Monday, September 17, 2007

EN OLE SIHTEERISI

.

Nimet vetäisin nimpäiväkalenterista, mutta muuten tähän kirjaamani tapaus on dokumenttia elävästä elämästä.

Reijon kanssa meilailin yhdestä yhteisestä projektista toissaviikolla. Hänellä ei ole nettiyhteyttä kotoa, joten hän käyttää kirjaston palveluja. Avuliaasti tarjouduin lähettämään meilin suunnitelmistamme Ailalle ja Ailille. Sähköposteilimme puolin ja toisin kunnes häneltä tuli viesti "Aikani loppuu. Lähetä tieto suunnitelmistamme myös Tyynelle." Sen tein, mutta hiukan jäi vaivaamaan käskevä muoto.

Seuraavana päivänä Reijolta tuli taas meiliä. Nyt alkoi vahvasti vaikuttaa siltä että hän piti minua assistenttinaan. Toistamiseen sain lukea tekstiä käskymuodossa eli imperatiivissa ilman mitään kohteliaisuussanoja kuten "please" tai "voisitko". "Lähetä Tytille tieto että tilaisuus on joko marraskuun 6 tai seuraavalla viikolla."

En lähettänyt. Työmeilejä oli pursoksiin asti, enkä pitänyt viestinnän sävystä.

Muutamaa päivää myöhemmin Reijolta tuli postia muissa asioissa. Vastasin ja lisäsin perään: "Sori mutta en ole muistanut kaiken kiireen keskellä tiedottaa Tytille siitä marraskuun tilaisuudesta." Tuolla halusin tehdä tiettäväksi että en ole käskytettävissä.

Seuraava meili oli pikkuisen outo: "Oletko tiedottanut Tytille?"

Meilasin yhtä lyhyesti: "Kuten sanoin, en ole tiedottanut Tytille."

Oletan että hän hoiti asian itse sen jälkeen. Asialla ei todellakaan ole kiire. Kirjoittelen itse Tytille ensi kuussa. Nyt oli tärkeintä katkaista jo nuppuna oletus että minä olisin Reijon palvelija. Ei ollut ihan eka kerta kun tuon suuntaista yritystä ilmeni.

Autan todella mielelläni. Siitä ei ole kyse.

Melkeinpä huvittavaa miten helposti jotkut alkavat käyttää muita hyväkseen jos ne muut sen sallivat. Asian ydin on juuri tuossa: JOS muut sen sallivat.
.

9 comments:

  1. Anonymous1:30 pm

    Hyväksikäyttäjä ei tuollaisissa tapauksissa yleensä tajua olevansa hyväksikäyttäjä.

    En minä ainakaan tajunnut, ennen kuin siitä minulle suoraan sanottiin...

    ReplyDelete
  2. Hei Urogallus

    Olet oikeassa. "Reijolla" ei ole aavistustakaan että hän toimii mielestäni a) hyväksikäyttäen ja b) töykeän epäkohteliaasti

    (voi olla että hyväksikäyttäjä on väärä sana tässä)

    Kun sinulle sanottiin asiasta, otitko sen hyvällä vai loukkaanuitko? Oliko kaikki sen jälkeen hyvin?

    Minä hoidin asian epäsuorasti. Sillä tavalla minun ei tarvinnut esittää syytöstä. Ihmiset eivät yleensä reagoi syyttämiseen hyvin, eivät myöskään vikojensa osoitteluun. Ellei halua että välit katkeavat, kannattaa ainakin ensin kokeilla muita konsteja, olen huomannut. "Reijon" haluan edellenkin pitää kaveripiirissäni.

    ReplyDelete
  3. Anonymous5:29 pm

    Olit hyvin epäselvä, kun et maininnut että et pitänyt sävystä
    (miehet eivät ole ajatuksenlukijoita :)

    ReplyDelete
  4. Vanhat koirat ei heti istu,
    heille on hyvä välillä näyttää.

    ReplyDelete
  5. Anonymous6:02 pm

    Rita,

    enemmän nolotti kun tajusin ystäväni olevan oikeassa.

    Sitten muutinkin tapojani, ja kaikki on nyt hyvin.

    ReplyDelete
  6. Hannele

    Nimenomaan en halunnut hänen lukevan ajatuksiani! Minulla ei ollut mitään tarvetta näpäyttää häntä. Ja itsehän olin pistänyt alulle tyylin jonka mukaan näytti siltä että olen käytettävissä.

    Urogallus

    Tuo taitaa olla tervettä nolostumista. Meistä jokaisen kannattaisi silloin tällöin saada jonkinlaista oikaisua, mutta ei mielellään kurjalla tavalla. Kaikki kunnioitus sille joka ottaa opikseen ja muuttaa tapojaan tarpeen vaatiessa. Minulle tulee opetusduunissa silloin tällöin pieni yhteentörmäys tai hankaluus oppilaan kanssa. Silloin yritän katsoa peiliin, sen ohessa että yritän pistää oppilaksen katsomaan omaan peiliinsä :)

    Palautetta voi antaa tavattoman monella tavalla. Jos sen tekee oikein huonosti voi saada aikaan korjaamatonta vahinkoa.

    ReplyDelete
  7. Anonymous8:58 pm

    Kun luen postaustasi tästä asiasta tulee mieleeni ylipäätään vähän jokaisen alkuperäisperheen tilanne. Kuinka vanhemmat voivat noin vain käskyttää mitä typerimpiin tehtäviin lapsia, koska eivät viitsi itse tehdä niitä (ja vaikka nuo kuuluisivatkin juuri heille itselleen vanhempina).

    Kyllähän sitä on minuakin pidetty jo pelkästä silmäyksestä vähän kuin "neekeriorjaa", joittenkin omasta mielestä vähän siellä sun täällä, mutta kunpahan asia ei sitä ole, eikä olisi kuuulunut yhdelläkään mustallakaan olla missään maailmankolkassa ilman muuta, niin...!

    ...sitten oppikoot pikkuhiljaa (edes) tavoille. :-D

    ReplyDelete
  8. Anonymous7:10 am

    tietenkin

    ReplyDelete
  9. Kiitti kommenteista... en ole saanut vastatuksi kun työ on pitänyt orjana :D

    ReplyDelete