YSTÄVÄPIIRI

.

Mietin ystäväpiiriäni PAKINAPERJANTAIN antaman kirjoitustehtävän pohjalta.

Kävin läpi sähköpostejani aamulla. Ystäväni John oli lähettänyt Lontoosta linkin jossa on propagandaa maailmanrauhan puolesta. Hyvä video. Liikutuin. Uskon niihin asioihin joista siinä puhutaan.

http://www.avaaz.org/en/stop_the_clash/

Tulin ajatelleeksi sitä miten suuri määrä aktivisteja, maailmanparantajia ja ihania ihmisiä ystäväpiirissäni on. Elämänmyönteisiä, kannustavia, valmiita auttamaan ja ottamaan kantaa hyvän puolesta ja vääryyksiä vastaan. Eivät kaikki, mutta kohtalaisen iso otos heistä on konkreettisesti mukana jossain toiminnassa, rauhanmarsseilla, keräämässä nimiä adresseihin milloin minkäkin asian puolesta tai epäkohtia vastaan, huumetyössä, ihmisoikeuksia puolustamassa, lähetystyössä, maahanmuuttajien asialla, lastensuojelussa ja niin edelleen. Ei pelkästään puheissaan, vaan teoissaan. Ei silti, puhekin on tärkeää. En tarkoita sitä vähätellä.

Miten ihminen tulee keränneeksi ystäväpiirinsä?

Uskoisin että tavallaan hakeudumme omiemme joukkoon, ja vedämme puoleemme samanhenkisiä ihmisiä. Harrastukset yhdistävät ihmisiä, yhteiset intressit, samat kokemukset. Blogeissakin voi havaita sen ilmiön että haluaa lukea ja kommentoida itselleen sopivia juttuja. Mahdollisesti katkerat bloggarit vetävän samanmoisia puoleensa, kuten oikeassa elämässäkin, maailmanparannusblogit omanlaisiaan bloggareita. Voi tarkkailla meilejäänkin. Lähettääkö ystäväpiirini minulle hyviä tervehenkisiä posteja, hauskoja vitsejä ja kivoja kuulumisia, vai vihonviimeistä roskaa ja moskaa. vastakkaista sukupuolta pilkkaavia vitsejä ja navanalusjuttua?

Kyllä ystäväpiiriini muunkinlaisia ihmisiä mahtuu kuin aktiivisia maailmanparantajia. Ei se ole varsinainen pääsyvaatimus, vaikka teenkin havainnon että semmoisia vaikuttajia parveilee “meidän jengissä”.

Mikä on ystävä?

Ainakin sellainen joka antaa minun olla oma itseni eikä väheksy, syyttele tai tuomitse. Ei häivy takavasemmalle jos minulla on vaikeuksia.

Katson ystävyyden tuntomerkiksi jonkinlaisen vastavuoroisuuden periaatteen. En koe ystäväksi sellaista ihmistä joka on itsekeskeinen, omanapainen, pitkästyy kun minä puhun itsestäni ja elämästäni, mutta virkistyy kun puhumme hänestä.

Olen muutaman kerran yrittänyt olla narsistin ystävä. Se ei toimi. Tulee huono olo.

Olen ollut masentuneen ystävä. Siitäkin on tullut huono olo, mutta ystävyys on kuitenkin tuntunut ystävyydeltä, vaikka olen joutunut suuren osan ajasta olemaan antavana osapuolena. Kukin kykyjensä mukaan. Sellaista ei voi vaatia mitä toisella ei ole. Ystävää on tuettava silloin kun hän tarvitsee minua.

Yksi asia missä ihminen joskus iskee harhaan on se että yrittää olla toiselle ystävä sillä tavalla että ei vaivaa tätä omilla huolillaan. Millä se toinen voi olla tälle ensimmäiselle hyvä ystävä jos ei voi tarjota apuaan ja ystävyyttään? Oikea ystävä haluaa että häneltä pyydetään tukea ja neuvoja.

Nyt taitaa olla ystävällistä katkaista kirjoitus tähän, jotta ette joudu lukemaan liian pitkää tekstiä, hyvät blogiystävät!

Tässä vielä vanha viisaus: JOS HALUAT HYVÄN YSTÄVÄN, OLE HYVÄ YSTÄVÄ.
.