Kiitos kaikista kommenteista, kivat blogikaverit!
Menin tiistaina hammaskivenpoistoon ja istuin vuoroani odottamassa. Näettekö, vieläkin pieni painauma nojatuolissa? Odotushuone on sekä hammaslääkärilleni että hygienistille, jolle pääsyä tällä kertaa odottelin.
Lueskelin lehdestä käsivoiteiden vertailuja. Kiinnostavaa koska olin juuri ostanut itselleni pakkauksen mukavia voiteita, kookoksen tuoksuisen, punaisen marjan tuoksuisen ja vaniljasokerin tuoksuisen.
Eli siis rattoisaa oli. Yksi potilas tuli ulos, moikkasimme toisiamme, mikä on minun mielestäni luonnollista kun pienessä odotushuoneessa kohdataan. Sitten tuli ulko-ovesta sisään kookas arvokkaan näköinen rouva joka asettui istumaan tuohon toiseen nojatuoliin. Muutaman kerran nostin katseeni lehdestä valmiina nyökkäämään tai sanomaan päivää. Ei tulosta. Ilmeetön henkilö käyttäytyi kuin minä olisin ollut ilmaa.
Hetken kuluttua hammaslääkäri saapui ulkoa kassit kädessään, oli kai käynyt ruokiksella ostamassa jotain. Mainitsemani rouva tervehti häntä eloisasti, ystävällisesti, inhimillisesti. Pienellä järkytyksellä totesin että minä siis olin näkymätön.
Ei ensimmäinen kerta, eikä varmaan viimeinenkään, kun hammaslääkärin potilas on kuin toista potilasta ei olisi olemassakaan.
Miksi?
Koen ilmiön hivenen järkyttäväksi, jokseenkin häiritseväksi.
Tuo on yleista nykyaan niin siella kuin muuallakin.
ReplyDeleteEtenkin Suomessa se hairitsee koska olen kotimaassani.
Ei ole kovin vaikeaa ottaa kontakti vaikka pienella tekohymylla jos ei muuhun pysty.
Sama ilmio on hisseissa, rappukaytavissa, ovissa jne.
On meista ihmisista tullut todella...en keksi edes sanaa! Keksitko sina tai joku muu!?
Näitä ihmisiä löytyy aina joskus, jossain...
ReplyDeletetoisaalta olen havainnut, että joskus jossain tilanteessa jos alkaa juttelee vieraalle ihmiselle, hän iloisena lähtee mukaan keskusteluun, vaikka alussa ois näyttänyt tilanteen olevan ihan jäässä...
Ihmiset ovat ihan oikeasti välillä näkymättömiä. Ei kannata huolestua, sillä siihen on hyvä lääke. Karjahtaa vain "HAA PEIKKO" oikein kovalla äänellä niin näkymättömyys katoaa sen siliän tien.
ReplyDeleteTulee mieleen juttu maalaismiehestä Helsingin bussissa. Hän aikansa katseli ympärilleen ja loihe sitten kysymään kuskilta:ka, mihinkäs sinä olet näitä mykkiä kyytimässä?
ReplyDeleteItse asiassa en itse juuri ole tervehtinyt lääkärin odotushuoneeseen mennessä muita, hymyillyt toki katseiden kohdatessa. Täällä maalla yllätyin mennessäni odotushuoneeseen, kun kaikki tervehtivät oli väkeä sitten vähän tai paljon ja ketään en tunne.
Ajattelin tässä kertoa, että tapauksesi ei ole harvinainen. Jopa omat kaverini ovat tehneet sitä minulle. Jos itse moikkaa, niin ei välttämättä edes saa heiltä kuin halveksuvan katseen.
ReplyDeleteTuollainen käytös muilta on erittäin epäkohteliasta ja loukkaavaa. Emme ole näkymättömiä, toiset vain eivät osaa käyttäytyä. Kannattaa vain reippaasti itse tervehtiä. Jos vastauksta ei kuulu, niin omaa hölmöyttään he vain näyttävät.
No olisit nyt ottanut kuvan siitä happamasta potilaastakin ja hammaslääkäristä, ettei tarvitse pelkkää tuolia katsella! ;-)
ReplyDeleteToisaalta ymmärrän, ettei aina jaksa tervehtiä tai hymyillä vieraille ihmisille, mutta se on todella töykeää, että naapurit eivät tervehdi, jos sattuvat juttelemaan toisen tutumman naapurin kanssa. Helsingissä niin on käynyt usein, pikkupaikkakunnilla ei. Minä sitten röyhkeästi tervehdin, vastaavat sitten tai ei. Jotkut mulkaisevat kuin olisin keskeyttänyt papin saarnan.
Tuohan on mielestäni Suomessa aika normaalia. Muualla maailmassa tervehditään vieraita porraskäytävässä ja metsässä vaelluksella vastaantulijoita. Aina kun meillä on vieraita Suomesta, tankkaan heidän päähänsä, että meidän talorivin asukkaille on sanottava päivää, vaikka ette heitä tuntisikaan.
ReplyDeleteHmm. Ötöpesän jengillä voisi ehkä olla selitys aiheeseen. Ötöpesän jengi on miettinyt tätä asiaa...
ReplyDeleteYksi voisi olla, että monelle yksilölle terveysasiat voivat olla melko yksityisiä ja intiimejä. Se lukitsee. Tästä syystä moni lääkärille/hammaslääkärille jonottava voi vaikuttaa melko tylyltä olematta sitä in mala fide.
Toinen selitys saattaisi olla, että hammaslääkärit ovat pelottavia! Äkillinen vuolas ystävällisyys todistanee tästä. Se on (huono) keino peittää oma pelkonsa ja epävarmuutensa...
Kolmas selitys voisi olla ujous. Kukaan ujo yksilö ei ole sitä tahallaan. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi olla melkoinen ahdistava kiviriippa. Ei se ole pahantapaisuutta. Kops itse on sosiaalisesti taitava, mutta on monia, joille sosiaaliset tilanteet ovat tosi ahdistavia.
P.S. Ötöpesän jengin mielestä nuo kynsiviilat ovat tosi hienoja!
Oikeasti nähdyksi tuleminen on valtavan tärkeää!
ReplyDeleteYritetään itse katsoa väkevin silmin...
Lue koko blogi, melko hyva
ReplyDeleteJos haluat tulla nähdyksi, niin tee reilumpi aloite.
ReplyDeleteTuo on sinänsä tuttu tilanne, itse olen opetellut olemaan "paikalla", ja opetellut kuuntelemaan itseäni eri tilanteissa haluanko nähdä ja tulla nähdyksi. Kunnioitan myös toisen valintaa. Jos en halua jätän "hänetkin rauhaan" enkä tarkoita sillä mitään sen enempää. Jos taas toinen ei reilummastakaan aloitteestani ryhdy kommunikoimaan tai näkemään, niin se on hänen oikeus - jos se on hänen "heikkous" niin en ainakaan ota sitä henkilökohtaisesti, enkä lähde sitä analysoimaan.
Surullinen olen toisten näkemisen kyvyttömyydestä, mutta harva jättää sen tekemättä tietoisesti. Eikä tämä ole vain tämän päivän ilmiö.
Olen ainakin huomannut, että kun itse pystyy ja haluaa nähdä toisen niin kummasti se toinenkin "avautuu".
Elin vuosia kulttuurissa missä tervehditään aina kuvailemassasi tilanteessa. Kärsin aikani tilanteen pinnallisuudesta ja velvollisuudentunteesta toimittaa tervehtiminen. Eli jos näkeminen ei ole aitoa niin ei se tervehdyskään paljon lämmitä. Loppujen lopuksi sain rauhan kun opin antamaan tilanteelle vallan ilman odotuksia ja olemalla itse "valmis". Jos tilanteesta ei sen enempää synny niin olkoon niin, mutta minä ainakin olen paikalla.
Kuvailemasi rouva valitsee - omien lähtökohtiensa mukaan - kenet haluaa nähdä. Hänen arvomaailmansa saattaa olla aika köyhä - kaikessa kunnioituksessa eläköön siinä.