Minä vuonna Estonia upposi? Sitä en muista, ainoastaan sen että töihin menessäni sain siitä kuulla oppilailtani ennen opetuksen alkua. Se oli keskiviikkoaamu. Kaameaa ja ahdistavaa. Huh, en halua alkaa ajatella ihmisiä hyteissään öiseen aikaan kun painajainen alkoi. Klaustofobisen ei kannata ryhtyä eläytymään siihen.
Katjan blogissa oli kuva eräänlaisesta pilvipyörteestä. Minulle tuli siitä mieleen uneni - niin paitsi että se ei ollut unta. Heräsin yöllä, ja olin valveilla kun mieleen nousi kuva vedestä. Hyvin häiritsevä, ahdistava kuva, jotenkin pyöreä. Katselin sitä ylhäältä päin. Vettä oli paljon, ei mikään pieni järvimaisema vaan synkkä uhkaava pala merta. Hiljainen pelottava tunnelma. Laiva oli juuri kulkenut siitä, ehkä olin itse laivassa, tai laiva oli uponnut siihen. Joka tapauksessa valveuni tai näky tuntui pahalta. Taistelin kaikin voimin siitä pois. Suuntasin väkisin ajatukseni muualle.
Hetken kuluttua näky pulpahti uudelleen tajuntaani, ja vaivoin irtaannuin siitä. Hetken kuluttua nukahdin.
Aamulla herättyäni huomasin ihmeekseni että Hesarin kuukausiliitteessä oli pitkä juttu Estonian uppoamisesta. Oliko siitä silloin 10 vuotta vai miksi artikkeli julkaistiin?
Mikä ilmiö minulle tapahtui yöllä? Tuollainen on ihan vierasta itselleni. En näe näkyjä enkä painajaisia. Ajatukseni eivät askartele yliluonnollisissa ilmiöissä.
Outoa, perinjuurin kummallista. Telepatiaa? Jonkun elävän tai kuolleen yhteydenotto? Joutuivatko ajatukseni sattumalta jonkun muun ajatuksien aalloille?
(Kuvan sain yhdeltä sukulaiselta joka seilaa työkseen. Ei samannäköinen kuin näyssäni, mutta hiukan sinne päin. Kiitos, Pepe.)
Tukholmassa taisi jokainen tuntea jonkun, joka tunsi jonkun, joka...
ReplyDelete(Päivän lisäykseni luultavasti mieleesi.)
Meri symboloi unissa usein mystisiä, tuntemattomia tai sielun voimia ja alkuperäistä kaaosta.
ReplyDeleteMeren syvyydet voivat unien tutkijoiden mukaan merkitä jopa pahuuden syvyyksiä.
Se, että et nähnyt unta, onkin sitten toinen juttu.
En ole unimaailman asiantuntija. Kummia olet joka tapauksessa kokenut.
Mielenkiintoista, jopa kiehtovaa muiden kokemuksista lukiessa... mutta kun itselle tapahtuu jotain yiluonnollista ja selittämätöntä, alkaa suoraan sanottuna karmia selkäpiitä :D
ReplyDeleteKiitos kommentoinnista, HANNELE ja KATJA.
Näitä kertomuksia kuullut, he jotka selvisivät. Yks mies sillai "renoutui", ei huitonut eikä liikkunut eikä muuta. Se huitominen olisi vienyt energiaa, hän jotenkin pysyi hengissä, eikä palektunut kuoliaaksi, selvisi, kunnes hänet pelastettiin.
ReplyDeleteToiset saavat suuria syyllisyyden tunteita, kun palastuneet, ja toiset kuolivat.
HANNELE: Yhtäläisyyksiä Titanic-kohtaloihin, oletan.
ReplyDelete(armeja tietää aika paljon, miten eri ihmiset reakoivat eri oloihin; toiset jäävät paikoilleen, toiset toimivat. Sen saa selville JOPA etukäteen, tuollaista on kauna tutkkitt)
ReplyDeleteKyllä! Ja pelastushenkilöstön on oltava tietynlaista. Pelastajien on pakko olla ihmisiä jotka hallitsevat omat tunteensa ja toimivat silloin kun pitää.
ReplyDelete