Thursday, February 03, 2011

Irti narsistin hampaista



"Voi ei, taas yksi narsistikirja!", huudahtavat yhdet tahot.

"Hyvä hyvä, yksi narsismikirja lisää! ilahtuvat toiset.

Minä kuulun noihin toisiin. Luen kyseistä opusta. Mielestäni aiheesta ei voi saada liikaa tietoa. On se sen verran monikerroksinen ja monivivahteinen ilmiö. Ennalta ehkäisevä tieto säästää paljolta. Herättävä, silmät aukaiseva tieto voi pelastaa. Oikeitten sanojen valinta narsistin hampaissa oleville läheisille saattaa kukaties lopulta onnistua jos ratkaisevat sanat osuvat silmiin asiateoksesta.

Mahtaako tämä olla kahdeksas vai yhdeksäs narsistikirja minun lukemistossani?

Joillekin se on ensimmäinen.

Tästä linkistä voi lukea lyhyen luonnehdinnan sisällöstä.

Täältä pääsee lukemaan hyvin penseän kritiikin, tyyliin "ei mitään uutta", "kaikkihan tämän tietävät" ja "tästä jäi puuttumaan..."

On paljon narsistien lapsia jotka eivät ole vielä lukeneet yhtään narsukirjaa.

Kritiikkikirjoituksista puheenollen tulee mieleen vanha hyveellinen käyttäytymisohje: Ellet voi sanoa mitään hyvää, ole hiljaa. Sitä mukaillen voitaisiin kritiikin antamiseen yrittää soveltaa koulujen arviointiohjeita. Aloitetaan kertomalla mikä oli hyvää. Kielteinen palaute annetaan rakentavasti. Lopuksi vielä ansioita ja hyviä puolia. Niin sanottu voileipämalli. Huonon palautteen ei tule jäädä päällimmäiseksi. Onkohan kriitikoilla yleensä mitään psykologista koulutusta työhönsä?

Narsisti, persoonallisuushäiriöinen tai "mahdoton ihminen", ellei halua käyttää tautiluokitukseen viittaavaa terminologiaa... Olen joutunut niin monen "mahdottoman ihmisen" kanssa tekemisiin että toden teolla iloitsen kirjoista jotka tarjoavat mahdollisuuden punnita ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin ja joiden avulla saa tajun siitä että ei kaikilla ole samanlainen moraali, omatunto, arvot kuin itsellä. Terveellistä myös huomata silloin tällöin että joku ei käsitä meitä vaan tulkitsee sanamme väärin ja pitää meitä vaikeina ihmisinä. Outoa, vaikka me olemme niin helppoja ja yksiselitteisiä, heh.

Lainaus kirjasta, sivulta 36:

"Narsistilla on usein hyvin kielteinen ihmiskuva, mikä tarkoittaa että hän uskoo ihmisen olevan paha, kunnes toisin todistetaan. Kielteisen ihmiskuvan ihminen näkee kaikkialla salaliittoja ja pelkää muita. Myönteisen ihmiskuvan ihminen luottaa muihin ja antaa heille mahdollisuuden. Hän saa usein parhaat ominaisuudet esiin toisista, narsisti taas huonot puolet."

Tuota lukiessa muistin yhtä entistä tuttua. Kaveripiirissä porukalla totesimme että hän toi meidän huonot puolemme esiin. Hetki hänen seurassaan ja päivä oli pilalla sekä tunsimme itsemme huonoiksi ihmisiksi, ehkä jopa käyttäydyimme huonosti, vaikka se ei ollut meille ominaista. Meistä muutamilla oli kokemus siitä miten hän suhteemme alussa imarteli meitä ja sai meidät tuntemaan itsemme arvostetuiksi. Valitettavan usein nuo temppuilijat ovat esimiesasemassa. Niin oli tuokin. Lähdin siitä työpaikasta ovet paukkuen ja johan elämänlaatu parani. Vuosien kuluessa siellä ovet paukkuivat niin että en ihmettelisi vaikka saranoilta olisivat irronneet.

Sivu 39, otsikko Aggressiolla alistettu

Ytimekäs lause jota ryhdyin pohtimaan:

"Narsismissa on kysymys pahan olon siirtämisestä."

5 comments:

  1. En ole lukenut narsistikirjaa, vielä (kohta olen), mutta valitettavasti olen tavannut useampiakin narsisteja. Tässä kohtaa tieto voi vähentää tuskaa ja siksi sitä kannattaa hankkia.

    ReplyDelete
  2. Minnuli: Osuva huomio että tieto voi vähentää tuskaa. Monta kertaa olen sen saanut kokea :)

    ReplyDelete
  3. en muista lukeneeni muita kuin sen muinaisen narkiskoksen joka ihaili itseään niin että lopulta hukkui lampeen omaa ihanuuttaan katsoessaan. nyt kun ajattelen asiaa, niin tulee mieleen että jokaisessa ihmisessä on vähän näitä ominaisuuksia, mutta terveellä ne ovat hallittuja. Terve näkee myös muiden hyvyyden ja arvostaa niitä sekä onohtaa omat ja tarkastelee itseään kriittisesti. tuo rakentavan pautteen antaminen on hieno ajatus, sitä pitää oikein harjoitella, on ihan kauheaa, jos tuntematon virtuaali ihminen lataa täysillä lyttyyn ajatukset, olivatpa ne nyt ihan hyviä tai huonoja. siihenkin pitää lopulta tottua, ja kasvaa yli.

    ReplyDelete
  4. Aikatherine: Hyvin puhuttu.

    Narsistin ominaisuudet ovat todellakin paljolti sellaisia mitä on meissä kaikissa, kuten itsekeskeisyys, mutta heillä niitä ominaisuuksia on ylimitoitetusti. Riippuu sitten tapauksesta milloin niitä alkaa olla vahingollisessa määrin. Niin, ja toisaalta heillä on isoja puutteita empatiassa ja omassatunnossa. Siis jotain liikaa ja jotain liian vähän.

    Kyllä - netissä joutuu totuttelemaan loukkaaviin kommentteihin, tai opettelemaan keinoja millä niiltä välttyä. Pääsin yhdestä kiusaajasta eroon kun otin moderoinnin käyttöön enkä enää julkaissut hänen töksäytyksiään. Oli yllättävän helppoa.

    Kiva kun kävit kommentoimassa. Tulen tutustumaan sinuun kun työruuhka helpottaa.

    ReplyDelete
  5. mul on tuo kirja se on ihan hyvä tosin hiukan liian alnalyytinen näkee ehkä narsismia kaikess amut hyvä sillen katsoa eettä kaikessa on narsismia..mitä se on j amitä se voi olla..eihän kaikki "salaliitoja "tiedostavat silti ole sillain että ne näkee sitä kaikkialla..niitkin on..tietty mut silllain että voi täsmentää..salaliitto on aika moninainen käsite..kapitalismi ja sota se on salaliitoa jo itsessän aina jollain tavoin mut tämä on hyvä kirja nostaa pintan aikamme sen ,että mullakin on tostuvasti ollu kokemus että narsismi normalisoidaan.se hyväksytän ja normalisoidaan kaikkialla ,ja sen uhrit kärsii ja niistä tulee narsisteja sit helosti koks ase on se hyväksytty malli

    ReplyDelete