Friday, November 21, 2008

Ei alkoholi ole mikään pakkopulla



Tuohon pöheikköön olisi kiva sammua. 

Raittiit ja juopuneet.

Tupakoijat ja tupakoimattomat. 

Kännääjät ja absolutistit.  

Selvät ja epäselvät.

Jos ei juo alkoholia seurassa, se on ongelma jollekulle juojista. 

Epävarma ihminen kuvittelee kai että häntä arvostellaan.

Semmoinen ihminen rupeaa tiukkaamaan miksi toinen ei juo.

Olisi niin paljon helpompaa jos kaikki joisivat. 

Tai jos kukaan ei joisi.

Siis alkoholia.

Häiritseekö tupakoimaton ihminen tupakoitsijan sielunrauhaa enemmän kuin tupakansavu häiritsee tupakoimatonta, vai päinvastoin? 

On törppöjä käytöstapoja jäädä kaupan oven ETEEN röökiä vetämään kun ihmisiä kulkee sisään ja ulos, samalla hengittäen sisään ja ulos. Eilen astuin kaupasta ulos ja jouduin kiertämään kolmen tupakoivan naisen ryhmän. Ajattelin että olivatpa ajattelemattomia. 

Ah, ihanat henkoset, olisi joku toinen voinut ajatella ohikulkiessaan, syvään hengittäen.

Onko maailmassa enemmän niitä jotka välittävät toisista vai niitä jotka välittävät vain itsestään?

Järkeenkäypää olisi keksiä kompromisseja, soveltaa sopu sijaa antaa - periaatetta, kunnioittaa vapaata valintaa.

Pidin monen vuoden alkoholittoman tauon alle kolmekymppisenä. Se johtui siitä että olin lopettanut tupakoinnin enkä halunnut riskeerata. Muistan kun kieltäydyin alkoholista eräillä kutsuilla ja opiskelutoverini A, joka kutsuja emännöi, huudahti oudon vähättelevään tai surkuttelevaan sävyyn: Oletko raskaana vai mikä on? Järkytyin.

(Kiinnostava yksityiskohta että hän tuli vahingossa raskaaksi seuraavana vuonna)

Noihin aikoihin kyläiltiin erään toisen opiskelutoverin ja hänen miehensä luona. Olin kertonut että en käytä alkoholia. Tarjoiluna oli lohileipiä ja valkoviiniä.  Ei mitään muuta vaihtoehtoa. 

Edelleenkään en siedä valkoviiniä, mikä sivuhuomautuksena mainittakoon. 

Mainittakoon myös että ryhdyin päälle kolmekymppisenä pikkuhiljaa juomaan olutta ja punaviiniä kun ei ollut enää vaaraa että paperossiin tarttuisin ja alkaisin röyhytellä.

Nykyään ei minkäänlaisia ongelmia juoda tai olla juomatta. Joidenkin ystävien kutsuilla ei ole alkoholia lainkaan tarjolla eikä kukaan sitä kaipaakaan. Esimerkiksi iranilaisista ystävistäni ei juuri kukaan käytä alkoholia. Autoilevat eivät voi ottaa. Pienten lasten äidit ja isät eivät useinkaan dokaa kutsuilla. Tarjolla on aina mehua, kivennäisvettä, tavallista vettä, limua jne. vaikka olisi myös viiniä ja olutta. 

Ovatko ajat muuttuneet vai sattuuko minulla olemaan niin asiallinen ja suvaitsevainen ystäväpiiri että kaikki voivat valita juovatko vai eivät. Vieläkö nykyään tapahtuu sellaista että painostetaan tai syrjitään kun huomataan että joku ei juo?

20 comments:

  1. Mä luulen, että ajat ovat todellakin muuttuneet, syitä juomattomuudelle on paljon.

    Tosin huomasin, että kun oli muutaman vuoden lähes täysin juomatta alkoholia, niin usein sain vastailla että miksi. Ja usein kysymys tuli hiukan siihen sävyyn, että olenko lopettanut juomisen alkoholiongelman takia.

    Sellainen syy, että mä vaan halusin olla selvinpäin, kun mulla oli vaikea kausi elämässä, pidettiin omituisena.

    Mun mielestäni silloin on kiva juoda, kun on hyvä mieli, mutta ahdistuneena tai surullisena en itse oikein uskalla juoda. No nyt lähti menemään jo aiheen ohi.

    ReplyDelete
  2. Siitä tietää että on aikuinen kun saa valita itse.

    ReplyDelete
  3. Rita kirjuutteli jotta: "Ovatko ajat muuttuneet vai sattuuko minulla olemaan niin asiallinen ja suvaitsevainen ystäväpiiri että kaikki voivat valita juovatko vai eivät."

    Johon: *iTkUpiLLi* vastasi notta: "Ja usein kysymys tuli hiukan siihen sävyyn, että olenko lopettanut juomisen alkoholiongelman takia."

    Olisiko tämä ikäkysymys (En tosin tiedä *iTkUpiLLi*:in ikää), sillä juuri kukaan minukaan kavereistani ei ihmettele raittiuttani (En tosin ole absolutisti, juon kyllä joskus alkoholiakin, mutta harvoin humalaan asti) ja he hyväksyvät hyvin sen että minä illanistujaisissa lipitän limua ja kahvia.

    ReplyDelete
  4. "Ainiin, IRMELINHÄN EI JUOKKAAN!!!!" tai "Ota nyt yksi, eihän se mitä haittaa" tai "Me muuten ois kyllä kutsuttu sinut, mutta aateltiin, että kun siellä kuitenkin juodaan, niin.." Kyllä varsinkin nuorempana tuntui alkoholittomuus olevan iso ongelma-kaikille muille muttei minulle :) En kertakaikkiaan pysty juomaan kuin yhtä määrättyä lajia alkoholia sappivaivojen vuoksi, ja sitä on harvoin kylässä saatavilla. Se juomattomuus tuntui olevan joskus ihan ylitsepääsemätöntä joillekin tuttaville. Jos et juo, et kuulu joukkoon. Olen kyllä kiintiöni nuorena juonut, etten ole siitä riemusta paitsi jäänyt! :) Nykyisin otan hyvin harvoin.

    ReplyDelete
  5. Vastaan tuohon Johanneksen kommenttiin, että ekaksi Itkupilli on 48 v. ja ei tuo nyt mikään iso ongelma ollut, ihan hyvin pärjäsin juomattomanakin, mutta ehkä, koska ennen yleensä join, niin siksi jotkut ihmetteli, että miksi nyt yks kaks olen siitä luopunut. Mutta kaiken kaikkiaan mä todella uskon, että ilmapiiri on huomattavasti suopeampi juomattomuudelle, kuin se joskus aikoinaan oli.

    ReplyDelete
  6. Todella monipuolisesti käsittelet aihettasi, Rita!

    Mielenkiintoista oli lukea ajatuksiasi vastakohtapareista.

    Minun kokemusteni mukaan absolutisteja kartetaan. He eivät ole "hauskaa" seuraa. Pitäisi ilmeisesti hakeutua "parempaan" seuraan.

    Itse olen suvaitsevainen tiettyyn rajaan saakka. Irtisanoudun toisen ihmisen elämäntavasta, jos siitä on minulle tai läheisilleni selvää terveydellistä vahinkoa. Silloin on kyse yleensä siitä, että tämä toinen ihminen on itse suvaitsematon tai piittaamaton.

    ReplyDelete
  7. ITKUPILLI: Kiitos tarinoinnista boxissani :) Älä ihmeessä katkaise kommentointia siihen että muka lähtisi menemään aiheen ohi! Hyvän kommentoijan joka sana on tervetullut!

    ISOPEIKKO: Paitsi jos on naimisissa tyrannin kanssa :D

    JK: Ehkä on ikäkysymys, voi olla... Kaverisi eivät kysele koska ovat kypsässä iässä :) tai sinuun tottuneet tai todennäköisimmin sovussa itsensä kansssa jolloin voivat antaa valinnan vapauden muille. (Noin arvelisin, mutta tietenkään en väitä)

    IRMELIN: No jo nyt on hitto että ympäristö painostaa sappivaivaisen juomaan - alkaa ihan sapettaa :D

    Vatsavaiva voisi minun mielestäni olla sellainen käypä selitys jolla vaiennettaisiin kyselijät. Kahvia juomattomatkin ovat pieni harvinaisuus Suomessa mutta olen kuullut jonkun sanovan "vatsani ei kestä kahvia" ja se on ihan ookoo. Ei epänormaalia eikä oudoksuttavaa.

    Palaan kohta...

    ReplyDelete
  8. ITKUPILLI: Sama havainto minulla että ilmapiiri on suvaitsevampi. Ollaan totuttu siihen että ne joilla on joskus ollut alkoholiongelma eivät enää halua juoda, siihen että joku voi olla urheilija / kuntoilija, kasvissyöjä ja terveiden elämäntapojen harjoittaja jne.

    KATJA: Minusta vastakohtaparit ovat valaisevia. Olen täällä Kops-blogissa usein pitänyt vastakkain-asettelua tyylinäni.

    Semmoisia tiukkapipoisia absolutisteja on tosiaan - ainakin joskus ollut - olemassa. En yhtään ihmettelisi jos semmoiset kierrettäisiin kaukaa!

    Ikävät kännikalat on niin ikään syytä kiertää kaukaa. Ja yleensäkin kaikki joiden seura on vahingollista.

    KIITOS KAIKILLE HYVISTÄ KOMMENTEISTA!

    ReplyDelete
  9. Rita: "Ehkä on ikäkysymys, voi olla... Kaverisi eivät kysele koska ovat kypsässä iässä :) tai sinuun tottuneet tai todennäköisimmin sovussa itsensä kansssa jolloin voivat antaa valinnan vapauden muille. (Noin arvelisin, mutta tietenkään en väitä)"

    Tarkoitan siis että kun minä lopetin päihteiden käytön parikymppisenä niin silloinkaan ei kukaan ihmetellyt raittiuttani.

    Vaimoni tosin sanoi äskettäin että se johtuu siitä että ennen raitistumistani käytin niin jumalattoman paljon päiheitä että kaverini olivat vain huojentuneita raitistumisestani ja halusivat tukea sitä, mikä saattaa ollakin oikea huomio.

    ReplyDelete
  10. JOHANNES: Niin, aina tietenkin pitäisi tietää enemmän taustoista ennenkuin lähtee oikeita arveluja esittämään kenestäkään, mutta ehkä näin blogituttujen kesken voi heitellä kaikenlaisia yleisiä arveluja.

    Tuo on kaikki mielenkiintoista mitä juttelet. Päihteet ovat niin yleinen ongelma Suomessa että mieluummin kannattaa niistä (hyvässä hengessä) puhua kuin (ahdistuneena) vaieta.

    ****************************************************

    Terminologiasta vielä: Jotkut tarkoittavat päihteillä alkoholia ja huumaavia aineita, jotkut eivät laske sen piiriin alkoholia. Eli jos sanoo käyttävänsä tai käyttäneensä päihteitä, sen voi käsittää kahdella tavalla. Ei tämä kuulustelu ole, mutta tarkoititko juomista vai muutakin?

    ReplyDelete
  11. Rita: "Ei tämä kuulustelu ole, mutta tarkoititko juomista vai muutakin?"

    Alkoholi itsenään ei koskaan ole ollut minulle ongelma, lähinnä koska se sekavuustila jonka alkoholi tuottaa ei mielestäni ole tavoiteltava tila, mutta kun sekoitin viinaan muita aineita muodostui siitä ongelma minulle.

    Olin siis sekakäyttäjä (Itse tosin pidän enemmän sekokäyttäjä termistä, se kuvaa paremmin sitä), minun valintani oli alkoholi + bentsodiatsepiinit ja myöhemmin amfetamiini, mutta tuli sitä kokeiltua kaikenlaista muutakin.

    Huvittavaa asiassa on se, että saan nykyisin ADHD lääkityksenä Concertaa, joka metyylifenidaattina on amfetamiininjohdannainen.

    ReplyDelete
  12. Kyllä kai tuo juominen oli aiemmin sellainen hyvin suomalaiskansallinen juttu. Samoin kuin saunassakäynti. Molemmat pakkopullia.

    Nyttemmin ollaan hieman kansainvälistytty..

    ReplyDelete
  13. JOHANNES: "Huvittavaapa" hyvinkin :) Aivan kuin siis olisit jo itse tullut kokeilleeksi ja valinneeksi sopivaa lääkettä ennen kuin oikein määrättiin. Okei, okei, huono vitsi.

    Olen kuullut Ritalinista, Concertasta en ollut kuullut.

    OLLI: Nyt kun mainitset niin aika tavalla on ollut tapana puhua Suomen kansan juomatavoista ja sillä tarkoittaa tietynlaista rituaalia jolla ei liene paljon tekemistä cocktail-kutsujen kanssa.

    Kun ei vaan kansainvälistymisemme tarkoita että viemme omat juomatapamme maailmalle :D

    ReplyDelete
  14. Raskas autoa ajava tyttäreni ei maista.

    Sikaria poltin jonkun vuoden, 27-vuotiaana, äitini marisi, nyt en saa lapsilta... Kukaan lapsistani ei polta.

    Minulla itselläni ei ole mitään henkilökohtaistsa kokemusta juopottelusta. Ei edes Suomessa. Pidän kaikesta ruuasta ja kaikista juomista, vaikka en aina kaikkea. Ruuissa otan talon tavat, ulkomailla syön ja juon aina sitä paikallista (Venäjällä oli vaikea löytää venäläistä viiniä, vain ranskalaista useimmissa paikoissa).

    ReplyDelete
  15. Odottava tyttäreni
    ei maistele.

    ReplyDelete
  16. Raskaana ollessa ei saisi juoda eikä polttaa, täysin karmea ajatus että jotkut savuttavat ja sumuttavat vauvaansa.

    Sikaaria! Heh. Minä puolestani poltin jonkin aikaa piippua vähän päälle parikymppisenä. Me tädit oltiinkin pahiksia; hurja menneisyys sulla ja mulla, ha ha :D

    ReplyDelete
  17. Kyllä siinä voi jopa mennä naapurisopukin,
    jos kehtaa kieltäytyä naapurin tarjoamasta alkoholista.
    Uskomatonta mutta ihan totta... =/

    ReplyDelete
  18. HALLATAR: Elämä on minullekin opettanut että joillekin ihmisille ei voi sanoa ei. Suuttuvat, jopa verisesti. Mäntti juttu kummallekin osapuolelle. :(

    ReplyDelete
  19. Juu, vallan gauheeta kärsimyst ol tehrä selkko millo sapettaa nimpal ettei voi tippaka kurkust ales laitta :)

    ReplyDelete