Kommunikointi ihmisuhteissa kehittyy helposti ja huomaamatta vikasuuntaan ja jämähtää epäterveeksi. Silloin aikuiset ihmiset vaikuttavat keskenkasvuisilta sisaruussuhteissa, parisuhteessa, avioerossa, työpaikalla. Vuorokeskustelu kulkee nälvien tai suorastaan riitaisesti. Voi olla että toinen osapuoli tai kumpikin on jatkuvalla puolustuskannalla tai taisteluasemissa. Se on takuulla hirveän kuluttavaa, mutta siihen ollaan ajauduttu ja siihen ollaan totuttu.
Tilannetta harmiteltaessa todetaan että se toinen aina riitelee, siinä toisessa on vika, aina se on sellainen. Jos mieleen tulee toive tilanteen muuttumisesta, ollaan sitä mieltä että jos se toinen olisi kunnolla sitten minäkin olisin. Ja tilanne pysyy samana tai pahenee kuukausi kuukaudelta, vuosi vuodelta.
Miksi on niin vaikeaa ottaa ohjakset omiin käsiin, ryhdistäytyä ja lopettaa oma tyhmä käytös? Ratkaisu on jokaisen ulottuvilla. Tarvitsee vain tehdä päätös lopettaa oma aasimainen käyttäytyminen ja alkaa luonnollinen, reilu kanssakäyminen. Ihminen ei näe käytöstään kun tuijottaa muitten virheisiin ja keskittyy niihin. Jokainen on mielestään oikeassa.
Huonoihin oloihinkin tottuu. Muutos vaatii muka liikaa energiaa. Tyhmästä ylpeydestä kiinnipitäminenkö on muka tärkeää? Eikö hyvä käytös ja reiluus olisi parempi ylpeyden aihe? Se tuo mukanaan paljon hyvää, muun muassa henkistä hyvinvointia itselle ja ympäristölle. Avioerolasten hyvinvointi lisääntyy huomattavasti ja kaikkien jotka ovat joutuneet kurjaa ilmapiiriä sivusta seuraamaan.
Eikö meidän pitäisi vaatia itseltämme enemmän kuin typeryyteen laiskistumista? Muutos on omasta itsestä kiinni, ja usein käy niin että jos muuttaa oman käytöksensä, toisen käytös muuttuu sen seurauksena. Hauska hetki nähdä hämmentynyt ilme entisen riitakumppanin kasvoilla kun meikäläinen on yhtäkkiä kiva, rentoutunut ja asiallinen.
Ei tarvita muuta kuin että väärän ylpeyden sijaan otetaan itsekunnioitus esiin.
Postauksesi osui taas naulan kantaan! Kiitos. :-)
ReplyDeleteNäiden rivien väleistä näen monta koettua tilannetta sieltä ja täältä.
t.m
riitakumppaneita ei niin paljon ole
ReplyDeleteVieraihin ei energiaa kannata tuhlata lainkaan.
...ihan tuohon Hannelen kommenttiin:
ReplyDeleteIhmissuhteiden seuraamisesta ja ymmärtämisestä voi saada energiaa. Niistä voi olla kiinnostunut luonnostaan. Jos kukaan ei olisi, päteviä terapeutteja ja hyviä näytelmäkirjailijoitakin olisi ehkä vähemmän? :-)
t.m
Kiitos kommentoimisesta, Hannele ja M.
ReplyDeleteTotta mitä Hannele sanoo energian tuhlaamisesta. Olen joskus erehtynyt turhan pitkäksi aikaa jäämään huonoihin ihmissuhteisiin, mutta eipä niitä toisaalta aina ihan äkkiä tajua ajantuhlaukseksi. Kokemus opettaa.
M sanoo että ihmissuhteiden ymmärtämisestä voi saada energiaa. Allekirjoitan! En tiedä paljon muuta sen elähdyttävämpää kuin ratkoa ihmisen arvoitusta :)
Kuten m jo sanoi: naulan kantaan! Tunnistin myös (valitettavasti) itseni postauksestasi. Miten usein sitä syyttääkin sitä toista, vaikka tietää, että syy on oma. Tätä olen yrittänyt karsia omasta käyttäytymisestäni pois.
ReplyDeleteAnyways, hienoa! Viimeinen lause sen tiivistettynä kertookin.
Reija: KIva kun kommentoit :) Minäkin olen tietoisesti karsinut yhtä sun toista pois käytöksestä.
ReplyDeleteMitään ei voi karsia ellei siitä ole tietoinen. Siksi on hyvä lukea alan julkaisuja. (Elämäntaitojen, psykologian)
Karsitaan huonot pois ja otetaan hyvät tilalle. Se on aika yksinkertaista kun sen tiedostaa ja haluaa sen tehdä.
t.m
ReplyDeletemutta he jotka sitä työkseen tekevät, eivät sekoita omia tunteitaan siihen (siinä tapauksessa olisi paras vaihtaa työtä).
Kyllä mäkin olen sivusta seuraajana ihmissuhteista kiinnostunut; bussissa, telkussa, naapureita ja sukulaisia töllötellen..
(jotkut sanovat sitä uteliaisuudeksi :)
ReplyDelete