Friday, July 18, 2008

PERHE ON KUIN YRITYS



Perhettä voisi verrata firmaan jota pomo pyörittää.  Äiti johtaa lapsia kuin henkilöstöä, hoitaa työjaon, pitää huolta alaisten tuottavuudesta ja tyytyväisyydestä. Hän on hallituksen puheenjohtaja, puoliso on toimitusjohtaja - tai päinvastoin. 

Hyvän johtajan parhaat työkalut ovat korvat, sanotaan. Pätee pitkälle.

Pidän perheen vertaamisesta yritykseen. Kunhan pitää mielessä että se ei sitä varsinaisesti ole. Hommaa voi lähteä innoissaan vetämään väärään suuntaan ja sitten ollaankin armeijassa. Sotilaitten ei tarvitse ajatella; se hoidetaan heidän puolestaan. Firmassa ja perheessä on terveellistä että kaikilla on aivot ja kaikki saavat ilmaista mielipiteensä ja vähän osallistua päätöksentekoonkin. 

4 comments:

  1. Anonymous11:19 am

    Oma isäni johti ankarasti ja pyrkii edelleen johtamaan perheenjäseniä kuin oman firmansa henkilöstöä tai oikeastaan kuin armeijaa. Äiti keskittyy huoltotoimenpiteisiin. Kukaan ei osaa keskustella ja toisen saa helposti pahoittamaan mielensä.

    Olin päättänyt kesäkuun alussa, että en pidä vähään aikaan yhteyksiä vanhempiini, kun heille ei käynytkään lapsenhoito (tähän ei ollut mitään oikeata syytä ja edellisestä kerrasta oli jo puoli vuotta). Juhannuksena kuitenkin pehmenin (jälleen) ja soitin heille juhannustervehdykset. Halusin puhua isän kanssa, mutta se ei ollut mahdollista, koska äiti "kiekui" vieressä. Isä antoi luurin äidille ja jouduin puhumaan (eli kuuntelemaan) häntä. "Eihän me olla enää riidoissa" ja sillä se asia oli kuitattu.

    Mies lähti heinäkuun alussa viikon työmatkalle ja kaipasin taas vanhempiani. Kävin mökillä heidän luonaan ja pyysin heitä meille kylään. He tulivatkin, mutta poistuessaan piti vielä pahoittaa mieleni kertomalla, miten olen epäonnistunut äidin tehtävissä, kun teini-ikäiset lapseni eivät osaa pitää huoneitaan kunnossa, eivätkä arvosta tavaroitaan.

    Tästä tuli pitkä vuodatus, kun kirjoituksesi kirvoitti asioita pintaan. Olen tottunut siihen, että minut on kasvatettu ankarasti, "ei"-sanalla vastaten kaikkiin toiveisiin ja sama peli jatkuu edelleen, vaikka olen aikuinen nainen ja omat lapseni lähestyvät jo itse aikuisuutta.

    Kun tajuaa, ettei voi parantaa tai muuttaa oman lapsuudenkotinsa toimintamalleja, on pyrittävä vain minimoimaan riskit ja elämään oma elämänsä oikealla pehmeämmällä tavalla.

    ReplyDelete
  2. Kiitos hyvästä kommentoinnista, Auringonkukkametsä!

    Postaukseni 3.7. liittyy myös läheisesti tähän: yksi pahoinvoinnin syy lapsilla on se että he eivät tule kuulluiksi, heidän tunteitaan ei oteta huomioon.

    Onnekas on se joka osaa lapsuuden jälkeen itse kasvattaa itsensä, vahvistaa itsetuntonsa, lakata murehtimasta omia vanhempiaan ja käyttää lastensa kasvattamisessa hyväkseen tiedon siitä mikä aiheuttaa pahaa oloa.

    Tunnen muutamia jotka eivät täysin pääse nauttimaan omista lapsistaan kun kaiken aikaa kantavat menneisyyden painolastia mielessään.

    Myös tiedän niitä jotka ovat vaatineet omia vanhempiaan tilille eikä se ole onnistunut vaan suhde on riitaantunut pahasti.

    Tuohon sinun kirjoittamaasi pätkään voivat lukuisat äidit samaistua, siitä olen varma! Helpotus ja ratkaisu voi lähteä siitä että ensin kasvatat itsesi kunnolla ja sitten kasvatat vanhempasi uudelleen :) Se on hauskaa ja iloista touhua.

    ReplyDelete
  3. Anonymous12:11 pm

    tja, kuka niitä johtavia tarvitsee..
    Paras kun jokainen osaisi omin jaloin liikkua,
    siihenhän pyrittävä.

    ReplyDelete
  4. Anonymous12:15 pm

    Auringonkukkametsä ei vielä aikuisenakaan saa omaa tietään kulkea, kun omat vanhemmat joka askeleen puuttuvat ja riitelevät hänen kanssa.

    ReplyDelete