Monday, July 07, 2008

TARVITSEN KUITTAUKSEN



Elämässä on juttuja jotka jäävät ikävästi roikkumaan ja vaivaamaan mieltä. Emme saa rauhaa ennen kuin asia on saatettu päätökseen. Isoja tai näennäisesti ihan mitättömän pieniä juttuja.

Lähetin meilin johon ei koskaan tullut vastausta. Annoin lahjan. Ei kuulunut kiitoskorttia. Kalevi sanoi menevänsä kuistille tupakalle, mutta ei koskaan palannut. Siitä on nyt kolme vuotta. Selma katkaisi suhteen mutta ei kertonut miksi.

Ilman kuittausta homma on auki. Vaivaa mieltä. Epätietoisuus kalvaa. Tarvitsen kuittauksen.

10 comments:

  1. Anonymous11:19 am

    Hassua! Juuri eilen kirjoitin koko päivän kirjettä ihmiselle, jonka tunsin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerroin siinä myös pari asiaa, jotka olivat jääneet vaivaamaan mieltä. Illalla panin kirjeen postiin. Nyt sitten olen todella jännittynyt, mitä tästä seuraa: jos hän ei ymmärrä, ei halua ymmärtää tai tuntee jotain muuta tunnetta, jota pelkään hänen tuntevan?

    Huomaan tässä, että pelkään toisten tunteita, jotka minä aiheutan. Hmmm. Etei vain liittyisi jotenkin lapsuuteen ja sen kauhuihin?

    Hiukka vaikeaa toteuttaa myöskään luovia yllykkeitään, kun pitää koko ajan olla varpaillaan, mitä tunteita ne muissa herättävät (kestävätkö he minun tunteeni?)

    Toivon kuitenkin saavani jonkin kuittauksen, joka ei tapa siihen paikkaan.

    t. m

    ReplyDelete
  2. Anonymous12:02 pm

    Totta. Yhtäkkiä katkennut ystävyyssuhde vaatisi jonkun selityksen. Tai edes tiedon päätöksestä lopettaa yhteydenpito. On tosi tylsää yrittää arvella, mikä meni vikaan. Kymmeniä vuosia jopa ihmetellä, mitä tein väärin.

    ReplyDelete
  3. Anonymous3:43 pm

    Asiaa kirjoitat, juttu herätti muutamia muistoja.
    Kun tuttavuus tai kaverisuhde katkeaa, niin toisen on oltva se yhteydenottaja myöhemmin. Asiat vaan yleensä jäävät helposti roikkumaan.
    Roger ;-)

    ReplyDelete
  4. Isopeikko: Kiitos kuittauksesta!

    M: Toivottavasti saat reaktion, mieluummin reilun sellaisen. Pelkosi johtuu ehkä siitä että esitit jotain syytöksen tapaista ja pelkäät että toinen suuttuu...?

    Pelko on aiheellinen. Ihmiset eivät pääsääntöisesti ilahdu siitä jos heidän pitäisi myöntää tehneensä väärin. Poikkeuksiakin on. Paljon riippuu siitäkin miten olet sanasi asettanut. Nyt minäkin jään jännittämään että tuleeko vastausta ja jos tulee niin millainen. Tuskinpa hän ainakaan sinua purematta nielee :)

    Obeesia: Joo, on tapahtunut minullekin. Vähän mälsää, varsinkin jos kyseessä on ihan vain väärinkäsitys, mutta toisaalta menköön jos on mennäkseen.

    Tekosyy: Tuttavuuden katkeaminen saattaa useasti johtua vain tietynlaisesta saamattomuudesta, eikä lainkaan siitä että meissä mitään vikaa olisi ollut :)

    Roger. Over and out. I quit. Minä kuittaan :)

    ReplyDelete
  5. Anonymous5:35 pm

    Uih! Kiitos Rita kuittauksestasi. :-) Nyt vaan asia on sellainen, että sahasin ja höyläsin kirjettä joka kantilta ja kulmista, ettei vain ketään ja mitään syyllistettäisi, kun ei ole sellainen muutenkaan tapana. Tunnen vain AINA sietämätöntä pelkoa "tempausteni" vuoksi, jotka voivat yllättää toisen osapuolen. By the way kerroin yhteydenotossani syyn, miksi MINÄ jätin tämän toisen osapuolen silloin joskus. Hmmm...ja muutamia muita vapauttamaan tähtääviä sanoja. Syyllisyys tulee kuitenkin ehkä siitä, ettei kirjeen kirjoittaminen ollut alunperin minun ideani, mutta nyt tahot, jotka asiaa ensin junailivat, haluavatkin itsensä pois koko hankkeesta. Kirjeeni vastanottaja on kuitenkin sen verran vihmerä tapaus, että hän saa tietää asian.

    Ihmiset ovat kyllä jänniä tapauksia!

    t. m

    ReplyDelete
  6. Anonymous5:44 pm

    P.S. Syy tuttuni "jättämiseen" ei ollut kovin kaksinen, ei kenenkään syy, vaan hyvin järkevä ratkaisu tulevaisuuteni kannalta. Sitä en koskaan kuitenkaan kyseiselle henkilölle tullut selventäneeksi.

    Mutta tahot, jotka motivoivat nyt tätä kirjettäni kirjoittamaan, eivät ehkä ajatelleetkaan muuta kuin omia motiivejaan (ja käyttää minua hyväksi niiden toteuttamiseksi). Saa nyt nähdä loppuuko "tahojen" ystävyys omaan liukumiinaansa.

    Paljastuvat, syystä.

    t. m

    ReplyDelete
  7. Äh, tästäpä nyt tuli ihan uteliaisuutta herättävä stoori. Mahdanko edes saada unta tänä yönä?

    ReplyDelete
  8. Anonymous7:48 pm

    Sorry. Taisin innostua liikaa tänne avautumaan. Varmasti nukut, on sen verran tylsä ja vaikeaselkoinen yksityiskiemura.

    t. m

    ReplyDelete
  9. Anonymous8:01 pm

    Kuittaan. :)

    ReplyDelete