Olen huomannut töissä erään kollegan, joka uskoo hyvään erittäin horjumattomasti. Hän tuntuu saavan kaiki hyvät voimat puolelleen ja siis menestyy peikkoja joka puolell anäkeviin verrattuna paremmin suurimmilta osin.
Itse olen miettinyt joskus eroa: herkkä ja herkkänahkainen. Herkkä menestyy, mutta herkkänahkainen jää pyörimään oman napansa ympärillä.
Olen kokenut asian omassa elämässä jotenkin näin: Ne kerrat kun olen huomannut olleeni liian hyväuskoinen ovat opettaneet että aina on erehtymisen mahdollisuus. Se tieto on hyödyllinen, mutta jos opettajana aina ensimmäisenä antaisin oppilailleni epäluottamuslauseeen enkä luottamuslausetta, eiväthän he haluaisi mitään oppiakaan eivätkä yrittää.
Minusta hyvänlainen herkkäuskoisuus on voimavara, ellei se merkitse todellisuuden kieltämistä, liiallista sinisilmäisyyttä tai petettäväksi asettumista.
Tuo mitä sanot miehestäsi tuntui todelta myös sen ystäväni mieheen nähden joka oli ilmiselvän luonnehäiriöisen narsistin kanssa naimisissa. Joka paikassa oli muka petkuttavia ihmisiä ja hyväksikäyttäjiä, ja vaimostakin löytyi pelkkiä vikoja kahdenkeskisessä keskustelussa. Julkisivua sentään piti yllä minun siellä kyläillessäni. Hirveää miten kuvaava kirjan nimi se Raimo Mäkelän NAAMIONA TERVE MIELI. Ulkokuoresta ei ikinä arvaa mitä sisältä löytyy.
Herkkäuskoistenkin kannattaa olla skarppeina, mutta millä skarppaa kun ei toisen sisään näe? Eiköhän me olla nyt tuossa suhteessa viisastuneita. Kun ei vaan ruveta näkemään narsisteja joka kulmalla :)
Ai, hupsista, vastasin Meiramin kommenttiin tietämättä että väliin tupsahti nimimerkki M, tervetuloa!
Olen täysin samaa mieltä herkkänahkaisuudesta! Siinä voi olla kyseessä huono itsetunto. Kyllä on hankalaa olla tekemisissä ihmisen kanssa joka ottaa kaikesta nokkiinsa ja näkee salaliittoja joka puolella. Kaikki on aina muka häneen kohdistettua. Puuh!
Heips! Minä vielä kuvittelen, että odotukset jotenkin alkavat toteutua. Ihmiset rupeavat käyttäytymään odotusten mukaan - jos vaikkapa ihmiselle antaa vastuuta, hänessä herää vastuuntunto, ei aina mutta usein. No, luonnevikaiset ovat tietysti asia erikseen. Hassuinta on, että odotukset tuntuvat toteutuvan myös sellaisten asioiden kanssa, jossa ei ole kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Luin kerran jutun pariskunnasta, joista toisen puoliskon mielestä kaupungista oli vaikea löytää autolle parkkipaikkaa, ja toisen mielestä helppoa. Se jonka mielestä parkkipaikka oli helppo löytää, löysikin yleensä helposti parkkipaikan. Sillä lailla! Aion pysytellä hyväuskoisena, vaikka joskus pettyisinkin.
Uskon olevani oikeassa pitkän kokemuksen pohjalta. Sanasi "en suostu" ovat merkittävät. Ihminen voi säädellä tätä hommaa itse kumpaan suuntaan tahansa, ja huom! valaa uskoa muihinkin kuten opettaja oppilaisiin:)
Charlotta
Opetushommassa huomaa ihan selvästi tuon että ihmiset alkavat käyttäytyä odotusten mukaan. Se on selvästi enemmän sääntö kuin poikkeus.
Parkkipaikkaesimerkistä tulee hauska muisto mieleen. Olin juuri puhunut miehelleni optimismista ja olimme menossa autolla Hesan Keskustaan missä on sattumankauppaa löytää parkkipaikka. Mieheni sanoi: "Otan optimistisen asenteen. Paikka löytyy varmasti." Kyllä me haukoimme henkeä kun kaiken tungoksen keskellä näkyi vapaa parkkipaikka juuri sen rakennuksen edessä jonne olimme menossa!
Herkkäuskoisuus on kaunis sana, olla herkkä uskossa. Minä uskon hyvyyteen, jos joskus on tullut petetyksi, on epäilyksen siemen ollut omassa mielessä, oma usko ei ole ollut kyllin vahva. :)
Aika paljon tullut mietittyä sitä, mikä saa odottamaan toisesta ihmisestä hyvää. Ehkä siinä on se, että oma elämä on sillä tavalla paljon mielekkäämpää. Pettymys on ikävää, mutta toisaalta ei tarvitse jatkuvasti olla ihan tajuttoman varuillaan.
Taidan olla mieluummin hyväuskoinen ja herkkä, kuin koko ajan ympärille kyyläävä.
Minulla jotenkin vaan usko hyvyyteen lujittuu kaiken aikaa. Asian ydin on se miten itse selviytyy tilanteista. ei lainkaan se pettävätkö vai täyttävätkö muut ihmiset odotukseni.
Teme
Kyyläämiseen kuluu tavattomasti energiaa ja tulee huono olo. Ei se kannata. Parempi luottaa itseens' ja siihen että aina selviytyy pettymyksistä. Se on vain elämää :)
On, jos siitäkin syystä että se mitä uskoo lähtee toteutumaan. Yksi hyvä esimerkki on mustasukkainen puoliso joka jatkuvalla epäilemisellään saa toisen lopulta pettämään itseään.
"Yksi hyvä esimerkki on mustasukkainen puoliso joka jatkuvalla epäilemisellään saa toisen lopulta pettämään itseään." ***
Kokemusta? ;)
Tuo on tietenkin aivan takuuvarma konsti.
Mutta petitkö silloin siksi, että "no kun se kumminkin epäilee"? Vai ihan vaan löytääksesi ulospääsyn ahdistavasta tilanteesta ("no hei, mä oon nyt virallisesti pettänyt sua, anna mun mennä jo").
No ei ole omakohtaista kokemusta, Reino, kiitos kysymästä :D Älysin jo ennen avioliittoa karsia sulhaskandidaateista omistushaluiset pois. Vieroksun sellaista käytöstä enkä ole liioin itse sitä sorttia.
Ne jotka ovat kauan toimineet psykologeina ja terapeutteina, kertovat kirjoissaan tuosta ilmiöstä. Ei kaikille, mutta monille tyypillistä käytöstä on lähteä linjalle "no siitä saat kun minua syyttelet tehdään sitten se mistä minua syytät".
Jotkut kestävät sitä syyttelyä lopun elämäänsä. Jotkut poistuvat avioliitosta. Varovaisimmat eivät mene avioliittoon :D Sehän on kahle, pallo jalassa.
Kuinkahan lienee. Minä olen tyhmmyyksissäni uskonut hyvää. Mieheni aina oli epäilemässä pahaa. Ei ole mennyt häävisti ainakaan minulla.
ReplyDeleteOlen huomannut töissä erään kollegan, joka uskoo hyvään erittäin horjumattomasti. Hän tuntuu saavan kaiki hyvät voimat puolelleen ja siis menestyy peikkoja joka puolell anäkeviin verrattuna paremmin suurimmilta osin.
ReplyDeleteItse olen miettinyt joskus eroa: herkkä ja herkkänahkainen. Herkkä menestyy, mutta herkkänahkainen jää pyörimään oman napansa ympärillä.
Olen kokenut asian omassa elämässä jotenkin näin: Ne kerrat kun olen huomannut olleeni liian hyväuskoinen ovat opettaneet että aina on erehtymisen mahdollisuus. Se tieto on hyödyllinen, mutta jos opettajana aina ensimmäisenä antaisin oppilailleni epäluottamuslauseeen enkä luottamuslausetta, eiväthän he haluaisi mitään oppiakaan eivätkä yrittää.
ReplyDeleteMinusta hyvänlainen herkkäuskoisuus on voimavara, ellei se merkitse todellisuuden kieltämistä, liiallista sinisilmäisyyttä tai petettäväksi asettumista.
Tuo mitä sanot miehestäsi tuntui todelta myös sen ystäväni mieheen nähden joka oli ilmiselvän luonnehäiriöisen narsistin kanssa naimisissa. Joka paikassa oli muka petkuttavia ihmisiä ja hyväksikäyttäjiä, ja vaimostakin löytyi pelkkiä vikoja kahdenkeskisessä keskustelussa. Julkisivua sentään piti yllä minun siellä kyläillessäni. Hirveää miten kuvaava kirjan nimi se Raimo Mäkelän NAAMIONA TERVE MIELI. Ulkokuoresta ei ikinä arvaa mitä sisältä löytyy.
Herkkäuskoistenkin kannattaa olla skarppeina, mutta millä skarppaa kun ei toisen sisään näe? Eiköhän me olla nyt tuossa suhteessa viisastuneita. Kun ei vaan ruveta näkemään narsisteja joka kulmalla :)
Ai, hupsista, vastasin Meiramin kommenttiin tietämättä että väliin tupsahti nimimerkki M, tervetuloa!
ReplyDeleteOlen täysin samaa mieltä herkkänahkaisuudesta! Siinä voi olla kyseessä huono itsetunto. Kyllä on hankalaa olla tekemisissä ihmisen kanssa joka ottaa kaikesta nokkiinsa ja näkee salaliittoja joka puolella. Kaikki on aina muka häneen kohdistettua. Puuh!
Minäpä uskon että olet tässä aivan oikeassa. Minä en ainakaan suostu rakentamaan maailmankuvaani pelolle ja epäluulolle!
ReplyDeleteHeips! Minä vielä kuvittelen, että odotukset jotenkin alkavat toteutua. Ihmiset rupeavat käyttäytymään odotusten mukaan - jos vaikkapa ihmiselle antaa vastuuta, hänessä herää vastuuntunto, ei aina mutta usein. No, luonnevikaiset ovat tietysti asia erikseen. Hassuinta on, että odotukset tuntuvat toteutuvan myös sellaisten asioiden kanssa, jossa ei ole kyse ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Luin kerran jutun pariskunnasta, joista toisen puoliskon mielestä kaupungista oli vaikea löytää autolle parkkipaikkaa, ja toisen mielestä helppoa. Se jonka mielestä parkkipaikka oli helppo löytää, löysikin yleensä helposti parkkipaikan. Sillä lailla! Aion pysytellä hyväuskoisena, vaikka joskus pettyisinkin.
ReplyDeleteAlly
ReplyDeleteUskon olevani oikeassa pitkän kokemuksen pohjalta. Sanasi "en suostu" ovat merkittävät. Ihminen voi säädellä tätä hommaa itse kumpaan suuntaan tahansa, ja huom! valaa uskoa muihinkin kuten opettaja oppilaisiin:)
Charlotta
Opetushommassa huomaa ihan selvästi tuon että ihmiset alkavat käyttäytyä odotusten mukaan. Se on selvästi enemmän sääntö kuin poikkeus.
Parkkipaikkaesimerkistä tulee hauska muisto mieleen. Olin juuri puhunut miehelleni optimismista ja olimme menossa autolla Hesan Keskustaan missä on sattumankauppaa löytää parkkipaikka. Mieheni sanoi: "Otan optimistisen asenteen. Paikka löytyy varmasti." Kyllä me haukoimme henkeä kun kaiken tungoksen keskellä näkyi vapaa parkkipaikka juuri sen rakennuksen edessä jonne olimme menossa!
Herkkäuskoisuus on kaunis sana, olla herkkä uskossa. Minä uskon hyvyyteen, jos joskus on tullut petetyksi, on epäilyksen siemen ollut omassa mielessä, oma usko ei ole ollut kyllin vahva. :)
ReplyDeleteAika paljon tullut mietittyä sitä, mikä saa odottamaan toisesta ihmisestä hyvää. Ehkä siinä on se, että oma elämä on sillä tavalla paljon mielekkäämpää. Pettymys on ikävää, mutta toisaalta ei tarvitse jatkuvasti olla ihan tajuttoman varuillaan.
ReplyDeleteTaidan olla mieluummin hyväuskoinen ja herkkä, kuin koko ajan ympärille kyyläävä.
Hei Itkupilli
ReplyDeleteMinulla jotenkin vaan usko hyvyyteen lujittuu kaiken aikaa. Asian ydin on se miten itse selviytyy tilanteista. ei lainkaan se pettävätkö vai täyttävätkö muut ihmiset odotukseni.
Teme
Kyyläämiseen kuluu tavattomasti energiaa ja tulee huono olo. Ei se kannata. Parempi luottaa itseens' ja siihen että aina selviytyy pettymyksistä. Se on vain elämää :)
Jos uskoo kaikista pahaa, elama on varmaan vaikea.
ReplyDeleteHpy
ReplyDeleteOn, jos siitäkin syystä että se mitä uskoo lähtee toteutumaan. Yksi hyvä esimerkki on mustasukkainen puoliso joka jatkuvalla epäilemisellään saa toisen lopulta pettämään itseään.
"Yksi hyvä esimerkki on mustasukkainen puoliso joka jatkuvalla epäilemisellään saa toisen lopulta pettämään itseään."
ReplyDelete***
Kokemusta? ;)
Tuo on tietenkin aivan takuuvarma konsti.
Mutta petitkö silloin siksi, että "no kun se kumminkin epäilee"? Vai ihan vaan löytääksesi ulospääsyn ahdistavasta tilanteesta ("no hei, mä oon nyt virallisesti pettänyt sua, anna mun mennä jo").
No ei ole omakohtaista kokemusta, Reino, kiitos kysymästä :D Älysin jo ennen avioliittoa karsia sulhaskandidaateista omistushaluiset pois. Vieroksun sellaista käytöstä enkä ole liioin itse sitä sorttia.
ReplyDeleteNe jotka ovat kauan toimineet psykologeina ja terapeutteina, kertovat kirjoissaan tuosta ilmiöstä. Ei kaikille, mutta monille tyypillistä käytöstä on lähteä linjalle "no siitä saat kun minua syyttelet tehdään sitten se mistä minua syytät".
Jotkut kestävät sitä syyttelyä lopun elämäänsä. Jotkut poistuvat avioliitosta. Varovaisimmat eivät mene avioliittoon :D Sehän on kahle, pallo jalassa.