KIRJAVA LAPSIJOUKKO

.

Eilen oli ihana lämmin kesäpäivä. Kävellessäni jokivarren polkua vastaani tuli hauskannäköinen joukko. Kaksi peruskoulun opettajaa oli ilmeisesti viemässä lapsia kesäilmasta nauttimaan. Näky lumosi minut. Olen itsekin opettaja ja pidän lapsista. Joukko koostui suomalaisen näköisistä ja tummaihoisista lapsista, ja toinen opettajista näytti punkkaritytöltä, mikä kaikki minun mielessäni oli sitä mitä elämän pitäisikin olla. Me olemme kaikki ookoo. Olemme kaikki erilaisia ja kaikki samanlaisia, ja vaikka emme olisikaan, mitä sitten? Joukon viimeisinä tarpoi valkoinen poika ja tumma poika käsi kädessä.

Parikin monikulttuurin vastustajaa on pyytänyt minua kirjoittamaan monikulttuurihankkeen haittapuolista. Tähän mennessä olen kirjoittanut keskustelun vaikeudesta. Keskustelu kaatuu asiattomuuteen ja kuumentuneisiin tunteisiin sekä siihen että keskustelijat alkavat hyökätä toistensa kimppuun sen sijaan että puhuisivat monikulttuurisuuden eri puolista. Se on sääli, koska nimenomaan keskustelua tarvitaan, eri näkökohtien punnitsemista, valistusta. mielipiteiden vaihtoa muussakin mielessä kuin raivokasta "sinähän vaihdat omat mielipiteesi minun antamiini mielipiteisiin heti paikalla ja sillä selvä" tyyliä.

Aloitin tuosta haittapuolesta ja nyt mainitse toisen. Jyrkkyys ja vihamielisyys jota osa vastustajista syytää tuutin täydeltä ja joka selvästi leviää ja kerää kannattajia siellä missä sitä viljellään, kantautuu pakostakin jossain muodossa suomalaisten lasten ja maahanmuuttajien lasten korviin. Siitä olen erityisen huolestunut.

Tuossa eilen kohtaamassani joukossa ei näkynyt mitään ongelmia eikä kahakoita. Lapsia on aika helppo ohjata. Heidän vanhempansa ja opettajansa vaikuttavat suuressa määrin siihen millaiseksi heidän arvomaailmansa muotoutuu. Pienen pojan maailman ihannemies on hänen oma isänsä. Millaisia siemeniä isä istuttaa pieneen mieleen jos heidän yhteisessä kodissaan puhuu sellaisia kuin noissa kiivaimmissa vihaisten miesten kannanotoissa esiintyy? Mistä sen tietää millaiseksi lapsenmieli ne jutut muuttaa? Kasvatusalan ihmisenä ja lastensuojelijana ajattelen kauhulla tuota puolta. Yksi tärkeimpiä periaatteita lasten kasvatuksessa on se että lasten päälle ei saa sälyttää aikuisten asioita. Joutuvatko kiihkoilijoiden lapset käsittelemään näitä?

APUA MISSÄ MUN PUHELIN ON?

.

Mikähän kukka on kyseessä?

Nytpä osui meitä kaikkia kuvaava tapaus silmiin blogista SALAKUUNNELTUA. Älä yritä väittää että sulle ei olisi koskaan sattunut mitään tämäntapaista. Tunnusta heti.

Jyväskylä, juna-asema

Tyttö (~17) juttelee äänekkäästi puhelimeen. Kun juna saapuu laiturille, tyttö alkaa puhellessaan puhelimeen etsiskellä jotain. Pian hän huudahtaa hätääntyneenä: Missä mun puhelin on!? Mä myöhästyn junasta jos en löydä sitä!
.

ITSETUNTO

.

Tuossa edellä oleville kiusaamis- ja kivittämiskeskusteluilleni tueksi muutama sana itsetunnosta.

Asiantuntija LIISA KELTIKANGAS-JÄRVINEN kirjoittelee teoksessaan HYVÄ ITSETUNTO (1994) tähän tapaan:

Itsetunto on tunnetta että olen hyvä, mutta minäkuva on "totuudenmukainen", toisin sanoen hyvien ominaisuuksiensa lisäksi ihminen havaitsee myös omat puutteensa ja heikkoutensa. Kuvatessaan itseään hän korostaa hyviä ominaisuuksiaan ja näkee ne huonoja tärkeämmiksi. Itsetunto on itseluottamusta ja itsearvostusta, oman elämän näkemistä ainutkertaisena ja arvokkaana. Ja HUOM! Itsetunto on kykyä samalla arvostaa muita ihmisiä.

Siinä muutamia terveen itsetunnon puolia. Tuo viimeinen on valaiseva. Huonon itsetunnon voi tunnistaa muun muassa siitä että ihminen mitätöi tai vähättelee toista ihmistä. Yksinkertaistettuna voitaisiin suoralta kädeltä väittää että kiusaajilla ei ole tervettä itsetuntoa.

Pieni pätkä itsetuntokirjoittelua vanhemmasta

KOPS-BLOGISTANI
.

KIUSAAMISESTA

.
Tekstini vanhemmasta KOPS-blogistani:
KIUSAAMISESTA

Ilmiöitä joita on vaikea hyväksyä ja käsittää kiusaamisessa on se miten sivulliset kieltäytyvät näkemästä ongelmaa ja kääntävät katseensa muualle, ja ne joiden vastuualuetta olisi asettaa kiusaajat edesvastuuseen, pakoilevat vastuutaan. Erityisen ällöttävää on uhrin syyllistäminen.

Koulukiusaaminen on kammottavaa kun kouluun on mentävä joka päivä.

Työpaikkakiusaaminen on ahdistavaa kun töissä käydään niin usein.

Henkinen väkivalta kotona on sanoinkuvaamattoman kauhea ajatus.
.

KIVITTÄMINEN

.

Kivittäminen juontaa juurensa kivikaudelta tai kauempaa. Sillä on monia muotoja, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä fyysiseen pahoinpitelyyn.

Näin eilen ohjelman koulukiusaamisesta. Ohjelmaa isännöi kokenut arvostettu psykologi. Hyi s-tana että ottaa aivoon kun yhä edelleen nykypäivän "sivistyneessä" yhteiskunnassa yksi lapsi tai nuori eristetään, hänen elämänsä tehdään helvetiksi, eikä kukaan tee mitään hänen auttamisekseen. Opettajat ja vanhemmat eivät näytä voivan mitään. Katin kontit! Ongelman kieltäminen ja sen vähättely on tosi yleinen taktiikka koulumaailmassa.

Kommentoin taannoin blogikaveri LOT:n (Blogi nimeltä Laiva on jo täynnä) kivityspostausta, ja sain häneltä nämä viisaat sanat jotka annan teillekin:

"Yhtä kivittäjää kohti kymmenen yllyttäjää,

yhtä yllyttäjää kohden kymmenen hurraajaa,

yhtä hurraajaa kohti kymmenen nyökkäilijää,

yhtä nyökkäilijää kohti kymmenen hiljaista hyväksyjää."

_________________________________________________________

Koulukiusaamisessa ja työpaikkakiusaamisessa olen samaa mieltä eilen katsomani ohjelman isännän kanssa siinä että hyväksyjät ovat yhtä syyllisiä kuin kiusaajat, koska antavat kiusaamisen jatkua.
.

KORVAT

.
Selailin yhtä johtamistaidon opustani. Siinä sanotaan että JOHTAJAN TÄRKEIN TYÖKALU OVAT HÄNEN KORVANSA.

Ajatellessani niitä lukuisia johtajia ja rehtoreita joiden kanssa olen ollut tekemisissä työurallani, ei ihan äkkiä muistu mieleen montakaan "olen pelkkänä korvana"-yksilöä. Enemmälti puhumiseen suuntautuneita miehiä ja naisia.

Sen sijaan yksi yhdyshenkilöni, koulutussihteeri ekassa firmassa johon menin aikuiskouluttamaan, hyödynsi korviaan minun kanssani. Hänellä oli tapana kirjoittaa ideani suoraan suustani korviensa kautta lehtiöön ja siitä sitten lähteä toteuttamaan toiveitani. Alun yhdestä kemian alan englanninkurssista tuli seuraavalla kaudella kaksi ja niin lähti sen työpaikan kielikoulutus etenemään.

Jaa mutta parasta että en ole itse äänessä tämän enempää yhdellä kerralla :)
.

EI SITTEN ELLEI VÄKISIN

.

Muutaman päivän viruksen ja heikon olon jälkeen voimat ja ruokahalu alkavat taas palata, samoin hengen voimat. Blogeissa en ole ehtinyt paljon kiertää, edes tärkeimmissä. Hassua muuten miten äkkiä tärkeysjärjestys voi elämässä muuttua. Joku asia voi olla edelleen tärkeä mutta yhteistyökumppani ei.

Ennen oman kielikoulutusfirmani perustamista, mikä tapahtui 90-luvulla, opetin ammatillisissa oppilaitoksissa kieliä, ja myös vähän työelämän aikuiskoulutuksessa yhden firman sisällä. Olin jo pitkän aikaa luonut omaa opetusmenetelmää ja paloin halusta kokeilla ideoitani. Päätin että pistäisin kaiken tarmoni ja intohimoni yhden oppilaitokseni hyväksi. Olin jo opettanut siellä ranskaa ja englantia monta vuotta ja tunsin sitä ammattia johon koulu opiskelijoita valmisti. Mielettömän hyvä tilaisuus minulle kehittää opetusta ja toteuttaa elämäntehtävääni, ja aikamoinen lahja oppilaitokselle ja sen johtajalle. Molemminpuolinen hyöty. Kaikki voittavat, kaikki hyötyvät -tilanne. Siis olisi ollut, jos...

Suuren innostuksen vallassa ahersin suunnitelmien kimpussa tuntikausia. Ottakaa kliseenä jos haluatte, mutta opettaminen on meistä toisille kutsumustyö. Minulle ainakin on. Raha ei ole ensisijaista. Pääsin erään toisen oppilaitoksen lähettämänä koulutukseen kursseille jossa sain briljantin idean opetuksen integroinnista. Paksu paperinippu kainalossa ja posket punaisina kiirehdin selittämään mitä minulla oli tarjota yhteiseen hankkeeseen.

En ehtinyt kertoa enempää kuin että se ja se oppilaitos lähetti minut kursseille ja sain sieltä loistavan ajatuksen opetuksen integrointiin, kun rouvan johtaja heitti kiukkuisen: "Kyllä meilläkin osataan integroida, perkele!" Hän ilmeisesti luuli että hehkutin sen toisen koulun puolesta. Jos koskaan olette kokeneet mitään samantapaista, voinette tajuta että se oli kuin isku kasvoille. Siihen katkesi selitykseni, eikä mainittu koulu saanut koskaan tietää mitä olisin heidän hyväkseen tehnyt.

Järkytyksestä toivuttuani suuntasin huomioni muualle. Perustin oman koulutusyrityksen ja siirryin vähitellen kokonaan pois koulumaailmasta, isommille vesille ja rahoille.

Hiljattain olin vähällä tehdä samantapaisen erehdyksen. Olisin antanut tarmoni ja ammattitaitoni yhden tahon käyttöön, ihan ilmaiseksi, asian harrastuksesta ja palavasta intohimosta. Onneksi olen oppinut varomaan äskeisenkaltaisia tilanteita ja petaamaan juttua huolellisesti etukäteen, mahdolliset esteet tieltä raivaten, todennäköisyyslaskelmat tehden ja niin edelleen. Äsken selvisi että taas oli kiukkuista solvaamista ja tyrmäämistä ilmassa. Onneksi selvisi ennen kuin pidemmälle ehdin!

Lähden sitä asiaa ajamaan muualle. Mitäpä sitä helmiä possuille heittelemään. Kokemus ja siitä viisastuminen on mahtava elämäntaito. Säästyy paljolta kun harkitsee mihin voimavaransa sijoittaa. Joskus kohtalokin auttaa. Kuten nyt minua se että en sairastamisen vuoksi ehtinyt tarkempia yhteistyösuunnitelmia esittää.

Ja nyt syömään. Kyllä on kevyt ja helpottunut olo. Fiuu.
.

MONIKULTTUURISUUSKORTIT

.

Olen hiukan ymmälläni. Monikulttuurin vastustajat peräänkuuluttavat järkeä. Monikulttuurin puolestapuhujien kommentit lyödään lyttyyn kovin sanoin vaatien että tunteita ei saa tuoda tähän keskusteluun lainkaan mukaan.

Keskustelu nähdään jonain pelinä ilmeisesti, koska tuon tuostakin replikoidaan:" Joo, joo, taas yritetään pelata rasistikortti." Älä kuule heiluttele sitä natsikorttia täällä." Faktat ratkaisevat. Tilastokortin saa pelata, mutta vain jos se osoittaa "vieraiden" elementtien kelvottomuuden.

Se mitä minä en oikein tahdo käsittää on se että nämä vihaiset miehet käyttävät itse tunteita argumenttiensa perusteina. Peli ei ole reilua, jos pelaajilla on eri säännöt. He nostattavat kansallistunteita omiin tarpeisiinsa, siis toistan, tunteita. Jos kerran kenelläkään ei ole lupa pelata vaikkapa myötätunto- tai ihmisyyskorttia, miten he saavat pelata isänmaallisuuskortin tai naisten suojelemiskortin?

Vihaisuuskorttia on vilautettu. Nyt kuulemma tarvitaan vihaisia miehiä jotka laittavat yhteiskunnan asiat järjestykseen. Eikös viha, vihaisuus, suuttuminen ja raivo ole tunteita? Vieläpä negatiivisia tunteita, eli siis järjen mukaan sellaisia, jotka sumentavat arvostelukykyä?

Kuka ihme jakoi meille tällaiset kortit? Miten näillä säännöillä voi pelata? Eikö tämä ole eriarvoista?
.

ME PIDETÄÄN TEITÄ SILMÄLLÄ

.


Aktivistiystävältäni Annalta lennähti meilitse suositus TV:n katsomiseen tänään. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi miten mahtava säätelevä voima siinä piilee kun on tahoja jotka pitävät toisia tahoja silmällä, tahoja jotka valvovat toisten tekemisiä, ihmisiä jotka vaativat toisia vastaamaan teoistaan ja sanoistaan, ihmisiä jotka tekevät selväksi että kaikki ei mene läpi, kaikki ei käy? Joku tolkku pitää olla talkkunan syönnissäkin.

Ja nyt ajastamaan Annan suosittelema ohjelma:

MOT: Ydinjäteristeilyä Itämerellä

TV1 20:00 - 20:30

Köyhdytetty uraani kulkee pitkin Itämerta Euroopasta Venäjälle. Suunnitelmissa on myös käytetyn ydinpolttoaineen rahtaaminen Venäjälle, sillä EU ei tiedä, mitä se tekisi radioaktiivisilla jätteillään. Toimittaja Kati Juurus. Stereo.
.

MAAHANMUUTTOASIAA

.

Valittelin sitä että hedelmällistä keskustelua on vaikea löytää aroista aiheista puhuttaessa, vaikka mielelläni osallistuisin mielipiteidenvaihtoon sananvapaudesta ja monikulttuurisuudesta. Kutsuuni vastattiin. Nimimerkki Octavianus (vai Octavius) haastoi minut nillä sanoilla:

"Kannatat maahanmuuttoa, ilmeisesti ns. rajoittamattomasti. Arvostan mielipidettäsi, koska se kuuluu demokratiaan ja keskustelevaan, vapaaseen yhteiskuntaan. Haastan Sinut rakentavaan keskusteluun, toivoakseni sillä tavalla sivistyneeseen, jossa argumentit ja faktat ratkaisevat, ei tunteet."

En kannata rajoittamatonta maahanmuuttoa. Jos joskus huudahdan nauttivani siitä että ympärilläni on kansainvälisyyttä ja erikielisiä ystäviäni ja tuttaviani, ja toivon että tulee lisää ulkomaalaisia, en älyä lisätä että "tietenkin sen jälkeen kun ja jos viranomaiset ovat todenneet maahan tulijoiden kelpoisuuden ja asiallisuuden".

En ole ennen tullut kyselleeksi ja kyseenalaistaneeksi mainittujen viranomaisten kykyjä karsia jyvät akanoista, mutta monikulttuuria kritisoivissa kirjoituksissa herjataan niin kovin sanoin päättäjiä, että päässäni alkaa kiertää kysymyksiä:

Millä pystytään etukäteen näkemään ja arvioimaan pärjääkö tulokas täällä? Oppiiko hän suomea, pääseekö kiinni työelämään, sopeutuuko hän yhteiskuntaamme, onko hänestä meille iloa ja hyötyä, ja onko meistä hänelle yhteistyökumppaneiksi, naapureiksi tai lähimmäisiksi? Tuleeko hänestä täällä onneton vai onnellinen? Tekeekö hän meidän elämämme hankalaksi?

Tuo puoli kiinnostaa minua tavattomasti. Olen itsekin alalla jossa arvioin ihmisiä jatkuvasti.

En lainkaan tiedä miten tuo maahanmuuttajien karsinta ja valinta tapahtuu, mutta työelämän valintoja olen päässyt seuraamaan silloin kun niihin firmoihin, joissa olen kouluttajana, on otettu harjoittelijoita ja uusia työntekijöitä. Paperit ja haastattelut selvittävät paljon, mutta yllätyksiä tulee silti.

Samaten siinä prosessissa kun olen ottanut uusia opiskelijoita kursseilleni tai yksityisoppilaiksi ja lähtenyt heidän kanssaan rakentamaan ja kartuttamaan heidän kielitaitoaan. Ei ihmistä voi lukea ja ennustaa tuosta vaan, vaikka tietenkin pitkä kokemus ja psykologinen koulutus auttavat. Joillakin on muita paremmat vaistot ja lahjat ihmistuntemukseen.

Mitä tiedämme maahanmuuttoviranomaisista? Millainen koulutus heillä on tuohon hommaan? Mitä vaatimuksia heille asetetaan? Mitä vaatimuksia he asettavat Suomeen muuttajille? Päättääkö yksi viranomainen vai kokonainen tiimi siitä millaisia ihmisiä ja perheitä tänne muuttaa? Onko mahdollisessa tiimissä psykologeja mukana? Mistä saamme lisää tietoja siitä prosessista?

Millä vältettäisiin Saksan, Ruotsin, Ranskan ja muiden Euroopan maiden vaikeudet?
.

REUNAT EI MEE KOHDAKKAIN!

.

Insinöörit suunnittelevat autoihin vempaimia, vipstaakeja ja virtaviivaista muotoilua. Muotisuunnittelijoiden ja muiden luovien aivojen tuotoksista saamme nauttia tai kärsiä kauneudenhoitoalalla.

Taulujensuoristajatyypeillä alkavat kiharat oieta kun ovat tulleet ostaneeksi purkin eli putelin alias pänikän jonka ensin pahaa aavistamatta avaavat, ja sitten pahaa aavistaen yrittävät sulkea takaisin samaan nelkulmaiseen muotoon joka oli lähtökohta.

Parempi olisi ollut jättää pyöreiksi kynsilakkapullo ja maskara. (En tiedä näkyykö selkeästi kuvassa. Saa klikkaamalla isommaksi.) Pakkomielteiseltä kuluu loppupäivä kun sovittaa korkkia pulloon siten että reunat menevät tasan. Sitä menoa kohta sovitellaankin pyöreitä palikoita nelikulmaisiin reikiin psykiatrin vastaanotolla. Taas.



.

KESKUSTELUTAITO

.

Demokratia, sananvapaus ja silleen.

Tärkeistä asioista pitäisi puhua. Niistä pitäisi voida puhua ja saada puhua. Ongelmia ei voi ratkaista ellei niistä olla tietoisia. Epäkohtia pitää ottaa esiin ja sitten pohtia ratkaisuja.

Ongelmia ei päästä käsittelemään jos ei osata keskustella. Osataanko Suomessa keskustella? Edistyykö sananvapauskeskustelu mihinkään suuntaan? Rasismikeskustelu? Monikulttuurisuuskeskustelu? Maahanmuuttoasia?

Rakentavaa keskustelua kaivataan. Väittelyä. Argumentointia.

Kävin parin monikulttuuria kritisoivan blogin kommenttiosastossa. Kommentoijilla on älyä ja tietoa, mutta ei taitoa viedä puheena olevaa aihetta eteenpäin ja kehittää sitä. Toisten kommenteista otetaan pätkiä joita sitten ivataan, halvennetaan tai väheksytään. "No olipa typerä lausunto." "Et ilmeisesti tiedä mitään genetiikasta." "No johan on argumentointia."

Jos otetaan päämääräksi tehdä toisten mielipiteet tyhjiksi ja kulutetaan energia siihen, varsinainen keskustelu ei etene minnekään. Sivulliselle lukijallekin tulee lannistunut olo. En halua pistää omaa mielipidettäni sinne joukkkoon. Se ammuttaisiin kuitenkin alas.

Hyvää keskustelutaitoa kaivattaisiin. Kuka opettaisi sitä meille?
.

YLI RAJOJEN

.

Tapasin tämän otuksen tänään kävelylläni. Mutkatonta meininkiä eläimen ja ihmisen välillä. Kielitaitoa ei sen kummemmin tarvittu, ei liioin esittelyjä. Kaikkihan kissan tuntevat, ja kissa näytti melkein kuin tuntevan minut.

KIELTENOPEN BLOGISSANI kertoilen vieraiden kulttuurien kohtaamisesta, kieivaikeuksista, kommelluksista, ennakkoluuloista, globaalisuudesta, kommunikaation kiemuroista. Tämä oli ihan erilainen juttu. Tuttu juttu. Ei tarvitse eritellä siamilaiskissoja ja persialaiskissoja. Kissa kuin kissa.

Kaikki kissat sanovat miau ympäri maailman. Kaikki kissat ovat harmaita yöllä. kuten ranskalainen sanalasku sanoo. La nuit, tous les chat sont gris. Minun mielestäni Mauno on niin just nappiin sopiva nimi kissalle, että olkoon minun puolestani jokainen kohtaamani katti Mauno. Sitä parempi jos asuu Maunulassa, mutta kissat voivat asua missä tahansa. Ne ovat ihan globaaleja.

Tänään kohtaamastani yksilöstä huomasi että se nautti keväästä. Siitä oli selvästi kiva nähdä minut. Se tuli tekemään tuttavuutta kulkemalla kissamaiseen tapaan sääreni sivustaa sitä hipomalla.

Ei oltu ennen nähty toisiamme. Silti heti jotenkin tunnettiin toisemme ja päästiin lähikosketukseenkin. Olipa hyvä että minulla oli kamera mukana, niin tekin näette Maunon.
.

HÖLMÖ TUNNE

.

Olenko hölmö vai kuvittelenko vain?

Tämä on sattunut jo usean kerran Stockmannin kosmetiikkaosastoilla, aina eri myyjän kanssa. Käytän laadukkaita hoitotuotteita joiden hinnat pyörivät ihan eri luokassa kuin Ykä Roska eli Yves Rocher tai Nivea. Ostoksia pitää aina punnita ja ostaa vain yksi tai kaksi tuotetta kerralla. Siis meikäläisen rahavaroilla, ja olen muutenkin tottunut hintaa miettimään ennen kuin teen ostoksia.

Mikä siinä on että kun voidepurkki kädessäni ääneen kaavailen että ostan nyt vain tämän yhden kun se on aika kallis, niin myyjä replikoi siihen kuin napista painamalla: "Ei se ole kallis." Mistä halvatusta hän minun hintahaitarini ja pankkitilini tietää?

Liikkeissä asioidessa törmää usein outoihin asiohin. Vai onko se niinpäin että myyjät kohtaavat omituisia asiakkaita?

Toinen viestintätilanne joka hölmistää minua on sellainen jossa ilmaisen oman tuntemukseni, vaikkapa että inhoan sanaa "tuunata", ja siihen kanssaihminen tokaisee että "tuunata on hyvä käyttökelpoinen sana". Voihan se ollakin. Ja varmaan onkin. Mitä sitten? Odottaisin avaamani keskustelun jatkoksi esimerkiksi tällaisia vuorosanoja: "Ai niinkö, en minä vaan" tai "Minullakin on joitakin sanoja joita inhoan" tai vaikka "Ei kannata inhota sanoja." "Se on hyvä sana" mitätöi minun tunteeni ja tekee lausuntoni jotenkin tyhjäksi. (Stockmannin myyjä kai sanoisi tähän että ei tee.)

Joskus tulee tunne että viestintä ei kertakaikkiaan onnistu. Kuulija tai lukija on ihan muissa maailmoissa. Pistin lyhyehkön, selkeän meilin ystävälle. Viimeinen lauseeni: "Seuraavat kutsut ovat 5. toukokuuta." Hän vastasi parilla lauseella, ja lopetti: "Ilmoita sitten milloin seuraavat kutsut ovat."
.

TALKKAREISTA JA MUISTA AMMATTIKUNNISTA

.

Kuulin jo lapsena juttuja talonmiesten "ammattitaudista". Olivat kuulemma kovia ryyppäämään. Ainakin siinä talossa jossa vuoden verran asuimme nuorina opiskelijoina, saimme havaita huhun todeksi. Rappukäytävässä mölyttiin usein yöllä. Se oli Helsingissä Eerikinkadulla. Ajattelimme valittaa talkkarille, mutta onneksi emme niin tehneet. Hän oli nimittäin yksi niistä möykkäreistä.

Mutta sitten toisaalta ennen tuota olin saanut kuulla vanhempieni talossa asuvasta energisestä nuoresta talonmiehestä joka pesi katua letkulla jo aamuviideltä, tai heilui harjan varressa ja vaikutti nauttivan työnteosta.

Myöhemmässä vaiheessa elämää pääsimme viihtyisään kerrostaloon Hiekkaharjussa jossa naistalonmies piti hyvää huolta rappusiivouksesta ja talon väestä jopa niin hyvää huolta että jotkut suuttuivat. Väittivät tungetteluksi. Rouva talonmies saattoi kerätä jonkun naapurin pyykit narulta sateen alkaessa pyykkikoriin ja pistää pyykit naapurin eteiseen, minne hän pääsi yleisavainta käyttämällä.

Hänen aviomiehensä hoiti ryyppäyspuolen. Mies tuli kerran aamuyöstä kotiin, keitti perunoita ja unohti hellan päälle. Huh mikä katku ja savu portaissa leijui aamulla kun heräsimme. Me asuimme pari kerrosta talonmiehen asunnon yläpuolella. Se oli semmoista tiivistä naapuruutta. Muistelen tuota taloa kaiholla, vaikka mieluummin asunkin omakotitalossa.

Toinen ammattikunta josta kiertää kelvottomuushuhua ovat maalarit. Useilta tahoilta olen kuullut että kun maalarille maksaa urakan puolessa välissä, hän häipyy ryyppyreissulle, eikä ole tietoa koska palaa. En tiedä onko tuossa jutussa perää, mutta yhdessä kerrostalossa jossa asuimme, tehtiin parvekeremontti, ja sen yhteydessä näin oikeaa työmyyrämäistä työntekoa. Maalariporukassa oli yksi nuori kaveri joka teki työtä aamuvarhaisesta iltamyöhään. Moikkasin häntä yleensä aamulla parvekkeelta käsin, tai pihassa kulkiessani heilutin hänelle yläviistoon, missä hän kiipeili kuin apina ja maalaili ahkerasti. Uskon että hän teki yhtä paljon töitä kuin muu porukka yhteensä.

Mainitaanpa vielä kiinteistövälittäjät ja automekaanikot. Totta vai täyttä palturia että ketkuilevat? Ovatko vain joutuneet epäluulojen kohteeksi? Me olimme ainakin tosi tyytyväisiä siihen välittäjään joka välitti meille nykyisen talomme. Kiva ihminen johon lähestulkoon tunsimme tutustuvamme bisneksen aikana ja sen jälkeen.

Mekaanikot ja korjaamot? Well, yksi hukkasi automme. Kyllä se loppujen lopuksi korjaamon pihasta löytyi, mutta oli työn takana saada ketään puhelimeen. Puuh. En jaksa selittää. Sanon vaan että lopuksi he hukkasivat renkaatkin jotka olimme ostaneet yhden tahon kautta ja jotka oli sovittu että se ja se siirtää sieltä ja sieltä meidän automme tavarasäiliööööön....

Ja sitten toisaalta olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja iloisesti yllättyneitä joidenkin korjaamojen palvelualttiudesta. Yksi tarjoutui käyttämään automme läheisessä katsastuskonttorissa.

Talonmiestään ei ehkä voi valita, mutta palveluissa on se hyvä puoli että niissä on valinnanvaraa. Hyvä idea kysellä tuttavilta etukäteen.

Onko teidän mielestänne perää siinä että talkkareissa, maalareissa, kiinteistövälittäjissä, mekaanikoissa tai jossain muissa ammattiryhmissä on ketkuja? Meneekö semmoinen enää nykyajan kovassa kilpailussa läpi?
.

TYHJYYS

.

RUNOTORSTAI aiheen lykkää,
tästä ei ehkä kaikki tykkää:

TYHJYYS

Vappuaamu sarastaa
johan päätä kivistää

tyhjä pää
tyhmä pää

tyhjät taskut
millä maksan laskut
possupankki ei kilise
rahapussi ei helise
Champs Elysée
tyhjät pullot kalisee
vatsakin jo murisee

viimeinen ilmapallo
kutistuu
supistuu
vääntelehtii
ontosti ääntelehtii

PRÖÖÖöööt...

kaikuu
on niin tyhjää
.