Monday, September 08, 2008

Tee salaa pieniä palveluksia



Luin parisuhdeterapeutin kirjasta ohjeen: "Tee toiselle salaa pieniä palveluksia." Ehkä kirjoittajalla oli mielessään että pyyteettömyys tekee ihmisestä hyvän tai jotain muuta henkistä ja ylevää.
 
Kääntelin asiaa mielessäni ja totesin että tuo ei toimi. 

Näin sen pitää mennä: Silitän pinon mieheni paitoja, mutta en pistä niitä kaappiin vaan jätän näkyville. Kun hän näkee pinon, hän ilahtuu, siitä syystä että hänen ei tarvitse itse silittää, ja siksi että nyt on taas päällepantavaa, mutta kaikkein eniten siksi että rakastava puoliso on tehnyt jotain häntä ajatellen, hänestä huolehtien. Tyytyväisenä hän kantaa pinon kaappiin, ja antaa minulle halauksen.

11 comments:

  1. Tuollainen Anonyymin Auttajan Kerho-ajatus kierii blogeissa nyt, olen kait aina ollut jäsen, mutta en aina anonyymi. Jakelen maksettuja parkilippuja, joskus jonossa auttanut jotain, jolta rahat puuttuu, eilen autoin pari eksynyttä koulutyttöä kotiin...

    Enpä ole tainnut miehen paitaa silittää...

    ReplyDelete
  2. Enpä ole huomannut Anonyymien Auttajien asiaa, joten en osaa siihen lähteä sanomaan mitään mutta tämmöinen ajatus tulee mieleeni:

    Minusta se on aika selkeästi eri asia teenkö palveluksen miehelleni vai autanko jotakuta pulassa olevaa. Niistä pitää mielestäni puhua erikseen. Molemmat kiinnostavia.

    Arvelisin olevani Anonyymi Auttaja tuossa mielessä että minäkin auttelen eksyneen kotiin, ja annan katusoittajalle kolikon :)

    Silittämisestä: Mieheni silittää minun vaatteitani ja minä hänen, ellemme sitten silitä kumpikin omilta hyllyiltämme silityskaapista. Golfpaitojen pinot ovat isot :)

    ReplyDelete
  3. Niinpä, helposti sitä tulee vain nalkutettua eikä huomaa kehua niistä hyvistä puolista. Mutta siihenkin oppii. Yllättävän paljon voi parisuhteeseen vaikuttaa omaa käytöstään tarkkailemalla. Toistahan ei voi muuttaa. Pitää vain toivoa, että toinen huomaa ja tulee perässä, kun itse alkaa toimia toisin.

    Muuten olen sitä mieltä, että keittiön pöydän ääressä puhuminen ja oman tilan antaminen toiselle ovat parhaita tapoja hoitaa parisuhdetta.

    ReplyDelete
  4. Suhteita on erilaisia :) Toista voisi harmittaa että ne silitetyt on vaan jätetty siihen kasaan eikä laitettu kaappiin. Tämä ei ole kannanotto itse tekemiseen :)

    Peikko on kuitenkin kuullut sanottavan "Hyvän puhuminen selän takana kannattaa" ja havainnut sen hyväksi neuvoksi.

    ReplyDelete
  5. Mä uskon kyllä, että se pyyteettömyys toimii, sitä vaan on niin ehdollistunut tekemään asioita jostain syystä, vaikkapa vain kiitoksen toivossa. Ja kun tekee palveluksia "salaa", voi tula tunne, että ne menee "hukkaan".

    Vaatii todellakin kärsivällisyyttä ja hiukan harjoittelua, että "raaskii" heittäytyä siihen pyytettömään antamiseen. Mutta hyvät teot kannattaa aina. Pyyteetön antaminen ei mene hukkaan, tulet nauttimaan sen hedelmistä aivan varmasti.

    Tuo sun esimerkki toimii, kun suhde on hyvä ja kun kiitoksen antaminen on luonnollista. Siinä kumpikin ymmärtää sen auttamisen rakkauden teoksi. Silloin se on todellakin tosi ilahduttavaa.

    Mutta se voi olla jopa syyllistävä teko, jos suhde ei ole tasapainossa. Jos "hyvä" on tehty velvollisuuden tai syyllisyyden tunnosta, niin silloin se myös velvoittaa ja syyllistää toista, hyvin useissa ihmissuhteissa toimii sellainen marttyyri meininki. Jossa itseasiassa auttaminen onkin omaa ylemmyyden tuntoa tai uhrautumista. Se joko pyytä toiselta jotain, tai se on tehty omasta syyllisyyden tunnosta.

    Rakkaus on ainoa motiivi, joka on täysin puhdas vaatimuksista ja syyllistämisestä.

    ReplyDelete
  6. Helena S: Kiva kun tulit käymään. Luin muutama päivä sitten sinun blogistasi kiinnostavan Pelko/Fear - tekstin. eli et ole ihan "tuntematon" :)

    Nalkuttaminen ei ole hyväksi ihmissuhteissa. Parempi olisi oppia antamaan huono palaute muulla tavalla silloin kun se on tarpeen. Tuo on oivaltavasti sanottu että "omaa käytöstä tarkkailemalla" voi vaikuttaa asioihin. Tykkäsin kommentistasi!

    Isopeikko: Suhteet ovat erilaisia, kuten sanot, mutta uskoisin että jokainen voi halutessaan vaikuttaa hyvin tai huonosti, rakentavasti tai repivästi. Välillä se menee yrityksen ja erehdyksen kautta :)

    Hyvän puhuminen selän takana kannattaa kyllä, toisinaan siitä syystä kun puhe kantautuu sen korviin josta on puhuttu. Mutta muutenkin, se luo myönteistä ilmapiiriä ja tapa saattaa levitä.

    ReplyDelete
  7. Itkupilli: Kas, putkahdit paikalle juuri kun olin saanut edellisen kommentin käsistäni :)

    Rakkaus nimenomaan on minun motiivini kun puolisolle teen palveluksia. Se että jätän silitetyn golfpaitapinon näkyviin on viesti: "Rakastan sinua."

    Marttyyrius on vihonviimeinen ilmiö parisuhteissa ja perhe-elämässä yleensäkin! Voi halvatun halvattu sentään. Senkin saisi estetyksi niin pienellä... Usein marttyyrin ei tarvitsisi muuta kuin pyytää apua, mutta päinvastoin ensin eivät pyydä ja sitten kieltäytyvät tarjotusta avusta. Hooh.

    PS Kyllä salaa tehty auttaminenkin kuuluu minun toimenkuvaani, ei sen puoleen, mutta se olkoon jonkin toisen postauksen tarinaa.

    ReplyDelete
  8. Anonyma Klubben:

    http://www.svd.se/nyheter/idagsidan/samhalle/artikel_491751.svd

    ReplyDelete
  9. Naiset ovat aina auttaneet salaa.. miehet harvemmin, ainakin ne keski-ikäiset. Ukkojen rakastan-sinua-viestit vessaa siivotessa harvemmassa.

    ReplyDelete
  10. Heh :)

    Eräs eronnut miespuolinen tuttavani sanoi kerran tähän tapaan: "Kun kehuja ei tule ja nalkutus vaan lisääntyy, itseltä aina vaan vähenee halu tehdä mitään muijan hyväksi."

    Eli eiköhän sinulla ja minulla ole tuo puoli hallinnassa kun miehet meitä palvelevat :)

    ReplyDelete
  11. Ville Juutilainen11:05 am

    Hei,

    lahjoittamiseen kannustetaan myös Facebookissa suomenkielisellä Anonyymien kerho -ryhmällä. Lisäksi asiaa kokeillaan käytännössä tiistaina 16. joulukuuta Ajankohtaisessa kakkosessa klo 21 alkaen.

    ReplyDelete