Vanhoissa sanonnoissa on usein perää ja niistä löytyy ajatonta yleispätevyyttä.
Haluaisin silti kasata todisteita tämän kumoamiseksi:
"Vanha koira ei opi uusia temppuja."
Haluni johtuu siitä että olen opettaja, kasvatus- ja opetusalan ammattilainen, aikuiskouluttaja. Sen ohella olen intohimoinen oppija.
Täydessä aikuisiän kukoistuksessa, vuonna 2001 opettelin rumpujensoittoa ja vuonna 2002 salsatanssia. 2005 aloin opiskella persiaa. Tänä vuonna aerobiccaan television jumpparyhmän mukana.
(Innoitus tähän postaukseen tuli Helenalta. Hän kertoi toisen blogini kommenteissa miehensä oppineen uutta.)
Aion oppia uusia temppuja vastaisuudessakin. Entäs te?
Niin, noin pitää, koiratkin oppivat, jos ope osaa.
ReplyDeleteMieheni eka kerran piti saksofoonia kädessä 38-vuotiaana, nyt soittaa jazz-orkesterissa. Eikä ollut musiikkimiehiä ennen, koulussa oli huilua kokeillut lapsena. Hän oppi suomeakin saman ikäisenä, noin 35, yliopistolla.
Minä olem nyt 55 ja opiskelen yliopistolla...
Maisterin uimamerkin otin 42-vuotiaana lasteni kanssa,
kun vihdoikin opin sukeltamaan, siitä vasta ylpeä.
Haastan sinua tuon uimamerkin ottoon.
HANNELE: Kovin on kivaa kertomaa! Meikäopea miellyttävää :) Miehesi on varmaan elämänmyönteinen ihminen, samoin kuin sinä.
ReplyDeleteKilpailut ja haastamiset eivät minua vedä puoleensa mutta yhden huvittavuuden kerron uimisesta: Mieheni minua paljon isompi ja voimakkaampi, mutta uimisessa menen ohi. Nauratti kauheasti kun sen vuosia sitten huomasin :) Uskoisin että hän päihittää minut kaikessa muussa urheilussa.
Miksikähän oletit ilman muuta että minulla ei ole uimamerkkiä?
En oleta mitään. Leuhkin omista saavutusistani.
ReplyDeleteSelkäuintia muistaakseni 1800 m ja sukelsin 18 metriä.
Hyvin opittu 42-vuotiaalta.
Ei ole kilpailu, hyvähän liikunta uinti on, sinullekin.
Ei rasita polvia eikä muuta.
Minun mies kilpailu-uinut, minä uin kuin elefantti.
Vanhat koirat oppivat jos vaan haluavat, vähän enemmän täytyy kai pinnistää.
ReplyDeleteOppiminen on yksi elämän iloista. Oppisin koko ajan jos voisin.Kauheasti on mitä voisi oppia. Tällä hetkellä vain ympäristösuojelusta.
Kaikenlaiset koneet ovat aina vähän vierokusuttaneet minua. Itsetuntoni valahtaa alle nollan, kun tulee kyse uusista valtauksista esimerkiksi ATK:ssa. Ja sitähän puuhaa nykyopettajat joutuvat tekemään alvariinsa! Niinpä paneuduin oman konenei saloihin nyt talvilomalla ja nyt ollaan jo Facebookissakin, vaikka en ihan tiedä, mitä siellä voisi muuta tehdä kuin tuhlata kallisarvoista aikaansa, hmmmm. Positiivisemmin: koskaan ei tiedä, mitä mikin asia poikii, jos on poikiakseen, esim. toteuttamiskelpoisia ideoita, ihan mitä vaan!
ReplyDeleteAloitin muuten uuden kuvabloginkin, joka tosin oli aloitettu jo vuonna 2007...! Täällä: http://kiivasliekki.blogspot.com
Tules joskus katsomaan! :)
Ja sitten itse asiaan: Mulla on tapana opetella asioita, jotka ovat jollaine tavalla vastenmielisiä. Koska käsityö ei ollu parhaita oppiaineitani, otin ja kudoin ja leikkasin ja ompelin itselleni puvun ihan alkutekijöistään: siis langan tekemisestä lähtien, uskokaa tai älkää! Ja degnikin on oma.
Yhtenä kesänä tyhjensin kesämökin likakaivon ja hyyskän aluksen. Yksin!
Rita: meillähän oli vähän puhetta tuossa vuoden alussa, etä tänä vuonna tehdään uusia aluevaltauksia. Hyvin näyttää edistyvän, että tästä vaan samaa rataa! :)
*design*
ReplyDeleteYAELIAN: Puhut kuin minun suullani ! Oma halu ratkaisee, pitää pinnistää, oppinen on iloinen asia:)
ReplyDeleteKIVI: Tulisin heti sinua katsomaan Facebookiin mutta olen päättänyt toistaiseksi pysyä poissa - just tuo ajankäyttö on harkittava tarkkaan jotta ei käy köpelösti.
ATK - huh, onneksi en opeta kouluissa. Teillä on kai yhtenään kouluttautumisen tarvetta.
Käsityö - eh, minulle opettaja sanoi aina koulussa yhden sanan kun menin tekelettä näyttämään. Se oli "pura" :D Opettelin myöhemmin elämässä yhtä jos toistakin käsityötä mutta kaikki on jäänyt jännitysniskan takia.
Noille sun huuskatouhuille en pärjää! Nostan hattua, ja muutenkin kunnioitan sinun taitojasi taivaaseen asti! Katsastan kuvablogisi huomenna... Nyt adios tältä päivältä!
Uskon elinikäiseen oppimiseen. En ole siis vielä lopettanut uusiin asioihin tutustumista.
ReplyDeleteViidenkympin ja kuudenkympin välillä opiskelin yhteensä 3,5 vuotta. Ensin multimediaa, sitten opettajan pedagogisia valmiuksia. Hieman näitä ennen opiskelin suomea toisena kielenä.
Kun vuonna 2003 lopetin varsinaisen opiskelun, päätin että oppia ja opiskella voin mitä mielin, mutta en enää viitsi suorittaa mitään.
OBEESIA: Elinikäisen oppimisen käsite puhutteli minuakin heti kun sen kuulin.
ReplyDeleteHienoja nuo sinun suorituksesi. Nostan hattua :)
Minulla sama fiilis kuin sinulla; opin, luen, itseopiskelen, mutta en välitä mennä suorittamaan minnekään opiskeluohjelmiin.
Jos koet olevasi vanha ja väsynyt koira, et opi uusia etkä hallitse vanhoja temppuja.
ReplyDeleteMinä olen vielä keski-ikäisenäkin pentukoira, joka oppii innolla melkein mitä tahansa ja saa makupaloja palkinnoksi.
Vanha ja viisas koira minussa oppii erehdyksistään.
Toisinaan olen kyllä vanha kissa, joka vain pötköttelee ja syö.
Persiaa olisi kiva oppia.
KATJA: Hyvin paljon on minussakin pentua :D Oppiminen on hauskaa kisailua, oivaltaminen on kuin makupala palkinnoksi.
ReplyDeleteOpetan sulle persiaa: Elefantti on FIL, kissa on GORBE, koira on SÄG. En tiedä miten sanotaan "vanha kissa pötköttelee", mutta noilla sanoilla pääsee jo hyvään alkuun :)
Katja, niin se on, vanha ja väsynyt koiranomistaja ei jaksa opettaakaan..
ReplyDeleteOn uskomattoman yleinen käsitys, ettei vanha koira oppisi uusia temppuja, eikä se opikaan, jos se on niin päättänyt.
ReplyDeleteEsimerkiksi vähän yli kolmekymppisenä kudoin kansallispukukankaat itse, ompelin ne puvuksi ja askartelin tykkimyssyn ja nypläsin siihen pitsin.
Ei tullut ajatukseenkaan, etten voisi niitä oppia tekemään, vaikken ollut kutonut juuri muuta kuin reunoistaan vinon maton.
Sen sijaan vanhat kutojakonkarit eivät uskaltaneet yrittääkään sellaista kutoa, mitä eivät olleet ennen kokeilleet. Aina jos kurssin opettaja ehdotti jotain uudenlaista, oli tavallinen valitus: Enhän minä, mites minä, minähän olen vain...
eli tyypillistä suomalaista vähättelyä.
Minäkin olen oppinut uimaan vasta aikuisena, (sukeltaa en uskalla vieläkään, enkä osaa uida selkääkään eikä huvita opetellakaan, olen kyllä yrittänyt!)
Koko ajan kannattaa kokeilla jotain, mitä ei ole ennen tehnyt. Kaiken voi todellakin oppia. vanhempanahan on jo taitoa, minkä varaan rakentaa uutta.
Minäkin olen vaihtanut aina välillä harrastusta, koska en ole voinut vaihtaa ammattia. Uudet asiat ovat antaneet aina uutta puhtia ja intoa arkirutiineihinkin.
Oho, anteeksi taas pitkä sepustus, ei meinaa saada pysäytetyksi, kun vauhtiin pääsee.
KIRLAH: Hehe, rupesit lopussa suomalaiseen tapaan pyytelemään anteeksi etkä varmaan ajatellut lainkaan että minä luin kommenttisi äärimmäisen kiinnostuneena.
ReplyDeleteOlisin lukenut vaikka miten pitkälle ellet olisi katkaissut :D Tuo raportoimasi on juuri sitä mikä minua elähdyttää! Oppimisen iloa, tekemiseen tarttumista, ilman estelyä, epäilyä tai vähättelyä.
Upeeta! Todella upeeta!
Minäkin uskoisin, että tässä on kyseessä paljolti tahto- ja intressikysymys. Minusta on mukava oppia kaikkea uutta.
ReplyDeleteUusin aluevaltaukseni on harmonikan soittaminen. En ole tosiaankaan kummoinen, mutta uskon kyllä oppivani, koska haluan. Pitäisi tosin leikata kynnet, ovat hiukan tiellä :D
ELEGIA: Ehdottomasti. Oma halu ja se mikä kiinnostaa. Minua ovat lapsesta asti kielet vetäneet puoleensa, aivan kuin ne olisivat valinneet minut enkä minä niitä.
ReplyDeleteHarmonikka. Vautsi. Siinäpä vaikea instrumentti. Monipuolinen. Varo että et loukkaa itseäsi :D
GORBE kiittää opetuksesta :) :) :)
ReplyDeleteHeips!
ReplyDeleteKyllä vanhanakin oppii mutta ei se ole niin yksinkertaista ja helppoa. Pitää löytää omat konstit miten oppii.
Olin lähempänä 60 kuin 50 kun lähdin opiskelemaan leipätyön ohessa uutta ammattia. Oppitunnit ovat ihanan virkistäviä. Kasvitenttiin kun luen niin opin aika helposti suomenkieliset nimet. Useimmat niistä ovat ennestään jo tuttuja mutta latinankieliset eivät jää mieleen. Lyhyenkin listan opetteluun menee monta iltaa. Jotenkin olen kuitenkin pärjännyt. Viikon kuluttua alkaa kahden kuukauden työssäoppimisjaksolle. Teen siis aivan jotain muuta kuin koskaan ennen!
T: Pikkuliina
KHAHESH MIKONAM! = Ole hyvä :)
ReplyDeletePIKKULIINA: Hatunnosto sulle!
Muotoilen vähän tuota kommenttisi alkua oman mieleni mukaiseksi: "Ei ole niin hepoa.. pitää löytää omat konstit) - Se voi olla erittäin helppoa jos löytää omat konstit ja oikotiet! :)
Mutta ymmärrän toki mitä tarkoitit. Onnea seuraavaankin jaksoon!
Tämä kommentti tulee myöhän, mutta onpa täällä tallessa, jos joku näitä myöhemmin vielä lukee:
ReplyDeleteVuonna 1995 annoin äidilleni, joka silloin oli lähemmäs 70 vuotta, vanhan tekstinkäsittelykoneeni.
Hän opetteli sen käytön ja teki sukututkimuskirjoja. Jo vuoden kuluttua hän osti tietokoneen ja teki sillä paljon kirjoitusjuttuja, pääasiassa sukukirjoja.
Eihän tuo nykyään enää kuulosta miltään, sillä vanhemmat ihmisetkin osaavat käyttää tetokoneita, mutta tuolloin kaikki hämmästelivät ja ihmettelivät kovasti. Varsinkin, kun äitini ei ollut kouluja käynyt eikä muutenkaan tottunut kirjallisiin hommiin.
Joten uutta voi aina oppia!
KIRLAH: Kiitos tuosta raportista. Suorastaan sydäntä lämmittävää kertomaa meille opetusalan ihmisille :)
ReplyDeleteOpetan englantia 72-vuotiaalle joka ei ole ennen opiskellut kieliä, ja hienosti menee!