Ruotsikielinen ammattikoulu jossa opetin yhteen aikaan franska och engelska. Jänniä aikoja.
Kirjoittelin tänään opettajan blogissani ajankohtaisesta aiheesta, koululaisten
TYÖHARJOITTELUSTA
Muistin samalla yhtä kampaajien vuosikurssia kuvassa olevasta koulusta. Luokan tytöt lähetettiin kolmannella vuosikurssilla harjoittelijoiksi eri kampaamoihin, mutta parin päivän kuluttua yksi heistä otti opettajaan yhteyttä ja sanoi että homma ei sujunut, vaan kampaamon omistaja kohteli häntä huonosti. Opettaja otti asiaa tutkailtuaan oppilaan kouluun suorittamaan työharjoittelua. Hän keksi tälle erilaisia töitä ja kaikki kääntyi parhain päin. Onneksi oppilas ei alistunut tilanteeseen vaan teki valituksen.
Minulla on itselläni ollut yksi kampaajatuttava joka otti harjoittelijoita mutta kohteli heitä epäasiallisesti. Olen taipuvainen väittämään että vika on ohjauksessa jos vikaa on, eikä ohjattavassa, mutta ihan varmasti on olemassa tapauksia joissa harjoittelija on syypää siihen että harjoittelu ei onnistu toivotulla tavalla. Ihmisiä ohjattaessa kannattaa muistaa että juttu ei aina ole sitä miltä se päältä katsottuna vaikuttaa. Jos jaksaa maltillisesti ja taitavasti koettaa selvitellä nikottelun syitä, ongelmat häipyvät kukaties tiehensä. Minulla on ollut monet kerrat ilo todeta että noin on.
Mainitun koulun kaunis, vaikkakin rapistunut hallintorakennus. Oulunkylä, Mellersta Nylands Yrkeskola.
,
Kovasti samaa mieltä olen myös minä tämän kirjoituksen kanssa.
ReplyDelete'
Vuorovaikutukseen tarvitaan aina kaksi ja ensin pitää osata mitä tahansa taitoa huonosti, ennen kuin sitä voi osata hyvin. Ilman ohjausta hartjoitteleminen on kuin heittelillejätettynä ja tikkatauluina olemista.
Hei M
ReplyDeleteKiitos kommentoinnista :)
Sinulla on opettajana samankaltainen ajattelu kuin minulla, arvelen. Jos tiedämme että oppilas lähetetään harjoitteluun, toivomme että hän saa hyvää ja asiallista ohjausta. Työnantajat eivät ole opettajia. Voimme vain toivoa että heillä on joitakin ihmisten ohjaustaitoja ja myönteisyyttä ja hyvää tahtoa harjoittelijoita kohtaan.
Niin, eihän kaikille helppo heti löytää se oikea ala.
ReplyDeleteEi ole, voi kokeilla monenlaistakin ennen kuin tietää minkä kokee omakseen.
ReplyDeleteTuossa tarinassani tyttö oli kyllä itselleen sopivalle alalle menossa, mutta joutui työharjoitteluun ihmiselle joka kohteli häntä huonosti. Hyvä että pääsi heti pois. Kyllä hänestä kampaaja tuli.
Niin, se on totta, että varsinkin näinä aikoina, kun koulutustarjontaa on niin valtavasti, nuoret kokeilevat useita ammatteja ja opiskelevat jopa päällekkäin eri tutkintoja. Ja niitäkin on, jotka menestyvät erinomaisesti vaikkapa kampaajina, vaihtavat omasta tahdostaan johonkin ihan muuhun ammattiin tai siirtyvät vaikkapa yliopistoon jne.
ReplyDeleteRita. Tunnistan kyllä, että meillä on käytössä samankaltaista pedagogiikkaa tietyissä kohdin. Kyllähän aikuinenkin kaipaa, että edes jotakin brieffausta saa työnantajan puolelta, kun uuteen työpaikkaan menee. Sitäpaitsi aikuiset ovat melko usein jo moninkymmenkertaisesti keitetty monissa liemissä ja jatkokoulutettu ja kurssitettu, kun joutuvat tuollaiseen tilanteeseen. Nuoren sitten pitäisi vaan hypätä kyytiin ajatustenlukijana ja ennustajana, sen suhteen, miten missäkin kohtaa pitäisi toimia oikein.
Loppukuriositeettina en malta olla mainitsematta, että lopetin hammashoitajaharjoittelijuuteni itse, kun kaksikielinen hammaslääkärimme alkoi toistaa päivästä toiseen, että harjoittelija se ei sitten kyllä osaa xxxxx:a, ei yhtään.
Taisi se kieli olla kuitenkin kouluarvosanaltaan kiitettävä ja kyseisessä maassa puhuin sitä paikallisten kanssa kuin vettä vaan.
Ehkä jo tästäkin syystä olen kovasti herkällä kuulolla nimenomaan oppilaitteni kielitajun suhteen. Se kun on tavattomasti paljon suurempi asia, kuin vain jokin arviointi. Se kun löytyy vasta käyttäytymisen ja sisältöjen osaamisen takaa.
... tarkoitin siis kielitaitoa, joka tosin lienee melko lähellä kielitajua. :-)
ReplyDeleteOuts! Tuli vielä mieleen, että nyt on kyllä ihan pakko kertoa, jos kommentillani on ollut lukijoita, että tuo hammashoitajaharjoittelijaksi kahdeksi kuukaudeksi ryhtyminen johtui menneisyydessäni työn tarpeesta ja pineltä osaltaan kokeilunhalusta, en siis ole koskaan edes unissani haaveillut ko. työstä, mutta kun olin jo tuohon 20v-ikään tehnyt niin paljon muutakin kaikenlaista, mm. muita hoitoalan töitä, vastasin työvoimatoimiston seinältä löytämäöäni hakuun. Kaupunki palkkasi tuolloin nuoria lyhyen koulutuksen jälkeen useampiin hoitoloihin. :-)
ReplyDeleteSiis kyllähän tuölevaisuudenhaaveni olivat jo silloin siellä, missä nyt olen. Niinkuin monilla nuorilla nytkin. Mutta koska tulevaisuus on hämärän peitossa, omia kykyjä ei vielä tunneta tarpeeksi, ei todellisia rajoja ja taloudellisen turvallisuuden ja "jonkun" ammattitutkinnon hankkiminen ikäänkuin perustaksi katsotaan nykyisin järkeväksi valinnaksi. Minulla ei niin silloin aikoinaan ollut, koska menin töihin siksi aikaa, kun luin yliopiston pääsykokeisiin. Maksoin harjoittelijanpalkastani vuokran -ja pääsin kuin pääsinkin yliopistoon ensi yrittämällä. :-)
Uhh. Tuleee mieleen niin paljon juttuja nyt tuosta elämänvaiheesta, että ehkä täytyy siirtyä oikeaan osoitteeseen, eli omaan blogiini näitä selvittelemään. :-D (Sorry, Kops)