Meidän raparperi viime viikolla - ja tänään.
Noista kasvatushommista minulla on sellainen ajatus että hyvissä oloissa ei tarvitse aina niin kauheasti kasvattaa ja sorkkia. Ne kasvavat itsekin. - Lapset ja kasvit.
Luonto hoitaa kohtalaisen pitkälle. Nauttikaamme ja ihailkaamme.
Niin, tämä se onkin kiinnostava kysymys: minkälainen ympäristö edesauttaa parhaiten ihmistaimen kasvua ihmiseksi, jossa yhdistyvät mahdollisimman monet hyvät ominaisuudet? Minkälainen on se ympäristö, joka kasvattaa vahvoja ja tasapainoisia ihmisiä, joilla on arvot kohdallaan ja jotka luovat valoa toisillekin?
ReplyDeleteMuistelen tässä kohtaa vain yksiä sisaruksia, joiden molemmat vanhemmat olivat sokeita ja äiti lisäksi miltei liikuntakyvytön. Lapsista ei suinkaan tullut taivaanrannan maalareita, vaan ihan jotakin muuta.
Muitakin tapauksia olen nähnyt, joissa olosuhteet ovat olleet kaikkea muuta kuin otolliset,siis ihan päinvastaiset. Näissä oloissa kasvaneista lapsista on kuitenkin kasvanut henkilöitä, joilla on jotakin arvokasta annettavaa myös toisille ihmisille.
Minun lapsuudessani on olut valtavasti vapautta, mutta se on samalla merkinnyt myös musertavaa vastuun kantamista. Itsestä ensinnäkin ja myös lähimmistä.
Niinpä olenkin saanut lahjaksi vapaan sielun, mutta en myöskään pysty ottamaan vastuuta suuremmista kokonaisuuksista, koska muserrun niissä näillä hartioilla, joiden piti kasvaa ilman tukea.
KIVI: Minäkin olen nähnyt tapauksia ja lukenut historioita mitä ihmeellisimmistä selviytymiskeinoista ja kamppailuista, per aspera ad astra. Usein on ollut onnistumisen salaisuutena yksi kannustava läheinen, tai jonkinlainen optimistinen eteenpäinpyrkivä ajattelutapa.
ReplyDeleteJoillekin tie hyvään elämään on alkanut jonkin sorttisesta "herätyksestä" tai "valaistumisesta.
Ja sitten on niitä jotka tekevät jatkuvasti vääriä valintoja ja pilaavat mahdollisuutensa negatiivisuudella, passiivisuudella tai pelkuruudella.
Ystävissä, yhteisöissä, haaveissa, suunnitelmissa ja tavoitteiden asettamisessa on voimaa!