Pienet pojat - niinpä. Tämänkin voi nähdä sielunsa silmillä:
(Sivu 17) "... musiikkileikkikoulussa missä joukko lapsia saa rytmipalikat ja tehtäväkseen soittaa tasatahtia yhteen rytmiin. Siinä sitten istutaan rivissä ja nauhalta alkaa kuulua tuttu laulu. Kaikilla tuntuu olevan osaamista, sopeutumiskykyä, ja - halua. Ihan kiva juttu, tehdään musiikkia! Vaan miten käy? Eiköhän joku, yleensä poika, ala miekkailla toisen pojan kanssa palikallaan. Toinen poika kokeilee kuinka kauas se pyörii lattialla. Kolmas tökkää sen kaverin kylkeen, ja saa aikaan rähinän. Neljäs työntää palikan nenäänsä ja naurattaa kaveriaan. Olkaa kunnolla! huudot kaikuvat enimmäkseen pojille."
Heh. Miten noista olennoista sitten toisaalta kehkeytyy sotilaita armeijaan tottelemaan käskyjä suoraviivaisesti mitään kyselemättä?
Luulisin, että tuollainen ero käytöksissä johdu ihan siitä, että armeijassa siitä saa heti tuntuvan rangaistuksen, kun taas päiväkodissa tai koulussa topuutellaan ja huomautellaan. Pikkupoikien iloa ei niinkään haluta pilata, kun taas armeijan poikien ilo on tarkoitettu pilattavaksi.
ReplyDeleteKootut tiedeuutiset- Kookas.fi
Jokin aika sitten näin telkusta draamaharjoitukset (på svenska), joissa tytöt harjoittelivat elämää poikina ja vastaavasti pojat tyttöjen elämää eri tilanteissa. Kylläpä oli mielenkiintoista!
ReplyDeleteMuistan esim. yhden tytön, jonka suoritus oli vertaansa vailla. Hän totesi, että miten ihmeellistä se on tajuta, että poikien maailma on huumaavaa vapautta verrattuna siihen, mitä tytöiltä odotetaan. Mutta toisaaalta, poikienkin "on oltava poikia": vapauskin voi olla vankila, jos joku ei olekaan tyyliltään niin odotustenmukaisesti "poika".
Eipä ollut ihme, että pojilla oli opettelemista jo siinä, miten liikutaan, istutaan, miten käyttäydytään ylipäätään ja miten puhutaan tyttönä - tais isis pidetään suu kiinni.:)
Molemmista ryhmistä löytyi tapauksia, joille toisen sukupuolen roolin ottaminen onnistui melko vaivattomasti tietyn harjoittelumäärän ja opastuksen jälkeen. Joillekin se oli vaikeampaa.
Tunnen olevani melko onnekas siinä mielessä, että olen päivittäin tekemisissä tyttöjen ja poikien kanssa. Jokainen heistä on ilman muuta sukupuolensa edustaja, mutta ensisijaisesti yksilö.Ja kylläpä olisi tylsää, jos jompikumpi sukupuoli vallitsisi yksin ja ainoana olemis-, ajattelu- ja ilmaisutapana.
Kiitos sinulle arkiterapeutti! Saara Kinnunen on ollut löytö! Niin moni asia sitä kautta on saanut nyt vahvistuksen ja pystyn perustelemaan omia näkemyksiäni tehtävässäni.
ReplyDeleteKivi - sinulle on pakko kertoa pari pätkää Kinnusen kirjasta. Nimittäin se on just tuota mitä olet kiroittanut. Norjalainen tutkija Hanna Haavind havaitsi, että tyttojen oletetaan varhaisemmin ja suuremmassa määrin ymmärtävän toimintansa syyt ja seuraukset sekä vaikutukset muihin. Poikien kanssa taas hankalat tilanteet leikitään läpi , ilman että heidän tarvitsee ymmärtää, miksi asiat on saatava sujumaan. Ehkä siitä johtuu se miksi poikana voi olla vapaammin? En osaa sanoa, kun en koskaan vielä ole poika ollut!
Näistä asioista riittää kirjoitettavaa. Kirjoitin tänään blogissani vaihteeksi tytöistä. Kinnusen kirjassa on kivasta kuvattu näitä eroja!
ReplyDeleteHei, tekee vielä mieli kirjoittaa tähän pari kommenttia...Tänään yksi aamun ekan tunnin väsynyt koululainen (poika) pyysi yllättäen, että hieroisin hänen niskaansa. Ulp! En sitten hieronut, kun ajattelin, että minähän olen opettaja ja hän oppilas, Eri sukupuoltakin ollaan. Gulp, gulp.
ReplyDeleteSitten kuulin, että tässä koulussa oppilaita kosketaan, se on tervettä ja kuuluu asiaan. Se on tuki ja turva siinäkin mielessä, että olemme kaikki ensisijaisesti ihmisiä ja inhimillisiä olentoja ja tarvitsemme toisiamme ja toistemme tsemppiä päivittäin!
Hitot hullusta maailmasta, ei se meitä koske! Terve tietää, mikä on tervettä ja that's it!
Pikkuhiljaa alan asennoitua ihmismäisempään opettajuuteen. Minulle tämä sopii! :)
Kiitos teille kaikista kommenteista, ja terveisiä läksykerhosta, jota ohjaan perjantaisin Pukinmäen koulussa. Nyt oli viides kerta ja olen kovasti mieltynyt ryhmääni joka koostuu 7-luokkalaisista maahanmuuttajista, tytöistä ja pojista :) Käyn siellä Punaisen Ristin vapaaehtoisena. Näin ilmoituksen heidän lehdessään viime toukokuussa.
ReplyDeleteTyttö-poika-keskustelu tuntuu nyt juuri erityisen kiinnostavalta juuri tuosta syystä että tällä hetkellä ohjaan nuoria, toimittuani vuosikaudet vain aikuiskouluttajana.
Mieheni on epatyypillinen mies - han ei seuraa urheilua eika ole kiinnostunut miesten tavasta hakea keskusteluyhteytta urheilun kautta.
ReplyDeleteJotkut miehet eivat muusta osaa puhuakaan, kuulemma.
Mina pidan mieheni ajan tasalla tarkeissa tai mielenkiintoisissa uutisissa/tapahtumissa - han noukkii ne kuin tarjottimelta ja tietaa mista maailmalla ja Suomessa puhutaan.
On ihanaa kun on sellainen mies jonka kanssa voi puhua mista tahansa! Ja jos omat tiedot ei riita haemme sita > keskustelu jatkuu... jne.
En voisi kuvitella itseani perusmiehen kanssa, joka istuu/makaa sohvalla, katsoo urheilua ja vetaa kaljaa.
En vaikkei vetaisi kaljaakaan. :)
ps. mieheni on kylla itse urheilijatyyppi ja harrastanut pitkaan mm. tennista mutta nyt siis takerruin urheilun seuraamiseen.
Mä olin just tommonen palikoita nenään tunkeva ja miekkaileva tyttö pikkulikkana.
ReplyDeleteEi se ole poikien yksinoikeus:)
Ohaajasta aika pitkälle kiinni, miten juttu päättyy...
Nattulille sanoisin, että ei poikia intissä pilata.
Niitä jalostetaan.
Annetaan säännöllinen vuorokausirytmi.
Ruokitaan x4 päivässä.
Opetetaan ryhmässä toimintaa.
Opetetaan huolehtimaan varusteistansa ja olemaan jättämättä kaveria pulaan.
Opetetaan ottamaan lakki/pipo päästä kun mennään sisätiloihin.
Opetetaan avaamaan ovi ja pitämään sitä auki jättämättä tulijan nenää ovenväliin.
Opetetaan olematta suihkussa 45:ttä minuuttia.
Opetetaan arvostamaan kotioloja, ja äipän tahi iskän tekemää ruokaa.
Maansa puolustamisen lisäksi....
Mulla ei pojista kamalasti oo kokemusta ja itse olen aina ollut kovin Tyttö, mutta Arjaannelin kommentista tuli mieleen että eikö nuo kaikki armeijassa opittavat asiat ole sellaisia jotka voi oppia myös kotona???
ReplyDeletePikkupoikavuosistani on kauan, mutta täytyy tunnustaa, että nuo edellisen postauksesi lintsauskonstit tuntuvat tutuilta ja taidan sortua niihin vieläkin.
ReplyDeleteKoululaitosta on kovin vaikea organisoida toisin, kuin nyt tehdään, mutta kannattaisi silti yrittää lisätä toiminnallisuutta. itsekin toimin opettajana kauppaoppilaitoksessa ja yhä vain vahvistuu ajatus siitä, luokkaistumisessa on jotakin luonnotonta. Uskon että sukupuolesta riippumatta opiskelija oppii yleensä parhaiten tekemisen kautta. Tämä ei sulje pois sitä, että tietoakin jaetaan. Sellainen ongelma tosin on, että aikaa tarvitaan enemmän. Sitä voisi kysyä, olisiko parempi oppia vähemmän kunnolla kuin enemmän huonosti. Ehkä tähänkin sopisi "Less is more".
Inttiajat ovat kaukana takana. Sen muistan, että aika ison osan ajasta meidän oletettiin olevan aika infantiileja. Olihan siinä toki jotakin leppoisaakin, kun ei tarvinnut itse huolehtia ohjelmasta.
Mieluummin jättäisin siisteyskasvatuksen yms. kotien huoleksi.
Ofelia:
ReplyDeleteSepä se! Voisi ja PITÄISI, mutta käytäntö on jokseenkin muuta.
Niin kovin läheltä pääsen tuota seuraamaan, että en voi olla hämmästelemättä nykytolaa.
Myönnän, ettei suinkaan koske kaikkia nuoria.
Pikkupoikamaisuus, se on tavoiteltava asia. Asioista saa innostua, kuin pikkupojat.
ReplyDeleteArmeijassa ei pärjää, jos ei ole pikkupoikamaista pilkettä silmäkulmassa (muodossa toki "imetään sitä hymyä", mutta armeija on paljon muutakin kuin sulkeisjärjestysharjoituksia ja muuta muodossa olemista).
Ne, jotka ovat kasvaneet aikuisiksi jo ennen armeijaa, saattavat valittaa hiljaa mielessään taistelukoulutuksen aikana: "tuommoisia pikkupoikien sotaleikkejä" "ryömitään niin kuin pikkulapset". Toiset, optimistit taas syöksyilevät antaumuksella, pikkupoikamainen pilke silmäkulmassa. Poikamaisuus voi olla sitäkin, että tekee asiat hyvin, jopa liioitellun hyvin.
Armeijassa on paljon sellaista, jossa saa olla pikkupoika.
Eihän katsota armeijaa pessimististen silmälasien läpi?
Ja ihminen tarvitsee joskus äärisuorituksia, sellaista että on niiiiin tympeää, että ei voi muuta kuin.....nauraa :)