ILMAPIIRI TYÖPAIKALLA

.

Olipa hyvää mämmiä, mutta nyt pitää alkaa suuntautua työviikkoon.

Mitenkähän pitkälle pitää paikkansa luuloni että noin kolmasosa ihmisiä on eteenpäin pyrkiviä optimisteja jotka kiinnittävät päivittäin huomionsa siihen mitä on tehtävissä ja sitten tekevät sen, ja vastaavasti kaksi kolmasosaa väestä ei osaa ajatella niin päin vaan tarpoo elämäänsä selittäen mikä kaikki on pielessä ja että hommat eivät kuitenkaan onnistu.

Jos työryhmässä on yksikin vahvasti negatiivinen ajattelija kaikille muille tulee vähän lyijynraskautta jäseniin hänen läsnä ollessaan. Kun ryhmässä on kaksi sellaista minua alkaa lievästi sanottuna harmittaa. Haluan pelastautua paikalta muualle, mutta huonohan siitä on lähteä jos sattuu olemaan sen ryhmän johtaja.

Millaisia tuloksia ihminen odottaa jos hän päästelee suustaan tämänkaltaisia lausuntoja:"Ei se ole ennenkään onnistunut. Miksi se onnistuisi nyt?" "Pieleen se kuitenkin menee." "No kokeillaan nyt mutta tuskin siitä mitään tulee." "Tämä on vaikeaa."

Ihminen joka innostuu työstään on enemmän poikkeus kuin sääntö. Sitä joka innostuu katsotaankin joskus vähän oudosti. Innostus ei tunnu tarttuvan niin helposti kuin innottomuus ja hapannaamaisuus.

Muistan yhden tapauksen työpaikalta. Olimme kaikki naisia, minkä mainitsen vaikka sillä ei olekaan mitään asian kanssa tekemistä. Carita oli tullut aamulla töihin ja ilmoittanut: "Minä olen sitten pahalla päällä". Vielä iltapäivälläkin Taina ja Leena puuskahtelivat minulle ja toisilleen: "Että ihminen tulee töihin ja ilmoittaa heti kättelyssä olevansa pahalla päällä! Pöyristyttävää!"

Kyllä sen pitäisi olla jokaisen asia ponnistella ilmapiirin hyväksi. Sen verran pitäisi olla hyviä käytöstapoja, huomaavaisuutta ja järkeä että edes teeskentelisi asiallisuutta ja ystävällisyyttä. Samalla vaivalla voisi teeskennellä ryhtyvänsä innokkaasti ja optimistisesti käsiksi työtehtäviin. Ennen pitkää huomaisi oikeasti olevansa innokas ja optimistinen ja työt luistaisivat ihan eri tavalla kuin ennen.
.