Kivittäminen juontaa juurensa kivikaudelta tai kauempaa. Sillä on monia muotoja, sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä fyysiseen pahoinpitelyyn.
Näin eilen ohjelman koulukiusaamisesta. Ohjelmaa isännöi kokenut arvostettu psykologi. Hyi s-tana että ottaa aivoon kun yhä edelleen nykypäivän "sivistyneessä" yhteiskunnassa yksi lapsi tai nuori eristetään, hänen elämänsä tehdään helvetiksi, eikä kukaan tee mitään hänen auttamisekseen. Opettajat ja vanhemmat eivät näytä voivan mitään. Katin kontit! Ongelman kieltäminen ja sen vähättely on tosi yleinen taktiikka koulumaailmassa.
Kommentoin taannoin blogikaveri LOT:n (Blogi nimeltä Laiva on jo täynnä) kivityspostausta, ja sain häneltä nämä viisaat sanat jotka annan teillekin:
"Yhtä kivittäjää kohti kymmenen yllyttäjää,
yhtä yllyttäjää kohden kymmenen hurraajaa,
yhtä hurraajaa kohti kymmenen nyökkäilijää,
yhtä nyökkäilijää kohti kymmenen hiljaista hyväksyjää."
_________________________________________________________
Koulukiusaamisessa ja työpaikkakiusaamisessa olen samaa mieltä eilen katsomani ohjelman isännän kanssa siinä että hyväksyjät ovat yhtä syyllisiä kuin kiusaajat, koska antavat kiusaamisen jatkua.
.
Niin, Rita, puutuit asiaan, johon ei tietenkään sovi puuttua.
ReplyDeleteHiljattain joku asiaa perin juurin tunteva tyyppi seilitti telkkarissa, että kiusaajilla ei ole heikko itsetunto, vaan tutkimuksen mukaan päinvastoin vahva itsetunto. Tämä asiaan perehtynyt valistaja vihjaili, että ongelma on kiusattavassa.
Samaan ajatukseen törmäsin, kun joku luokkakaveri alkoi ensimmäisellä luokalla kiusata keskimmäistäni. No, tämä kiusaaminen nostettiin pöydälle ja sen patologia tutkittiin. Vaikka epäpätevä sijainen olikin sitä mieltä, että vika on tietenkin siinä, jota kiusataan, osoittautui, että hän oli pitkästä kokemuksestaan huolimatta mitä ilmeisimmin erehtynyt.
Ja tästä ensimmäisestä asiantuntijasta: itselläni oli kerran esimies, jota en suurin surminkaan sanoisi heikolla itsetunnolla varustetuksi, mutta ei kyseinen henkilö erityisen fiksusti käyttäytyväkään ollut. Hänellä oli nähdäkseni vain ylisuuri ego tai jotain sellaista. Se oli aikaa, jollain huonosta työpaikasta lähdettiin pois.
Komppaan sua Kopsista Kops tässä asiassa täysin. Nyt vaan kopsimaan ottaan kaikkia kiusaajia ja sen hiljaisia hyväksyjiä.
ReplyDeleteEi nyrkillä tietenkään, vaan tiukalla asialla.
Moi ja tärkeää tekstiä.
ReplyDeleteKoulukiusaamiseen voidaan tietysti puhumalla puuttua. Puhumalla siten, että lasten keskuuteen luodaan oma sosiaalinen kontrollinsa, joka valvoo itse itseään. Minun kokemusteni (omat, ystävien lapset ja omat) se toimii, jos koulun johto ja opettajat ovat tarpeeksi fiksuja ja työteliäitä asian suhteen ja ennen kaikkea jos koulu on tarpeeksi pieni. Suuressa koulussa sosiaalisen kontrollin luominen ikävä kyllä on mielestäni melkein mahdotonta.
Kouluikäisten maailma on joskus tavattoman julma, niin julma, ettei sitä aikuinen oikein osaa sisäistää. Kiusaamiseen ei tarvita mitään muuta kuin se, että joku on henkisesti niin heikko (huono terminä, mutta kuvaa sitä mitä yritän sanoa), ettei puolusta itseään. Poikkeavuudet ja muut näennäiset seikat ovat vain tekosyitä.
Jos kiusaaminen alkaa ja se saavuttaa tietyn kynnyksen, sen lopettaminen on todella vaikeaa ja kiusaaminen ruokkii itse itseään. Itselläni on kokemusta suojelutehtävistä eli ns heikkojen puolustamisesta kouluajoilta. Ilman pientä väkivaltaa kiusaaminen ei lopu.
Ja omat kokemukset ovat poikien maailmasta...:).
Kiitos Kirsi, Ally ja Octavius
ReplyDeleteLuin teidän kaikkien kommentit useaan kertaan. Olen Allyn kanssa erittäin samaa mieltä siitä että siihen on puututtava tiukalla kädellä. Kaikkein parasta olisi jos sen saisi ennaltaehkäistyä, ja ryhmän ilmapiiri olisi jos valmiiksi niin hyvä että skismoja ei tulisi.
Kuten Octavius toteaa, jos kiusaaminen saavuttaa tietyn kynnyksen, se on vaikeampi saada loppumaan.
Siinä vaiheessa kun kiusaaja ja kiusattu ja heidän vanhempansa on saatu rehtorin ja luokanvalvojan kanssa samaan huoneeseen, lällyttelyn pitäisi loppua. Rehtorin pitäisi hyvin määrätietoisesti julistaa että kiusaajan vanhempien on pistettävä lapsensa kuriin, mutta ensin ne vanhemmat on uudelleen koulutettava vanhempina! Kaikki kasvatuslaitokseen :D Jos olisin rehtori ehdottaisin kokoontumista koulupsykologin luona kerran viikossa kunnes alkaa tulla tuloksia.
Typerintä mitä aikuiset voivat tehdä on käskeä lasten itse selvittää välinsä ja sotkunsa.
Itsetunto on tärkeässä osassa, kyllä. Mistä itsetunto saadaan? Kotoa. En usko että kukaan jolla on terve itsetunto, tuntee tarvetta kiusata ketään. Kiusaaja on pelkuri ja heikko, etsii voimaa siitä että voi terrorisoida jotakuta, sanovat aika monet asiantuntijat. Kiusaaja saattaa myös olla joku joka purkaa pahaa oloaan vähän niinkuin kostamalla. Ikävä kyllä kiusaaja voi olla lapsi joka ei osaa tuntea myötätuntoa, joten hänelle se on vain sirkushuvia, ja keino päästä loistamaan. Erittäin monet kiusaajat ovat kuulusteltaessa tai jälkikäteen sanoneet että eivät he tulleet ajatelleeksi että tekivät mitään väärää, vaan kiusattu oli itse ärsyttänyt heitä.
Lasten kasvattaminen on jännää puuhaa, aivan samanlaista kuin purotaimenen väsyttäminen. Annat siimaa ja kelaat sen takaisin.
ReplyDeleteTärkeintä ovat arvot. Arvot antavat kaikelle perustan, tulevalle elämälle ja hyvälle itsetunnolle. Mitkä ovat hyviä arvoja? Toisten kunnioittaminen, jos toiset kunnioittavat Sinua. Rehellisyys. Uuden etsiminen. Yritteliäisyys. Ahkeruus. Työn tekeminen. Oikeudenmukaisuus. Tasa-arvo.
Helppoa, mutta on kestänyt yli pari vuosituhatta, että nuo arvot ovat kehittyneet. Ne pohjautuvat kuitenkin kaikki osin kristilliseen ja kreikkalaisroomalaiseen kulttuuriin. Siihen länsimaiseen ja pohjoismaiseen elämäntapaan pohjautuu meidän menestyksemme. Ikävää on vain se, että ne eivät enää kelpaa ja ne halutaan muuttaa vaikka väkisin.
Jännää on miten lapsista näkee melkoisen helposti ne, ketkä menestyvät hyvin elämässään ja ketkä huonommin. Veikkaisin, että menestyksen korrelaatio noihin arvoihin ja kasvatukseen on vahva. Kodin ja vanhempien arvot ohjaavat ihmistä hyvin pitkälle. Onneksi :).
-Octavius
Octavius
ReplyDeletePari sanasta ennen kuin tältä päivältä poistun seurastanne :)
Koti ja koulu ovat mielestäni tärkeimpiä ja isoimpia juttuja mitä elämässä on ja niihin satsaaminen kannattaa. Koska koulu ja kasvattaminen ovat minun alaani, tulen aina palailemaan näihin aiheisiin. Sinun iloksesi ehkä mokuyhteyksissäkin. Eri kulttuureissahan on eri kasvatusperiaatteita, ne voivat kolahtaa pahasti yhteen silloin kun monikulttuurikokeilut tehdään rysäyttämällä.
"Purotaimenen väsyttäminen" :D Niinpä.
Tiedättekö, minun tytärtäni kiusattiin - kiusaajana oppilaiden lisäksi opettaja. Opettaja nimitteli tytärtäni, käänsi kiusaamistilanteet väärin päin että kiusattu olikin kiusaaja... Ja jätti vuosien arvet koko perheeseen. Kyseinen opettaja opetti myöhemmin toista tytärtäni opettajaksi, ja tämä tytär otti kiusaamisvuodet ja niiden seuraukset esille. Opettaja ymmärsi sentään itkeä. Mutta se ei korvaa lapsen tuskaa eikä sitä valtavaa työtä, minkä hän nyt aikuisena on joutunut tekemään saadakseen itsensä ja itseluottamuksensa kuntoon. En usko että mikään kasvatusperiaate olisi auttanut ketään - opettaja, hyvin koulutettu ja ammattitaitoinen, olisi tarvinnut sydäntä, myötätuntoa ja kypsyyttä!
ReplyDeleteJa kiusaamista on toisenkinlaista: kun olin eronnut ja itsetunto nollilla, lasten tarhan tädit pompottivat armottomasti, niuhottivat ja moittivat käsittämättömän epäkohteliaasti lasten vaatteista ja varusteista ja työajoistani ja siitä mihin aikaan ja miten heidät hain ja toin, mistä ikinä pystyivät moitteita keksimään. Olen myöhemmin miettinyt niitä tilanteita. Olin heikko ja avuton, en osannut pitää puoliani. Valittaa en uskaltanut, koska ajattelin sen heijastuvan lasten hoitoon, tädit kostaisivat heille. Heikkona vedin huonojen ihmisten mollauksen puoleeni, niin sen nyt näen. Sikäli syy tosiaan oli minussa. Saattavathan linnut ja nisäkkäätkin tappaa lauman heikkoja jäseniä. Siitä siinä oli vaistotasolla kyse.
Pelottavaa, että kasvattajat voivat taantua niin. Kulttuurilla ja luonnontilaisella laumaelämällä pitäisi olla jotain eroa!
Alia
ReplyDeleteAnna kun sanon ihan ensiksi että voi -kele kun minua suututtaa! Kiusaaminen ja toisten nolaaminen on jo itsessään väärin ja raukkista, tuhatverroin sitä kun porukkaa johtaa tai säestää OPETTAJA!
Olen nähnyt käytännössä miten uhrin syyllistäminen toimii, jopa monet kerrat. Se, kuten kivittäminen, on jotain ihmiseen kuuluvaa, mutta onneksi meistä jokainen ei ole kivittäjä eikä sellaisen apuri.
Vaikka sanotaan että kuka tahansa voi joutua kiusaamisen uhriksi, on totta että enimmäkseen se on joku kiltti tai heikko. Siksi terveen itsetunnon kasvattaminen on tavattoman tärkeää. Kouluissa oltaisiin wiisaita jos siihen paneuduttaisiin enemmän, ja neuvolat voisivat järjestää kursseja aloitteleville äideille ja isille lastenkasvatuksen psykologista puolta varten.