VÄHÄN VAI PALJON VIRIKKEITÄ?

.

Telkkarista tuli jakso vanhaa Star Trekkiä. Viehätyin kertakaikkisesti siitä kulissien ja näyttelijöiden vaatevaraston yksinkertaisuudesta joka jätti tilaa katsojan mielikuvitukselle ja teki mahdolliseksi nauttia vain yhdestä yksityiskohdasta kerrallaan, kuten esimerkiksi tainnutusaseesta tai avaruusaluksen tietokoneen toiminnoista.

Nykyleffat suoltavat äänellisiä ja kuvallisia erikoistehosteita sellaista vauhtia että ei siinä saa oikein kiinni mistään, eikä varsinkaan ehdi itse kehittää omia ajatuksiaan moneen suuntaan. Onko se elähdyttävää vai käykö niin että katsoja turtuu eikä mikään enää tunnu miltään?

Oli hauska panna merkille erilaisia vempaimia jotka enteilivät nykyajan kaukosäätimiä ja kännyköitä. Yhdelle näyttelijälle oli yksinkertaisilla konsteilla aikaansaatu vaikuttava teatterinaamiointi. Pitkä valkoinen tukka (mieshenkilöllä), intiaanien sotamaalauksen tapainen musta-valko maalaus silmien tienoilla, viittamainen asu.

Minun mielestäni vähän on paljon. Liialliset ärsykkeet ärsyttävät. Valmiiksi pureskeltu materiaali ei ole hyväksi niin älylliselle olennolle kuin ihminen. En halua istua viihdytettävänä. En halua tylsistyä. En halua että kaikki tehdään minun puolestani. Haluan ajatella ja kehitellä itse omia ajatuksiani vähäisistä virikkeistä lähtien.

Kasvatusalalla sama tiedetään. Lapsella tulee olla virikkeitä mutta hänen mielikuvituksensa kehitykselle ei ole hyväksi että kaikki tyrkytetään ja tuputetaan valmiina. Sadun kuunteleminen avaa enemmän omaa mielikuvitusta kuin video. Leikkaaminen ja liimaaminen on monipuolisempaa kuin tarran siirtäminen alustalta kansioon.

Vaisu lapsi tai aikuinen saattaa olla temperamentiltaan rauhallinen, eli siis asia on ookoo, tai sitten voi olla että on kyseessä tylsistynyt tyyppi jolla ei ole koskaan ollut tilaisuutta oman ajattelun ja huomiokyvyn kehittämiseen.
.