Arkiterapeutti Kops osallistuu PAKINAPERJANTAIHIN
Mitä on vapaus?
Terapeutti jotain tietää
arkistossa usea tapaus
joka alistamista sietää
Ihminen ei voi olla vapaa
jos suosii elämäntapaa
missä tyranni häntä hakkaa
eikä hän silti tavaroitaan pakkaa
ja luovu uhrin osasta.
.
Näinpä on, hyvin sanottu. Huomasin moikkauksesi siellä vihaisessa naisessa. Nyt en ehdi enempää keskustella lähden nimittäin tärkeään tehtävään viikonlopuksi, lapsen ammaksi.
ReplyDeleteHyvää viikonloppua kaikille!
Terve Komposti!
ReplyDeleteKiirettäpä hiukan täälläkin, mutta vihaista naista luetaan lisää kun ehditään, ja linkitän tännekin. Ei sitä joka päivä suomalaiseen muslimiin törmätä.
Kops :)
Asiaa kopsuttelee Arkiterapeutti ihmisten mieliin. Joku voisi kyllä olla sitäkin mieltä, ettei ihminen ole vapaa ennen kuin kasvaa ruohoa edestä ja matosia takaa :)
ReplyDeleteRunoosi viitaten: kyllähän se uhrin osasta luopuminen on A ja O. Silloin kumoutuu alistaja-alistettu -roolijako.
ReplyDeleteSiksipä kai se uhmaikäkin on lapsena, ettei jäisi esim. äidin tossun alle, vaan itsenäistyisi omaksi itsekseen, subjektiksi.
Ally
ReplyDeleteEilen oltiin päivälliskutsuilla ystävien luona ja ruvettiin puhumaan sieluista ja mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, jos mitään. Jehovantodistajatuttavat väittävät että tulemme takaisin maan päälle. Jos niin on, eihän sitä "kunnon" vapautta ole tiedossa, siis sellaista mihin viittaat :)
M
Uhmaikä ja murrosikä - juu. Ne ovat pyrkimystä vapauteen; niin voi todellakin ajatella. Vaan katastofihan siitä seuraa jos lapsille ja nuorille antaa liikaa vapautta ja määräysvaltaa. Vapaa kasvatus saa pahaa jälkeä aikaan, ja muuten voi hyvinkin johtaa niihin alistussuhteisiin mistä värssyni kertoo. Jos ei ole lapsena saanut kunnollista ohjausta, voi ajautua alistajan ja tyrannin käsiin, tai vaihtoehtoisesti itse ryhtyä sellaiseksi.
Aivan. Olen samaa mieltä tuosta, mitä sanot lasten ja nuorten vapauspyrkimyksistä ja niiden seurauksista, jos ohjaava aikuisuus puuttuu.
ReplyDeleteAikuisuhrin osan valinnut saattaa puolestaan odotella vaikkapa parempaa osaa sitten ajan tuolla puolen, vähän kuin 'marttyyrina', että sitten tilit tasataan..."Kärsi, kärsi, niin kirkkaamman kruunun saat" -ajatus lienee kaiketi yksi tapa "uhrautua", vaikka myös alistajalle tekisi nimenomaan hyvää saada kokea, ettei hänen valtansa ylety toisiin ihmisiin. Alistujan pullikoiminen voisi tervehdyttää kumpaakin osapuolta..
No, joo. Kaipa tämä oli tässä.
Ja kun eroon ja vapaukseen onnistuu pääsemään, haetaan samanlaista kantta taas..
ReplyDeleteM
ReplyDelete"Pullikoiminen" :D Hah hah!
Ei silti että se naurun asia olisi kun ihminen on tossun alla tai nyrkin alla. Väkivaltaisen alkoholistin perheessä pullikoinnista voi joutua maksamaan hengellään.
Hannele
Sepä se ikuinen arvoitus onkin. Miksi ihminen menee ojasta allikkoon? Miksi ei ponnistella parempaa elämää kohti? Jopa sellaiset joilla on terapeutti tai psykologi apunaan, saattavat pysyä aladobin alhoissa kuin liimalla siveltyinä tai toistaa samaa vanhaa kuviota.
Jos antaa pois ainoansa, sen uhrin osan, on sen jälkeen ihan osaton.
ReplyDeleteOn helppo sivusta katsoen arvostella. Ei se aina ole niin yksinkertaista se väkivaltaisesta parisuhteesta lähteminenkään. Varsinkin jos nyt ei sentään joka päivä hakata.
ReplyDeleteTai sitten pitäisi lähteä heti ensimmäisen nyrkiniskun jälkeen, mutta toinen voi tulla perässä ja luvata ummet ja lammet, kunnes suostut. Sitten siinä jotenkin turtuu.
Tarkoitan vain sitä, että tässä ikään kuin tuomitaan uhri. Oma vikansa, kun sietää hakkaamista.
tyyliin. Siinä on voitu nitistää toiselta itseluottamus tosiaan minimiin.
Puhun kokemuksesta ja tunnen tuon tilanteen todella hyvin. Entä jos toinen on sairas kuten ensimmäinen mieheni. Hän sokeutui ja hänelle tehtiin samana vuonna peräti kuusi silmäleikkausta. Välillä hän oli vuoroin silmäklinikalla, vuoroin Lapinlahden sairaalassa. jos olisin silloin lähtenyt, olisi joku tietysti arvostellut, että kuinka voi jättää sairaan miehen.
Minun kohdallani viimeisetkin tunteet kuitenkin kuolivat, kun
käsiini osui kirje, jossa hän oli valittanut kuinka hänen vaimonsa ei häntä ymmärtänyt.
Siihen se loppui, joskin tarvittiin ulkopuolisen puuttuminen asiaan, että hän olisi lähtenyt. Mihin minä olisin voinut mennä kahden pienen lapsen kanssa?
Ei silkloin ollut tietääkseni turvakoteja, kuten nykyään.
Sen jälkeen kun hän oli lähtenyt pelkäsin kyllä että hän tulisi joskus yöllä sinne rähjäämään, ja vaihdoin lopulta lukon.
Nykyinen aviomieheni ei ikinä löisi naista. joten eivät kaikki ihmiset toista virheitään. Ja sitä paitsi ei tuo ensimmäinenkään alussa lyönyt.
Halusin vain sanoa, ettei ulkopuolinen voi aina tarkkaan tietää toisen ihmisen tilannetta.
Joten ei ehkä kannattaisi kovin kärkkäästi arvostella, ja vain lisätä siten toisten ihmisten entisestäänkin raskasta taakkaa.
Siis todellakin kirjoitit asiaa "vanha harppu". Voin kirjoittaa molempia kokemuksia omaavana. Ensimmäisestä liitosta lähdin liian myöhään ja ihmettelyjä riittää vieläkin, että olinko niin ymmärtämätön typerys vai nahjus kun vaan otin vastaan kaiken. Toisesta liitosta lähdin liian aikaisin. Mieheni oli sairas, muutenkin kuin psyykkisesti. Jätin siis sairaan miehen. Se on kummaa kun ei tee koskaan oikein, siis "joidenkin" mielestä.
ReplyDeleteT: Pikkuliina
"On helppo sivusta katsoen arvostella."
ReplyDeleteNiin on. MInä en tosin kirjoittanut runoani arvosteluksi, enkä tuomitsevaksi. Jokainen lukija lukee sen omalla tavallaan.
Aihe oli VAPAUS. Ihminen joka on väkivaltaisessa suhteessa, ei voi olla vapaa. Se oli pointtini.
Missään kohtaa runoani en sanonut että lähteminen on helppoa. En myöskään sanonut että täytyy lähteä.
Sekä suvussa että ystäväpiirissä olen aika läheltä joutunut seuraamaan alkoholin ja väkivallan seurauksia. Kaksi uhreista sanoi jälkikäteen että olisi pitänyt lähteä heti kun tajusi, mutta yksi sanoi että kun kerran oli naimisiin mennyt ja lupauksen antanut, se oli pidettävä. Vielä vanhainkodissa näki painajaisia.
Sorry, Rita, valitettavasti toisten kommentteja lukiessa tulee kommentoineeksi myös niitä. vaikka pitäisi kommentoida etupäässä runoa.
ReplyDeleteToisaalta voit olla tyytyväinen, että runosi on herättänyt niin paljon keskustelua.
Ja tottakai olet oikeassa siinä, ettei väkivaltaisessa suhteessa voi olla vapaa.
Toisaalta halusin kuitenkin tuoda esille sen faktan, että tuon kaiken yli voi päästä. Olen ollut onnellisessa parisuhteessa jo 25 vuotta, 22 siitä asuen Italiassa, ja 17 vuotta siitä naimisissa.
Aurinkoisia kesäpäiviä Sinulle Rita. :-)))
Kiitos Rita kun olet ottanut asian esille. Väkivaltaisessa suhteessa ei todellakaan ole vapaa. Muistan sen tunteen kun vapaus vähitellen koitti. Tarkoitan sitä koko tapahtuma ja tunteiden sarjaa, jonka koin eroriuhtaisun jälkeen. Aurinko paistoi kauniimmin ja happi virtasi soluihin, joita en tiennyt edesolevankaan. Jopa ympärilläni olevat ihmiset olivat niin kauniita, että joskus vain ihailin ja ihmettelin. Ilmeisesti koko olemukseni oli ollut vuosia kokoon käpertyneenä ja sisäinen ahdistus ja pelko oli estänyt näkemästä toisia ihmisiä. En ihmettele miksi en siitä liitosta aikaisemmin lähtenyt vaikka joku toinen joka ei ole sitä kaikkea kokenut voi ajatella toisin.
ReplyDeleteKiitos Rita vielä kerran.
T: Pikkuliina
Minulta jäi kokonaan sanomatta myötätunnon sanoja teille, Harppu ja Pikkuliina! Kova kiire omia sanoja puolustamaan. Sori. Paljon kiitoksia kun kerroitte kumpikin omaa tarinaanne.
ReplyDeleteJoskus sanotaan että kaikkien on tehtävä omat virheensä eikä muiden virheistä opi, mutta se ei ole totta. Kannattaa kuunnella varoittavia esimerkkejä ja kertoa omista huonoista kokemuksistaan.
Tuo mitä Pikkuliina kertoo vapautumisen tunteistaan on aivan fantastista. Sitä ei heti välttämättä edes tajua. Eräs lähimmäiseni kertoi että hän viivytteli kerran taas kotiin menoa töistä tullessaan, ja katseli kadulla näyteikkunoita ettei vielä tarvitsisi mennä pahoinpideltäväksi... Sitten hän yhtäkkiä muisti että miestä ei enää ollut. Tunne oli valtava helpotus, mutta epäilen että hän ei ihan vapaaksi päässyt koskaan, vaan pahat muistot ja painajaiset seurasivat. Vanhan polven ihmisiä. Ei ollut turvakoteja, kuten Harppu sanoi.