Muutaman päivän viruksen ja heikon olon jälkeen voimat ja ruokahalu alkavat taas palata, samoin hengen voimat. Blogeissa en ole ehtinyt paljon kiertää, edes tärkeimmissä. Hassua muuten miten äkkiä tärkeysjärjestys voi elämässä muuttua. Joku asia voi olla edelleen tärkeä mutta yhteistyökumppani ei.
Ennen oman kielikoulutusfirmani perustamista, mikä tapahtui 90-luvulla, opetin ammatillisissa oppilaitoksissa kieliä, ja myös vähän työelämän aikuiskoulutuksessa yhden firman sisällä. Olin jo pitkän aikaa luonut omaa opetusmenetelmää ja paloin halusta kokeilla ideoitani. Päätin että pistäisin kaiken tarmoni ja intohimoni yhden oppilaitokseni hyväksi. Olin jo opettanut siellä ranskaa ja englantia monta vuotta ja tunsin sitä ammattia johon koulu opiskelijoita valmisti. Mielettömän hyvä tilaisuus minulle kehittää opetusta ja toteuttaa elämäntehtävääni, ja aikamoinen lahja oppilaitokselle ja sen johtajalle. Molemminpuolinen hyöty. Kaikki voittavat, kaikki hyötyvät -tilanne. Siis olisi ollut, jos...
Suuren innostuksen vallassa ahersin suunnitelmien kimpussa tuntikausia. Ottakaa kliseenä jos haluatte, mutta opettaminen on meistä toisille kutsumustyö. Minulle ainakin on. Raha ei ole ensisijaista. Pääsin erään toisen oppilaitoksen lähettämänä koulutukseen kursseille jossa sain briljantin idean opetuksen integroinnista. Paksu paperinippu kainalossa ja posket punaisina kiirehdin selittämään mitä minulla oli tarjota yhteiseen hankkeeseen.
En ehtinyt kertoa enempää kuin että se ja se oppilaitos lähetti minut kursseille ja sain sieltä loistavan ajatuksen opetuksen integrointiin, kun rouvan johtaja heitti kiukkuisen: "Kyllä meilläkin osataan integroida, perkele!" Hän ilmeisesti luuli että hehkutin sen toisen koulun puolesta. Jos koskaan olette kokeneet mitään samantapaista, voinette tajuta että se oli kuin isku kasvoille. Siihen katkesi selitykseni, eikä mainittu koulu saanut koskaan tietää mitä olisin heidän hyväkseen tehnyt.
Järkytyksestä toivuttuani suuntasin huomioni muualle. Perustin oman koulutusyrityksen ja siirryin vähitellen kokonaan pois koulumaailmasta, isommille vesille ja rahoille.
Hiljattain olin vähällä tehdä samantapaisen erehdyksen. Olisin antanut tarmoni ja ammattitaitoni yhden tahon käyttöön, ihan ilmaiseksi, asian harrastuksesta ja palavasta intohimosta. Onneksi olen oppinut varomaan äskeisenkaltaisia tilanteita ja petaamaan juttua huolellisesti etukäteen, mahdolliset esteet tieltä raivaten, todennäköisyyslaskelmat tehden ja niin edelleen. Äsken selvisi että taas oli kiukkuista solvaamista ja tyrmäämistä ilmassa. Onneksi selvisi ennen kuin pidemmälle ehdin!
Lähden sitä asiaa ajamaan muualle. Mitäpä sitä helmiä possuille heittelemään. Kokemus ja siitä viisastuminen on mahtava elämäntaito. Säästyy paljolta kun harkitsee mihin voimavaransa sijoittaa. Joskus kohtalokin auttaa. Kuten nyt minua se että en sairastamisen vuoksi ehtinyt tarkempia yhteistyösuunnitelmia esittää.
Ja nyt syömään. Kyllä on kevyt ja helpottunut olo. Fiuu.
.
Hienoa! Luojan lykky! :-)
ReplyDeleteTervehdys
ReplyDeleteÄlä muuta sano! :)
On muuten tosi tuttua juttua, Rita.
ReplyDelete90-luvun lopulta on mielessäni muutamakin tilanne, jossa olisin ilmaiseksi antanut multimediankäsikirjoittamisen ja sisällöntuotannon osaamiseni yleishyödyllisen tahon palvelukseen ihan ystävällisyyttäni, mutta huh huh.
Nykyisin laitan töilleni aina liiton suositusten mukaisen hintalapun tai lasken, millaiseen kuukausipalkkaan tähtään ja paljonko oheiskuluja joudun maksamaan. Uuttaluova työ kannattaa tehdä aivan omiin nimiinsä, uskon.
Tuttua, pienistä ympyröistä. Olisin tarjonnut yhden lopputyöni ideaa Herjaamolle työkiertoon jne. liittyen - ja siitähän mekkala syntyi. Ja vielä määräaikainen moista esitti. En vieläkään osaa pitää nassuani kiinni, mutta nyt jo toinen henkilö esitti ihan samaa asiaa ,> Että näinhän se. En minä rahaa, vaan ihan viattomuuttani kuvittelin ihmisten sitten ymmärtävän toisiaan ja toisten työtilanteita paremmin. Huh - olinpas tyhmä!
ReplyDeleteAi niin, tervetuloa Vinski 1-vuotistaloontulojuhliin - bileet on juuri menossa ja minut häädettiin hetkeksi pois keittiöstä! Käyhän katsomassa meininkiä *virn* Kuin Vilkkilässä kissoja ;D
Niin se on Kirsi ja Polgara, että nämä tällaiset kokemukset ja nenille saamiset kuuluvat elämään. Tuo kuvaamani kokemus oli vain yksi monista minun urallani, ja vastakkaisiakin kokemuksia on ollut, eli siis sellaisia että yhteistyötarjoukseni on otettu vastaan.
ReplyDeleteJos jollekulle ei ole koskaan käynyt noin, olisiko kyseessä itsekäs ihminen joka ei koskaan anna muille mitään? En missään tapauksessa lopeta oman korteni kantamista kekoon, mutta vain jos tiedän että minua arvostetaan. Ja kuten sanottu, harkitsen nykyään jonkin aikaa ennen kuin lähden tyrkylle.
Hei Rita/Kops!
ReplyDeleteKäväisin pitkästä aikaa lukemassa plokiasi ja mitkä hienot keskustelut täällä ovatkaan velloneet! Tosin itse en kauheasti uskalla alkaa keskustelemaan esim. mamu:ista tai yleensäkin moku:ista koska lyttäännyn kovin helposti ja pahoitan mieleni jos joku alkaa henkilökohtaisuuksia laukomaan. Tyydyn vain lueskelemaan muiden mielipiteitä ja otan niistä opikseni tahi en:)
Hyvää Sunnuntai-iltaa Sinulle!
Kiitos Salka!
ReplyDeleteMinä en lyttyyn mene, mutta valitsen nykyään aika tarkkaan taisteluni. En lähde tuhlaamaan aikaani ja energiaani minnekään missä kivet lentävät ellen katso sitä ehdottoman välttämättömäksi. Siten säästyy isot voimavarat jotka saa hyötykäyttöön muualla.
Kiva että kävit :) En ole pitkään aikaan käynyt ahkerasti ja aktiivisesti kommentoimassa missään mutta ehkä se siitä vielä muuttuu.
Jeps, tuttuja tunteita ja tilanteita. Jätin ison, turvallisen työnantajan yli 20 vuoden rupeaman jälkeen kun se maailma meni semmoiseksi etten enää sopinut. Alkoi näkyä juuri tuota... no, reviiririitoja, mustasukkaisuutta, pyrkyryyttä, oman edun tavoittelua kokonaisuuden kustannuksella... Enkä kuvitellut, että niitä taisteluita kannatti käydä - asiat eivät olleet pinnistyksen arvoisia.
ReplyDeleteKävin blogissasi ekaa kertaa - tuli hyvä mieli nähdä taas kerran että meitä on aika monia jotka ovat ohjanneet itse oman elämänsä sopivammille urille.
Tervehdys Alia!
ReplyDeleteKävit kerran toisessa blogissani, jonka nimi on Rita. Hienoa että löysit tännekin, kun minulta jäi silloin vastavisiitti tekemättä. Nyt tänä aamuna kävin lukemassa postauksesi.
Jos tuo aihe kiinnostaa, eli oman elämän ohjaaminen sopiville urille, tervetuloa seuraani :) Minä jopa opetan senkaltaisia taitoja kielikoulutusyrityksessäni.