Wednesday, March 10, 2010

Murrot lisääntyneet


Etelä-Suomessa murtoja. Näin kertoilee nettihesari:

"Murrot ovat tapahtuneet pääasiassa ihmisten ollessa töissä. Mikäli asukas on jostain syystä ollutkin päivällä kotona, ovikellon soittaja on yrittänyt myydä rihkamaa tai kysynyt tietä jonnekin".

Asuntoihin on tunkeuduttu murtamalla ovi tai ikkuna. Anastettu omaisuus on ollut pääsääntöisesti pientä ja helposti kannettavaa arvo-omaisuutta kuten koruja.

"Murtojen kohteena ovat olleet pääasiallisesti omakotitalot – joukossa on muutama rivitalokin. Murtautujat ovat olleet liikkeellä sekä jalan että autoilla".

Gulps. Meidän ovikelloa soitti eilen puolen päivän maissa joku ulkomaalaisesti murtava mies joka (muka?) oli myymässä lämpöpumppuja.

Mitä jos täällä liikuskelee rikollisia? (Miksei liikuskelisi kun muuallakin liikkuu?)

Ja se Varkaudessa varastetun vauvan tapaus oli kauhea. Onneksi vauva pelastui.

5 comments:

  1. Nykyään Suomeenkin on rantautunut enemmän tuota järjestäytynyttä hämäräporukkaa. Asuntomurroista kuulee koko ajan vain enemmän ja ne ovat tosi rohkeita: tullaan yöllä sisälle ihmisten nukkuessa. Ja ihmettelin, miksi poliisit sanoivat vauvanryöstöä poikkeustapaukseksi. Onhan noita yrityksiä ollut useita viime vuosina. Helsingissäkin ulkomaalaiset miehet yrittivät väkisin viedä vauvanvaunut isoäidiltä. Ja rannalta yritettiin viedä se pikkutyttö.

    ReplyDelete
  2. Minäkin otin viime kesänä elämäni ensimmäisen kotivakuutuksen.Ei sillä, että täällä mitään kruununjalokiviä säilyttelisin, mutta nekin vähät tavarat, jotka omistan, ovat sentään ihan kovalla työllä hankittuja ja minulle rakkaita.

    Heräsin muuten yhtenä yönä paukutukseen, jota en ollut uskoa todeksi. Jokin heppu oli tullut terassin aidan yli muovikassinsa ja piponsa kanssa ja pyrki sisään olkkariin terassin kautta! Kun kerroin sitten töissä, mitä oli tapahtunut, minulle naurettiin, että höpö höpö! Joku vaan oli eksynyt tai muuta leppoisaa.

    Sattumalta käväisin varastossa seuraavan päivän iltana ja naapuri näytti, kuinka paksun teräsoven karmeja oli hakattu ihan tosissaan: joku sinne oli pyrkinyt ja tarkoituksella, ei epäilystä.

    En halua yleistää ja lietsoa kauhistusta. Sen sijaan ihan hyvä olla ajan tasalla ja tietoinen, mitä valtakunnassa kulloinkin on meneillään...Tuo esille ottamasi uutinen siis lienee melko todennäköisesti totta, ainakin minulle se on sitä.

    ReplyDelete
  3. Kyllä noita rosmoja on. Toivottavasti Kops ottaa sitten ensi kerralla valokuvan noista "kauppiaista", moni on jo tehnytkin niin ja siitä on ollut poliisille rikostutkinnassa huomattavaa apua. On vedenpyytäjiä, ikkunakoriste- ja huonekalukauppiaita. Jopa ovisilmäkauppiaita, vaikka ovessa ON JO ovisilmä. Etenkin suorahousuisia miehiä ja samettihameisia naisia on ollut asialla.

    Hmm. Jos Kops on todella nimensä veroinen ja rosvot tulevat väkisin sisään, niin sitten pesäpallomaila olisi hyvä asia. KOPS! ;)

    ReplyDelete
  4. Kops on mukava ja Kops on sopuisa. Kopsilla on paljon ystäviä jotka tykkäävät Kopsista.

    Kopsin ystävät haluavat, että Kops voisi hyvin. Ihan vaan tämän vuoksi Kops voisi olla kohtuullisen väkivaltainen itseään puolustaessaan. Ei toki liiaksi. Kenenkään etu, ilo tai hyöty ei ole, että Kopsille kävisi huonosti.

    Rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi.

    Ennen kaikkea, rakasta itseäsi, niin että voisit vielä rakastaa lähimmäisiäsi. Voimankäyttö ilman rakkautta ja kohtuutta on väkivaltaa. Rakkaus vailla voimaa on heikko.

    ReplyDelete