Miten yksi ihminen voi alistaa toisen valtaansa pelottelemalla, syyttelemällä, väheksymällä ja uskottelemalla että tämä ei pärjäisi omillaan?
Ihmismieli on outo. Tunnemme itsemme syyllisiksi silloinkin kun meitä aiheettomasti syytetään. Poliisikuulusteluissa tunnustetaan rikoksia ja parisuhteissa oletetaan että vika oli minussa kun vastapuoli oikein pontevasti syyttää. Aletaan uskoa että niinhän sen täytyy olla.
Mitä kauemmin ihmistä on vähätelty ja syytelty, sitä vahvemmin hän kai omaan kelvottomuuteensa uskoo.
Järki käteen! Irti haitallisista vaistoista. Muistakaa vapaa tahto. Itsemääräämisoikeus. Ihmisoikeudet.
Ei puoliso ole toisen pomo, äiti, isä, vanginvartija, moraalinvartija.
Minua ei onneksi puoliso syyllistä, mutta minut on kasvatettu syyllistämällä. Sain jo lapsena syyt niskoilleni asioista, joista en edes tiennyt mitään. Isoäitini ilmeisesti ajatteli sen olevan näppärä kasvatuskeino. Ja minä todellakin koin jatkuvaa syyllisyyttä lapsuudessa, mutta vasta aikuisena ymmärsin, että minua oli huijattu pahemman kerran eikä mikään tapauksista ollutkaan minun syytäni.
ReplyDeleteOmat lapseni aion kasvattaa eri tavalla...
Mieheni yrittää tuota syyllistämiskikkaa aina kun hän alkaa itse olla epävarmalla maaperällä. Se on kuin jokin paniikkireaktio, minkä hän on luultavasti äidiltään oppinut. Jos syyllistämisen kohde vaan olisi vastaanottavaisempi...
ReplyDeleteJokatapauksessa se on tyyliä: "sä et pärjää omillas kun sulla on toi sairaus", "sä et pysty huolehtimaan edes koirista, miten voit kuvitella hankkivas lapsia", "sulla on alkoholistigeenit itelläskin... teidän mutsi on ja teidän iskä on, veljes on jne...", "olisit eronnut musta ennen kuin ostettiin tää asunto, nyt se on sun vikas, et meillä on helvetisti velkaa", "miks et puuttunu mun juomiseen aiemmin, niin olisin voinu jättää sut jo viimekesänä, nyt mä oon tuhlannu sun kanssa aikaa. Sitäpaitsi, mähän sanoin sulle jo kun alettiin seurustelemaan, että mä sit juon...", "sanot mua alkoholistiksi, mut ite oot ihan pilleristi, koukussa noihin lääkkeisiis, sä hajoaisit ilman".
Heh, et niin pirteetä touhua.
Juu. Käväisin lapsuudenkodissani äsken, ja siellähän sitä tavaraa taas satoi niskaan, että oksat pois! Alkuperäisperheessä on alkoholismia ja sieltä suunnastahan sitä hirviömäistä juttua taas sai kuulla. Olen idiootti ja ties mikä hyväksikäyttäjä, jolla on karmea luonne jne. Suoraan persoonaan kohdistuvaa "moitetta". Syyllistäjä itse ei tuntenut mitään omantunnon pistoista omalta kohdaltaan, vaikka taisi jäädä lapset ruokkimatta ja yöksi ilman peittoa (minä hoidin), kun pullo kutsui päivästä toiseen....
ReplyDeleteMun on nmuut sukulaiset yhtä ansioituneita kielteisessä mielessä. Huh! Onneksi kohtaa alkavat työt, on muuta ajattelemista.
Eikä sitä aina edes huomaa...
ReplyDeleteMonesti syyttäjä syyttää eniten itseään mutta purkaa syytöksensä toiseen.
ReplyDeleteOnneksi minulla ei nykyään ole pomoa missään mielessä.
Moni ymmärtää sinun sanasi ja tahtoisi toimia niiden mukaan muttei uskalla tarttua muutokseen elämässään.
Ihmismieli (etenkin lapsen) on myös otollinen alusta piirtää siihen syyllisyys. Näin paljon itseäni Annien kommentissa. Sellaisen aivopesun jälkeen voi kestää aika kauan ennen kuin pääsee eroon perusteettomista syyllisyydentunteista, vaikka kuinka ne järjellä tiedostaisi. Pitää opetella uudelleen elämään, vanhaa taulua kun ei voi pyyhkiä tyhjäksi.
ReplyDeleteminä toivon vaan että olisi joku joka puolustaisi minua, kun ei jaksaisi yksin.. mut ei sellaista ole eikä varmaan tulekaan enkä ole todellakaan päässyt irti syyllisyydentuntemisesta. tiedänhän minä että olen aina ollut perheen musta lammas, itsekäs ja laiska ja mitävielä. :P siis ei nyt vaan millään jaksaisi. sit kun on nousujakso niin en välitä, olen vahvempi ja voin sivuuttaa syytökset olankohautuksella. nyt painaa menneetkin syytökset päälle ja tulevat, kun joistain ihmisistä voi niin selkeästi nähdä niiden reaktiot etukäteen.
ReplyDelete(kiits et sain parkua täällä vähän)