koska näin olemme ennenkin tehneet.

Kello pysähtyi. Minäkin pysähdyin. Ajattelemaan.

7 comments:

  1. Rutiinit. Ne auttavat selviämään kriiseistä. Vaikak ajatus ei kulje, tekee silti niin kuin on aina tehnyt. Kampaa tukan, pesee, huuhtoo ja kuivaa. Menee ja tulee.

    Rutiinit. Jos aina pitäisi erikseen miettiä mitä pitää tehdä sen jälkeen kun on pessyt naamansa tai noussut bussiin, niin lopulta maailman läpi kulkeminen olisi huomattavan raskasta.

    Rutiinit. Ne puuduttavat.

    ReplyDelete
  2. Turvalliset joskin toisinaan puuduttavat rutiinit. Joitakin rutiineja oikein odottaa...

    Mutta rutiininomaisessa elossa voipi kädä niinkin että lähtee kotoa roskapussi kädessä ja sitten pysäkillä ihmettelee mihin salkku on jäänyt :D

    ReplyDelete
  3. Anonymous10:55 am

    Olen huono rutiini ja tapojen harrastaja, joskus ajattelen, että ne ehkä voisivat säästää aikaa tai jotain, mutta kun joka päivä ei ole ihan samanlainen... tänään monta tuntia aikaisempi herätys, kun taksi tule kentälle hakeen. Joku toinen aamu voidaan venytellä pitenpäänkin :)

    ReplyDelete
  4. Anonymous12:12 pm

    asiaan liittymätön kommentti: oliivi-astioita!!

    ReplyDelete
  5. Anonymous12:16 pm

    rutiinit ovat tärkeitä mielenterveyden ylläpitäjiä - jos niitä ei ole liikaa / ne ovat tarkoin harkittuja eivätkä turhaa painolastia. joissakin tapauksissa on parempi luottaa itseensa kuin rutiiniin.

    ReplyDelete
  6. Anonymous11:26 pm

    Enkä lapsille pitänyt likaa rutiineja, tarkoitus että he ilman vaikeuksia voivat nukkua muittenkin kanssa, muuallakin

    ReplyDelete
  7. Meillä on sekä vihreitä että keltaisia Oliiviastioita, jotta ei mene ihan rutiiniksi :)

    Lastenkasvatuksessa rutiinit ovat periaatteessa hyviä, kuten syönti- ja nukkumaanmenoajat, mutta on ihan perusteltua opettaa niistä poikkeamaankin, esimerkiksi oppia nukkumaan muuallakin kuin kotona, kuten Hanelle sanoo. Se on valmistamista aikuisuuteen ja itsenäiseen elämään ja pärjäilyyn, mikä on kasvatuksen tarkoituskin.

    ReplyDelete