Saturday, April 05, 2008

KESKUSTELUJEN PALONARKUUS JA VALONARKUUS


Suurtakaan ihmistuntemusta ei tarvita sen tosiasian oppimiseksi että kaikkein eniten yksilö hakee hyväksyntää ja kaikkein eniten kammoksuu paheksuntaa ja hyljeksintää.

Siinä selitystä tupakointikeskustelun leimahtavuudelle. 

Keskustelussa tupakoimaton on jäänyt helposti alakynteen ja tullut haukutuksi myös siitä syystä että on protestin ja suuttumuksen paikka jos tupakoijaa yritetään määräillä. Itsemääräämisoikeutta uhataan kun vihjataankin siihen suuntaan että pitäisi alistua muiden tahtoon. 

Rennossa, alunperin vaarattomassa juttelutilanteessa piilee vaara. On muutama kerta nähty mitä tapahtuu kun yksi porukasta kokee vapautensa uhatuksi kun olettaa joutuvansa paheksutuksi. Tämä on tupakkakeskustelujen ydintä.  

Jos mitään ratkaisuja asiaan toivotaan pitäisi ensin hälventää tieltä sekä kaikki syyttelevät asenteet että puolustuskannalla olo. Tähän on mielestäni tullut tervetullutta parannusta pari viimeisen vuoden aikana. 

Avoimuuden aika sallii yhä paremmin palonarkojen ja myös valonarkojen aiheiden käsittelyä. Pois paheksunta. Pois häpeily. Asiat pöydälle ja päivänvaloon. Eiköhän ratkaisuja ja parannuksia ala löytyä ja kaikilla on vapaampi ja parempi olo.  

5 comments:

  1. Anonymous10:21 am

    (tja, nuoret joskus tyytyvät paheksuntaan ja hyljeksintäänkin. Hyväksyntä omien kavereitten kans tärkeetä, mutta ei vanhuksista aina piitata, eikä heitä haluta matkia)

    ReplyDelete
  2. Arkojen keskustelunaiheiden kanssa tuppaa käymään aluksi niin, että ensin ihmiset päästelevät emotionaalisia paineitaa ja turhautumiaan. Virhe, joka tämän jälkeen tehdään on siinä, että keskustelu jätetään tähän, koska ei siitä mitään tullut, sillä jos keskustelua yritetään avata seuraavalla kerralla pidemmän ajan päästä samasta aiheesta niin paineet ovat taas kasvaneet ja ollaan paineenpäästely vaiheessa.

    Kun paineita on aluksi päästelty tarpeeksi voidaan sitten ruveta oikeasti keskustelemaan ns. asiakysymyksistä ilman liian tunteikkaita äänenpainoja.

    ReplyDelete
  3. Hannele: Nuoria en tullut vielä erikseen ajatelleeksi. Tuo on totta mitä sanot. Minulla oli mielessä tekstiä kirjoittaessani aikuiset... PItääkin ajatella asia uusiksi tuosta(kin) näkökulmasta.

    Olematon: On se niin että jos työpaikan kahvihuoneessa yksi henkilö suuttuu ja räjähtää, kuin yhteisestä sopimuksesta sen jälkeen vältetään kyseistä aihetta. Jep, olen nähnyt! (Oikein hymyilyttää kun paria tilannetta muistelen - vaikka ei silloin naurattanut :)

    Ehkä hyvää keskusteluun voisi päästä myös sopivalla alustuksella, ehdottamalla että puhutaan ilman syyllistämistä ja moralisointia. Jos kaikki tekevät tuosta "sopimuksen" mikä ettei onnistuisi. Tätä sanoessani mietin tosin että joidenkin tuntemieni yksilöiden kanssa ei kannata edes yrittää...

    Ne on muuten kamalia tilanteita kun pahaa aavistamatta sanoo jonkun väärän sanan ja kohta on piru merrassa :D Esimerkiksi kerran sanoin "työmoraali" ja se oli yhdelle kuin punainen vaate härälle; alkoi huutaa että koko v*tun sana v'tuttaa ! Enkä itse tarkoittanut sillä sanalla mitään mitä hän ajatteli.

    ReplyDelete
  4. Tätä sanoessani mietin tosin että joidenkin tuntemieni yksilöiden kanssa ei kannata edes yrittää...

    Kun tunnistaa yksilölliset rajat/rajoitukset voi pyrkiä toimimaan näissä rajoissa. Sitä on oltava vähän tuntosarvet pystyssä, jotta näkee missä ne rajat/rajoitukset kulkevat, jolloin voi jossain määrin välttää punainenvaatehärälle- reaktioita.

    Tietenkin ihmiset reagoivat sanoihin hyvinkin yllättävästi ja juuri tyyliin kuin salama kirkkaalta taivaalta, eikä näitä henkilökohtaisia latauksia välttämättä juuri pysty ennustamaan.

    ReplyDelete
  5. Temperamentiltaan äkkipikainen yksilö voi olla kauhea rasitus porukassa. Voin kertoa kokemuksesta että muille tulee aika äkkiä halu kiertää semmoinen kaukaa.

    Voi niitä joille semmoinen on osunut pomoksi, lähisukulaiseksi, lapseksi... Paitsi tietysti jos on itse samaa mallistoa :)

    ReplyDelete