Sunday, November 09, 2008

Kaikkien isien päivä



Kalenteri pullistelee erilaisia enemmän tai vähemmän tärkeitä merkkipäiviä ja teemoja. Isänpäivä on niitä tärkeimpiä ja tarpeellisimpia. Tai ainakin siitä voi tehdä sellaisen.

Olipa isi mitä vuosimallia tahansa, kotona, eronnut, karannut, uusioisukki, kunnioitettu, haukuttu, tohvelin alla, niskan päällä, yhtälöstä "viisi huonetta ja heittiö", työn raskaan raataja, taivaanrannan maalari tai kunnollisuuden perikuva - nyt voimme nollata vaa'an ja punnita isyyden ihmeet, katsastaa käsityksemme, aloittaa ajattelumme alusta tai jatkaa samaa kuin ennenkin - mikä kullekin tuntuu luontevimmalta.

Minä tein jotain uutta. Mieheni kanssa lähetin isänpäiväpaketin, ja hän keksi että sen voi lähettää ja maksaa kotiin kannettuna. Pistettiin sinne samaan vähän joululahjojakin isälleni ja äidilleni. Ei mitään räikeää kaupallista krääsää, vaan ajatuksella ajateltuja lahjoja. Kirjettä, ei pelkkää korttia. Itse tehtyä korttia, ei ostettua sinne sovittelin. 

Isänpäivä antaa mahdollisuuden virallisesti ja luvalla muistaa isää, vaikka saattaisi olla niin että normaalisti ei saa sanottua yhtään tunnustuksen tai kannustuksen sanaa. 

Isänpäivä muistuttaa kaikille isille heidän isyydestään jos eivät muuten tule ajatelleeksi. Kun lehdet pursuilevat mainoksia ja kirjoituksia isänä olemisen eri puolista ja oman isän miettimisestä, saa näkökulmaa omille ajatuksille, ehkä vinkkejä tulevaisuutta ajatellen.

Kaikkein köyhintä on julistaa päivä turhaksi ja kaupalliseksi. Siihen kun päälle heittää syytöksen että ihmiset eivät muista isiään muuten kuin isänpäivänä, on tehokkaasti levitetty pahaa mieltä omaan vaikutuspiiriin. Minua risoo nielurisoja myöten. Jos ei osaa mitään hyvää sanoa, pidettäköön turpavärkki kiinni. Tai muuten meidän isä tulee ja rökittää teidän isän.

Ne ystäväni jotka toimivat ihmisoikeuksien puolesta, taistelevat huonosti kohdeltujen isien puolesta ja auttavat heitä tapaamaan lapsiaan. 

Vastaavasti tietenkin suojelevat muuta perhettä niissä tapauksissa joissa isällä on huono vaikutus ja yrittävät saada isän terapiaan. Alkoholistiperheet ja väkivaltatapaukset ovat vaikeita, mutta eivät välttämättä mahdottomia. 

Tämä on kaikkien isien päivä. 

Kahvit sänkyyn - tai mieluummin kuppiin. 

Kakkua faijalle. 

Erikoistapauksissa leivotaan kakun sisään viila ja viedään vierailuaikaan vankilaan. 

Onnea kaikille blogimaailman faijoille!



13 comments:

  1. Tuo kaupallisuus tuntuu olevan päivän sana. Jouluakin sanotaan kaupalliseksi juhlaksi.

    Minusta kukin voi kuitenkin itse valita, millaisen juhlan tekee - ei sen ole pakko olla kaupallinen, niin kuin esimerkiksi sinun tapauksessa, Rita.

    Isäinpäivä on myös hyvä tekosyy laittaa faijalle tekstari, kun ei ole muuta sanottavaa. Niin tein itse hetki sitten.

    Tämä oli kyllä hyvä kirjoitus, sopivasti huumoria ja vakavuutta :)

    ReplyDelete
  2. ELEGIA: Helpottavaa kun joku muukin toteaa että oma valintahan se on. Tuota kaupallisuutta hoetaan joka puolella. - Ja onko nyt kaupankäyntikään varsinaisesti pahasta?

    Kiva että laitoit faijalle tekstarin. Minä aion pitää huolen siitä että kirjoittelen muulloinkin kuin isänpäivänä. Toisinaan tulostan pari sivua nettipäiväkirjaa ja lähetän, koska vanhemmillani ei ole tietokonetta.

    ReplyDelete
  3. Samaa mieltä olen kanssasi! Kauppahan ja mainoksethan nyt tekevät joka päivästä kaupallisen jos vaan annamme periksi8] Juuri noin on kuin kirjoitat - saapihan niitä isiä muistaa muulloinkin vaikka joka päivä, ei isänpäivä tee siitä mitenkään kiellettyä. Mutta on ihan kiva on että on yksi isyydelle pyhitetty päivä, jolloin jokainen voimme miettiä isiämme ja isimme miettiä isyyttään:) Meidän Isännyys sai kahvinsa sänkyyn, kupissa;)

    ReplyDelete
  4. Mitäs jos tykkää kiukuttelusta ja varsinkin kaupallisuuden morkkaamisesta? Saako mökistä edes vähän itsekseen? Entä jos kuiskaa vaan ihan hiljaa? Miksei?

    ReplyDelete
  5. INKIVÄÄRI: Jep, noin se on kuin juttelet. Joka päivähän voimme langeta ostelemaan ties mitä kaupoista. Kiusauksia on joka puolella. Kiva että teidän isännän kahvi osui kuppiin :D

    ISOPEIKKO: Tokihan mökiseminen helpottaa ja kiukuttelukin. Ellei siitä tee elämäntapaa eikä julkisesti möykkää niin mikä ettei.

    Sitäpaitsi kaupallisuuden vaaroista kannattaa varoittaa. Liiallisen tuhlailun ansaan ja yli varojensa elämiseen on moni sortunut. Sitten tulevat tänne ja sanovat että miksi et varoittanut :)

    ReplyDelete
  6. Onpa sinulla herkullisen monipuolinen näkökulma Isänpäivään ja isyyteen. Samaan aikaan syvällisin, hauskin ja vakavin juhlapäivän toivotus, johon olen koskaan törmännyt.

    ReplyDelete
  7. KATJA: Kiitos sanoistasi. Ihan tässä ryhti paranee kun saa noin painavaa palautetta :) Lisään sinut blogirullaani kieppumaan jotta pääsen lisää sanojasi lukemaan.

    ReplyDelete
  8. Henk. kohtaisesti en yleensä pidä isänpäivästä mutta tänä isänpäivänä oli hauskaa ja tuli herätessä mieleen omien lasteni lapsuus. Minut nimittäin herätti - yllättäen may I add - 1v. 3kk vanha tyttärentyttäreni (Jolla muuten on terävät polvet, onneksi minulla on pehmeä vatsa) repimällä parrastani (mikä siinä partani repimisessä muka niin hauskaa on?).

    ReplyDelete
  9. JOHANNES: Joskus vaikea eläytyä pikkuväen hauskuuksiin :) Kiva että sulla on pikkutyttö elämässäsi.

    Voisin ehkä itsekin kokeeksi nykäistä joulupukin parrasta - jos uskaltaisin. Saattaisi käydä huonosti. Hehe, faijani yritti esittää joulupukkia kun olin pieni, mutta minä keksin heti kuka siellä naamarin alla oli :D

    ReplyDelete
  10. Meillä vietetään isoisän ja appiukon päivää.

    ReplyDelete
  11. Niin pitääkin! Ja äitienpäivänä isoäidin ja anopin päivää, jos ihmisellä sellaisia aarteita on elämässään.

    ReplyDelete
  12. Anonymous10:24 pm

    aarre anoppi hävisi liian aikaisin auto-onnettomuudessa

    ReplyDelete
  13. HANNELE: Olen pahoillani. Minäkin menetin anoppi-aarteeni toissakesänä ;( Hyvät muistot on, ja ne ovat jalokiviä kalliimpia aarteita.

    ReplyDelete