Wednesday, February 25, 2009

Luonnehäiriöinen ei ole sairas


Raimo Mäkelä: Naamiona terve mieli

Muun muassa näin kirjassa kuvataan luonnehäiriöistä ihmistä (sivu 58):

"Hän ei etsi eikä hyväksy psykiatrista apua. Hän ei tunne itseään sairaaksi eikä varsinkaan luonnehäiriöiseksi. Kukaan ei pyydä lääkäriltä todistusta luonnehäiriöisyydestä päästäkseen sen perusteella sairaslomalle tai työkyvyttömyys- eläkkeelle. Hänessä ei mielestään ole mitään vialla, vaan vika on muissa, varsinkin niissä jotka ovat puuttuneet hänen käyttäytymiseensä ja vaatineet tai asettaneet hänelle rajoja. He tarvitsevat hänen mielestään moraalista ojentamista, hengellistä rangaistusta, psykiatrista hoitoa, oikeusistuimen tuomiota tai kaikkia näitä - ehkä erityisesti siksi, että he ovat "luonnehäiriöisiä"! Jos hän puolisonsa vaatimuksesta suostuu lähtemään pariterapiaan, hänen lähtökohtansa on se ettei hän tarvitse sitä vaan hänen kumppaninsa, ja hän pyrkii säännöllisesti saamaan terapeutin puolelleen kumppaniaan vastaan ja toisinaan onnistuukin siinä. Pariterapiasta ei ole yleensä hyötyä, jos toinen osapuoli on luonnehäiriöinen."

11 comments:

  1. Niin tutulta kuulostaa... Pitäisi vaan sokeana niska kenossa olla samaa mieltä kuin hän. Ja jos sanot oman mielipiteesi, saat sellaiset sanktiot, että tiedät sanoneesi!! Mitenköhän ensikohtaaminen tällaisen ihmisen kanssa sujuu välirikon jälkeen, se liene väistämätöntä, ja joskus askarruttaa mieltä. Syyllistämisvaikutus jatkuu yhä ja tapahtumasta on jo vuosia. Voimakkaita persoonia ovat.

    ReplyDelete
  2. IRMELIN: Jos on tietoinen siitä että on joutunut luonnehäiriöisen temppuilun kohteeksi, kuten minulle on muutaman kerran käynyt, siitä pitää viisastua.

    Minusta ei enää kukaan tee uhria, kukaan ei syyllistä minua, se on varma. Nyt olen tietoinen noista tempuista eivätkä mokomien diktaattoreiden temput minuun tepsi.

    "Voimakkaalla persoonalla" on valta sinuun vain jos itse annat hänelle sen vallan. Pyristele irti.

    ReplyDelete
  3. eikä alkoholismi, eikä pelausriippuvaisuus..

    ReplyDelete
  4. Jos kaikki olisivat luonnehäiriöisiä se olisi normaalia ja häiriämätön olisi häirikkö.

    ReplyDelete
  5. Juu, pistinkin välit totaalisesti poikki, vaikka on kyse läheisestä sukulaisesta. Sitä hän ei olisi varmaankaan ikinä uskonut kun moittimalla yritti saada minut ruotuun. Tiedän vain, että kohtaaminen on väistämättä edessä jos meillä elinpäiviä riittää. Meni varmaan pari vuotta työstää tätä irtiottoon johtanutta asiaa, mutta kun kuulen hänestä sukulaisten kautta nyt, kiitän Luojaa, ettei tarvitse enää olla hymistelemässä :)

    ReplyDelete
  6. P.S. Syyllisyys lähinnä siitä, etten ole hänen lapsiinsa voinut pitää yhteyttä tämän välirikon vuoksi. Edelleen olen sitä mieltä, että mielipiteeni oli oikeutettu asiassa, josta riita syntyi.

    ReplyDelete
  7. HANNELE: Jos alkoholismi ja pelausriippuvuus ovat pitkällä niistä ei omin avuin niin vaan päästä, Ties vaikka sama pätisi luonnehäiriöisen uhriin... huh. Jotkut ovat päässeet terapeutin tai psykologin avulla vapaiksi.

    ISOPEIKKO: Niin just. "Normaalihan" riippuu normista ja standardista ja siitä kuka tai mikä ne määrittää. Luonnehäiriöinen määrittää itse normaalin. Se on hän itse.

    IRMELIN: Suvuissa on erittäin usein riitoja jotka johtavat välirikkoon. Minulla on paksu kirja jossa kuvataan sukulaisten välisiä riitoja.

    Ei niihin tarvita edes mitään luonnehäiriöisiä yksilöitä, riitaannutaan vaan ja sitten kaikki osapuolet pitävät kiinni siitä että ovat oikeassa. (En nyt tietenkään tarkoita sinua!)

    Aina kurjaa kun lapset joutuvat välikäteen ja kärsijöiksi. Heillä jo siinäkin kova kohtalo jos jompikumpi vanhemmista on luonnehäiriöinen.

    ReplyDelete
  8. Niin...olen tavannut heitä muutaman kerran heidän isänsä avustuksella- ja saanut kuulla olevani käärme, kun tieto tästä meni n:n korviin. Haluaisin säilyttää kontaktin, mutta en haluaisi kuitenkaan, että lapset joutuisivat salaamaan tapaamisiamme. Tämä on kuin elokuvaa, jota en koskaan olisi uskonut katsovani.

    ReplyDelete
  9. IRMELIN: Kurja juttu. Ilmeisesti syytökset ja nimittelyt tulee päälle joka tapauksessa, teit niin tai näin.

    Olen joissakin hankalissa elämäntilanteissa ratkaissut asian niin että teen kuten minusta on oikein, toimin siten että omatuntoni hyväksyy ratkaisuni. En sillä tavalla että antautuisin jonkun typeryksen määräiltäväksi.

    Vaikea sanoa mitä tekisin sinun sijassasi. Jättäytyisinkö taka-alalle tilanteesta ja saisin mielenrauhan, vai pyytäisinkö rohkeasti ja reilusti saada tavata lapset, nimittelyistä huolimatta.

    Tätä kysyn vaikeissa tilanteissa itseltäni: Onko mitään kompromissin mahdollisuutta? Jos A tai B ei ole mahdollista, entä C?

    ReplyDelete
  10. Olet ehkä jo lukenutkin, mutta suosittelen silti: kirjaa nimeltä "sata tapaa tappaa sielu". Arkipäivän psykopaatteja.

    ReplyDelete
  11. JAMIDO: En ole lukenut, kiinnostaa kovasti! Kiitos, pistän heti muistilapulle! Kuka mahtaa olla tekijä?

    ReplyDelete