Wednesday, May 30, 2007

KIRJAVA LAPSIJOUKKO

.

Eilen oli ihana lämmin kesäpäivä. Kävellessäni jokivarren polkua vastaani tuli hauskannäköinen joukko. Kaksi peruskoulun opettajaa oli ilmeisesti viemässä lapsia kesäilmasta nauttimaan. Näky lumosi minut. Olen itsekin opettaja ja pidän lapsista. Joukko koostui suomalaisen näköisistä ja tummaihoisista lapsista, ja toinen opettajista näytti punkkaritytöltä, mikä kaikki minun mielessäni oli sitä mitä elämän pitäisikin olla. Me olemme kaikki ookoo. Olemme kaikki erilaisia ja kaikki samanlaisia, ja vaikka emme olisikaan, mitä sitten? Joukon viimeisinä tarpoi valkoinen poika ja tumma poika käsi kädessä.

Parikin monikulttuurin vastustajaa on pyytänyt minua kirjoittamaan monikulttuurihankkeen haittapuolista. Tähän mennessä olen kirjoittanut keskustelun vaikeudesta. Keskustelu kaatuu asiattomuuteen ja kuumentuneisiin tunteisiin sekä siihen että keskustelijat alkavat hyökätä toistensa kimppuun sen sijaan että puhuisivat monikulttuurisuuden eri puolista. Se on sääli, koska nimenomaan keskustelua tarvitaan, eri näkökohtien punnitsemista, valistusta. mielipiteiden vaihtoa muussakin mielessä kuin raivokasta "sinähän vaihdat omat mielipiteesi minun antamiini mielipiteisiin heti paikalla ja sillä selvä" tyyliä.

Aloitin tuosta haittapuolesta ja nyt mainitse toisen. Jyrkkyys ja vihamielisyys jota osa vastustajista syytää tuutin täydeltä ja joka selvästi leviää ja kerää kannattajia siellä missä sitä viljellään, kantautuu pakostakin jossain muodossa suomalaisten lasten ja maahanmuuttajien lasten korviin. Siitä olen erityisen huolestunut.

Tuossa eilen kohtaamassani joukossa ei näkynyt mitään ongelmia eikä kahakoita. Lapsia on aika helppo ohjata. Heidän vanhempansa ja opettajansa vaikuttavat suuressa määrin siihen millaiseksi heidän arvomaailmansa muotoutuu. Pienen pojan maailman ihannemies on hänen oma isänsä. Millaisia siemeniä isä istuttaa pieneen mieleen jos heidän yhteisessä kodissaan puhuu sellaisia kuin noissa kiivaimmissa vihaisten miesten kannanotoissa esiintyy? Mistä sen tietää millaiseksi lapsenmieli ne jutut muuttaa? Kasvatusalan ihmisenä ja lastensuojelijana ajattelen kauhulla tuota puolta. Yksi tärkeimpiä periaatteita lasten kasvatuksessa on se että lasten päälle ei saa sälyttää aikuisten asioita. Joutuvatko kiihkoilijoiden lapset käsittelemään näitä?

13 comments:

  1. Lapset tosiaankin omaavat pienina vanhempiensa mielipiteita, vahan myohemmin he joko tappelevat niita vastaan tai pitavat niista kiinni. Usein vanhemmat hyvaa tarkoittaen pelkaavat muunlaisia mielipiteita, sellaisia joita voi kuulla esimerkiksi koulussa. Lapsen on vaikea tietaa mika on oikein, mika vaarin. Miten han voisi sen tehda? Tiedammekohan me aikuiset aina?

    ReplyDelete
  2. Hei HPY

    Luin juuri kommenttisi toisesta blogistani :)

    Laaja kysymys sinänsä tuo mitä lapset omaksuvat vanhemmiltaan. Nuoren lapsen maailmankuva on vielä niin suppea että he käsittävät aikuisten juttuja ihan eri tavalla kuin mitä aikuiset niillä käsittävät, mutta ihan kauheasti veivaavat ajatuksia pienissä päissään. Olisi ihanaa jos kaikilla lapsilla olisi kivat ja viisaaat elämää ja ihmisiä ymmärtävät vanhemmat jotka rohkaisisivat lapsia muodostamaan omaa mielipidettään asioista ja pitämään avointa mieltä. Sellaiset vanhemmat ovat kullanarvoisia jotka tykkäävät keskustella lastensa kanssa ja kuunnella heitä. Samoin isovanhemmat.

    ReplyDelete
  3. Hieman aiheen vierestä: kirjoitit aiemmin, että laitat jaketsulle henk.koht postia. Viikon sisällä hän lopetti bloggaamisen. Mitä ihmettä hänelle oikein sanoit?

    :)

    ReplyDelete
  4. Anonymous10:47 pm

    LOT: :D:D

    Hän uhkasi mua maailman monikulttuurisimmalla valtiolla mikäli en vaikene. Täytän vasta 25 ja elämä on edessä, joten pakkohan se oli vaieta ;)
    Kyllä mä joskus vielä palailen, sen verran kuitenkin tykkään tuosta naputtamisesta :) En tiedä milloin ja mistä kirjoitan. Tällä hetkellä tyydyn vain lukemiseen, mikä on kieltämättä ihan hauskaa :D

    LOT siitä onkin tietoinen, mutta suosittelen Ritankin lukijoille erästä blogia:

    Kullervo Kalervonpoika.

    Linkki löytyy mm. LOT:in blogista, jonka laadukasta blogia olette ainakin toivottavasti kurkkineet!:)

    ReplyDelete
  5. Anonymous5:37 am

    Onkohan mitään tutkimusta miten tällaisissa ääriperheissä opetetaan perheen arvot lapsille! Tarkoitan uskonnollisia ja poliittisia arvoja. Nenutuntuma on, että noissa perheissä olisi vaikeaa lapsella jos omaksuisi erilaiset arvot kuin vanhemmilla on!

    Sulla oli melkein samanlainen kuva kuin mulla. Mulla vain rentukka, en tiedä täällä kasvavan mukulaleinikkejä.

    Mennnyt aika p...jauhantaan muualla.:|

    ReplyDelete
  6. LOT :D

    Eka reaktioni olisi sanoa "Ei, ei - ei se ollut minun syyni! Vakuutan että Jaketsu puhui jo aikaisemmin turhautuneensa bloggaamiseen siinä muodossa ja suunnittelevansa jotain muuta."

    Mutta toisaalta ties vaikka jokin meileissä sanomani vaikka olisikin saanut Jaken toimimaan, ja suunnittelemaan jotain uudenlaista yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotoa. Viimeisimmässä meilissäni hänelle kerroin että olen siirtänyt oman toimintani painopisteen pois blogimaailmasta. Täälläkin kirjoittelen jotain pientä monikulttuurisuudesta, mutta muulla TOIMIN ihan oikeasti paremman monikulttuurisen yhteiskunnan rakentamiseksi.

    Kiitos linkkisuosituksesta, Jake. Olen käynyt muutaman kerran Kullervossa, mutta en ole toistaiseksi ollut innostunut. LOT suositteli hiljattain blogissaan yhtä jonka merkkasin heti kirjanmerkkeihini. Ei siitä enempää ennen kuin olen ehtinyt tutustua.

    KOMPOSTI

    "Nenutuntuma!" :D

    Tuossapa yksi lisää siihen listaan, johon minun on pyydetty listaamaan monikulttuurisuuden huonoja puolia; nimittäin se että vanhemmat ja lapset kokevat suuria vaikeuksia kun eri kulttuurit ja sukupolvet kolahtavat yhteen siinä maassa johon he ovat muuttaneet. Minun listani haittapuolista ja vaaroista on erilainen kuin moku-blogilaisten, vaikka sivuaakin samoja ilmiöitä. Lisää myöhemmin.

    Muistissa on edelleenkin se kysymyksesi johon pyysit taannoin mielipidettäni, eli rajat lastenkasvatuksessa. Kirjoittelen kunhan ehdiiiin...

    ReplyDelete
  7. Anonymous7:13 am

    Minusta on kiva ollut katsoa taloyhtiön lapsia. Useampaa eri kasvon väriä ja siinä ne lapset leikkivät isolla porukalla. Jokainen oman persoonallisuutensa ja opittujen tapojen mukaan kuitenkin. Ei siinä katsota, että "tuo on tummempi tai vaaleampi tai ei puhu hyvin suomea".

    Vaimoni kanssa ollaan yritetty lapsille opettaa, että kaikkien on päästävä leikkiin. Joskus tuota huonoa suomea ollaan pohdittu yhdessä, mutta aina ollaan sanottu, että leikin myötä se muuttuu paremmaksi. Ja lapset oppivat - yksi pihan tyttö oppi n. vuodessa kohtuullisen hyvin suomen. En minä vuoden ruotsintankkauksella pääsisi samaan tulokseen millään.

    ReplyDelete
  8. Hei Teme

    Lapsissa on fantastista juuri tuo miten helposti oppivat kieliä. Ja se miten heillä ei ole ongelmia vierasmaalaisista ellei kukaan pistä sellaisia ajatuksia heidän päähänsä. Yksi viime vuonna tapaamani 2-vuotias nicaragualainen pikkutyttö osasi jo sanoa "kaakkia" ( = karkkia ) ja muita hänelle hyödyllisiä sanoja mitä oli päiväkodissa oppinut lyhyen Suomessa olon jälkeen. Hänen äitinsä sen sijaan käytteli englantia. Aikuiset eivät aina suosi yhtä suoraa ja mutkatonta toimintaa kuin lapset.

    ReplyDelete
  9. Monet siirtolaisongelmat johtuvat normien puutteesta. Useat siirtolaisvanhemmat haluavat kasvattaa lapsistaan "ruotsalaisia", mutta eivät tunne maan tapoja. Vanhemmat yrittävät muuttaa omia asenteita otaksuttuun ruotsalaismalliin. Silloin on vaarana, että he menettävät otteen kasvatuksesta kokonaan.

    ReplyDelete
  10. Anonymous11:20 am

    Pidä Rita ihmiset ajantasalla, mitä sitten yritätkin :)

    Luonnollisesti kenenkään sanomiset eivät painaneet omassa päätöksessäni tai saaneet mua toimimaan millään tavalla.

    Poropoliisikin pohdiskelee mikä tuli. Ymmärtääkseni bloggaajalla, johon hän mua vertailee tuli jotain ongelmia omantuntonsa kanssa. Ei siis koskea minua:D

    Edelleenkin bloggaaminen on minusta oikeasti toimimista siinä missä häärääminen verkon ulkopuolellakin. Oikeat ihmiset ( ainakin toiv.!;) näitä lukevat ja se näkyy sitten ns. oikeassa elämässä. Esimerkiksi Halla-aho menestyi IRL-vaaleissa aika hyvin, vaikka vaikutti enimmäkseen verkossa. Parhaan tavan toimia päättää jokainen itse.

    On aika epätodennäköistä pysäyttää kadulla joku satunnainen ohikulkija ja olettaa hänen kuuntelevan, jos alkaisin selittämään rikostilastojen viimeisiä käänteitä :) Kadulla hän voi sanoa "raiskaavathan suomalaisetkin", mutta verkossa hän uskaltaa todeta:
    "aika paljon nuo toiset raiskaavat määräänsä nähden" Se uskallus voi siirtyä verkosta vaaliuurnille, siinä kai se bloggaamisen suurin mahdollisuus. Jos se ei ole vaikuttamista, niin sitten ei mikään.

    Juuri eilen seurasin kun Eduskunnan taapertajat väittelivät asioista. Ainut kuka sivalsi valtiota oli Vistbacka perussuomalaisista. Vinoili sille, että rahaa riittää islamin tukemiseen, mutta ei meidän veteraaneille. Tuntia myöhemmin vihreiden piipertäjä itki kehitysapurahojen vähyyttä.

    Niin...Vaikuttaa voi niin monella tavalla. Yksittäinen kansalainen voi vaikuttaa siihen, että se jättipalkkaisten sirkus sisältäisi enemmän persuja kuin vihreitä. Ne kun suostuvat näkemään niitä asioiden varjopuoliakin..

    Mutta nyt alan oikeasti toimimaan - rakennustyömaalla. Se on vasara ja nauloja, jotta pysyy seinät pystyssä. Hauskaa päivää :)

    ReplyDelete
  11. Hej Jaska

    Juuri tuontapaisia asioita olen mielessäni käännellyt. kasvatusalalla kun olen. Maahanmuuton järjestelijöiden kannattaisi suunnitella muutakin koulutusta tulokkaille kuin pelkkä vuoden kestävä kielikurssi, tai onko se edes vuottakaan (?).

    Sitä paitsi perheet ovat erilaisia. Paitsi että niissä voi olla kulttuurisidonnaisia tapoja ja käytänteitä, vanhemmilla on yleensä aina muutenkin omat arvonsa, mielipiteensä ja pyrkimyksensä, enemmän tai vähemmän selvät. Ei niitä jokainen edes sen kummemmin ajattele eikä muille perheenjäsenille selittele.

    Mielestäni on niin että kaikilla saman maan ja saman kansan perheilläkään ei ole keskenään samanlaiset kasvatusperiaatteet ja muut aatteet. Silloin kun on erittäin suuret erot, saattaa tulla hankaluuksia, ja niihin kannattaisi maahanmuuton suunnittelussa pureutua.

    ReplyDelete
  12. Oho, Jaketsun kommentti ilmestyi tuohon väliin kun postasin oman vastaukseni Jaskalle.

    Kuten aikaisemminkin olen kirjoittanut, bloggaaminen on tärkeää, jos on kyseessä oikea valistaminen, hyvän keskustelun aikaan saaminen ja niin edelleen. Sinun blogisi oli hyvä koska sillä oli vaikutusta ainakin minuun :) On myös hienoa että meillä on sähköposteilun mahdollisuus niin voimme aina vaihtaa tietoja ja kuulumisia. Samalla asialla ollaan, eri parempaa yhteiskuntaa tekemässä, vaikka eri alueilla eri tavoin.

    Kiitän kannustuksesta ja toivon olevani sinulle joko innoituksen lähde tai ainakin arvostettu "vastustaja" :D

    ReplyDelete
  13. Anonymous7:32 pm

    Totta tohiset Rita. Meidän olisi aika päästä eroon piirteestämme, että kaikki vieras ja outo pelottaa. Stereotyypiset käsitykset olivat varmaan hyväksi luolaihmiselle, enää ei tarvetta samala tavoin.

    ReplyDelete