Kirja Kaaoksen kesyttäjä jota luen sisältää oivallisia oivalluksia siitä miksi säilytämme niin hirveästi tavaraa kodeissamme. Kaapit, kellarit, ullakot täpötäynnä.
Ajatelkaas matkamuistojakin. Voimme nähdä ne esimerkkinä menneisyydessä elämisestä.
"Toisaalta säilytämme tavaraa siksi että uskomme tekevämme sillä jotain tulevaisuudessa: lomalla, vuorotteluvapaalla, eläkevuosina.
Tavarat pitävät meitä siis kiinni joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, mutta vievät siten huomion tästä hetkestä - elämästä, jota pitäisi elää nyt."
(Sivu 50)
Minä ostin tänään tuon kirjan! Saa nähdä onko siitä apua... :-)
ReplyDeletejonkin mielipiteen mukaan ihminen joka elää vain tässä hetkessä, jolla ei ole tulevaisuutta eikä menneisyyttä, on pelottava ja vaarallinen. ja millaista olisi sitten elämä ilman muistoja ja unelmia?
ReplyDeleteturhaa roinaa saa ja pitääkin heittää pois ettei talo ja oma mieli ylikuormittuisi niistä. jos säilöö lapsena keräilemiään pääsiäismunan yllätyksiä ja tietää ettei tee niille enää mitään, niihin ei liity enää mitään tunnearvoa ja ne vaan vievät tilaa tärkeämmiltä tavaroilta - miksei vaikka huutokaupata niitä tai sitten vaikka lahjoittaa tai heittää pois? on tavaraa joka on hyvä säilyttää ja tavaraa josta on hyvä hankkiutua eroon. ihmisen pitäisi säännöllisesti tehdä "puhdistus" kotonaan, katsoa mitä haluaa säilyttää ja mitä ei, mikä on tärkeää, sillä ajan ja iän myötä moni huomaa usein ettei olekaan pakko säilyttää, esim. vanhoja päiväkirjoja. jos niitä ei ole siihenkään mennessä pystynyt lukemaan niin ei varmaan pysty vastakaan.
PAMI: Minulle siitä on ainakin iloa ja apua. Nettiyhteys oli juuri poikki enkä voinut tehdä tietokoneella töitä, vaan minäpä raivasin työhuoneesta turhia papereita ja vanhoja lehtiä kirjan inspiroimana :)
ReplyDeleteILL: Onpa erikoinen tuo ajatus ihmisestä joka elää yksinomaan tätä hetkeä - yritän kuvitella... Eikä hän sitten erimerkiksi suunnittele mitään? - Ei kai.
ReplyDeleteTuollaisiin kodissa tehtäviin "puhdistuksiin" lukemani kirja tarjoaa käyttökelpoisia ideoita. Siinä on paljon sellaista mitä en ollut tullut ajatelleeksikaan - vaikka olen aikamoisen hyvä organisaattori omasta mielestäni:)
Enpäs olekaan ajatellut roiniani tuosta näkövinkkelistä. Mielenkiintoista:) Edellisessä muutossani vein siis paljon menneisyyttäni ja tulevaisuuttani roskiin, hih.
ReplyDeletePINK: Paljon saa aatoksia kirjasta... Tänään taas sen inspiroimana roinaani raivaan :)
ReplyDeleteAika mustavalkoinen näkemys kuitenkin. Pois heittämisestäkään ei ole mitään hyötyä, jos tavara sitten korvataan kuitenkin uudella, paitsi tietysti kulutuksen lisääminen.
ReplyDeleteOn kyllä totta, että karsintaa on hyvä tehdä aika ajoin, mutta muistotkin ovat tärkeitä. Näen esineitä ympärilläni, ne muistuttavat jostakin ihmisestä, jota ajattelen hetken lämmöllä.
Ja 'uskomme tekevämme sillä jotain tulevaisuudessa..', hih, viittaan tässä kohtaa.. jos heitän jotain pois niin huomenna taatusti tulen sitä tarvitsemaan :) - ja täällä sitä ei niin vaan kaupasta haetakaan.
Rita Raivaaja :))
ReplyDeleteSIROKKO: Mustavalkoinen näkemys epäilemättä, jos sitä pitää ainoana mittatikkuna kaaoksen raivaamiselle. Kirja antaa hyvin paljon erilaista ajattelemista, eikä millään muotoa kehoita heittämään kaikkia muistoja pois:)
ReplyDeletePINK: Mutta ei Raivoaja :D Kyllä tulee hyvä mieli kun saa älyttömyyksiä heitetyksi kodista. Kuten vanhoja mausteita.
Niinpä, ihminen kiintyy tavaraan yhtälailla kuin ihmisiin. Kannattaisi kierrättää, ei ratkaisu aina ole heittää pois. Äitini odotti aina pulakautta ja siltä vintit näyttivät. Sitä ei tullutkaan. Pulakaudesta selviää taidoilla ja verkostoilla, ei loputtomalla tavaramäärällä. Luopuminen voi olla juhlaa! Vapaudentunnetta.
ReplyDelete