Joskus valaistuminen tulee äkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Silmät aukeavat, tajunta laajenee, ymmärrys syntyy. Toisinaan ymmärrys aukeaa vasta vuosien kuluttua, kuten minulle kävi nyt kertomassani jutussa.
Olen aina pitänyt lapsista. Kerran matkustin bussissa jossa nuori, hyvin vaaleatukkainen äiti istui ilmaisjakelulehtiä lukemassa. Vilkas, seurustelunhaluinen tumma, ulkomaalaisen näköinen tyttölapsi yritti rattaista kiinnittää hänen huomiotaan käsillä huitomalla, nauramalla ja elehtimällä. Aina välillä lapsi itki kun äiti ei reagoinut häneen mitenkään.
Minua suututti aivan kauheasti lapsen puolesta. Uhosin sitä vielä kampaajalleni Sissillekin, perinteisessä huolien purkamispaikassa arkiterapiassa. Naisille arkiterapeutti on kampaaja, miehille baarimikko.
Elämässä kaikenlaiset tapaukset muistuvat jälkikäteen mieleen. Tuo tapaus varmaan minulle useaankin otteeseen. Lastensuojelu on sydäntäni lähellä. Mutta kun valo syttyi, typerryin kertakaikkisesti. Tuo nuori nainenhan oli varmaankin yksinhuoltajaäiti, jonka joku ulkomaalainen oli jättänyt, ja ainoa tapa pitää jonkinlaista mielenterveyttä yllä, oli hetkeksi "poistua" sanomalehden lukuun ylivilkkaan lapsen seurasta. Tuolla tajuamisen hetkellä kaduin pahoja ajatuksiani ja toivoin että joku auttaisi kaikkia maailman yksinhuoltajia. Miksi minäkään tomppeli en mennyt vaikka tekemään tuttavuutta sen lapsen kanssa? Seuraavalla kerralla menen. Paitsi en tietenkään sen saman lapsen kanssa. Hän lienee jo parikymppinen. Vaikka mistä sen tietää jos tarvitsisi kuitenkin kaveria.
.
Asiat eivät tosiaan ole aina niin, miltä ne näyttävät.
ReplyDeleteYksinhuoltajilla ei ole kovin helppoa, mutta eihän tätäkään asiaa voi yleistää. Erossa asiat voivat kääntyä myös paremmiksi.
Mukavaa viikonloppua Kopsille!
Gud sade: "Varde ljus"; och det vart ljus.
ReplyDeleteEn oo tykänny lapsist :)
Tervehdys Tekosyy
ReplyDeleteTotta puhut. Elämä on parempaa jos aina muistaa että ei se ole välttämättä sitä miltä näyttää. Viikonloppuja sinullekin :)
Hannele
Tulkoon valkeus. Ai miten hieno vanhalla ruotsilla. Juhlava.
Pitikö sun odottaa että lapsesi tulivat aikuisiksi ennen kuin aloit pitää heistä, håh håh!
Precis.
ReplyDeleteVielä 25 vuotiaana sanoin, etten halua... koskaan :)
P.S.
ReplyDeleteMut ihmisistä tykkään.
Onneksi niistä lapsista kasvaa ihmisiä. ;)
ReplyDeleteAina ei voi ja ei jaksa huomioida. Mitä tapahtuu, jos lapsen jokaisen parahdukseen ja hätään ryntään empaattisena?
Sitten puhutaan, että tuo on niitä pumpulissa kasvaneita ja lellittyjä, joita on suojeltu kolhuilta. Ne eivät kestä pettymyksiä.
Niinpä. Mikään ei ole hyvin tai kaikki on ihan ok. Riippuu näkökulmasta.
Juuri näin, rakas Rita.
Pienistä ihmisistä tykkään, eihän lapset mikään oma rotu ole :)
ReplyDeleteJotkut ihmiset on kivoja, ei kaikki.
Heidi kirjoitti:
ReplyDelete"Mitä tapahtuu, jos lapsen jokaisen parahdukseen ja hätään ryntään empaattisena?"
Vastaisin näin: Lapsi ei itsenäisty jolloin koko kasvatukselta putoaa pohja. Kasvatuksen tarkoitushan on ohjata lapsi aikuiseksi ja auttaa lasta löytämään oma itsensä.
Hannele
Lapset ja ihmiset - siitähän kehittyi hauska juttu :D
Minusta pettymyksen oikeaa kohtaamista ei ole se, että lapsi jätetään huomiotta. Liiallista huolehtimista on sellaiset asiat, kuin että lasten ei anneta itse solmia kengännauhoja, kuoria perunoita, kaatua polkupyörällä, opetella itse jatkaamaan ajamista polvet verissä, polttaa joskus sormensa kynttilänliekissä, joutua itkemään kun paras kaveri tekee jotain ilkeää, koota itse hajonut legotorni eikä rientää lapsen avuksi, antaa pitkästyä kuoliaaksi lelujen keskellä eikä mennä kaveriksi lastenhuoneen latialle, antaa odottaa uutta mielilelua vuosi tai kaksi, olla ostamatta karkkia joka viikko jne. Me ylisuojelemme lapsemme kaikenlta kivulta, vaivalta ja tuskalta, jotka kuitenkin konkreettisten tapahtumien välityksellä tulisi tulla osaksi lapsen kokemusmaailmaa ja sitä kautta kasvattaa lasta kohti aikuisuutta.
ReplyDeleteMeillä yh-äideillä on joskus rankaa lasten kanssa, helpotti ero itseämme tai ei. Olisin aikoinaan toivonut ihmisiltä enemmän normaalia vuorovaikutusta eri tilanteissa. Itse yritän jutella aina esim. kaupoissa olevien kiukkumaakarien kanssa. Kummasti itku ja kiukku hiljenee kun vieras aikuinen kysyy, että mikäs sulle tli, kaaduitko lattialle ja pitäskö auttaa ylös.
Hyvä kirjoitus Rita, taas kerran.
Kiitos Genoveeva! Olen tosi paljon samoilla linjoilla ajattelussani kuin mitä tuossa hyvässä kommenttikirjoituksessasi havainnollisin esimerkein juttelet.
ReplyDeleteSamantapaista periaatetta yritän opetuksessakin pitää. En jätä kurssilaisia yksin pakertamaan kieltenopiskelussa mutta en myöskään ojenna kaikkea valmiina, enkä kiiruhda tuppaamaan sanoja suuhun, vaan odotan hetken josko ne tulisivat ilman minua ilmoille :)