Käydessäni yhdessä blogissa jossa mietittiin kerrotaanko vai ei ystäville ja sukulaisille että pariskunnan aviomies sairastaa masennusta, muistin erään tapauksen jonka kuulin isältäni monta vuotta sitten.
Ihmiset olivat tehneet havainnon että yhteinen tuttavamies oli ylpistynyt oudosti, ei kadulla ollut näkevinääkään vaikka häntä yritettiin tervehtiä. Kaikki olivat aikamoisen pöyristyneitä moisesta käytöksestä.
Vuotta myöhemmin saatiin tietää että hänessä oli parantumaton syöpä, johon hän sitten kuoli. Kaikilla avautui ymmärrys, ja sitä seurasi helpotus siitä että heitä ei ollutkaan ylenkatsottu, vaan sairauden uhri ei vaan yksinkertaisesti pystynyt kohtaamaan ketään. Jokaisessa heräsi myötätunto.
Isäni kertoma tarina palautui mieleeni jossain vaiheessa kun aloin ihmetellä erään aiemmin ystävällisen työtoverini muuttunutta käytöstä. Hänestä oli tullut vaisu ja vakavan oloinen. Luonnollinen reaktioni oli epäillä että hän oli jotenkin minuun pettynyt, kyllästynyt tai muuta sen tapaista. Asia vaivasi minua hiukan, kunnes selvisi että hän läpikävi vaikeaa aikaa avioliitossaan. Puolisollaan oli kuulemma avioliiton ulkopuolinen suhde. Heti kun sen kuulin, tokihan käytös oli ymmärrettävää.
Vaikka ihmisen ensimmäinen reaktio voikin olla tulkita toisen epätoivottava käytös negatiivisesti, kannattaa ottaa huomioon se mahdollisuus että takana on jotain muuta.
Väittäisin että huonon käytöksen takana on tavallisesti jokin syy. Ei kannata automaattisesti ottaa itseensä.
.
Jäin miettimään termiäsi "huono käytös". Eikö työyhteisö todellakaan salli sitä, että aina ei jaksa olla sosiaalinen, kuka mistäkin syystä. On kai hyvä kertoa, etten nyt jaksa, mutta ajatteletko, että se, jolla on paha olla on velvoitettu siitä puhumaan?
ReplyDeleteMinäkään en ole ylpistynyt, että en kadulla ole näkevinääkään, voi johtua likinäköisyydestäni, huonosti kuulenkin ;)
ReplyDeleteAnonymous
ReplyDeleteKerroin kaksi tapausta joissa selvisi syy aikaisemmasta poikkeavaan käytökseen ja joissa ihmiset tiedon saatuaan näkivät asian täysin eri tavalla kuin mitä ensin luulivat.
Viimeinen ajatelmani on yleisempi. Valitan jos termi "huono käytös" tuntui viittaavan syöpään sairastuneen ihmisen käyttäytymiseen. Se ei totisesti ollut tarkoitukseni eikä ajatukseni.
Vastatakseni kysymykseesi:
En ajattele että kukaan on velvollinen kertomaan mitään, enkä mielestäni sellaista tekstissäni sanonut. Se ei ole minun mielipiteeni, edes rivien välissä.
Mutta se on asia jota kannattaisi pohtia pidemmällekin. Ehkäpä laitan joskus siitä pienen kirjoituksen. Kiitti ideasta. Koska ohjaan ihmisiä ammatikseni, joudun useinkin tekemisiin sen ongelman kanssa että en tiedä mikä on ohjattavan vastahakoisuuden takana. Hommat lähtevät luistamaan kun/jos asia selviää.
Hannele
Enpä itsekään tuttuja aina näe kadulla, joutuvat hihasta nykimään, kun olen ajatuksissani :) Silleen niinkun professorimallia.