Wednesday, April 11, 2007

ELÄMÄN RASISMIA

.

Olenko minä rasisti?

Jos rasismi tarkoittaa syrjintää, ja jos syrjintä tarkoittaa sitä että valitsen tiettyjä ihmisiä elämääni ja karsin toisia pois, niin kyllä, kyllä minä siinä tapauksessa olen rasisti.

Joidenkin ihmisten seura on toisinaan pakollista. Sukulaiset, työtoverit ja niin edelleen.

Silloin kun on valinnanvaraa, hakeudun tiettyjen henkilöiden seuraan, mutta vältän toisia. Joissakin elämän vaiheissa olen jopa kokonaan katkaissut välit joihinkin. Valitsen ihmisiä elämääni sen perusteella onko heistä minulle hyötyä ja iloa, sen perusteella voinko itse olla heille avuksi ja hyödyksi. Karsin pois negatiivisia, haitallisia ihmissuhteita, joista tulee huono olo. Toisinaan lyöttäydyn yhteen ihmisien kanssa jotta voimme yhdistää voimamme ja tehdä yhteistyötä.

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Tampereella. Vältinkö kadulla tapaamieni romanien seuraa? Kyllä, koska heillä oli tapana tulla röyhkeästi pummaamaan rahaa ja puhumaan tyhmiä. He olivat häirikköjä. Jos he olisivat olleet mukavia, olisin hakeutunut heidän seuraansa. Vältin kaikkia häiriköitä, en ainoastaan mustalais-sellaisia. Jos se on rasismia niin sitten olen rasisti. Pitää muuten lisätä listaan humalaisetkin. Eihän niitä kukaan selvin päin kestä.

Kun oleskelin Lontoossa missä oli tarjolla monenmaalaista seuraa ja kirjaimellisesti valinnanvaraa, valitsin juttukavereiksi useinkin tiettyjä kansallisuuksia. Vaikuttaapa tosiaan rasismilta. Puhuin mielelläni italialaisten ja espanjalaisten kanssa jotta sain kieliharjoittelua, samoin ranskalaisten kanssa. Samassa hotellissa oli työtovereina erimaalaisia. Valitsin ruokalassa kenen pöytään menen jotta sain puhua minulle mieluisien ihmisien ja tiettyjen kielten puhujien kanssa.

Onhan tämä ihmisen elo eräänlaista syrjintää ja suosimista päivästä päivään. Turha sitä on kieltämään ruveta. Valitsen huolella ne blogitkin joita seuraan. Jätän raa'an rasistisesti minua kiinnostamattomat aiheet, rääväsuiset, kyyniset, piruilevat ja ruttuturpaiset tekstit. Valitsen eloisat, valoisat, asiallista asiaa sisältävät, itseäni kiinnostavat raikkaat ja rapeat blogit.
.

10 comments:

  1. Anonymous9:36 pm

    Elämä on myös ennenkaikkea valintaa. Kun valitset oikein sisimpäsi kannalta, valitset oikein. Syrjintä on sana, jolla voidaan syyllistää silloin, kun nämä "muut" eivät hyödy valinnastasi.

    ReplyDelete
  2. Anonymous11:15 pm

    ei kai tuo nyt ihan rasismia ole? eikös kaikki tee elämässään valintoja sen mukaan, mikä itseään miellyttää?! eihän kaikist voi pitää ja kaikkien seurassa viihtyä.

    rasismiksi minä luokittelisen sen, että epäilin mun käden kipsanneen lääkärin taitoja, koska se puhui murtaen suomea!

    ReplyDelete
  3. Anonymous6:59 am

    Ennen kuin ryhdymme kivittämään pitäisi varmaan määritellä mitä rasismi on?

    Wikipedia määrittelee asian seuraavasti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

    Onko wikipedia luotettava tiedonantaja kuitenkaan, sinnehän voi kirjoitella kuka tahansa mitä tahansa kunnes joku älähtää! Vai olenko asiassa väärässä ja rasisti!

    Kiitos muuten kannustavista sanoistasi, sitä kyllä välillä blogini kohdalla tarvitaan! Välillä menee usko, että mitä hullua minäkin täällä kirjoittelen...

    ReplyDelete
  4. M, totta puhut. Syyllistäjiä ja muita temppuilijoita onpi maisemat pullollaan. Ei pidä antaa niiden vaikuttaa itseensä.

    Orava, vähän kaikkea nimitellään nykyään rasismiksi. Tuo sinun esimerkkisi kuvastaa jonkun mielestä ennakkoluuloa, toisen mielestä rasismia, kolmas pitää sitä terveenä epäluulona joka voi hyvinkin osoittautua todeksi... Mites käsi voi?

    Komposti, olipa pahuksen hyvää asiaa antamassasi linkissä! Kävin lukemassa ja pistin talteen lisätutkailuja varten. Sielläkin todettiin että arkikielessä ihmiset käyttävät sanaa rasismi väärin. Aluperinhän siinä on race eli rotu pohjana, ikärasismi siis ei ole siinä mielessä oikea sana, vaan ikäsyrjintä.

    Kirjoittele vaan edelleenkin blogia. Mitä hullumpaa sen parempaa :D

    ReplyDelete
  5. Anonymous5:23 pm

    Aivan! :) Minulla on ollut pitkään kuivien kerrostumien kansalaisjournalistinen kausi. Kompostini ei oikein pala, vaan odotamme josko...

    Tarvitaan uusia kerrostumia, talikkoa, vettä ja ureaa.

    ReplyDelete
  6. Komposti alkaa taas käydä kun aurinko paistaa ja ilmat lämpenevät. Käske meilläkin käydä:D

    ReplyDelete
  7. Anonymous11:04 pm

    Vaikka kaikenlaista sanotaankin rasismiksi, ei se silti sitä ole (wikin määritelmää en vielä lukenut, minulla on omani).

    Ei siis ole mitään syytä myöskään tuottaa piruilevia ja muka-kyynisiä "valitsen seurani, joten olen rasisti" -mukakirjoituksia.

    Sanoilla on käyttönsä, rangaistakoon väärinkäytöstä asiallisesti eikä jatkamalla väärinkäyttöä. :)

    ReplyDelete
  8. Anonyymi

    Sanot että sinulla on oma määritelmäsi rasismille. Mikä siis on määritelmäsi?

    Minulla ei ole sanalle selkeää määritelmää. Pyöritin kirjoituksessani erilaisia tapailuja kaikkeen siihen sekamelskaan mitä sanan käytön ympärillä pyörii.

    Esittämäsi ajatus "väärinkäytön rankaisemisesta" on jotain minulle täysin vierasta. Jokaisella on sanoille oma käyttönsä. Mitä on väärinkäyttö?

    Ja mikä on "mukakirjoitus"? Sinun kommenttisiko nyt on sitä rankaisua?

    Mainitsit piruilun. Se on jotain mitä en tunne omakseni. Jos luet mitään minun kirjoittamaani piruilevalla äänensävyllä, se ei ole täältä lähtöisin.

    ReplyDelete
  9. Anonymous5:27 pm

    Ensinnäkin: "Väärinkäytön rankaisemisen" perässä on hymiö. Se tarkoittaa, että en ole tosissani - sen rankaisemisen suhteen. Minun kirjoitukseni ei ole rankaisua, kirjoitukseni on kommentti.

    Toiseksi: Väärinkäyttöä on esimerkiksi se, että aletaan puhua rasismista, jos ei tykkää joistakin ihmisistä. Kysyit itse "oletko rasisti" ja aloitit "jos rasismi tarkoittaa". Et ole rasisti (tuon perusteella), rasismi ei tarkoita sitä, että "valitset tiettyjä ihmisiä elämääni ja karsit toisia pois".

    Koska ajattelin tuon olevan selvää, niin pidin kirjoitusta mukakirjoituksena, kirjoituksena, jossa ei ole mitään asiaa, lähinnä epäasiaa, vaikka pyöritelläänkin ihan oikeita ja tärkeitäkin aiheita, kuten rasismia.

    Kolmanneksi: Viittaukseni piruiluun on ihan omaa yksinkertaisuuttani/huolimattomuuttani. Olisi pitänyt huomata, että ilmeisesti ET tiedä, onko tietynlaisten ihmisten seuran hakeminen rasismia vai ei. Luulin sinun tietävän sanan merkityksen, joten luulin sinun piruilevan, olen pahoillani väärinymmärryksestä.

    Lopuksi: Minä pidän rasismina sitä, että katsotaan ns. rotuun kuuluvan ominaisuuksia, jotka eivät liity ns. rotuun ja/tai katsotaan, että jotkut ns. rodut ovat yleisesti ottaen parempia/älykkäämpiä/ylempiä tms. kuin toiset ns. rodut.

    Jos ei pidä tummaihoisista/-hiuksisista/-silmäisistä ihmisistä, on se vain yksi inhimillinen mieltymys, mutta jos luulee, että kaikki tummaihoiset ihmiset ovat likaisia/tyhmiä/rytmitajuisia/hyviä juoksemaan tms., niin se on rasistinen käsitys. Toiset niistä ovat vakavempia kuin toiset.

    Netissä on nykyään liikkeellä suomalaisiakin (miehiä...), jotka puhuvat moniarvoista yhteiskuntaa, pakolaisuutta ja maahanmuuttoa vastaan, mutta jotka omalla toiminnallaan osoittavat, että monet asiat olisivat paremmin, jos tänne tulisi ihan keitä tahansa muita toisella tavalla ajattelevia. He loukkaavat kanssaihmisiämme ja alentavat ihmisyyttä (itsensä kohdalla). Heitä ei tarvitse kannustaa tai hyysätä.

    ReplyDelete
  10. Anonyymi, kiitän kommentistasi. Haluan yhtä kohtaa krtitisoida. Kirjoitit näin:

    "... pidin kirjoitusta mukakirjoituksena, kirjoituksena, jossa ei ole mitään asiaa, lähinnä epäasiaa, vaikka pyöritelläänkin ihan oikeita ja tärkeitäkin aiheita, kuten rasismia."

    Nyt kun tiedän mitä tarkoitat mukakirjoituksella, voin selittää että tekstini nimenomaan sisälsi asiaa, VIESTINNÄSTÄ, ei niinkään rasismista. Siitä miten sanojen merkitykset eivät ole selviä, vaan meillä kaikilla on sanoille omat määritelmänsä.

    Kiitos että selvitit tuon piruilukohdan! En millään haluaisi että kirjoittamaani luettaisiin ivallisella sävyllä. Vaikka saahan jokainen tietenkin lukea ihan niinkuin haluaa :)

    ReplyDelete