Wednesday, April 01, 2009

Pesunkestävät narsistit


American Psychological Association, APA, määrittelee narsistisen persoonallisuushäiriön käsikirjassaan näin: Henkilö jolla on viisi tai useampia seuraavista piirteistä, kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

HENKILÖ

- kärsii suuruusharhaisesta käsityksestä omasta itsestään ja tärkeydestään

- keskittyy ajatuksissaan mielikuviin rajattomasta menestyksestä, vallasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta

- uskoo olevansa erityinen ja ainutlaatuinen ja haluaisi olla tekemisissä vain huomattavien henkilöiden kanssa

- vaatii osakseen ylenpalttista ihailua

- on oikeutettu erityiskohteluun

- käyttää häikäilemättä muita hyväkseen

- ei kykene tuntemaan empatiaa

- kadehtii muita tai uskoo muiden kadehtivan häntä

- käyttäytyy ylimielisesti tai röyhkeästi

Narsisti itsehän ei koe tarvitsevansa psykiatria eikä psykologia, mutta tuosta listasta ja luokituksesta taitaa olla iso apu sille psykologille, psykiatrille tai muulle lääkärille joka hoitaa narsistin uhria.

Minulle on ollut lääkkeen arvoinen apu tajuta minkä kanssa olen ollut tekemisissä silloin kun olen narsisteja kohdannut ja asian kanssa paininut. Olen tosin pelastautunut ennen kuin psykiatri olisi tullut ajankohtaiseksi, ja toipunut omia aikojani, mutta kyllä on ollut hienoa ja vapauttavaa saada tämä uusi täydentävä ymmärrys asiaan kirjoista kunnolla tänä vuonna. Uskon osaavani varoa ihmissuhteissa vastedes. (Koputa puuta.)

Aion jatkaa lukemista, ja ystävien kanssa puhumista. Heidän joukossaan on useampikin sellainen joiden terveyden narsistinen puoliso tai narsistipomo on vaarantanut. 

7 comments:

  1. Kun luin nämä piirteet bloggauksestasi, tuli mieleen yksi entinen puolituttu, johon jokainen noista määreistä sopii vahvasti. Silloin nuorena meninkin psykologiseen ansaan, jossa kiduin mahdottoman kauan: olin "rakastunut" suuruusharhaiseen tyyppiin, joka ei tietenkään kokenut vastatuntunteita minua kohtaan, koska aina löytyi vikoja, etten varmasti koskaan olisi hänen veroisensa.

    Mutta se on mennyttä ollut nyt jo pitkään, ja olen erittäin onnellinen, ettei minun tarvitse lujultavasti nähdä tuota tyyppiä enää koskaan. Luojan kiitos, että olen, ja yhäkin olen täynnä virheitä, koska sillä säästyy paljosta!

    Sitäpaitsi, ihmistä ei rakasteta hänen täydellisyytensä vuoksi, vaan siksi, että tämä on se, kuka hän on.

    ReplyDelete
  2. On se tosiaan jännä ajatella, että tällainen henkilö ei itse koskaan koe tarvitsevansa terapeuttia. Tosin ei kait narsisti halua muuttuakaan. Sitä kun voi nähdä oman käytöksensä ihan eri tavalla kuin muut. Mulle aina yhtä suuri arvoitus.

    Eräs kaverini sanoi olevansa herkkä, vaikka hän ei mun mielestäni reagoinut mihinkään kovinkaan tunteella. On aina yhtä kova ja ei paljon itke. Ei järkyty mistään. Mun mielestä hän ei ole herkkä, ehkä ennemmin sosiopaatti. Siksi oli hänen isäänsäkin sanottu.

    Ex-poikakaveri taas oli mielestään mukava, vaikka hän on varmaan hankalin tyyppi, johon olen tavannut. Niin oikukas ja aggressiivinen ja runnoi mielipiteensä läpi vaikka väkisin. Siis mahdollisimman kova ja hankala tyyppinä. Ja luuli olevansa mukava.

    ReplyDelete
  3. KIVI; Olen juuri päässyt tuossa Cromptonin kirjassa (kuva postauksessani) kohtaan jossa kerrotaan minkälaisiin miehiin naiset saattavat haksahtaa ja miksi. Parisuhteet ovat usein vaikeuksissa juuri sellaisten ominaisuuksien takia mitä narsisteissa on, vaikka ei olisi narsisti kyseessä.

    YVIOON: Lukemassani kirjassa kerrotaan ihmisistä jotka ovat vakuuttuneita siitä että he ovat mukavia ja myötätuntoisia toisten auttajia vaikka muiden silmissä ovatkin itsekkäitä ja empatiakyvyttömiä. Outo juttu, mutta ilmeisesti aika yleinen!

    ReplyDelete
  4. Anonymous3:29 pm

    Bahá'í-usko on syntynyt islamin piirissä 1800-luvulla.

    ReplyDelete
  5. Anonyymi: Mitä tahdot sanoa kommentillasi? Se jää tuommoisena vähän irralliseksi.

    Ja tarkoititko kommentoida tuota tämän edellä olevaa tekstiä?

    ReplyDelete
  6. Onhan tuonkaltaisia ihmisiä tullut vastaan, mutta muistutan edelleen, että nykyään narsismi on jonkinlainen muotitermi ja maallikot helposti liittävät sen kaikenlaisiin hankaliin ja itsekkäisiin ihmisiin. Minusta tuo empatian puuttuminen on aika hyvä kriteeri - harvalta nimittäin puuttuu kyky empatiaan vaikka muita piirteitä olisikin.

    ReplyDelete
  7. HELENA: Väitän että meistä jokainen käsittää sanan narsismi eri tavalla. Eikä se mitenkään kiellettyä olekaan.

    Olen juuri päässyt lukemassani kirjassa kappaleeseen jossa puhutaan kuuluisuushakuisista ihmisistä, sellaisista jotka pyrkivät kaikin keinoin television Big Brother - ohjelmaan ja X-factor - kykykisaan. He ovat eräänlaisia narsisteja.

    Pidän itsekin tuota empatian puuttumista merkittävänä piirteenä kun harkitsen onko joku tuttavapiirissäni sellainen josta olisi viisainta hankkiutua eroon. Toinen kriteeri on itsekeskeisyys, kolmas minun vähättelyni ja oman itsen pullistelu. Kaikkein isoin mittari on tuleeko minulle paha olo jonkun seurassa. Nuo kun täyttyvät, ei ole väliä millä nimilapulla ei-toivotun seuran varustan. Kunhan pääsen hänestä. Olisinpa joskus aikanaan ollut näin viisas :)

    ReplyDelete