Tuesday, November 18, 2008

Kättelyä ja lähempääkin kontaktia



Blogikaveri Katja Tanskasen koskettelua koskevaa kirjoitusta olen ajatellut ja sitä miten monenkirjavaa käytäntöä meillä kaikilla on on tervehtiä tuttuja ja tuntemattomia. Olen lauantaina menossa kutsuille joten asia on ajankohtainen ja siinä yhteydessä voin vaikka empiiristä testausta harjoittaa. 

Kyseiset kutsut ovat vuotuinen Thanksgiving - vastaanotto amerikkalais-suomalaisessa perheessä. Sinne tulee iltapäivästä alkaen monenkielistä väkeä tippumalla pitkin iltaa. Vanhaa jengiä joka on käynyt on and off yli 20 vuotta, ensikertalaisia ja kaikkea siltä väliltä. Minä olen käynyt kai 7 vuotta. 

Joinakin vuosina porukkaa on ollut siinä määrin että jos jostain syystä keksii hypätä ilmaan väenpaljoudessa ei välttämättä pääse takaisin maahan. Heh heh. Taisin ihan hiukkasen liioitella. En paljon, kontaktia kyllä syntyy tiiviissä tunnelmassa. 

Niin siitä tervehtimisestä. Joitakin ihmisiä kättelen, joidenkin kanssa halaan. Halaus ja nopeahko irtoaminen, tai pitkään viipyvä halaus johon liittyy puserrustakin. Kuka tekee aloitteen? Se on joskus vaikea tietää jälkikäteen. Noita tilanteita edeltää jälleennäkemisen reaktio, jonka laatu sanelee miten innokkaasti, ystävällisesti tai hellästi halataan. 

Kädenpuristuksessakin esiintyy variatioita. Kättely, kädet irti ja sillä selvä. Neutraali tervehdys. Vaihtoehtoisesti erilaisia muunnoksia joissa puristuksen voima ja sheikkaamisen intensiteetti vaihtelevat. Joskus sydämellisyyttä korostetaan ottamalla toisen käsi kahden käden väliin. Kättelyn voileipämalli. Omituista hipelöivää kättelyä en siedä mutta pitää vain olla kuin ei olisikaan. Ei voi sanoa että hyi mikä lahnamainen ote.

Kutsuille tulee aikuisia ja lapsia ja koiria. Ihmisestä riippuu miten hän tervehtii kunkin kategorian edustajia. Koiraihmiset noteeraavat koirat, muut mahdollisesti eivät. Hiukan sama lasten kanssa. Joka tykkää koirista ja lapsista hakeutuu niiden seuraan. Tervehtiminen voi olla ensikontakti, mutta ei sitäkään aina tarvita. Sekaan vaan, jos olet lapsi tai koira. 

Pääsääntöisesti pidän melkeinpä eniten sellaisten ulkomaalaisten ystävieni tervehtimisestä joille se on luonnollinen tapa ja ilo. Espanjankielisen porukan kanssa on ihan luontevaa vaihtaa poskisuudelmat ja kysellä kuulumiset. Kaikki semmoiset tilanteet joissa toinen osapuoli on jäykkä tai vaivaantunut ovat minullekin jäykkyyden aihe. 

Kun kielitaito on vajaa, ja ihminen sen johdosta epävarma, ystävällinen ilme, lämmin kädenpuristus ja hymy korvaavat paljon. Ilmeet ja eleet ovat viestintää. Kosketus on kommunikointia.

Hyvästeleminen on oma lukunsa. Minä olen joskus sellainen että kun sisäinen hetki ilmoittaa lähdön hetken lyöneen, kaikkein mieluiten poistuisin ilman seremonioita. On pakotettava itsensä etsimään käytöstavat ja soveltamaan niitä. Kaikkia ei pysty hyvästelemään mutta isäntäväki on toivottavaa kiitellä ja hyvästellä jos heidät löytää. 

Kivat kutsut luvassa. Luultavasti tarkkailen kosketus- ja tervehtimispuolta kun se nyt on ajatuksiini pesiytynyt. Voi olla että käytän sitä keskusteluaiheena. Täytyypä miettiä etukäteen sopivaa sanastoa espanjaksi niin voin lyöttäytyä espanjankielisen populaation kanssa paremmin kaveeraamaan. Suomeksi ja englanniksi juttu irtoaa valmistelemattakin.




10 comments:

  1. Tuosta kättelystä tahtoisin sen sanoa, että vastenmielisintä on sellainen "löysä" kättely, kun joku kättelee siten, että ojentaa käden, eikä purista toisen kättä lainkaan. Tuntuu, kuin koskisi johonkin elottomaan.

    ReplyDelete
  2. Luulen, että meillä on näkymättömät oman reviirin rajat ja jos joku ne rikkoo, se tuntuu epämiellyttävältä. Lapsuudenkodissani halattiin, ja meillä oli tapana rapsutella kammalla toistemme hiuksia.Sehän ei tunnu ollenkaan samalta, jos itse sen tekee :) Omien lasteni selät piti iltaisin rapsutella, ei se uni muuten tullut! Vielä armeijasta lomilla ollessa poikani rojahti lattialle pitkin pituuttaan ja pyysi raapimaan selkäänsä :) Mielelläni halaan tuttuja ihmisiä, mutta koen epämiellyttäväksi tilanteen,jossa työtoverini pukukopilla melkein joka aamu ajautuu jutellessaan liian lähelle. Hän ei varmaan tiedosta sitä itse, eikä ole muuten mitenkään vastenmielinen.Onkohan tämä raja "sisäsyntyinen" vai opittu kokemuksien kautta?

    ReplyDelete
  3. UUSIVIRTA: Samaa mieltä! Kaksi kertaa eläessäni olen sellaisen kokenut ja molemmilla kerroilla tuntenut itseni jotenkin petkutetuksi. Minä puristin kättä mutta hän aivan kuin pelleili :(

    Öö - mitä jos minäkin olisin vain ojentanut käteni enkä puristanut? Mitä sitten olisi tapahtunut?
    _____________________________________________

    IRMELIN: Perheensisäinen rapsuttelu on tosi kivaa. Luontodokumenteissä näkee vähän vastaavaa apinoilla, heh.

    Olen kokenut tuota minäkin että toinen ihminen tulee liian lähelle puhuessaan. En ihmettele jos se on arabi. Heillä on erilainen kulttuuri, mutta pari kertaa on tosissaan ihmetyttänyt kun suomalainen on tullut niin lähelle! Samaa sukupuolta kuin minä, työpaikalla, ei mitään vilunkihommia mitä voisi baareissa odottaa :)

    ReplyDelete
  4. Minäkin haluaisin liueta juhlista ja kutsuilta ilman sen ihmeellisempiä seremonioita. Tietysti isäntäväkeä tulee kiittää, mutta välillä sekin tuntuu hankalalta, jos he juttelevat jo jonkun muun kanssa.
    Kättelystä olen just samaa mieltä.

    Kiirettä pitää täälläkin. Bloggailen pääasiassa käsitöistäni, mutta tykkään lukea toisten ajatuksia!! :-)

    ReplyDelete
  5. Peikko tykkää koirista. Ja koirat peikosta. Me haukataan toisistamme vuoronperään :)

    ReplyDelete
  6. "Löysä" kättely ihan ok. Kamalaa sellaiset, jotka kuvittelevat, että on pakko puristaa toisen käsi rikki... Siinä on käsittänyt koko homman väärin.

    Jos paljon porukkaa, lähden mieleeläni vain ovelta vilkuttaen. Jotka kuulevat, kuulevat sen.

    Ketä halaan, on jo vanha tuttu. Uudet otan aina kädestä. En pidä tuota pulmana. Ehkä vanhempana ottaa aloitteen halaamiseen. Silmiin on hyvä katsoa ja hymyillä :)

    Minä olen lyhyt, olen tottunut siihen, että kaikki mielellään taputtelevat olkapäilleni. Jos pitkää miestä haluan halata, on molempien oltava munakana siinä :)

    ReplyDelete
  7. ja lapsi ja koira ottavat aloitteen tervehdykseen,
    molemmat tarvitsevat hiukan aikaa.

    ReplyDelete
  8. Moi, ikioma blogikaveri ja kiitos linkityksestä!

    Toit esille mielenkiintoisen näkökulman koskettamiseen, kun kirjoitit aloitteen tekemisestä. Koskettamiseen tekee tosiaankin joku aina aloitteen. Aloitteentekijä, aloitteen tekemisen hetki jne. vaikuttavat olennaisesti siihen, mitä koskettamisessa todella tapahtuu.

    Pääsetkin sitten tarkkailemaan koskettamisen tapoja todella antoisaan ympäristöön.

    Mielenkiinnolla odotan koskettavia kuulumisiasi vierailultasi.

    ReplyDelete
  9. PAMI: Joskus ratkaisen asian liukenemalla mutta kirjoittamalla seuraavana päivänä kiitosmeilin sopivine sanakäänteineen.

    ISOPEIKKO: Haukutte varmaan toisianne ja tykkäätte siitäkin :)

    HANNELE: Liian luja puristus on yhtä paha kuin liian löysä. Me jotka kammoamme sitä löysää versiota, tarkoitamme sellaista häiritsevää velttoa räpylää omassa kädessämme...

    Kivaa kommentointia sinulla asiasta.

    KATJA: Ei kestä kiittää. (Hassu sanonta sekin; ei "kestä" :)

    Aloitteen tekemisessä voi harvinaisessa tapauksessa käydä niin että halaan toista joka seisookin käsivarret suorina sivuillaan. Hah miten hämmentävää :D Tästä aiheestahan paisuu vaikka mitä ajatuksia!

    ReplyDelete
  10. Kestää kiittää. Kutsusta.

    ReplyDelete